Koti Artikkelit Arki Äärivasemmistolaisen foorumin taustavaikuttaja uhriutuu saamastaan julkisuudesta

Äärivasemmistolaisen foorumin taustavaikuttaja uhriutuu saamastaan julkisuudesta

10

Kansallinen Vastarinta paljasti noin kaksi vuotta sitten, että väkivaltavasemmiston suosiman PunkInFinland.net-keskustelupalstan ylläpitäjä on pääkaupunkiseudulla asuva rotumuukalainen nimeltä Juan Meneses. Myös hänen puolisonsa Ennamaria Meneses (nimimerkki “Enskanasu”) osallistuu muun muassa foorumin taustayhdistyksen toimintaan, mutta tämä pitää epäoikeudenmukaisena oman nimensä nostamista julkisuuteen. Ennamaria Meneses uhriutui aiheesta Telma-lehden haastattelussa.

Ennamaria Meneses.

Juan ja Ennamaria Meneses ovat antaneet anonyymien äärivasemmistolaisten käyttää keskustelupalstaa vuosien ajan alustana muun muassa tappouhkauksille sekä ei-vasemmistolaisten ihmisten maineen lokaamiselle. Menesesit ovat hyväksyneet sen, että foorumin aktiivit pyrkivät manipuloimaan esimerkiksi maahanmuuttokriittisiin poliitikoihin ja kansalaisaktiiveihin liittyviä Google-hakutuloksia levittämällä näistä tökeröitä valheita keskustelupalstalla.

Tappouhkausten ja valheiden tavoite on hankaloittaa “poliittisina vihollisina” pidettyjen ihmisten työuraa ja sosiaalista elämää sekä pelotella näiden lähipiiriä. Juan Meneses on yrittänyt foorumin kautta selvittää jopa kansallismielisen vaihtoehtomedian toimittajan kotiosoitetta samalla julistaen, että “natseja ei selvästikään hakata tarpeeksi näin 2010-luvun lopulla”. Koska Menesesit itse ovat avoimen äärivasemmistolaisia, PunkInFinland-foorumin keskustelukulttuuri edistää suoraan heidän omia poliittisia päämääriään.

Ennamaria Meneses joutui kuitenkin hankalaan tilanteeseen, kun muut vaihtoehtomediat julkaisivat hänen nimensä pian sen jälkeen, kun Kansallinen Vastarinta paljasti hänen puolisonsa henkilöllisyyden. Pariskunta ei olisi halunnut joutua henkilökohtaisesti liitetyksi törkyviesteihin ja väkivaltauhkauksiin. Kuten totesimme hiljattain artikkelissa “Väkivaltavasemmiston Ina Juva säikähti saamaansa julkisuutta – piiloutui“, Suomesta on ollut erittäin hankala löytää ”militanttia antifasistia”, joka uskaltaisi puolustaa aatetta muuallakin kuin naamion tai salanimen takaa.

Sen sijaan, että Ennamaria Meneses olisi ottanut vastuun toiminnastaan tai esimerkiksi pyrkinyt muuttamaan palstan keskustelukulttuuria henkilöllisyytensä paljastumisen jälkeen, on hän muiden äärivasemmistolaisten tavoin päättänyt rientää valtamedian puheille esittääkseen viatonta “vihapuheen” ja “maalituksen” uhria. Samalla hän yritti vaivihkaa vierittää kaiken verkkosivuihin liittyvän vastuun puolisonsa harteille.

juan meneses kannattaa poliittista vakivaltaa aarivasemmisto
Juan Meneses.

Työsuojelurahaston ja Työturvallisuuskeskuksen julkaiseman Telma-lehden haastattelussa Ennamaria Meneses kertoo hurskastellen kokeneensa “miltä tuntuu saada asiattomia törkyviestejä”. Meneses ei kuitenkaan “muistanut” kertoa, miksi monet suomalaiset ovat vihaisia hänelle ja hänen puolisolleen.

“Liki kaksi vuotta sitten alkaneen ja kuukausia kestäneen somehäirinnän tarkoitus oli alun perin vahingoittaa Menesesin puolisoa. Kun hän ei ole somekanavissa, kohteeksi otettiin vaimo”, Telma-lehti kirjoittaa. On mahdoton tietää, tiesikö toimittaja totuuden vai valehteliko Ennamaria Meneses myös hänelle roolistaan itse foorumin sekä palstan taustalla toimivan rekisteröidyn yhdistyksen ylläpidossa. Haastattelusta saa kuitenkin valheellisen mielikuvan, ettei Ennamaria Menesesillä olisi mitään tekemistä foorumin kanssa.

