Koti Artikkelit Aktivismia Israelin suurlähetystöllä Helsingissä

Aktivismia Israelin suurlähetystöllä Helsingissä

12

Pohjoismainen Vastarintaliike järjesti viime viikonloppua aktivismia rikollisvaltio Israelin suurlähetystöllä Helsingissä. Aktivistit vastustivat juutalaisvaltion laittomia hyökkäyksiä Syyriaan sekä kansainvälisen sionistiliikkeen kaksinaismoralistista suhtautumista maahanmuuttokysymykseen.

Tapahtuma sai kipinän, kun juutalaiset pommittivat hiljattain Syyriaa, jonka hallitus on selvinnyt vuosia jatkuneen verisen sisällissodan voittajana. Juutalaisten pommituksessa kuoli niin syyrialaisia kuin myös ulkomaalaisia vapaaehtoisia, jotka olivat riskeeranneet henkensä taistelussa Isisiä ja muita terroristijärjestöjä vastaan.

Poliittinen poliisi (PolPo) saapui häiriköimään tapahtumaa viisi minuuttia sen jälkeen, kun aktivistit olivat aloittaneet puheen suurlähetystön edustalla. PolPo vaati aktivisteja hajaantumaan suurlähetystön edustalta valehdellen, että tilaisuus häiritsi jalankulkijoita. Kuten tapahtumavideolta huomaa, ei PolPon väitteillä ollut pohjaa.

Koska aktivistit jatkoivat tilaisuutta, PolPo kutsui paikalle lisää vahvistuksia. Tilaisuuden lopuksi yksi aktivisti otettiin kiinni epäiltynä kokoontumislain rikkomisesta. Aktivisti päästettiin vapaaksi puoli tuntia myöhemmin. Lue tapahtumassa pidetty puhe alla!

Puhe: Sionistinen terrorismi on pysäytettävä – Israel lakkautettava

Juutalainen rikollisvaltio Israel on käynnistänyt vuoden 2019 yllätyksettömällä tavalla: terrorisoimalla Lähi-itää aiheuttaen sekasortoa, joka ruokkii Eurooppaan kohdistuvaa pakolaistulvaa. Vaikka Lähi-idän levottomuudet voivat tuntua meistä usein kaukaiselta ilmiöltä, ovat pakolaistulvan seuraukset äärimmäisen kouriintuntuvia, kuten Oulun, Helsingin ja Turun pedofiiliverkostojen rikokset hyvin osoittavat.

Israel on hiljattain tehnyt uusia verisiä ilmaiskuja Syyriaan murhaten paitsi paikallisia myös ulkomailta saapuneita vapaaehtoisia, jotka ovat riskeeranneet henkensä taistelussa islamistijärjestö Isisiä vastaan. Kansainvälinen uutiskynnys ylittyi, kun juutalaisvaltio kylvi kuolemaa Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen ja murhasi toistakymmentä ihmistä raketeillaan. Syyrian armeijalähteiden mukaan juutalaiset ampuivat ohjuksia useissa aalloissa keskellä yötä.

Hyökkäyksillään Israel on rikkonut järjestelmällisesti kansainvälistä lakia, mikä osoittaa vain sen, ettei laki ole sama kaikille. Siinä missä sionistit voivat rikkoa lakia mielensä mukaan huolehtimatta seurauksista, voivat esimerkiksi nationalistiset tai antisionistiset valtiot joutua kansainvälisten pakotteiden kohteiksi jopa rikkomatta lakia. Esimerkkejä on lukemattomia Itävallasta Iraniin. Kansainvälinen laki on vain yksi sionistisen vallankäytön muodoista.

Israel on tehnyt viime vuosina satoja hyökkäyksiä Syyriaan tukeakseen ääri-islamistien vallankaappausyrityksiä ja tuhotakseen Bašar al-Assadin arabinationalistisen, antisionistisen ja länsimaisille pankeille vihamielisen hallituksen. Israel pyrkii estämään Syyrian uudelleenrakentamisen sekä valamaan uutta taistelutahtoa ääri-islamisteihin, jotka toimivat sionistien sijaissotilaina Syyriassa.

