Koti Artikkelit Historia Adolf Hitler 129 vuotta!

Adolf Hitler 129 vuotta!

53

Tänään huhtikuun 20. päivä on Adolf Hitlerin syntymäpäivä. Hän syntyi Itävallan ja Saksan rajalla sijaitsevassa Branau am Innin kaupungissa. Merkkipäivän kunniaksi julkaisemme Hitleriä käsittelevän artikkelin, jonka julkaisemisesta aktivistimme Martin Saxlind sai tuomion “kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”. Lue artikkeli ja pohdi, miksi eliitti pelkää sen sisältöä!

Tänään on kulunut 129 vuotta siitä, kun Adolf Hitler syntyi. Syntymäpäivät ovat yleensä melko mielenkiinnottomia, sillä nykyään on tapana juhlia kaikkia ihmisiä huolimatta siitä, ansaitsevatko he tämän tai eivät. On kuitenkin myös poikkeuksia. Adolf Hitler on eräs tällainen. Elämänteoillaan Hitler on ansainnut tulla kunnioitetuksi ja muistetuksi.

Adolf Hitlerin muistoa tulisi juhlia sen taistelun kautta, jota hän taisteli vihollisiamme vastaan. Viedessämme tätä Hitlerin perintöä eteenpäin ja kamppaillessamme voittaaksemme sen taistelun, jonka vuoksi hän antoi elämänsä, voimme todellisesti kunnioittaa tätä suurmiestä.

Huhtikuun 20. on myös hyvä ajankohta seisahtua ja ajatella. Se on ajankohta, jossa voi pyrkiä etsimään syvempää ymmärrystä siitä, mistä asioista meidän tulisi olla kiitollisia Hitlerille, mutta etenkin siitä, mitä olemme velkaa hänelle sekä useille muille urheille ihmisille, jotka monia vuosia sitten taistelivat puolestamme.

Jos vertaamme nykyistä tilannettamme Hitlerin aikaan, on vihollisen ote vahvempi ja vastarinta heikompi. Siten vastuumme on sitäkin suurempi.

Vastuu ei kuitenkaan lepää vain yhden miehen harteilla, vaikka joiltakin odotetaan toisia enemmän. Me kaikki jaamme tämän vastuun, emme pelkästään me Vastarintaliikkeessä vaan kaikki, jotka kuulumme valkoiseen rotuun – jopa ne, jotka eivät vielä itse tiedä siitä.

Meidän vastuumme, sinun ja minun, on suurempi kuin nukkuvilla kansanjäsenillä, koska me olemme nähneet, mitä tulee tehdä. Meidän vastuumme on suurempi kuin muilla kansallismielisillä, sillä me, toisin kuin monet muut, ymmärrämme niiden seurausten vakavuuden, jotka tulisivat, mikäli vihollisemme voittaisi.

Me otamme inspiraation ja motivaation siitä historiasta, jonka Kolmas valtakunta ja Hitlerin elämäntyö tarjoavat meille. Me voimme voittaa, mikäli vain seuraamme kansallissosialismia.

Tänään 20. huhtikuuta muistamme Adolf Hitleriä. Mutta emme sure hänen poismenoaan, sillä Adolf Hitler elää, nyt ja ikuisesti – kansallissosialismin kautta.

 

Pohjoismainen Vastarintaliike

53 KOMMENTIT

  1. Hitlerin esimerkki ei kuole koskaan!

    Vihollisemme on voimakkaampi, rikkaampi ja globaalimpi kuin 100 vuotta sitten, minkä vuoksi kansallismielisiltä vaaditaan fanaattista taisteluhenkeä. Tämän vuoksi on hyvä, että Hitleriä kunnioitetaan täysin julkisesti median mustamaalauksesta huolimatta; vain tekemällä selvän pesäeron korruptoituneeseen järjestelmään kykenemme tekemään tehokasta vastarintaa.

    Perussuomalaiset, Ruotsidemokraatit ja muut maltilliset puolueet ovat korruptoituneet ja puukottaneet kannattajiaan selkään, koska ne luulivat, että taistelu voitaisiin voittaa vihollista mielistelemällä.

    • Eivät persut sun muut sionistihuhtasaaret edes halua voittaa vihollista, vaan ovat senpalveluksessa ja renkejä.

  2. Adolf Hitler, historian suurmies, hieno Johtaja ja marttyyri. Eläköön Voitto!

  3. Historian todellisuuteen kaivautuneet ja asioista selkoa ottaneet osaavat häntä arvostaa. Valitettavan iso osa vaan kulkee suomut silmillä ja uskoo lammasmaisesti voittajien kirjoittamaan historiaan.

