Koti Uutisia Äärivasemmistolaiset iskivät naisen kotiin Ruotsissa

Äärivasemmistolaiset iskivät naisen kotiin Ruotsissa

2

Ruotsissa on tapahtunut jälleen poliittisesti motivoitu hyökkäys, jonka arvellaan liittyvän äärivasemmistolaiseen Revolutionära Fronten -järjestöön.

Tiistain vastaisena yönä yksi tai useampi henkilö hyökkäsi Västeråsissa asuvan naisen kotiin poliittisin perustein. Naisen asunnon oveen lyötiin useita kertoja kirveellä ja hänen postiluukkunsa kautta tyhjennettiin vaahtosammutin.

Västmanlandin rikostiedustelupalvelun Daniel Lindströmin mukaan tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun äärivasemmistolaiset ahdistelevat naista. “Kyse on nuoresta naisesta, joka on joutunut kohteeksi neljättä kertaa sitten huhtikuun.” Aiemmin naisen asuntoon on kirveeniskujen ohessa muun muassa suihkutettu ammoniakkia, ja hänen asuntonsa läheisyyteen on töherretty uhkaavia viestejä. Yksi viesteistä kuului: “Natsihuora, mitä et tajunnut viime kerralla?” Viestin oli allekirjoittanut RF (Revolutionära Fronten). Syyksi hyökkäyksiin on annettu se, että nainen on ollut aiemmin suhteessa kansallismielisen henkilön kanssa.

Hyökkäys on yksi useista kansallismielisiin kohdistuneista iskuista Mälarinlaakson alueella, ja niiden on kerrottu kohdistuneen useimmiten henkilöihin, joilla on yhteyksiä Ruotsalaisten puolueeseen. Poliisi uskoo tietävänsä, ketkä ovat iskujen takana, ja kertoo, että henkilöt toimivat viidestä kymmeneen ihmisen ryhmissä.

 
Lähteet: Nordfront, Nyheter24.se

2 KOMMENTIT

  1. Siinäpähän punikit huorittelevat ja heiluvat kirveiden kanssa. Ehkä jossain vaiheessa ymmärtävät, ettei kukaan luovu aatteestaan muutaman höyrypäisen idiootin hölmöilyn vuoksi. Ja toivottavasti saavat lisäksi hieman vanhanaikaista kurinpalautusta.

  2. Tuskin punikit saavat ainakaan välitöntä kurinpalautusta, siihen saakka kun nämä vellihousut iskevät vain ja ainoastaan ns. helppoihin kohteisiin, kuten mahdollisesti yksin asuva nainen, vanhukset jne.

    Mutta sitten kun systeemi romahtaa, tilit menevät varmasti tasan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here