Koti Aktivismiraportit Aktivismia Etelä-Karjalassa

Aktivismia Etelä-Karjalassa

1

Viikko 19 Aloitimme viikkomme kamppailuharjoituksilla, joissa harjoittelimme painia ja lyöntejä. Samassa yhteydessä levitimme materiaalia muun muassa Vuoksenniskan sekä Lappeenrannan katukuvaan.

Torstaina jatkoimme toimintaamme pystysparrauksella. Viikkoomme kuuluivat myös viikoittaiset voimatreenit.

Kävimme viikon aikana lisäksi Luumäellä tutustumassa Askolan Salpa-aseman korsuihin. Asemalta löytyikin useampi korsu, joista osa oli vahvistettu teräsbetonivahvikkeilla. Suosittelemme asemaan tutustumista jokaiselle sotahistoriasta kiinnostuneelle. Askolan asema on vain pieni osa salpalinjaa, mutta todella näkemisen arvoinen.

Loppuviikosta osallistuimme Helsingissä järjestettyyn katuaktivismiin sekä Helsingin toimintakeskus Kodissa järjestettyyn BBQ-tapahtumaan. Reissumme oli kaikin puolin onnistunut, ja onkin aina mukavaa tavata vanhoja tuttuja kuin myös tehdä tuttavuutta uusiin ihmisiin.

Viikkomme oli kaiken kaikkiaan toimintatäyteinen ja urheilupainotteinen.

Muistutuksena, että kamppailuharjoittelu tai muu liikunta ei vaadi huippukuntoa emmekä oleta keneltäkään sellaista, joten tämä ei ole ongelma toimintaan mukaan lähtemiseen!

Jos haluat liittyä mukaan, ota yhteyttä: vastarintaliike[at]vastarinta.com

lpr14173575 lpr14173576 lpr14173574lpr14173570

1 KOMMENTTI

  1. …Muistutuksena, että kamppailuharjoittelu tai muu liikunta ei vaadi huippukuntoa emmekä oleta keneltäkään sellaista, joten tämä ei ole ongelma toimintaan mukaan lähtemiseen!…

    Juuri näin. Tärkeintä on se että aloitetaan nyt ennekuin on myöhäistä. Maahantunkeutujat treenaavat kokoajan ilmaisilla salikorteilla ja niillä on kokopäivä aikaa treenata kun ei tarvitse töihin mennä.

Comments are closed.