“Vaikka aktiivisesta maalittamisesta on jo kulunut aikaa, nimi pullahtaa edelleen esiin erilaisissa ikävissä yhteyksissä”, lehti pahoittelee. Lukijoille ei kerrota lainkaan, mistä koko vyyhdissä oli kyse ja mitä Ennamaria Meneses oli itse tehnyt. Tämä on tyypillistä valtamedian lobotomiajournalismia, jossa suomalaisvihamielisten tahojen kertomukset niellään purematta vain siksi, että heidän mielipiteensä ovat poliittisesti korrekteja.

Meneses teki jopa rikosilmoituksen hänen henkilöllisyytensä paljastamisesta, mutta tämä ei johtanut lopulta mihinkään. On vähintäänkin ironista, että PunkInFinland-palstan aktiivin mukaan sopiva rikosnimike olisi ollut “kunnianloukkaus”!

“Häirintä jätettiin tutkimatta, ja siten vastapuoli sai hyväksynnän toiminnalleen. Kiusaaminen ja mustamaalaaminen jatkuivat. Tuntuu, ettei ymmärretä, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse, ja miten paljon se tuottaa uhrille haittaa ja kärsimystä. Olisi suotavaa, että viranomaiset puuttuisivat asiaan ja ryhtyisivät toimenpiteisiin”, Meneses totesi vuodattaen krokotiilinkyyneleitä.

Lähde: Telma-lehti (arkistoitu)

10 KOMMENTIT

  1. “pyrkivät manipuloimaan esimerkiksi maahanmuuttokriittisiin poliitikoihin ja kansalaisaktiiveihin liittyviä Google-hakutuloksia levittämällä näistä tökeröitä valheita keskustelupalstalla”

    “natseja ei selvästikään hakata tarpeeksi näin 2010-luvun lopulla”

    Ei Jeesus sentään mitä reppanoita. Onneksi COHIV2020 tappaa somalit ja nämä persereiän rassaajat pois. Torilla tavataan.

  2. Tyypillistä sille paskasakille, vastuu kaadetaan toisten päälle, jopa oman puolison päälle.

    • Liberalismi perustuu lähtökohtaisesti valheelle (ideologia ei toimi muualla kuin paperilla) ja petokselle (omaa kansaa kohtaan), joten ei mikään ihme, että liberaalit valehtelevat ongelmiensa taustasyistä (tässä tapauksessa ns. maalitus tuli mukamas aivan puskista) ja ovat valmiita heittämään vaikka lastensa isän junan alle julkisuudessa (Ennamarialla ja Huanilla on yhteisiä lapsia).

      Nähtiinhän vassareiden lojaalius toisiaan kohtaan vastikään Tampereella, jossa syytetyn penkillä olleet vassarit syyttelivät toisiaan tapahtumista SoO-miekkarin yhteydessä. Selkäranka kun ei kuulu vasemmistolaisuuteen, vastuunpakoilu, yleinen rottailu ja muiden syyttely taas ovat vasemmistolaisuudessa mukana jo ihan lähtökohtaisesti ideologoassa.

  3. Piffillä on aktiivinen ja kiinteä yhteys antifaan, joka on kansainvälinen terroristijärjestö.

    Suomessa antifa on liittoutunut PKK:n kanssa. PKK on kurditaustainen ja kansainvälinen äärivasemmistolainen terroristiorganisaatio, joka murhaa mm. viattomia lapsia. Yhdessä nämä sekopäät ovat viime vuosina riehuneet kaduillamme. Jopa PolPon kimppuun käytiin 2019 syksyllä Narikkatorilla!

    Okei…en väitä mitään, mutta tuolla Ennamarialla on aika suuri nenä ja hänen “miehellänsä” suipot korvat ja kyömy nenä. Tämä herättää kysymyksiä!

    • Juan näyttää mutantoituneelta viemärirotalta, jolla on kaikki mahdolliset ja mahdottomat sukupuolisairaudet.

  4. Ennamaria on vissiin edelleen Husissa duunissa. Vaikka onkin työsuojeluvaltuutettu, eikä hoida potilaita, niin aika vaarallista, että moinen äärivasemmistofriikki on niinkin merkittävässä organisaatiossa duunissa. Menisi poimimaan niitä mansikoita tämä Enska, niin ei tarttisi miettiä kokoaikaa natseja ja maalittamista.

  5. Kyllä se “tasa-arvo” on sitten hieno asia. Suomen elokuvasäätiökin jakaa nyt rahat 50/50 miesten ja naisten kesken. Sillä ei ole mitään väliä, mikä on todellinen tarve tukirahoille tai elokuvantekijöiden meriitit sille että ansaitsevat tukea. “Tasa-arvo” ylitse kaiken. Sairasta touhua. Mikä näitä vassarisekopäitä oikein vaivaa? Miten joku voi olla noin sokea? Minä en vain ymmärrä.

  6. Hullu akka. Mikä helvetin nimi tuommo ennemaria meneses on…. Näkkee päällepäin notta on pähkähullu puniikki ko ämmä….

Comments are closed.