Koti Uutisia Afrikkalaista monikulttuuria Italiassa

Afrikkalaista monikulttuuria Italiassa

5

Viime viikonloppuna käytiin joukkotappelu Mestren keskustassa Venetsiassa gambialaisten ja tunisialaisten siirtolaisten välillä. Italialainen VeneziaToday kirjoittaa tapahtuneesta, muttei mainitse mahdollista motivaatiota:

“Väkivaltainen jahti, potkimista, lyöntejä, esineiden, tuolien ja jopa pyörien heittelyä. Tämän jälkeen 26-vuotias tunisialainen sai veitsestä rintaan ja olkapäihin. Ennen pitkää poliisi saapui paikalle ja onnistui pidättämään neljä mukana ollutta – kolme gambialaista ja puukotetun tunisialaisen. Näistä kaikki vietiin sairaalaan saamaan hoitoa lukuun ottamatta yhtä gambialaista, joka voitiin viedä poliisiasemalle. Tutkiessaan heidän henkilökohtaisia tavaroitaan viranomaiset löysivät kahdelta kolmesta gambialaisesta huumeita.”

Samana viikonloppuna nigerialaisjoukko äityi väkivaltaiseksi Padovan rautatieasemalla. DirettaNewsin mukaan nigerialaisnainen oli varastanut toisen nigerialaisen puhelimen, ja tilanne oli kärjistynyt, kun paikalle oli tunkenut lisää nigerialaisia auttamaan kumpaakin tappelupukaria. Poliisi pidätti naisen myöhemmin muutaman kumppaninsa kera varkaudesta.

Videoita tapahtumista:

Lähteet: VeneziaToday.it, DirettaNews.it

5 KOMMENTIT

  1. Neekereitä harmittaa kun niillä ei ole samaa elintasoa kuin valkoisilla. Toisaalta, ne eivät viitsi tehdä mitään sen eteen kun ovat liian lasikoja. Joten kenen syy se on? Ja jos joku sanoo että on niissä fiksujakin ihmisiä niin luulisi niiden fiksujen olevan kotimaassaan opportunisteina. Heikompien mielien hallinta ja niiden hyväksikäyttö antaa aina fiksumalle mahdollisuuden pärjätä muita paremmin. Katsokaa vaikka omia politikkojamme ja heidän äänestäjiään.

    NO, neekrit pitävät meluisista ja vauhdikkaista leikeistä sanottiin aikoinaan. Möly ei ole lantunut parissa sadassa vuodessa. Leikit ovat vähän muuttuneet, mutteivat paljoa.

    No, valkoisella miehellä ei ole velvollisuutta elättää mustaa. Eikä valkoisella miehellä ole sen vuoksi syytä itseruoskintaan.

Comments are closed.