Rajusta voimankäytöstä huolimatta Israel on lopulta vain heikko kansainvälisen politiikan loinen, joka on riippuvainen länsimaiden taloudellisesta ja erityisesti sotilaallisesta tuesta. Koska Israel ei kykene itse kaatamaan vihaamiaan hallituksia, joutuu se jatkuvasti turvautumaan Amerikan ja Euroopan korruptoituneen eliitin apuun.

Vuodenvaihteessa juutalaiset lobbaajat pakottivat Amerikan presidentti Donald Trumpin pyörtämään aiemman päätöksensä siitä, että Amerikka lopettaisi Syyrian sotilaallisen miehittämisen. Vielä syksyllä Donald Trump totesi, ettei Amerikan tarvitse jäädä Syyriaan, sillä terroristijärjestö Isis on voitettu. Isis tunnettiin aiemmin ”islamilaisena valtiona”, joka hallitsi laajoja alueita Syyrian ja Irakin alueella. Syyrian hallitus on liittolaisineen kuitenkin tuhonnut Isisin, joka on pirstoutunut valtiota muistuttavasta järjestöstä pieniksi pelokkaiksi sissiryhmiksi. Yhdysvallat on käyttänyt ”Isisin vastaista taistelua” tekosyynä Syyrian miehittämiselle. Todellisuudessa Yhdysvallat on Syyriassa ajamassa juutalaisvaltio Israelin etua. Israel tahtoo pitää Syyrian heikkona ja epäitsenäisenä, koska Syyrian hallinto vastustaa sionismia.

Trump perusteli takinkääntöä väittämällä äänestäjille, ettei Isisiä olla itse asiassa sittenkään vielä lyöty. Niin kauan kuin yksikin kengännauhabudjetilla toimiva muutaman hengen terroristiryhmä käyttää itsestään nimitystä ”Isis”, on Amerikalla tekosyy jatkaa Syyrian alistamista Israelin hyväksi.

Israelin törkeistä sotarikoksista huolimatta Syyria on voittanut sodan. Nyt maa on alkanut korjata sionistien ja ääri-islamistien tuhoamaa infrastruktuuria sekä rakentaa pohjaa taloudelliselle kasvulle. Syyrian presidentti ja Iranin varapresidentti kertoivat hiljattain uudelleenrakennussuunnitelmista, joiden tavoitteena on lisätä Syyrian taloudellista omavaraisuutta. Syyria ja Iran rakentavat tällä hetkellä muun muassa yhteistä pankkijärjestelmää, jotta sionistien lobbaamat länsimaiset talouspakotteet eivät kykenisi tuhoamaan paikallisten hyvinvointia. Tämä jos jokin raivostuttaa Israelia, jonka koko olemassaolo perustuu globaalin pankkisektorin hyväksikäytölle.

Sionistit eivät onnistuneet tuhoamaan Syyriaa, mutta Euroopan tuhoamissuunnitelma etenee määrätietoisesti. Pian Syyrian iskujen jälkeen maailmalla uutisoitiin niin sanotun eurooppalaisen liberaalin älymystön vetoomuksesta eurooppalaista nationalismia vastaan. Tätä älymystöjoukkoa johtaa verenhimoinen juutalainen nimeltä Bernard-Henry Lévy. Euroopassa asuvat sionistit laativat manifestin, jossa he kutsuvat itseään ”liberaalien ja demokraattisten arvojen” puolesta taisteleviksi ”eurooppalaisiksi patriooteiksi”.

Manifesti julkaistiin useissa Euroopan suurimmista sanomalehdistä ja sen allekirjoittajiin lukeutuu tunnettuja ”filosofeja”, kirjailijoita ja muita akateemisia vaikuttajia. Manifesti oli sionistisen kaksinaismoralismin täydellinen symboli. Tekstissä hyökättiin nationalismia, väkivaltaa ja totalitarismia vastaan, vaikka Lévy ja manifestin allekirjoittanut juutalainen Anne Applebaum olivat itse Libyan ja Irakin sotien äänekkäimpiä puolestapuhujia. Applebaum on jopa todennut, ettei palestiinalaisilla pakolaisilla tulisi olla oikeutta kaikissa tapauksissa palata koteihinsa. Manifestin viesti oli siis pähkinänkuoressa se, että tarvitsemme ”liberaalin ja avoimen Euroopan” sekä sionistisella ja rasistisella terrorilla alistetun Lähi-idän.

