Aitoja makuja sesonkituotteista

Syksyisenä maanantai-iltana 8.10. Suomen Vastarintaliikkeen aktivisteilla oli mahdollisuus osallistua Helsingissä Teurastamon Kellohallissa pidettävään keskusteluun elintarvikealan huijauksista ja aidon ruoan saatavuudesta eri vuodenaikoina. Kirjailija Mats-Eric Nilsson ja haastattelija Noora Shingler keskustelivat ruoasta ja lisäaineista liittyen Nilssonin uuteen kirjaan Aitoja makuja ympäri vuoden. Tilaisuudessa oli esillä myös myyntipöytä, josta oli mahdollista tehdä hankintoja illan keskustelun teemaan liittyen. Myynnissä oli muun muassa Nilssonin uusin kirja sekä hänen aiempaa tuotantoaan.

Tilaisuuden aloitus

Tilaisuus alkoi tilaisuudessa esiintyvien henkilöiden esittelyllä, jonka jälkeen Helsingin kaupungin ruokastrategiasta vastaava Ville Relander kertoi yleisölle nykyisen Teurastamon taustasta, sen tämän hetken toiminnasta ja sen tulevaisuuden kehittämisestä. Paikka on toiminut nykyisenkin nimensä mukaisesti aiemmin teurastamona. Tiloja on viime vuosina kunnostettu uutta käyttötarkoitusta varten. Tämän hetken tavoitteena on jatkaa tilojen kunnostamista ja vuokrata tiloja yrittäjien käyttöön.

Paikan esittelyn jälkeen saimme kuulla paikallista palstaviljelijää Kaisa Nirkkosta (Dodo-järjestöstä). Nirkkonen kertoi kaupunkiasukkaan viljelymahdollisuuksista ja mainitsi esimerkkinä oman koti-ikkunan ja perinteisen puutarhapalstan. Hän kertoi myös esimerkin siitä, miten voi lähteä hankkimaan itselleen puutarhapalstaa. Paikan ei aina tarvitse olla siirtolapuutarha, vaan paikka voi olla vaikkapa taloyhtiön käyttämätön pelikenttä. Palstaviljelijä halusi puheenvuorollaan kannustaa kaikkia viljelyyn, teki sen sitten harrastuksena, ideologisista syistä, kasvisten monipuolisuuden vuoksi tai tapana ottaa oma ympäristönsä haltuun.

Sesonkisyöminen

Mats-Eric Nilssonin haastattelu aloitettiin kysymyksellä, miten hänen uusin kirjansa Aitoja makuja ympäri vuoden eroaa hänen aiemmasta tuotannostaan. Kirjailija kertoi, että aiemmissa kirjoissa kerrottiin, mitä ei pitäisi syödä, ja uusimmassa kirjassa keskitytään enemmän siihen, miten meidän jokaisen kannattaisi syödä.

Haastattelija jatkoi tämän jälkeen kysymällä, mitä tarkoitetaan käsitteellä sesonkisyöminen. Nilsson kertoi, että sesonkisyömisellä tarkoitetaan sitä, että syödään sitä, mitä milloinkin on saatavilla. Ennen vanhaan ei ollut muita vaihtoehtoja, vaan elettiin vuodenaikojen ja niiden tarjonnan mukaan.

Sesonkisyöminen tänä päivänä ei tarkoita sitä, että syödään vain sitä, mitä omasta lähiympäristöstä löytyy, vaan tuotteita, jotka ovat saatavilla kyseisen sesongin osalta. Pohjolassa on esimerkiksi talvella syötävä laajemmin, kuin mitä oman maan tarjonta sallii. Kannattaa syödä etenkin sitrushedelmiä, jotka ovat silloin parhaimmillaan. Tänä päivänä ongelmaksi muodostuu enemmänkin se, että ihmiset eivät tunnista enää sesonkituotteita, eli sitä, mitkä tuotteet ovat milloinkin parhaimmillaan, sillä kaupoissa on tarjolla kaikkea ympäri vuoden.

Mats-Eric Nilsson totesi, että sesonkituotteen tunnistaa muun muassa siitä, että se yksinkertaisesti maistuu parhaimmalta sesonkiaikana. Monessa vihanneksessa maun lisäksi väri ja sen ravintoaineet kypsyvät vasta vihanneksen kasvun loppuvaiheessa, joten paikallinen sesonkituote on myös ravitsevin.