    Hän on mies joka tuhottiin koska hän näytti miten rutiköyhän maan voi nostaa jaloilleen ja kuinka saavuttaa riippumattomuus kansainvälisistä koronkiskureista. Jos sota ei olisi sotkenut suunnitelmia olisi Saksa ollut velaton ja lähes täysin omavarainen valtio ehkä noin 1950 ellei ennemmin. Ja ilman mitää luonnonvaroiltaan rikkaita siirtomaita joista monet muut imivät vaurautensa. Ne kun oli otettu pois I maailmansodan “rauhan”sopimuksessa. Sodan jota Saksa ei aloittanut mutta jonka se hävisi valtavaa ylivoimaa vastaan. Kuten toisenkin.

    • Voittajat kirjoittavat historian. Jos me uskomme heitä, olemme kaikki häviäjiä. Sanoi joku japsi ja sanoi oikein

  4. Toinen maailman sota oli sota, jossa maailma soti (((globalistien))) johdolla pelastajaansa vastaan. Usko siihen, että kansallissosialistit voivat olla jälleen hallinnossa, ei kuole koskaan.

  5. Historiankirjojen ehdoton mahtimies ja suurin vallankumouksellinen sitten Arminiuksen.

  6. Juu, olisi antanut vaan Stalinin valloittaa Euroopan. Olisi ollut ihan oikein meille goyimille, vai mitä, Shlomo?

    • Juuri näin! Olisiko pitänyt odottaa että Neuvostoliitto ja liittoutuneet hyökkää? Ei, mutta Hitlerin kyllä olisi kannattanut kuunnella kenraaleitaan enemmän.

      • Hänen olisi tullut pikemminkin kuunnella heitä paljon vähemmän. Vakoilla heitä ja monottaa selvät huijarit.

        • Niitä huijareita ei todennäköisesti olisi tullut jos hän olisi tehnyt kuten Juhani tuossa ylempänä esitti. Kun muutamat operaatiot menivät ns. penkin alle hänen muutettuaan kenraaliensa suunnitelmia alkoi joidenkin mielessä elää epäilys. Epäilys lähinnä siitä että sota ei päätykään toivotulla tavalla jos heidän ammattitaitoaan ei arvosteta eikä siihen uskota.

          Monet johtajareserviin siirretyt kenraalit turhautuivat asian tiimoilta ja pieleen menneet kuviot kentällä heijastuivat myös alempaan johtoportaaseen ja miehistöön ja siitähän seurasi mm. von Stauffenbergin pommi-isku.

          Mielestäni hänen olisi pitänyt keskittyä enemmän taloudenpitoon missä hän oli mestari sekä kokonaisvaltaiseen johtamiseen ja puuttua yksityiskohtaisemmin pyydettäessä sekä toimia välittäjänä sodanjohdon sisäisissä kinasteluissa.

          Hieno ja aikaansaapa mies mutta ei kukaan voi olla mestari kaikessa. Hänestä on kirjoitettu ja puhuttu paljon huttupaskaa mutta sellaiset jätetâän omaan alhaiseen arvoonsa. Die Fahne Hogh!

        • Paskapuhetta. Nuo huijarit olivat huijareita jo ennen sotaa. Annapa esimerkki siitä, kuinka Hitlerin puututtua asiaan jokin operaatio meni pieleen. Eipä taida löytyä

        • Stalingrad. Afrika Korpsin evakuointi. Pysähtymiskäsky Rommelille 10 km ennen Dunkerqueta. ME262 suihkuhävittäjän pakottaminen pommitusversioksi joka lykkäsi sen rintamalletuloa yli vuodella. Erittäin menestyksekkään kaukoyöhävittäjätoiminnan kieltäminen. Gudeirianin hyllytys 1941-1943.

          Nämä noin alkuun. Minulla on useampi hyllymetri tätä paskapuhetta saksalaisten sotilaitten itsensä kirjoittamina mosatrampparista kenraaliin. Mielestäsi varmaan valehtelijoita kaikki tyyni.

          Hitler oli monessa asiassa nero ja aikaansa edellä mutta sotastrategiassa hänellä oli alaisia jotka tiesivät ja osasivat sen paremmin. Vai oliko Rommel kykenemätön tai von Paulus pelkuri?

        • Totta kai orjasaksalaiset valehtelevat. Tosin eivät kaikki suinkaan yhdeltäkään asteelta Hitleriä arvostele. Kenraalit itse yleensä maanpettureina laittavat historian uusiksi. Lukisit välillä myös revisionistisia teoksia.