Israel vaati länsimaita tuhoamaan Irakin ja Libyan juuri samoista syistä kuin Syyriankin: valtioilla oli omavarainen talousjärjestelmä sekä hallitus, joka ei suostunut ottamaan sionisteilta käskyjä vastaan. Valtioiden itsenäisyys ja taloudellinen vakaus merkitsivät sitä, että ne kykenivät muodostamaan sotilaallisen vastavoiman Israelille. Siksi ne täytyi tuhota. Samalla kun sionistit vaativat eurooppalaisilta kansainvälisyysajattelua ja pasifismia nationalismin ja militarismin sijaan, sionistit itse aloittavat jatkuvasti uusia sotia laajentaakseen Israelia, joka on rotupuhtauttaan vaaliva juutalaisvaltio. Israel perustettiin 1948 vuosia jatkuneen britteihin ja arabeihin kohdistetun säälimättömän terrorismikampanjan päätteeksi. Miljoonat palestiinalaiset ajettiin pois kotoaan eivätkä he saa palata vieläkään, sillä etnisesti puhdistetut alueet ovat vain juutalaisia varten.

Silmitöntä väkivaltaa ja rasismia on kautta Israelin historian perusteltu sillä, ettei juutalaisilla ollut muutakaan paikkaa minne mennä, mikä on yksi historian röyhkeimmistä valheista. Juutalaisilla nimittäin oli jo ennen Israelia oma valtio, Birobidžan, jossa elämä olisi ollut paljon turvallisempaa kuin katkeroituneessa Lähi-idässä. Birobidžan on edelleen olemassa. Sionistinen liike siis valehtelee, kun se väittää propagandassaan, että Israelin perustaminen oli ainut tapa turvata juutalaisten tulevaisuus ja itsemääräämisoikeus.

Sveitsin kokoinen Birobidžan on tunnettu rauhallisuudestaan ja luonnonresursseistaan. Sionistit ovat perustelleet Palestiinan valloittamista sillä, että juutalaiset ovat vuosituhansien ajan kärsineet väkivaltaisesta vainosta. Mikäli väkivallan pelko olisi ollut todellinen motiivi juutalaisvaltion perustamiselle, eivät juutalaiset olisi suinkaan menneet Lähi-itään murhaamaan arabeja vaan asettuneet rauhalliseen Birobidžaniin. Juutalaisten autonomisella alueella ei ole koskaan koettu antisemitististä väkivaltaa.

Miksei alkuperäinen kotimaa Birobidžan ole houkutellut turvallisuudestaan huolimatta? Toisin kuin Palestiina, se ei sijaitse maailmanpolitiikan sekä öljy- ja kaasuesiintymien keskiössä. Se ei hivele niiden itsetuntoa, jotka ovat rakentaneet identiteettinsä Talmudin rasististen opetusten varaan. Birobidžan tarjoaa turvallisuutta, tasaista elämää ja ruumiillista työtä. Palestiinan väkivaltainen miehittäminen ja jatkuvat sodat naapurivaltioita vastaan puolestaan tarjoavat jännitystä, mainetta ja mammonaa.

Israelin juutalaismiehitykselle ja Lähi-idän sionistiselle terrorisoinnille ei siis ole ensimmäistäkään hyväksyttävää syytä. Pahinta Israelin terrorismissa meidän suomalaisten kannalta on lopulta se, että jokainen uusi sota pahentaa väestöllistä katastrofiamme, sillä pakolaistulvalle ei näy loppua. Sionistinen terrorismi on pysäytettävä ja Israel on lakkautettava. Jokaisen eurooppalaisen kansallismielisen velvollisuus on taistella sionistista vihollista vastaan, kunnes Palestiinaan perustettu juutalaisvaltio tuhoutuu!

Lähteet:

Yle
Press TV
Verkkouutiset
Helsingin Sanomat
France 24
The Telegraph
Slate
Kansallinen Vastarinta (1, 2, 3)

12 KOMMENTIT

  1. Hyvä puhe ja muutenkin hieno tilaisuus tätä Polpon häiriköintiä lukuun ottamatta! Terveiset Leolle ja kaikille mukana olleille! Kyllä vanhakin jaksaa! 😃

  2. Loistava mielenilmaus! Luultavasti joku juutalainen soitti smurffit paikalle, ja nehän tulevat mielellään, kun on kyse kansallismielisten pamputtamisesta.