Hyödyntämällä paremmin sesonkituotteita saa hyvän maun lisäksi vaihtuvuutta ruokapöydän ruokalajeihin. Tuoresalaatti voi esimerkiksi olla erilainen kesällä kuin talvella. Kesän lehtisalaatin, tomaatin ja kurkun voi vaihtaa talvella kaaliin, juureskasveihin ja sekoittaa pähkinöihin, hedelmiin jne. Miksi emme nauttisi myös perinteisistä suomalaisista joululaatikoista, valmistettuina omista sesonkituotteista, muulloinkin talvella kuin vain jouluna?

Tänä päivänä kaupoissa on tarjolla kaikkea ympäri vuoden, mutta olisi hyvä pyrkiä tunnistamaan kunkin sesongin tuotteet, sekä kotimaiset että ulkomaiset, jotta voisi päästä nauttimaan tuotteista parhaimmillaan niiden sesonkiaikana. Kuten olemme huomanneet, esimerkiksi tuontitomaatti ei maistu talvella millekään. Tämä johtuu siitä, että tomaatti on kaasutettu, jotta se saa punaisen värinsä – se ei ole oikeasti kypsä. Se on mauton ja ravinnearvoiltaan pienempi kuin tomaatti sen sesonkiaikana.

Mansikoitakin on tänä päivänä kaupoissa myös talvella, ja tämä onnistuu, kun mansikantaimia huijataan pakastamalla niitä syksyllä ja tuomalla ne sitten takaisin lämpimään, jolloin ne saadaan kasvamaan kuten kesällä. Niiden maku kuitenkin kärsii, koska ne eivät kypsy luonnollisessa ympäristössä. Kaupan tiskillä ei voi kuitenkaan lähteä etsimään sesonkituotetta maistelemalla.

Keskustelussa todettiin, että tuotteiden esille asetteluun tulisi kaupoissa panostaa enemmän. Kuluttajille yksi tapa tunnistaa sesonkituote on myös hinta; usein sesonkituotteet ovat edullisempia kuin muina aikoina.

Tuoteluokittelun perusteet

Mats-Eric Nilsson kertoi aiemmin hämmästelleensä, miten kaikki kaupan hedelmät ja vihannekset olivat aina vain 1. luokkaa. Tämä ei kerro, että kauppa panostaa vain laadukkaisiin tuotteisiin, sillä luokituksella ei ole tekemistä tuotteen ravintoarvojen, maun tai kypsyyden kanssa, ainoastaan ulkonäöllä on merkitystä. Tuotteet, jotka eivät täytä tuotteiden ulkonäölle asetettuja EU-vaatimuksia, eivät koskaan päädy kauppoihin. Paljon hyvää heitetään pois ulkonäön vuoksi. Esimerkiksi Ruotsissa neljäsosa porkkanoista ei koskaan päädy kauppoihin – ne heitetään pois tai annetaan hevosille.

Haastattelija esitti kirjailijalle kysymyksen, voiko 2. luokan tuotteita sitten saada jostakin? Nilsson vastasi, että kuluttajat voivat vaikuttaa asiaan. Ongelmana on, että 2. luokan tuotteita ei kysytä.

Hyvä maku ja ulkonäkö eivät aina kulje käsi kädessä. Ulkonäkö ei vaikuta välttämättä makuun, ja tuotteen heikompi ulkonäkö ei välttämättä merkitse, että sen maku on huonompi.

Tuotteiden väärä nimeäminen

Kaupoissa olevissa tuotteiden nimissä ohjataan myös kuluttajia vipuun. Haastattelija otti esille, että esimerkiksi Suomessa tietyissä tuotteissa tehdään toisinaan nimitarkennuksia, mikäli tuotenimi ei vastaa todellisesti sitä, mitä pakkauksessa on sisällä. Nimivirheet “aito” tai “oikea” on jouduttu Nilssonin mukaan poistamaan myös Ruotsissa joistakin tuotteista. Toisinaan tuotteiden nimivirheitä korjataan, toisinaan valmistajat muuttavat tuotteiden sisältöä vastaamaan sitä, mitä niissä nimen mukaan tulisi olla. Esimerkkinä otettiin “isoäidin reseptin mukaan” tehdyt lihapullat, joissa saattaa olla jopa 67:ää eri ainesosaa. Vanhoissa resepteissä on tuskin ollut näin paljon aineita.

Kirjailija totesi, kuinka yllättävää hänestä oli, että kun tällaisia nimivirheasioita paljastui, teollisuus alkoi muuttaa tuotteita sen sijaan, että kuluttajat olisivat vaihtaneet kulutustottumuksiaan. Tämä oli odottamaton reaktio Nilssonin mielestä.