          Dunkerquessa olisi tullut turhia tappioita ja sää oli huono. Sieltä karanneilla joukoilla ei ollut mitään merkitystä sodan kulkuun. Varsinainen pysäytys aiemmin oli sitä paitsi juuri armeijan johdon määräämä. Guderian tiesi pettureista, mutta ei kertonut heistä. Hänen hinkunsa Moskovaan väärillä tiedustelutiedoilla viivytti tärkeitä operaatioita osaltaan muiden vänkääjien kanssa 1941. Afrikakorpsia olisi voinut huoltaa paremmin, jos “joku” ei olisi paljastanut viholliselle huoltokuljetuksia Välimerellä. Olisiko edes evakuointi onnistunut? Joukkoihin ei kuulunut suuria saksalaisvoimia onneksi kuitenkaan.

        • Petturit eivät tosiasiassa halunneet voittaa, vaan sotivat tahallaan huonosti, sabotoivat ja vuotivat kaiken viholliselle. Guderian oli omapäinen ja uppiniskainen. Suihkuhävittäjän kehittämisestä pommeilla ja ilman on olemassa syvällisempiä versioita, kuin mitä sinä olet lukenut. Lisänä vielä vetkuttelu. Kaukoyöhävittäjäjuttua en tunne, mutta voisin muistuttaa, että ilmavoimat olivat pahimmat petoksen saastuttamat joukot. Hitlerille annettiin monesti väärää tietoa ja myöhemmin on kaikki huonot päätökset laitettu hänen syykseen.

  7. Senhän te elämämkoululaiset anarkistit tiedättekin muita paremmin. Suomessa oikeasti aito kansallissosialistinen toiminta alkoi kun Vastarintaliike perustettiin. Oot varmaan nähnyt sen räjähdysmäisen kasvun ja levittäytymisen parina viime vuonna Pohjoismaissa

      • Tuota aiemmin Suomessa ollut vain skinhead liikkeitä ja tietysti Pekka Siitoimen pellekerho. 😂 Näillä nyt ei tietenkään ollut mitään tekemistä kansallissosialismin kanssa.

        • Pojat historiaa lukemaan. Vai onko SKJ ja KSJ täysin tuntemattomia? Jäsenmäärät olivat hieman toista kuin muilla suomalaisilla kansallissosialistisilla ryhmittymillä.

        • Tottakai nuo olivat isoja kansallissosialisti liikkeitä, mutta puhuin lähinnä liikehdinnästä 70-90 luvuilta, mitä ei juuri ollut.

  8. Idän sotaa ei olisi voitu estää. Tiesitkö, että Neuvostoliitto pyysi lupaa Hitleriltä talvisodan jälkeen Suomen valloittamiseksi. Tähän Hitler ei antanut lupaa.

    Olisiko Hitleriä ensisijaisesti pitänyt kiinnostaa muut kuin saksalaisten asiat? Ei minun mielestäni. Mutta todellisuus on se, että Hitler myös välitti kaikkien eurooppalaisten kansojen kohtaloista. Tänään emme juhli Hitleriä saksalaisuuden takia. Me juhlimme häntä, koska hän toimi kansallissosialistisen ideologian esiintuojana.

    • Mutta ennen tuota solmittiin Molotov-Ribbentrop sopimus. Ja valloittihan Stalin bolsevikkijuutalaisten avulla muutenkin noin puolet Eurooppaa. Eli monet sai kokea kaksinkertaisen julmuuden. Toki Saksa näytti koronkiskojille kaapin paikan.

  9. Toistaiseksi valtaapitävät ovat onnistuneet estämään kaikki yritykset julistamalla jokaisen liikkeen tekemän asian ja teon laittomaksi ja kriminalisoimalla kaiken siihen liittyvän.

    Veikkaan että jos PVL suorittaisi kansalaiskeräyksen Lastenklinikalle niin joku “oikeus”laitos julistaisi sen rikolliseksi toiminnaksi ja näin kerätyt varat takavarikkoon. Ja media kirkuisi pahojen natsien yrityksestä soluttautua sairaaloihin aivopesemään potilaita ja tekemään ihmiskokeita sekä kuinka viranomaisten oikea-aikainen vastaisku pelasti lapset kaamealta kohtalolta…

  10. Viimeisen 50 vuoden aikana länsimaisessa politiikassa ovat menestyneet VAIN finanssieliitille huoraavat globalistit:

    https://www.vastarinta.com/globalismi-4/

    Kansallissosialismi on AINUT liike, jota globalistit pitävät varteenotettavana uhkana, mistä kertoo mm. National Actionin ja Vastarintaliikkeen kielto-oikeudenkäynnit.