  3. Ei ole resurssipulaa, ei! Läskipääkin toisten oman elämänsä rambojen mukana uhoamassa. Ilmankos rikoksia ei saadakaan tutkittua, kun aika menee ramboillessa.

    • Niin katsoin kanssa, että tutunnäköinen kyrpä taas lässyttämässä ja ahdistelemassa kansallismielisiä.

  4. Meidän ah niin hyvät ihmiset paljastavat todellisen luonteensa osallistuessaan tämän tappajavaltion Euroviisuihin Tel Avivissa toukokuussa. Samaan aikaan, kun Israel jatkaa Gazan siviilien joukkomurhaa, Euroopan vastenmielinen homolobby bilettää sateenkaariväreissä kahlaten lasten ja naisten veressä, suupielet virneessä ja voitonmerkkejä väläytellen. Et tule näkemään homolobbya puolustamassa viattomia lapsia ja naisia. Ehei, homolobby tanssii viattomien haudoilla groteskeja tanssejaan.

    Jalkapallon Aasian mestaruuskilpailut päättyivät juuri (AFC Asian Cup 2019). Kisat voitti Qatar. Aivan loppupeleihin asti mukana olivat mm. Iran ja Yhdistyneet Arabiemiraatit ja alkulohkoissa mm. Israelin naapuri, Jordania. Mutta entäs Israel, suvaitsevien juutalaisten oma maa? Ei, Israel pelaa palloa meidän, eurooppalaisten, kanssa.

    Kuinka sokeita me olemme?

    Israel ja juutalaiset esiintyvät meille parhaina ihmisinä ja juuri juutalaiset ovat aina etulinjassa vaatimassa avoimia rajoja, suvaitsevaisuutta ja tied mitä sontaa. Mutta kuinka toimii juuutalainen itse?

    Juutalainen ei kykene edes urheilemaan naapurin kanssa. Ei edes sitä. Hän ei voi laulaa naapurin kanssa.

    Ei, juutalainen menee naapuriin Hellfire-ohjuksen kanssa. Se on juutalaisvaltion käyntikortti. Näin vierailee juutalaisvaltio naapurissa.

    Ja meidän matelevat poliitikkomme homolobbyineen polvistuvat tämän sonnan edessä ja kiittävät tappajaa teoistaan. Minkä sivistysvaltion entinen presidentti tunnetaan nimellä ”Beirutin teurastaja”? Minäpä kerron: Israelin. Herra Ariel Sharon, Beirutin teurastaja.

    Siinä tiivistyy Israel ja juutalaisvaltio. Beirutin teurastaja.

  5. Kirjallinen kysymys antisemitismin torjunnasta kysymys KK6462018 vp
    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_646+2018.aspx

    Peter Östman kd ym.

    Kirjallinen kysymys antisemitismin torjunnasta

    Eduskunnan puhemiehelle

    Euroopan unionin perusoikeusvirasto teki laajan selvityksen (10.12.2018) juutalaisten kohtaamasta antisemitismistä. Perusoikeusvirasto haastatteli 16 395:tä juutalaista 12:sta EU:n jäsenmaasta. Kyselyn mukaan kahdeksan kymmenestä vastaajasta on joutunut juutalaisvastaisen häirinnän kohteeksi ja yhdeksän kymmenestä koki juutalaisvastaisuuden lisääntyneen heidän kotimaassaan edellisten viiden vuoden aikana. On äärimmäisen huolestuttava kehitys, ettei esimerkiksi uskalleta pitää esillä oman uskonnollisen yhteisön symboleja julkisissa paikoissa vihapuheen ja syrjinnän pelossa.
    Antisemitismi on tunkeutumassa yhtä lailla Pohjoismaihin. Tanskassa ja Ruotsissa neljännes kyselyyn vastanneista kertoi kuulevansa säännöllisesti väitteen, että ”juutalaisilla on liian paljon valtaa heidän kotimaassaan.” Tutkimuksen mukaan enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, ettei heidän kotimaansa hallitus tee tarpeeksi antisemitismin torjumiseksi.
    Suomessa natsipropagandan levittäminen ei ole uusi ilmiö. Viime itsenäisyyspäivänä näimme, kuinka Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa heiluivat natsiliput. Alkukuusta Vastarintaliike järjesti mielenosoituksen Israelin suurlähetystöllä tarkoituksenaan lietsoa vihaa Israelin valtiota ja juutalaisia kohtaan. Vastarintaliikkeen julkaisemassa puheessa Israelia kutsutaan valheellisesti ”rikollisvaltioksi” ja vaaditaan kansainvälisesti tunnustetun valtion lakkauttamista.
    Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
    Mitä hallitus tekee Suomessa antisemitismin torjumiseksi ja
    katsooko hallitus, että Suomi on riittävän aktiivinen ulkopolitiikassaan antisemitismin torjunnan puolestapuhujana?