Nyt kaupoissa on jo melko paljon tuotteita saatavilla ilman lisäaineita. Kirjailija uskoo, että ihmisten epäilys tuotteiden aitoudesta ja kiinnostus aitoihin elintarvikkeisiin ovat aina olleet olemassa, mutta nämä asiat ovat olleet tähän asti hieman piilevänä taustalla. Nyt tämä kiinnostus on heräämässä kirjojen ja esille tulevien uutisten myötä. Nilsson uskoo, että muutokseen tulee uuden tietoisuuden myötä enemmän vauhtia.

Vastuullinen kuluttaminen

Haastattelija kysyi Mats-Eric Nilssonilta hänen mielipidettään siitä, tulisiko kauppiailla tai viranomaisilla olla enemmän vastuuta myytävien tuotteiden osalta. Kirjailija totesi, että ennemminkin kuluttajilla on suurin vastuu toimia vastuullisina kuluttajina. Kuluttajat päättävät, mitä me ostamme. Kuluttamiseen pitää tehdä muutos, koska tällöin muutos tapahtuu myös tarjolla oleviin tuotteisiin.

Nilsson on kuluttajien lisäksi luennoinut myös elintarviketeollisuustuottajille Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Hän ei ole varsinaisesti tehnyt yhteistyötä teollisuuden kanssa, mutta on antanut neuvoja tai mielipiteitä.

Esimerkkinä vastuullisesta kuluttamisesta kirjailija otti esille ravintolassa syömisen. Ravintolassa ei ole mahdollista tietää, mistä ruokalajin tuotteet ovat tulleet ja mitä ruokalajit todellisuudessa pitävät sisällään. Kun ruoan ostaa itse kaupasta, on mahdollista päättää, mitä ostaa, ja selvittää myös ostamiensa tuotteiden sisällön.

Haastattelija lisäsi, että helpoin tapa tunnistaa aito ruoka on etsiä tuote, jossa ei ole tuoteselostetta. Tuote sisältää tuolloin vain itse tuotteen, ei lisäaineita. Tästä esimerkkinä ovat hedelmät ja vihannekset, siemenet ja marjat, maustamaton liha jne. Tänä päivänä on olemassa myös paljon täysin lisäaineettomia tuotteita. Kaikkea ei siis tarvitse aina tehdä itse puhtaista raaka-aineista, jos haluaa välttää lisäaineita.

Lisäaineet ja raaka-aineiden käsittely

Keskustelu siirtyi tarkemmin lisäaineisiin, ja kirjailija muistutti, että kaikki lisäaineet eivät ole keinotekoisia. Osa lisäaineista on luonnonmukaisia. Kaikki lisäaineet eivät ole siis pahasta. Nilsson totesi tässä yhteydessä, että valitettava tosiasia kuitenkin lisäaineiden osalta on, että pääsyy niiden käyttämiseen ruokatuotteissa ei aina ole tuotteen säilyvyyden parantaminen, vaan niillä halutaan vaikuttaa tuotteen makuun tai väriin.

Lisäaineita tutkitaan tänä päivänä paljon, mutta niitä tutkitaan yksitellen – harvoin tutkitaan lisäaineiden yhteisvaikutuksia. Nilssonin mielestä tulisi enemmän panostaa tutkimukseen lisäaineiden monikäytöstä. Tällä hetkellä me ihmiset toimimme eri lisäaineiden yhteisvaikutuksen koekaniineina.

Haastattelija otti esille tuotteita, joita mainostetaan lihatuotteiden korvikkeina. Haastattelija tiedusteli, mitä ne ovat ja ovatko ne terveellisiä. Kirjailija totesi, että tällaiset korviketuotteet kuten soija ja Quorn-tuoteperheen tuotteet ovat lihatuotteita jäljitteleviä korvikkeita. Nämä eivät ole aitoa ruokaa, vaan korvikkeita, jotka on kohdistettu kasvissyöjille. Quornin tapaisia tuotteita myydään usein luontaistuotekaupoissa, mikä vääristää sen terveellisyyttä. Sisällysluettelon tutkiminen paljastaa kuitenkin, ettei kyseessä ole terveellinen tuote. Nilsson suosittelee käytettävän tilalla jotain muuta, aitoa ruokaa.

Sama koskee soijaa. Soijatuotteet ovat harvoin pelkkää soijaa, vaan sisältävät myös lisäaineita. Lisäaineilla pyritään saamaan tuote muistuttamaan toista tuotetta, tässä tapauksessa lihaa. Soija on harvoin puhdasta soijaa, koska soijaa on käsiteltävä paljon, jotta se olisi ihmisravinnoksi sopivaa. Soija ei siis kuulu suositeltaviin tuotteisiin.

