Koti Aktivismiraportit Aktivismia Turussa

Aktivismia Turussa

8

Viikko 33 Turkua ja koko Suomea kohdanneen terrori-iskun jälkimainingeissa Vastarintaliikkeen Turun-ryhmä jalkautui jo perjantaiyönä levittämään banderolleja ja materiaalia kaupungille. Tämän lisäksi aktivisteja kokoontui soihtutempaukseen, jolla haluamme antaa viestin kaikille kansallismielisille nousemaan vastarintaan: Turku muistaa!

Vastarintaliikkeen Turun-ryhmän jäsenet osallistuivat myös lauantaina 19.8. pidettyyn Suomi Ensin -liikkeen mielenilmaukseen. Paikalla oli noin 150 turkulaista kansallismielistä sekä noin 40 henkilön vastamielenosoitus, jonka anti jäi totutusti yhteen sormeen ja yhteen lauseeseen. Muutamat silmämeikkeihin naamioituneet provokaattorit yrittivät soluttautua kansallismielisten puolelle häiriköimään, mutta talkoohengessä heidät ohjattiin omalle puolelleen. Noin puolen tunnin jälkeen paikalla ollut poliisin JouHa siirsi häiriköt omaan karsinaansa.

Kansallismielisen tapahtuman aikana puheet pitivät Suomi Ensin -liikkeen edustajat Marco de Witt ja Erik Kamula, minkä jälkeen kansanmikrofonissa ääneen pääsivät paikalla olleet turkulaiset, joiden joukossa oli muun muassa sotaveteraani, turkulainen äiti ja nuoria. Suurimmat aplodit keräsi kuitenkin Teemuksi esittäytynyt kansallissosialisti, jonka puhe tiivistyi sanoihin: “Pidetään huolta siitä, että lapsemme saavat kasvaa sellaisessa maassa, joka ei ole samanlainen, josta he [vastamielenosoittajat] kertovat meille! Se maa ei ole samanlainen, josta Sipilä puhuu meille, eikä se ole samanlainen, josta Orpo puhuu, vaan se on se, mitä ME VAADIMME!”

Puheiden jälkeen mielenosoittajat marssivat kulkueena Puutorille, jolta oli tarkoitus jatkaa surmapaikalle laskemaan kynttilöitä. Poliisi kuitenkin esti tämän vedoten mahdolliseen yhteenoton uhkaan, joten kulkue palasi takaisin omalle paikalleen, missä de Witt ilmoitti tilaisuuden päättyneen.

Osa väestä meni vielä laskemaan omat kynttilänsä surmapaikalle. Tässä vaiheessa seurasi jonkinlainen yhteenotto vastamielenosoittajien puolelta, minkä seurauksena kuumapäinen sosiaalisen oikeuden soturi päätyikin valtion pahnoille.

Liity Vastarintaliikkeeseen: turku[at]vastarinta.com




8 KOMMENTIT

  1. Hyvää työtä Turku! Tui Petteri Orpo-lakanahan käytiin poliisin toimesta vissiin poistamassa. Ilmeisesti tätä maanpetturia ei saa perjantaisesta tapahtumasta kiittää ilman että siitä muuttuu poliisiasia.

    • Se oli eri lakana Koulukadun alikulku/rautatiesillalla. Huhujen mukaan siinä luki “Petteri Orpo on Kansanvihollinen”.

  2. Hyvä, että paikalliset reagoivat noihin vastenmielisiin iskuihin! Tänän hulluuden täytyy loppua ja maanpetturit asettaa vastuuseen.

  3. Tuttavani oli nähnyt Turun Littoisissa “ORPO VITTUUN” -tekstin, mikä oli maalattu siltaan.

  4. Hahah,Petteri ei vissiin ole suuressa huudossa Turussa tällä hetkellä.

  5. Muissakin kaupungeissa voitaisiin muistaa paikallisia maanpettureita.

Comments are closed.