Koti Kolumni Ajatuksia itsenäisyydestä ja itsenäisyyspäivästä

Ajatuksia itsenäisyydestä ja itsenäisyyspäivästä

0

Itsenäisyyspäivä. Kynttilät ikkunalla, lippu salossa ja Tuntematon sotilas televisiosta. Ennen kaikkea vapaapäivä keskellä viikkoa, jolloin kalenterijuopot voivat vetää kännit ja yhdessä päivitellä, kuinka hirveää olisi, jos Suomessakin puhuttaisiin nyt pelkkää venäjää.

Itsenäisyyspäivästä – kuten itsenäisyydestä itsessään – on tullut ontto traditio. Se on ainoa päivä vuodessa, kun vallassa olevat maanpetturit ja omassa kulutuskeskeisessä postikorttiperhekuplassa elävät luonnonpilkkaajat voivat näyttää pinnallista isänmaallisuuttaan osoittaen näin veteraaneillemme, ettei heitä ole unohdettu, niin kuin luvattiin. Itsenäisyyspäivä on lätkän MM-kisojen ohella vuoden ainoa päivä, jolloin jokainen saa olla patriootti ilman, että julkisesti leimataan pahimmaksi ihmiseksi Hitlerin jälkeen tai että muuten vain suhtaudutaan paheksuvasti.

Suomea, suomalaisuutta ja suomalaisia vihaavat liberaalit ja anarkistit ovat ainoita, jotka eivät esitä isänmaallista. Päinvastoin, itsenäisyyspäivänä viha omaa verenperintöä kohtaan vain kasvaa ja viha puretaan suomalaisvastaista järjestelmää kohtaan kuokkavieraskutsuilla ja ryyppyporukassa. Paradoksi itsessään.

Talvi- ja jatkosotien veteraanit ansaitsevat kunnian ja huomion itsenäisyyspäivänä. Säilyttiväthän he taistelullaan maamme itsenäisyyden. Ennen kaikkea he pelastivat koko pohjoisen Euroopan Stalinilta. Mutta missä ovat kunnian osoitukset vapaussodassa Suomea puolustaneille. Silloinkin bolshevismi kukistettiin ja nuori itsenäisyys säilytettiin.

Entä muistetaanko vielä itsenäisyysaktivisteja, jotka kovalla työllään ja verellään raivasivat tien itsenäisyydelle? Muistetaanko heimosotureita, jotka kantoivat harteillaan murhetta myös heimokansojemme tulevaisuudesta, heidän puolestaan taistellen ja verta vuodattaen?

Itsenäisyyspäivänä kunnia kuuluu kaikille, jotka ovat maamme puolesta taistelleet. Heitä ja heidän tekojaan on syytä muistella, edes yhtenä päivänä vuodessa. Näin he ja heidän legendansa elävät ikuisesti, ja se vapauden liekki, joka heidän sydämissään paloi, siirtyy sukupolvelta toiselle.

Taisteluhan ei ole ohi. Nämä eivät ole vain asioita, jotka tapahtuivat menneisyydessä, jotta me voisimme vain nauttia elämästä. Jokaisen kansakunnan ja sen jokaisen sukupolven on kyettävä puolustamaan itseään ja oltava valmis uhraamaan henkensä vapauden puolesta. Vain siten sen olemassaolo on oikeutettu. Heikot kansakunnat on aina poljettu maahan.

Päätän kolumnin itsenäisyyspäivänä Turussa pitämääni puheeseen:

Tänä päivänä, jos koskaan, on syytä muistella sotaveteraaniemme työtä. Ja ennen kaikkea sankarivainajiemme antamaa veriuhria.

Nämä miehet – usein ikänsä vuoksi vapaaehtoisina – lähtivät pää pystyssä täyttämään kohtalonsa kuoleman kentille ja vaarantamaan henkensä vapauden puolesta. Ei vain siksi, että se oli lakiin kirjattu pakko. Tai siksi, että velvollisuuden täyttämättä jättäminen olisi merkinnyt pelkurimaista kuolemaa. He tekivät tämän siksi, että heidän rakkautensa maataan ja kansaansa kohtaan oli suurempi kuin rakkaus itse elämää kohtaan. Ja koska se oli heidän esi-isiensä veren kutsu.

Muistakaamme myös itsenäisyysaktivistiemme, heimosoturiemme sekä vapaussodassa Suomea puolustaneiden miesten ja naisten panosta Suomen itsenäisyyden eteen.

Haluankin, että tänä päivänä pohtisimme sitä uhrimieltä, jota nämä miehet osoittivat näinä vaaran vuosina, ja että ammentaisimme siitä voimaa sekä etsisimme itsestämme sitä nukkuvaa soturihenkeä, jonka menneet sukupolvet ovat meille perintönä jättäneet.

ELÄKÖÖN KUOLEMA!

 

Janne Ahokas

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here