Koti Uutisia Äärivasemmistolaisen kuolema Ranskassa herättää kysymyksiä

Äärivasemmistolaisen kuolema Ranskassa herättää kysymyksiä

6

Kesäkuun 5. päivä ranskalainen äärivasemmistolainen Clément Méric hankkiutui katutappeluun kansallismielisten kanssa. Méric sai kaksi iskua kahnauksen aikana päähänsä ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Äärivasemmistolaiset ja liberaalit rasisminvastustajat ovat pitäneet kovaa ääntä Méricin kohtalosta ympäri Eurooppaa viime päivinä. Äärivasemmisto on myös valehdellut muutamista nujakkaan liittyneistä yksityiskohdista saadakseen kuolemasta kaiken hyödyn irti.

Miehistä solidaarisuutta Clément Méricin muistomarssilla.
Miehistä solidaarisuutta Clément Méricin muistomarssilla.

Méricin kuolemasta syytetään 20-vuotiasta kansallismielistä Esteban Morilloa. Syyttäjä ja äärivasemmisto uskottelivat aluksi, että Méricin kuolema olisi ollut harkittu murha ja että Morillo olisi käyttänyt lyödessään nyrkkirautaa. Ruumiinavauksen perusteella mitään asetta ei kuitenkaan ollut käytetty. Méricin aatetovereiden tarina olikin liian paksu jopa tuomarille, ja Morilloa epäillään enää kuolemantuottamuksesta.

Kansainväliset tiedotusvälineet nielivät äärivasemmistolaisten sepitteet tapahtumien kulusta jo ennen ruumiinavaustulosten julkistamista. Esimerkiksi brittiläinen The Independent julkaisi pikaisesti kauhutarinan nyrkkiraudoin varustautuneista uusnatsimurhaajista. Ilmeisesti omia poliittisia päämääriä ajaakseen The Independentin toimitus myös rakensi kummallisen aasinsillan nuorisotappelun sekä Ranskaa kuohuttaneen homoavioliittolakikeskustelun välille.

Ranskan tulevaisuus kunnioittamassa Méricin muistoa.
Ranskan tulevaisuus kunnioittamassa Méricin muistoa.

Kuolemaan päättynyt tappelu alkoi, kun sekä kansallismielisiä että äärivasemmistolaisia nuoria oli kokoontunut samaan vaatemyymälään. Silminnäkijöiden mukaan äärivasemmistolaiset nuoret aloittivat riidan huutelemalla kansallismielisille loukkauksia. Nuorten siirryttyä kadulle tilanne kärjistyi ja äärivasemmistolaiset riitapukarit joutuivat kärsimään seuraukset. Tuttuun tapaan taistelu siirtyi seuraavaksi Internetiin, jossa nöyryytetyt vasemmistolaiset aloittivat valehtelukampanjan tappelun voittanutta osapuolta vastaan.

Morilloa on luonnehdittu aatteelliseksi taistelijaksi, joka on jatkanut kansallismielistä toimintaansa esivallan ajoittaisesta häirinnästä huolimatta. Ranskalainen yhteiskunta suhtautuu jyrkästi kansallismieliseen toimintaan, mikä on jouduttu toteamaan myös Méricin kuolemaan johtaneen katutappelun jälkeen. Lauantaina Ranskan pääministeri määräsi sisäministeriötä, että kansallismielinen järjestö Jeunesses nationalistes révolutionnaires (‘Vallankumoukselliset nationalistinuoret”, JNR) on kiellettävä lailla tappelun vuoksi. JNR:n johto on kiistänyt, että järjestöllä olisi mitään tekemistä kuoleman kanssa.

Äärivasemmistolaiset aloittavat tappelun huutelemalla, minkä seurauksena riidanhaastaja kuolee tahattomasti tavalliseen nyrkiniskuun. Mikäli tämä todella on pätevä syy kieltää aatteellisia järjestöjä, on Ranskan oikeusjärjestelmän arvovalta syytä kyseenalaistaa radikaalisti.

 

Lähteet: The Independent, France24, SudOuest.fr

6 KOMMENTIT

  1. Punikit alottaa riidanhaastamisen, saavat nenillensä ja yksi kuolee siinä enemmän tai vähemmän vahingossa ja taas saa vasemmistolaiset hyvän esimerkin, jolla itkeä natsien väkivaltaisuutta. Joku voisi sanoa, että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan.

  2. Näköjään myös Hesari on leipomassa tästä tyypistä jonkinlaista marttyyriä. Tämä on juuri niitä tapauksia, jolloin kommunistit ja kokoomuslaiset voivat tarttua toisistaan käsistä kiinni ja taivastella suvaitsemattomuutta ja maailman pahuutta yhdessä.

    • Asiallinen teksti. Meric sai mitä kerjäsi. Naurettavaa, että nämä “vasemmistoskinit” leikkivät jotain asfalttisotureita, mutta kun tulee nenille, ollaankin yhtäkkiä niin pasifistia ja niin yhteiskuntakelpoista, ettei tosikaan.

Comments are closed.