    • Missä sinun argumenttisi Vastarinnan sivuilta ovat? Ei ole tähän mennessä näkynyt. Miksi pidät kynttilääsi vakan alla?

      • Parin sanan lainakielisillä copy-pasteiskulauseilla ei “argumentoida”.

  11. Sinulla on selvästi henkilökohtaisia kokemuksia hoitamatta jääneestä mielenterveysongelmasta. Mene rohkeasti vaan lääkärille kertomaan. Ei ne yleensä pure.

    • Flyin’ Finnin tyypillisen jäätävä kuitti: “ite oot!” Riittääkö tuollaisten heittojen takana olevan älyllinen kompetenssi työelämään vai oletko muiden natsien kanssa yhteiskunnan vapaamatkustaja? Aikaa palstalla perseilyyn sinulla riittää kyllä.

      • Ottaako noin otsalohkoon kun henkilökohtaisuuksiin menoon saa samaa takaisin? Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Pysyisit yhdessä pseudonymissä niin saisit edes hivenen uskottavuutta huumehöyryisiin viisauksiisi. Over and out niin saat viimeisen sanan ja voit tuntea itsesi tosi kovaksi natsinteilaajaksi. Reppana… 😀

        • Finnin teilaaja on tosin reppananteilaaja eikä siitä saa samoja pisteitä kuin natsien teilauksesta.

  12. Aika irvokas kommentti kaikinpuolin. Twitterin sjw femakot sun muu eliitti kyllä ihan hehkuttavat omia mielenterveysongelmiaan julkisesti. Jos lyödään pöytään vastarintaliikeen aktivistien mielialalääkityksen määrä ja verrataan vasemmistoliberaaliin eliitin vastaavaan, niin kummankohan pillerikasa on suurempi?
    Täysin julkisesti saatavaan Aktivistin käsikirjaankin voisit tietty perehtyä (know your enemy ja sitä rataa) ja kertoa sen jälkeen, onko mahdollista, että aktivisti käyttää mielialalääkitystä.

    Lähteet vastarinnan sivuilta tuohon “psykiatria on juutalaisten salajuoni” -väitteeseen, kiitos. Tieteenalanahan psykiatria on tietenkin äärimmäisen kiistelty, koska ihmisen mielen toimintaa ei vielä kovin hyvällä tarkkuudella ymmärretä. Muisti on aikalailla ainoita osia, josta on suhteellisen tarkkaa dataa saatu toimintamekanismien kantilta jne.

  13. Suurmiehet eivät koskaan kuole.

    Sen sijaan nykyinen eliitti on jo halvaantunut ja peloissaan. Syyrian tilanne on malliesimerkki. He, kyllä, juuri he, tiedättehän, toistavat aina vain sitä samaa: “kaasuisku, kaasuisku, kaasuisku!”. Sodan he häviävät, mutta Mossadin tunnus onkin “War by deception”. Mutta jopa valitut eivät enää keksi muuta kuin “kaasuiskun”.

    Lännessä eliittien eliitti ei enää uskalla jalkautua kansan keskuuteen muuta kuin henkivartijoiden ympäröimänä. Vain lakeijat saadaan enää “kansan keskuuteen” ja hekin vain joukolla, vain jos asiasta on agitoitu. Esimerkkinä Li Anderssonin kahvitilaisuus, johon tuli YKSI ihminen.

    Eliitti pelkää. Tottakai se pelkää. Se on aina pelännyt kansaa. Ceaucescu luennoi ylimielisesti paikalle propagoidulle kaivostyöläismassalle muutamaa päivää ennen loppua. Loppu oli proosallinen: seinä ja aviopari.

    Eliitti nukkuu yönsä huonosti. Ja kaduilla on silmät ja korvat.

    Marokkolainen Bouanane oli vain rikollinen, ilmeisesti vähä-älyinen sellainen, marokkolaista tasoa. Vihollinen on se, joka salli hänen elämänsä laittomana Euroopassa. Tämän eliitin käsissä on verta ja he tietävät sen. Se veri ei pesemällä lähde. Siksi eliitti kaipaa henkivartijoita, sensuuria, toisinajattelijoiden vangitsemista. He pelkäävät, totta kai he pelkäävät.

    • > nykyinen eliitti … ”kaasuisku, kaasuisku,
      > kaasuisku!”

      Merkittävin kohderyhmä tälle kaasuiskupropagandalle onkin juuri vallassa oleva eliitti. Kansa on vain mukana pelissä, koska sekin on helposti höynäytettävissä.

