Koti Aktivismiraportit Aktivismia pääkaupunkiseudulla

Aktivismia pääkaupunkiseudulla

7

Viikolla 1 Helsingin ryhmän aktivisteja ja jäseniä päätti käyttää valomainosbanderollia Kehä III:n ylittävällä sillalla.

Kun paikalla oltiin oltu noin 40 minuuttia, saapui PolPo paikalle ja vaati, että banderollit poistetaan välittömästi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä paikalla aktivismia johtanut henkilö vaati lakipykälän, jota muka rikottiin aktivismilla.

Sillä aikaa kun päivystävä komisario hiki otsassa etsi jotain lakipykälää, paikalla olleilta kysyttiin henkilötiedot “siksi kun poliisi aina haluaa tietää, kenen kanssa on tekemisissä”.

Paikalla ollut aktivisti kysyi, eikö poliisilta lauantai-iltana parempaa tekemistä löydy, mihin vastaus oli, että “poliisi lähtee niihin tehtäviin, jotka ilmoitetaan hätäkeskukseen”. Joku vastavallankumouksellinen oli siis vaivautunut niin paljon valomainoksistamme, että oli soittanut hätänumeroon.

Noin 15 minuuttia siitä, kun PolPo saapui paikalle, joku lakipykälä oli kaivettu esille ja väitettiin, että mainoksilla rikottiin tieliikennelakia. Jotta hienoja valomainoksia ei takavarikoitaisi, niin vastuuhenkilö päätti, että kerätään tavarat ja jatketaan matkaa, PolPo valvoi tarkasti, että banderollit poistettiin, ja vasta, kun tavarat oli lastattu autoon, he poistuivat paikalta.

Tämä on Suomi 2019, valomainoksiin PolPo puuttuu mutta ei rotumuukalaisten pedofiliarinkeihin, korruptioon, huumekauppaan tai muuhun vakaviin rikoksiin.

Tule sinäkin mukaan taistelemaan tätä mädätystä vastaan, liity tänään Vastarintaliikkeeseen.

helsinki[at]vastarinta.com

7 KOMMENTIT

  1. Hienoa aktivismia toverit!

    Myös oikein, että olette kyseenalaistaneet kunnolla tämän resurssipulasta kärsivän laitoksen toimintaa.

    ps. Minua huvittaa kyllä naispoliisit, kun ovat aina niin paskan tärkeitä. Mies poliisit huvittaa tasapuolisuuden nimissä ja ihan vain siitä syystä, että olette puhtaasti idiootteja.

  2. Poliisista vielä. Mennään Ranskaan.

    Luulen, että Ranskassakin poliisiin on voinut “luottaa” aivan kuten Suomessa luultavasti valtaosa edelleen tekee.

    Usein kuulee lauseen, että poliisiin kannattaa pitää hyvät välit, koska ajatus siitä, että poliisi on kansan puolella, elää yhä ja erittäin sitkeästi. Usein myös kuulee sanottavan, että he tekevät vain työtään. Aivan kuin se olisi joku pyhä synnin päästö ja oikeutus käyttäytyä tavalla, jossa aivot on jätetty narikkaan roikkumaan.

    Ranskassa oletettavasti nämä samat asiat ovat olleet pöydällä. Poikkeus on kuitenkin se, että tällä hetkellä poliisi Ranskassa näyttää todellisen luonteensa ja se on jotain sellaista mikä konkretisoituu väkivaltana kansalaisia kohtaan – kansalaisia jotka haluavat juutalaisen Macronin syrjään ja sitä kautta parempaa huomista.

    Suomi on aivan Ranskan tiellä. Se mitä tällä hetkellä näemme siellä – tapahtuu ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Ensi vuonna palkkoja pitäisi leikata, ja verotusta lisätä. Myöskään mikään ei viittaa siihen, että Suomi lopettaisi hiljaisen, mutta kiistatta tapahtuvan kansan vaihdon. 2020 jälkeen tulee tapahtumaan myös finanssimaailmassa myllerrystä, ja korot tulevat pakostakin nousemaan.

    On hyvä kansalaisten muistaa, että Suomi on EU ja euro-maa aivan kuten Ranskakin. EU lait ovat lisäksi Suomen lakien yläpuolella. Poliisi noudattaa lakia, joten ymmärtäkää se tosiasia, että poliisi ei ole kenenkään vallankumousta tekevän – tai sitä toivovan ystävä.

    Sen sijaan poliisi voi tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa valita äärimmäisen helposti puolensa. Epäilen vain, että Suomessakin riittävän moni saadaan tarvittaessa pamputtamaan omaa kansaansa, koska osamaksuilla ostettu sohva on edelleen maksamatta ja ihana omakotitalo lapsiystävällisellä alueella on sekin – maksamatta.

    • Tienvarsimainonta vapautettiin 15.8.2016, tämä koskee Hää-,huvi-, ja vaali-ilmoituksia, näistä ei tarvitse enää tehdä erillistä ilmoitusta.

    • Valitettavasti hän on Poliittinen Prostituoitu, joka palvelee bankstereita.

    • Oli kyllä kaukana viehättävästä kun näytti niin sitruunan nielleeltä paikan päällä.

Comments are closed.