    Helsingissä 14.2.2019

    Peter Östman kd
    Antero Laukkanen kd

  6. Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 646/2018 vp

    Vastaus kirjalliseen kysymykseen antisemitismin torjunnasta

    Eduskunnan puhemiehelle

    Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Arvoisa puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustajien Peter Östman /kd ym. näin
    kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 646/2018 vp:
    Mitä hallitus tekee Suomessa antisemitismin torjumiseksi ja
    katsooko hallitus, että Suomi on riittävän aktiivinen ulkopolitiikassaan antisemitismin
    torjunnan puolestapuhujana?
    Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
    Hallitus toimii aktiivisesti antisemitismin torjunnan vahvistamiseksi Suomessa, Euroopan unionissa sekä kansainvälisesti.
    Poliisiammattikorkeakoulu julkaisee vuosittain selvityksen poliisin tietoon tulleista viharikoksista Suomessa. Selvityksen mukaan poliisin tietoon tulee vuosittain yksittäisiä antisemitismiin
    liittyviä viharikoksia. Rikosilmoitusten määrä on kansainvälisesti vertaillen alhaisella tasolla
    eikä ilmoitusten määrässä ole tapahtunut merkittävää muutosta. Tiedossa on, että vain osa rikosepäilyistä ilmoitetaan poliisille.
    Helsingin poliisilaitoksen VIPU-vihapuheryhmän antamien tietojen mukaan antisemitistinen vihapuhe on lisääntynyt netissä viime syksystä lähtien. VIPU ryhmä on valtakunnallinen ryhmä,
    joka tutkii netissä levitettävää vihapuhetta ja saattaa rikoksen tunnusmerkit täyttävät tapaukset
    esitutkintaan ja syyttäjälle.
    Viharikokset ja -puhe etnistä tai uskonnollista ryhmittymää vastaan ovat kattavasti rangaistavia.
    Rangaistavaksi on säädetty muun muassa kiihottaminen kansanryhmää vastaan, julkinen kehottaminen rikokseen, laiton uhkaus ja kunnianloukkaus. Osasta rikoksista on myös erillinen törkeä
    tekomuoto. Rasistinen motiivi on rangaistuksen koventamisperuste, ja avunanto sekä yllytys rasistisiin rikoksiin on rangaistavaa. Varsinaisen osallisuuden lisäksi rangaistavuus on ulotettu pidemmälle: rasistiset järjestöt rinnastetaan rikoslaissa järjestäytyneisiin rikollisryhmiin ja niiden
    toimintaan osallistuminen on rangaistavaa.