    • Hitler oli eliittiä ja sinun mukaasi hän pelkäsi kansaa ja nukkui yönsä. Vertakin taisi olla käsissä. Siksi Hitler kaipasi henkivartijoita, sensuuria, toisinajattelijoiden vangitsemista.

      • Niin paitsi että Hitler oli kansan suosikki toisinkuin nykyeliitti. “Pelkäsi kansaa” -> milloin,miten?

        Aatu oli oman aikansa päätargetti juutalaisille vaikuttajille ja heidän kätyreille joten oma kaarti on vain fiksua toimintaa. “Toisinajattelijat” eli kommarit ja jutkut joutavatkin vankilaan kiviä hakkaamaan. Eikä niillä leireillä ollut niin kamalaa kun uima-altaat,futiskentät ja leipomot löytyi kuitenkin niistä.

    • Keskitysleirit olivat tavallisia vankileirejä ei sen kummempaa. Siitä löytyy juttua vaikka kuinka paljon tältä tai Magneettimedia sivulta.

      Mitä rotuopista?

    • Itse sanoisin että ei ollut keskitysleirejä, ne ovat työleirejä. Kun Englanti julisti Saksalle sodan, tulee kaikesta materiaalista pulaa. Ja ne ihmiset jotka eivät siihen mennessä olleet kehoituksesta huolimatta muuttaneet maata, kerättii työleireille, jotteivat pysty toimimaan selkäänpuukottajina maan sisällä.

      Miksi tappaa hyvää työvoimaa joka tuottaa aseita ja ammuksia kun työläiset puolustavat maataan? Ilman Hitleriä ja hänen apuaan Suomea ei olisi ja täälä puhuttaisiin venäjää. Se kannattaa muistaa aina. Eikä jatkosota ilman Saksan ilmavoimia olisi tuonut edes sitä torjuntavoittoa minkä me nyt saimme. Sillä Hitler kielsi kolme kertaa Stalisia miehittämästä Suomea.

  14. Pitää katsoa tulevaisuuteen ja tehdä päätöksen paremman tulevaisuuden nimissä. Mutta historia pitää osata ja tietää paikka kansainvälisesti.

  15. Meidän Siunattu Adolfimme. Valhallassa nähdään johtaja!

  16. https://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201804212200893769_ul.shtml Tsekatkaas tämä! Minulla purskahti aamukahvit suusta kuin luin tätä scheissee.😀 Ja monet vielä uskoo tuollaiseen roskaan, ei voi kuin ihmetellä. Pari otetta artikkelista: “Keväällä 1941 Drexel päästi murhaviettinsä valloilleen Ukrainan Simferopolissa. Siellä toimeenpantiin yksi toisen maailmansodan raaimmista verilöylyistä. Drexel veti useissa tapauksissa itse liipaisimesta, kun tuhannet juutalais- ja slaaviäidit pakotettiin pitämään vauvojaan sylissään, jotta molemmat saatiin surmattua yhdellä laukauksella”
    “Saurin kuudesta lapsesta nuorin, vuonna 1944 syntynyt isänsä kaima Karl Otto Saur muistaa käyneensä äitinsä kanssa muutamia kertoja leirillä tapaamassa isäänsä.

    Pojan muistikuvissa isä eteni urallaan keinoja kaihtamatta ja käyttäytyi tyrannimaisesti myös kotioloissa.

    Vuonna 1955 Saksan televisiossa näytetty juutalaisten joukkosurmia käsitellyt dokumentti avasi lopullisesti pojan silmät. Ruumiskasoja katsoessaan hän tajusi, että natsiaika oli ollut läpikotaisin paha, ja hänen isänsä oli ollut keskeinen tappokoneiston pyörittäjä.”

    “Vauraaseen teollisuussukuun syntynyt Auschwitz-Birkeunaun keskitysleirin lääkäri Josef Mengele (1911-1979) omaksui kirjaimellisesti Hitlerin rotuoppeja ihailleen opettajansa teorian, jonka mukaan lääkäreiden tehtävä oli “tuhota kaikki elämä, jolla ei ollut arvoa”.

    “Kuoleman enkelinä” tunnettu Mengele teki laboratoriossaan julmia ihmiskokeita. Hän kidutti ja tappoi omin käsin tuhansia avuttomia uhreja ja sai sadistista nautintoa saadessaan leikkiä jumalaa.”

    Haha mitä paskaa.🙂

    • Hessin poika sattui kuolemaan, kun ei hyväksynyt Saksan miehittäjien valheita. Tämä kai on pakotettu tähän ja mies alistuu oman etunsa vuoksi.

Comments are closed.