Koti Uutisia Äärivasemmisto riehui kansallismielisten marssilla Berliinissä

Äärivasemmisto riehui kansallismielisten marssilla Berliinissä

2
 RT:n mukaan "fasistit" ottivat yhteen poliisin kanssa, kuten tässä kuvassa väitetysti nähdään. (Kuva: AFP)
RT:n mukaan ”fasistit” ottivat yhteen poliisin kanssa, kuten tässä kuvassa väitetysti nähdään. (Kuva: AFP)

Lauantaina satakunta kansallismielisen NPD-puolueen jäsentä kokoontui Berliiniin mielenosoitukseen. Mielenosoituksessa vaadittiin Saksaa seuraamaan Sveitsin esimerkkiä tiukemmista maahanmuuttolaeista.

Marssi ehti tuskin edetä 300 metriä, kun se joutui äärivasemmistolaisten väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Yhteenottoihin osallistui niin vasemmistopuolueen jäseniä kuin ammattiyhdistysliikkeiden aktivisteja.

Lopulta äärivasemmisto aloitti tappeluita poliisien kanssa. Tässäkin yhteenotossa rasisminvastustajat alkoivat heitellä pulloja ja kiviä sekä poliisien että muiden mielenosoittajien päälle.

Yhteenotoissa loukkaantui poliiseja ja joitakin sivullisia ihmisiä. Poliisin pidättämiksi joutui kymmeniä äärivasemmistolaisia.

RT väitti valheellisesti, että ”fasistit” ottivat yhteen poliisin kanssa ja kivittivät yleisöä. Uutisoinnillaan venäläinen televisiokanava seuraa uskollisesti länsimaisen median tapaa uutisoida kansallismielisten tapahtumista, joissa he joutuvat väkivaltaisten hyökkäysten kohteiksi. Myös RT:n uutisoinnissa äärivasemmistolaiset muuttuvat ”fasisteiksi”.

 

Aiheeseen liittyen:

Äärivasemmisto kiihottaa kansanmurhaan ja raiskauksiin Saksassa
Äärivasemmiston mellakoiden uskotaan leviävän Saksassa
Rasisminvastustajat pahoinpitelivät ja ryöstelivät Saksassa

2 KOMMENTIT

  1. Eipä noista vasureista taida muuhun olla kuin valehteluun ja kusettamiseen.

Comments are closed.