    EU-lainsäädännön keskeinen rikosoikeudellinen instrumentti alalla on neuvoston puitepäätös
    2008/913/YOS rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin. Suomi on pannut puitepäätöksen täytäntöön (HE 317/2010 vp) samassa
    yhteydessä kuin Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmän välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia.
    Sekä edellä mainittu puitepäätös että yleissopimuksen lisäpöytäkirja edellyttävät, että holokaustin kieltäminen on rangaistavaa. Suomessa holokaustin kieltämiseen voi tulla sovellettavaksi kiihottamisrikos. Rikoslaissa rangaistuksen koventamisperusteena on viharikosmotiivi. Koventamisperuste voi tulla sovellettavaksi kaikkiin rikoksiin eli viharikoksena voidaan siten pitää mitä
    tahansa ko. motiiveista tehtyä tekoa.
    Hallitus sopi strategiaistunnossaan 26.9.2016 toimista väkivaltaisten ääriliikkeiden torjumiseksi.
    Vuonna 2016 hyväksytyn kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman avulla pyritään takaamaan viharikosten kohteeksi joutuvien uhrien ja yhteisöjen tukeminen sekä edellytetään, että poliisi tehostaa toimintaansa viharikosten
    paljastamisessa ja tutkinnassa. Poliisi onkin viime vuosina tehostanut toimintaansa viharikosten
    tunnistamiseksi.
    Lainsäädäntö ei yksinään ole riittävä keino viharikosten ja antisemitismin torjumiseksi. Olennaista on, että yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri ei yleisesti tarjoa kasvualustaa ääriliikkeille
    ja vihapuheelle. Korkealaatuinen, kaikkia lapsia ja nuoria koskeva opetus on keskeinen keino
    estää juutalaisvastaisuutta ja muuta syrjintää.
    Perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmiin on tehty vuonna 2010 lisäys, jolla vahvistetaan
    ihmisoikeuksien tuntemista, muun muassa holokaustin käsittelyä historiallisena ja eettisenä kysymyksenä. Opetushallitus on kannustanut kouluja ja oppilaitoksia huomioimaan ja hyödyntämään opetuksessaan viime vuosina tuottamiaan ja kansainvälisiä holokaustin opettamiseen tarkoitettuja pedagogisia aineistoja ja työkaluja. Monissa lukioissa järjestetään syventäviä holokaustin historian kursseja, joihin sisältyy ekskursio Auschwitziin tai muuhun holokaustiin liittyvään museoon tai muistomerkille. Suomalaisia opettajia on myös koulutettu holokaustiopetukseen Jerusalemissa Yad Vashemin organisoimissa seminaareissa vuosina 2008, 2010, 2012 ja
    2018.
    Sisäministeriö ja poliisi tekevät säännöllistä ja tiivistä yhteistyötä Helsingin juutalaisen seurakunnan kanssa liittyen antisemitismin torjuntaan sekä juutalaisyhteisöön liittyviin turvallisuusuhkiin. Sisäministeriö järjesti syksyllä 2016 yhteistyössä ETYJ:n demokratia- ja ihmisoikeustoimiston (ODIHR) kanssa Helsingissä seminaarin viranomaisten ja juutalaisyhteisöjen turvallisuusyhteistyön kehittämiseksi. Tilaisuudessa tehtiin tunnetuksi ODIHR:n turvallisuusopasta antisemitismin tunnistamisesta ja juutalaisyhteisöjen turvallisuuden lisäämisestä.
    Valtion vuoden 2019 budjettiin sisältyy 300 000 euron määräraha Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogan ja seurakuntakeskuksen turvallisuuden parantamiseen ja ylläpitämiseen.

    Sisäministeriö järjesti 27.2.2019 Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen muslimiverkoston kanssa seminaarin antisemitismistä ja islamofobiasta Suomessa. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta näistä ilmiöistä, jotta ne voidaan tunnistaa paremmin.
    Valtioneuvosto on osallistunut vuosittain järjestettäviin Vainojen uhrien muistopäivän tilaisuuksiin sekä niiden kustannuksiin.
    Antisemitismin torjuntaa käsitellään säännöllisesti myös Euroopan unionin jäsenmaiden kesken;
    viimeksi oikeus- ja sisäministereiden kokouksessa 6.12.2018, jossa hyväksyttiin neuvoston julkilausuma toimista antisemitismiä vastaan sekä Euroopan juutalaisyhteisöjen ja -instituutioiden
    turvallisuuden lisäämiseksi.
    Suomen ulkopolitiikan ja ihmisoikeustoiminnan lähtökohtana on kaikille yksilöille kuuluva ihmisarvo ja syrjimättömyys. Uskonnon- ja omantunnonvapauden merkitys ihmisoikeustoiminnassa on lisääntynyt. Uskontokuntien välisen vuoropuhelun edistäminen on merkittävä osa ulkoministeriön rauhanvälitystoimintaa.
    Hallitus osallistuu aktiivisesti antisemitismin vastaiseen kansainväliseen yhteistyöhön sekä painottaa kansainvälisten järjestöjen merkitystä tässä toiminnassa.
    EU:n ulkosuhteissa Suomi kannattaa hyväksyttyjen ihmisoikeuslinjausten, kuten uskonnon ja
    omantunnonvapautta koskevien suuntaviivojen tehokasta toimeenpanoa.
    Suomi on tukenut antisemitismin vastaisten linjausten hyväksymistä sekä viranomaisyhteistyön
    kehittämistä eurooppalaisissa hallitusten välisissä järjestöissä ja ollut yksi koollekutsujista ensimmäisessä YK:n yleiskokouksen antisemitismin vastaista toimintaa käsitelleessä erityisistunnossa.
    Suomi liittyi vuonna 2011 holokaustin historiatutkimusta, opetuskysymyksiä ja muistotoimintaa
    käsittelevän International Holocaust remembrance alliancen (IHRA) jäseneksi. Olemme korostaneet erityisesti kaikille lapsille tarjottavan korkealaatuisen opetuksen merkitystä holokaustin
    muistamisessa sekä antisemitismin ja romaneihin kohdistuvien viharikosten torjunnassa. Viranomaiset (OKM, OpH, UM) tekevät IHRA-toiminnassa tiivistä yhteistyötä Suomen juutalaisyhteisön, romaniasiain neuvottelukunnan, asiantuntijajärjestöjen sekä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa.
    Vuonna 2016 IHRA teki päätöksen antisemitismiä koskevasta, oikeudellisesti ei-sitovasta malli määritelmästä. Suomi on hyväksynyt määritelmän ja toimii sen huomioon ottamiseksi ja hyödyntämiseksi niin kansallisesti, Euroopan unionin sisällä kuin kansainvälisestikin.

