Koti Uutisia Äärivasemmistolaisia pidätetty mellakoinnista Leipzigissa

Äärivasemmistolaisia pidätetty mellakoinnista Leipzigissa

3

UK_mellakka_Leipzig

On paljastunut, että valtaosa Saksan Leipzigissa pidetyn kansallismielisen marssin aikana pidätetyistä oli vasemmistolaisia vastamielenosoittajia, jotka heittelivät poliisia kivillä ja raketeilla ja sytyttivät tulia kadulle.

Noin 150 kansallismielisen marssin kimppuun hyökkäsi uutisten mukaan jopa tuhat vasemmistolaista ja antifasistista mielenosoittajaa. 69 poliisia ja usea vastamielenosoittaja loukkaantui viikonlopun mellakoinnissa. Noin 50 poliisiajoneuvoa vahingoittui ja 23 henkilöä pidätettiin.

Poliisit joutuivat käyttämään kyynelkaasua, tainnutuskranaatteja ja vesikanuunaa hajottaakseen väkivaltaisen antifasistilauman. Poliisin mukaan antifasistit kävivät myös tulipaloja sammuttamaan tulleiden palomiesten kimppuun.

Poliisin edustaja Ricardo Schulz kertoi Die Welt -lehdelle, että naamioituneita antifasisteja vastaan on nostettu useita syytteitä väkivaltaisuudesta.

“Se, että tuhovimmaa täynnä olevat rikokset tapahtuivat adventin aikaan isoimmalla ostoskadulla ja vaikuttivat osattomiin lapsiperheisiin, on sietämätöntä”, sanoi Saksin osavaltion sisäministeri Markus Ulbig tiedotteessa.

Kansallismieliseen marssiin ottivat osaa muun muassa Die Rechte ja Offensive für Deutschland.

 

 

Lähde: Breitbart

3 KOMMENTIT

  1. Kohta alkaa 2020-luku, joka monella tapaa tulee muistuttamaan 1920-lukua. Täytyy toki muistaa että kommareilla on tällä kertaa “apuvoimia” mutiaisten muodossa.

    • Parin vuoden päästä alkaa taas vuosi -18… Tällä kertaa valkoisilla on vastassaan punaisten lisäksi vihreät, mustat, ruskeat ja savunharmaat.

      • Hyvä pointti.

        Mihin nyt lähetetään nuoria miehiä oppimaan jääkäreiksi?

        Onko enää yhtäkään Valkoisen Kansan maata, jota ei sionisti olisi kuohinut? Vai onko meillä täällä vielä itse riittävästi järkeä päässä?

Comments are closed.