Koti Aktivismiraportit Aktivismia Pirkanmaalla

Aktivismia Pirkanmaalla

1

Viikolla 28 Pirkanmaan ryhmällä oli normaalit urheilu- ja perusaktivismit. Lauantaipäivän olimme päättäneet käyttää kokonaan liikkeen toiminnalle, joka aloitettiin tarrakierroksella Tampereen keskustassa, erityisesti Sorinaukiolla. Sieltä jatkoimme kohti Sastamalaa, jossa järjestettiin – ainakin mielestäni ironisesti nimetty – toritapahtuma ”Kansanvallanpäivän juhla”.

Saavuimme paikalle ehkä hieman myöhässä, koska tapahtuma oli alkanut jo pari tuntia aikaisemmin. Silti noin 300 Vastamedia-lehteä sai uuden omistajan reilusti alle tunnissa, ja lehdistä saatu palaute oli pääosin positiivista.

Torilla oli myös muutamien puolueiden telttoja sekä Sauli Niinistön kannattajakorttien keräyspiste. Hieman erikoista oli, että Sastamalan perussuomalaiset eivät Vastamedia-lehteä huolineet, mutta SDP:lle se kelpasi.

Paluumatkalla pysähdyimme katsomaan Mannerheimin käytössä ollutta ”salonkivaunua”, jossa järjestettiin muun muassa Mannerheimin ja Suomessa vierailleen Saksan valtakunnankanslerin Adolf Hitlerin tapaaminen 4. kesäkuuta 1942.

Päivän päätteeksi kävimme vielä kalliokiipeilemässä.

Yhteydenotot: pirkanmaa[at]vastarinta.com





1 KOMMENTTI

  1. Pirkanmaan ryhmä näyttää kyllä esimerkkiä kaikille muille katuaktivismitoiminnallaan!

Comments are closed.