Koti Uutisia Ulkomaat 2 000 afrikkalaista Italiaan 48 tunnissa

2 000 afrikkalaista Italiaan 48 tunnissa

4

Italian viime kesänä Libyan kanssa tekemän sopimuksen johdosta joukkomaahanmuutto Afrikasta Eurooppaan hiipui hetkellisesti. Nyt Eurooppaan tunkeutuvat rotumuukalaiset ovat kuitenkin löytäneet uuden reitin Välimeren ylittämiselle. Tällä kertaa reitti kulkee Tunisiasta pohjoiseen ja siitä esimerkiksi Italiaan. Päästyään Italiaan heistä muodostuu koko EU-alueen riesa vapaan liikkuvuuden johdosta.

Viime viikonloppuna alkoi se, mitä monet ovat jo pelänneet: uusi joukkomaahanmuuton aalto. Kahdessa päivässä jopa 2 000 afrikkalaista tunkeutui Italiaan, ja lisää on odotettavissa. Apua rotuvieraat saavat ”ihmisoikeusjärjestöiltä”, jotka ovat vieneet Italian oikeuteen väittämällä, että maa rikkoo kansainvälisiä humanitäärisiä oikeuksia.

Italia on vain yksi portti Eurooppaan Afrikasta. Pelkästään tämän vuoden aikana noin 30 000 rotuvierasta on rantautunut Eurooppaan.

Lähde: Breitbart

4 KOMMENTIT

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

  1. Suomeen tulee tuosta loislaumasta paljon ja on jo tullutkin ja vetovoima tekijöitä että niiden mainostajia riittää sekä etnomasokistisissa päättäjissä että itse tänne vapaaliput saaneissa (yksikin loisia on liikaa) Ilmainen terveydenhuolto ja hammaskalusto uusiksi, kämpät,huonekalut,vaatteet,harrastusrahat ja diskorahat ja sukulaiset jonoon vielä niin eiköhän tässä ala pikkuhiljaa sosiaaliturvajärjestelmä natisemaan liitoksissaan ja kaikki tämä velaksi vieläpä.Mitäs sitten tapahtuu! Eu on tosiaan laittanut pakan tarkoituksella aivan sekaisin Elämme raivostuttavia aikoja.

  2. Tässä eräänä päivänä katselin, kun kaksi autoa oli marketin parkkihallissa vierekkäin. Autojen ikä jotain 8-10 vuotta. Olisikohan markkina-arvo noin 4000 euroa. Kuului kovaääninen vieraskielinen nuorten miesten iloinen puhe. Kävelin autojen oli. Näyttivät geeleiltä. Olivat elämäänsä tyytyväisiä. Onnensa huipulla. Siinä tuli mieleen ajatus, että antaakohan sossu geeleille rahaa halvan auton ostoon. Tällaisin myönnytyksin ehkä yritetään estää radikalisoitumista.

    Kyllä Suomi on ihmemaa. Ei tarvita passia, ei viisumia. Ei tarvita kielitaitoa, ei ammattitaitoa. Voi muuttaa tänne, saa heti ilmaisen terveydenhuollon, hammaslääkäriin ohi jonojen, käyttelyrahaa, asunto ohi jonojen ja halukkaita naisiakin löytyy. Ja kun on saatu oleskeluoikeus, samalla tulee perheenyhdistämisen muodossa oikeus tuottaa sukulaisia Suomeen, jotka puolestaan saavat oikeuden tuottaa maahan lisää sukulaisia.

  3. Mahtava uutinen! Eurooppa tarvitsee vielä PALJON rikastajia Afrikasta ja Lähi-Idästä opettamaan meitä juntteja ja tekemään töitä, että meidän talous pelastuisi. Itseasiassa ei heidän tarvitse tehdä edes töitä, koska tätä tarkoitusta varten valkoiset ovat luotu, palvellakseen ja eläättääkseen rotumuukalaisia, juuri niinkuin ”valittu kansa” käskee.🙂

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here