Koti Artikkelit Historia Adolf Hitlerin Taisteluni-äänikirja, osa 2

Adolf Hitlerin Taisteluni-äänikirja, osa 2

20

20.4.2017 on kulunut 128 vuotta Adolf Hitlerin syntymästä. Hitlerin merkittävin kirjallinen perintö on hänen kaksiosainen teoksensa Taisteluni. Kirjan ensimmäisessä osassa Hitler kertoo muun muassa nuoruudestaan, yhteiskunnasta tekemistään havainnoista, poliittisen liikkeen strategioista, sodasta sekä ensimmäisistä puolueen julkisista kokouksista.

Adolf Hitlerin tekemät havainnot, huomiot, mielipiteet ja näkemykset ovat hämmästyttäviä ja mielenkiintoisia, ja ne puhuttelevat tänäkin päivänä lukijaa tekstin iästä huolimatta. Ei olekaan ihme, että Euroopan viholliset ovat tehneet kaikkensa teoksen sanojen vääristelyssä ja mustamaalaamisessa.

20.4.2017 julkaisimme Taisteluni-kirjan ensimmäisen osan Tilinteon ensimmäisen luvun “Isänkodissa” podcastina! Julkaisemme tulevat 11 lukua seuraavina viikonloppuina. Tahdomme tarjota historiallisen teoksen suomalaiselle yleisölle viimein modernissa muodossa. Emme halua ainoastaan juhlistaa äänikirjalla Hitlerin syntymäpäivää vaan myös haastaa kuuntelijamme.

Päivästä toiseen näemme vääryyttä tapahtuvan yhteiskunnassamme. Kyseessä voi olla poliittisen eliittimme harjoittama oman edun ajaminen suomalaisten kustannuksella, Suomen poliisin muuttuminen poliittisen eliitin yksityisarmeijaksi, pakkomonikulttuurisuuden ja pakolaisten aiheuttamat verityöt, valtamedian yksipuoleinen suomalaisvastaisten valheiden levittäminen tai globaalin eliitin ja pankkiirien harjoittama valkoisten vastainen politiikka ja toiminta. Poliittisen korruption luonne ja perimmäiset syyt ovat pysyneet pitkälti samoina Taisteluni-teoksen syntyvuosista aina 2000-luvulle asti.

Tänä päivänä yhä useampi suomalainen on herännyt ymmärtämään yhteiskuntamme epäoikeudenmukaisuuden ja vastuuttomuuden. Kuka tahansa suomalainen voi ikään, varallisuuteen tai sukupuoleen katsomatta todeta, ettei yhteiskuntamme ei ole sitä, mitä kansamme, rotumme ja lapsemme ansaitsevat. Vihamielinen eliitti on ottanut poliittisen järjestelmän valtaansa.

Haluammekin tuoda kansallissosialistista viestiä esiin uudella tavalla julkaisemalla Taisteluni-äänikirjan; haastamme kuuntelijoitamme kysymään itseltään, olisiko Adolf Hitlerin kuvailema kansallissosialistinen maailma ja yhteiskunta kunniallisempi, parempi ja vastuullisempi paikka meille, lapsillemme ja tuleville sukupolville. Taisteluni on monessa mielessä futuristinen teos – se ottaa kantaa ongelmiin, joista kärsimme nyt 100 vuotta myöhemmin!

Taisteluni on ensimmäinen Riimuradion julkaisema täyspitkä äänikirja. Toivomme, että te kuuntelijat annatte palautetta ja rakentavaa kritiikkiä mahdollisimman monipuolisesti, jotta voimme parantaa tarpeen mukaan laatua, kun teemme äänikirjan Taisteluni-teoksen toisesta osasta, Kansallissosialistisesta liikkeestä. Tietysti myös toivomme, että levitätte ja mainostatte äänikirjaa mahdollisimman laajasti! Antoisia kuunteluhetkiä!

 

Riimuradio

20 KOMMENTIT

  1. Mistähän tämä löytyis ihan fyysisenä kirjana? mieluummin edullisesti kun yli 20 euron hintaan. Kirjastosta ei taida löytyä :/, vois lukea kunhan on saanu muutaman muun kirjan alta pois, olen kyllä omaan makuun vähän hidas lukemaan, mutta itelle varmaan aukee silti ehkä kuitenkin paremmin itse luettuna.

    • Tällä hetkellä ei taida Suomeksi löytyä kuin divareista – ehkä tähän saadaan jossain vaiheessa muutos 😉

      Sillä välillä suosittelen tutustumaan Kadulle.comin kirjavalikoimaan, jonka avulla voit sivistää itseäsi.

      • Englannin kielen lukeminen taittuu myös, kirjoittaminen ja puhuminen myös jossain määrin 😀

          • Mmh, en ole idiootti mutta esim amazonista kun haen tuota kirjaa niin eivät postita sitä suomeen. Ja joillain muilla sivustoilla kiskovat järjettömiä hintoja + postikulut ulkomailta, tuskin on väärin kysyä jos joku tietäisi mistä kirjan saa suomeksi tai englanniksi ilman että maksan siitä 20e + 10e postikuluja, sen kirjoittajakaan kun ei voi myyntituloista hyötyä, niin olisi mielestäni kohtuullista saada tälläinen klassikko edullisesti.

    • Kyllä se löytyy ainakin minun lähikirjastostani, mutta sitä ei ole esillä hyllyssä. Ainakin meillä varaston puolelta pitää erikseen varata aineisto, joten uskoisin, että muissa kirjastoissa on sama käytäntö.

      • Jep kannattaa koluta kirjastot läpi, jos ei pysty ostamaan.

  2. Kyllähän tuo Lauri Hirvensalon sodanaikainen käännös kaipaisi jo kipeästi uusintapainosta (jollainen ilahduttavasti jonkin aikaa olikin saatavilla kadulle.comissa). Alkuperäiset alkavat kadota jo suuren yleisön tavoittamattomiin kun kirjastojen kappaleetkin on varastettu tai pantu lukkojen taakse sensuurimielessä, ja antikvariaatit pyytävät hyväkuntoisista kappaleista kolmatta sataa euroa. Kiva olisi uusi pehmeäkantinen pokkaripainos, jotta mahdollisimman monilla olisi varaa ostaa.

    • Milloinkohan Taisteluni saisi kadulle.comiin taas? Olisi mieluista lukea suomen kielellä myös. Yksi tärkeimpiä teoksia, ehdottomasti tarvitaan kauppaanne!

  3. Lukijan ääni on miellyttävä. Saksalaisten sanojen ääntämys huonoa. Wien pitäisi lausua “viin” ja Lohengrin “looengrin” jne.

    • Särähti sama lausunta asia korvaan. Myös 1. osan “natsionalisti”, joka yleisesti lausutaan suomalaisittain nationalisti. Muuten erittäin reipas puheääni, jota jaksaa kuunnella.

  4. Isot kiitokset jälleen!
    On aika ällistyttävää huomata, miten teos on etenkin juuri tänä päivänä yhä niin ajankohtainen! Tämän osan julkaisu muutenkin sopi ajankohtaan näin vapun tienoille, jolloin sopii reflektoida ajatuksia sosiaalidemokraattien ja ammattiyhdistysten toimintaan liittyen.

  5. No juutalaiset saavat olla rauhassa,mutta noi H..vetin muslimit tarttis saada pois täältä.

    • Sionismi on maailman suurin syöpä. Afrikkalaiset Euroopassa on sionistien toimesta täällä.

Comments are closed.