    Helsingissä 5.3.2019

    Ulkoministeri Timo Soini

    • ”Olemme korostaneet erityisesti kaikille lapsille tarjottavan korkealaatuisen opetuksen merkitystä holokaustin muistamisessa sekä antisemitismin ja romaneihin kohdistuvien viharikosten torjunnassa.”

      ”Holokaustia” pitää oikein muistella ja takoa kalloon.

      Mustalaiset viharikosten kohteena? Suomessako? Menkää nyt jo vittuun. Sieltähän saa puukosta tai pyssystä heti. Ainoa kenen tiedän laittaneen mannetkin matelemaan oli nyrkkeilijä Juho Tolppola ja hänellä taitaa olla yhteyksiä Bandidokseen.

      Jutkut yrittävät linkittää itsensä ja kokemansa oikeutetun vihan musuihin ja romaneihin. Rotat ikään kuin piilottelevat muiden selän takana. Oksettavaa porukkaa. Pelkkiä loisia. Kaikki ongelmat johtuvat juutalaisista.

    • Timo ”IHRA” Soini — kipa päähän ja baanalle, Sioni-Timppa!

      Kuinkas paljon juutalaisia vastaan on hyökkäilty viime aikoina? Ei kukaan uskalla tämän jutun kaltaisen aktivismin rajumpaa tehdä, sillä silloin löydyt taatusti putkastasi kuolleena viimeistään aamulla. Mustalaisten kanssa sama: harva viitsii heille alkaa, kun sieltä tulee aseistaunut lauma kulmahousuja kimppuun. Hatunnosto kuitenkin aktivisteille, jotka tämänkin tempauksen järjestivät.

      Jutikat yrittävät ”holokausti”-myyttiä ja uhriutumista pitää yllä hinnalla millä hyvänsä. Kun muslimeja vastaan hieman tehdään iskunpoikasta, niin mistä kummasta koukkunokka sotkee itsensä ja mustalaisetkin siihen vielä mukaan? Toki, juutalainen eliitti on kaiken tämän EU-perseilyn ja muun sairauden takana täysin, mutta silti. Eivät monet sitä yhteyttä edes tiedä tässäkään maassa. Mutta jos suomalainen on vihainen islamistisille tunkeutujille; raiskareille, murhaajille ja pedofiileille, niin toki silloin tiedostava ihminen on myös vihainen juutalaiselle, joka tosiasiallisesti kaikesta päättää l. on päästänyt ne musut tänne Eurooppaan ja Suomeen.

      Kaikki raha tulee korollisena velkana juutalaiselta, kiitos Maastricht-sopimuksen. Älkäämme unohtako siis, kuka tätä kaikkea todella pyörittää ja hallitsee. Me olemme vain orjia.

      Eli kyllä se loppujen lopuksi oikeaan osoitteeseen menee myös. Joku voi nähdä juutalaiset yhtälailla tässä tilanteessa raiskareina, pedofiileina, murhaajina ja tunkeutuneina loisina.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here