Koti Uutisia Äärivasemmisto pelkää kameraa

Äärivasemmisto pelkää kameraa

6

UK_piilotetut_kasvot

Äärivasemmistolaiset järjestöt ympäri Suomea ovat ottaneet uuden käytännön osaksi julkisia tapahtumiaan. Valokuvaaminen on kielletty kaikilta paitsi järjestäjien erikseen nimeämiltä kuvaajilta.

Joensuun yliopistolla pidettiin 18.1. “avoin” miniseminaari “äärioikeiston” ja “uusnatsien” toiminnasta Suomessa ja Euroopassa. Tapahtuman pääpuhujaksi oli nimetty Dan Koivulaakso. Paikalla olivat myös muun muassa Vesa Puuronen ja Jouko Jokisalo. Vaikka asiasta ei julkisesti ilmoitettukaan, paikalle saapuneita käskettiin olemaan kuvaamatta tapahtumassa.

Seuraavana päivänä Tampereella järjestettiin mielenosoitus Kreikan kansallismielisiä vastaan ja laittoman maahantulon puolesta. Järjestäjiin kuului muun muassa Suomen kommunistisen puolueen, Vasemmistonuorten ja Vihreän puolueen edustajia. Äärivasemmiston asettama kuvauskielto aiheutti ristiriitoja osallistujien kesken jo ennen mielenosoitusta. Jotkut järjestäjistä uhkailivat potentiaalisia valokuvaajia myös maahanmuuttokriittisillä foorumeilla etukäteen. Tapahtuman jälkeen Internetin Youtube-palveluun ilmestyi video, jossa äärivasemmistolainen mies yrittää väkisin estää sivustakatsojaa kuvaamasta ohitse marssivaa joukkiota.

Jo viime syksynä Kansallisen Vastarinnan toimitus sai yhteydenoton erään kaupungin poliisilta, kun äärivasemmistolainen henkilö oli ikuistettu julkisella paikalla aktivismin yhteydessä. Henkilö oli tehnyt poliisille rikosilmoituksen kuvaamisesta, vaikka oli itse saapunut paikalle kameran kanssa ja kuvannut jokaista aktivistia lähietäisyydeltä ennen kuin kaikkien mielenkiinto kohdistui häneen.

On epäselvää, mistä äärivasemmiston pelko johtuu. Kuvaaminen julkisilla paikoilla on sallittua, joten toivottavasti suomalaiset eivät luovu lain suomasta oikeudestaan ääriliikkeiden painostuksen vuoksi.

6 KOMMENTIT

  1. Eli kaikki joukolla kuvaamaan anarkisti- ja antifa-tapahtumiin! Nostetaan valvontaa rastafari- ja hippiympyröissä ja nopeasti heidän joukkonsa kartottuu!

  2. Äärivasemmisto: sdp-vasemmistoliitto-vihreät olisi syytä kieltää suomessa.

    • Eipä nuo mainitsemasi puolueet nyt niin vasemmistolaisia ole, kun ne kaikki ovat parasta aikaa oikeistohallituksessa.. Kutsuisin heitä ennemminkin monikultturisteiksi ja kansanpettureiksi. 😉

  3. Kukas muukaan pääpuhujana kuin Dan. Hänellä kun riittää punaisen aatteen paloa ja intoa toitottaa “vaarallisten natsien uhasta” vaikka joka päivä erinäisissä seminaareissa.

    On heillä kyllä aihettakin hävetä itseään, kun naamansa näkyvät tuollaisissa mielenosoituksissa kuin tuo lauantaipäiväinen.

Comments are closed.