Parempaa ruokaa

Keskustelussa tuli esille myös nykypäivän nurinkurinen ajattelumalli päiväkoti- ja kouluruokailun osalta. Esimerkiksi EU:n “hygieniamääräysten” nojalla lapset eivät saa päiväkodeissa osallistua ruoanlaittoon. Päiväkoteihin ei myöskään saa nykyään juhlapäivinä viedä kotitekoisia leivoksia, vaan kaikissa tuotteissa on oltava pakkausseloste.

Kouluruokailusta otettiin tuoreimpana esimerkkinä esille tapaus Ruotsin Falunista, jossa koulun keittäjä teki liian hyvää ruokaa muihin kouluihin nähden. Hän muun muassa leipoi päivittäin tuoretta leipää ja tarjosi useamman lajin salaattipöydän. Tämän katsottiin olevan epätasa-arvoista muihin kouluihin nähden, ja tämä pieni ylimääräinen hyvä karsittiin pois koulun ruoasta. Mitään EU-määräyksiä ei todellisuudessa ole siitä, että näin pitäisi toimia kouluissa ja päiväkodeissa, vaan nämä ovat byrokraattien keksimiä.

Keskustelu kääntyi siihen, mihin asioihin tulisi todella kiinnittää huomiota päiväkoti- ja kouluruokailussa. Vanhempien olisi hyvä tietää, minkälaista ruokaa lasten koulussa ja päiväkodissa tarjotaan, ja tarvittaessa pyytää tuoteselosteet tarjottavista aterioista. Kouluruokailu on siirtynyt enemmän ja enemmän siihen, ettei paikallisia koulukeittiöitä ole, vaan keskuskeittiöt hoitavat ruoan valmistuksen. Ruotsissa tämä trendi on nyt onneksi taittunut, ja siellä ollaan vähitellen kääntymässä takaisin paikallisiin kouluruokaloihin.

Keskustelussa peräänkuulutettiin enemmän vanhempien aloitetta sekä päiväkoteihin ja kouluihin. Uusia ideoita tulisi kehittää, jotta lapsia saataisiin enemmän mukaan ja jotta tarjottavaan ruokaan saataisiin edes pieniä parannuksia. Yksi vaihtoehto voisi olosuhteiden salliessa olla vaikkapa päiväkodin pihalla oleva yrtti- tai kasvimaa, jonka hoitoon myös lapset otettaisiin mukaan.

Kirjailija otti esille myös ravintoloissa lapsille tarjottavien ruokalajien suppean määrän. Lähes säännönmukaisesti lasten ruokalistalla on vain muutama annosvaihtoehto, ja yhtä orjallisesti niistä löytyy lähes aina nakit ja muusi, lihapullat tai spagetti. Tähän on syynä, että ne ovat lasten osalta “varmoja valintoja”. Toisaalta jos aina tarjotaan samoja ruokalajeja, lapset eivät totu syömään muuta ja eivät myöskään halua muuta. Päinvastoin lapsia tulisi houkutella ja kehottaa maistamaan eri ruokalajeja. Tottumus ruokiin tulee vähitellen, joten voi viedä kauankin, että lapsi tottuu uuteen ruokalajiin. Sitkeys palkitaan.

Haastattelija tiedusteli tilaisuuden lopussa Mats-Eric Nilssonilta, olisiko vielä jotain, mitä hän haluaisi kertoa kuulijoilleen. Nilsson totesi, että ruoasta puhuttaessa hän ei käytä niinkään sanaa ravinto, vaan nimenomaan sanaa ruoka. Ruoka on ravintoarvojen lisäksi elämys; siihen liittyy hyvin tärkeänä osana esimerkiksi ruoan ulkonäkö ja tuoksu. On lyhytkatseista tuijottaa vain ravintoarvoja.

Kirjailija kertoi, ettei hän itse seuraa mitään erityistä ruokavaliota, vaan hän haluaa syödä ruokaa, hyvää aitoa ruokaa. Hän ei henkilökohtaisesti kannata erityisruokavalioita, mikäli niihin ei ole terveydellisiä syitä.

Tilaisuuden lopussa kuulijoilla oli mahdollisuus tehdä vielä kirjahankintoja ja esittää kysymyksiä. Tilaisuudella näytti olleen monta tyytyväistä kuulijaa. Nyt kaikki patojen ja kattiloiden ääreen valmistamaan aitoa ruokaa syksyn sesonkituotteista!