Koti Artikkelit Kansallinen taistelu Yhä epäröiville

Yhä epäröiville

1

Juuso Tahvanainen kirjoittaa Kansalliselle Vastarinnalle syitä siihen, miksi vielä löytyy epäileviä ja epäröiviä kansallissosialisteja, jotka eivät ole liittyneet vastarintaan.

Suomen Vastarintaliikkeen tiedotuskampanja on herättänyt nuoria kansallissosialisteja, yleistä keskustelua, sensaatiohakuista uutisointia ja jopa perusteettomia tutkintapyyntöjä siitä asti, kun se aloitti toimintansa maanlaajuisesti katutasolla keväällä 2009.

Kesällä 2010 voikin olettaa, että liike on jotakuinkin jokaisen kansallismielisen tiedossa. Vaikka palaute on ollut monenkirjavaa, usein jopa yltiöpäisen negatiivista, ovat kaikki aktivistit kohdanneet tahollaan myös kannustavia kommentteja.

Olemme kohdanneet ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet käytännönläheisen kansallissosialistisen työn arvon anonyymin vaikuttamisen ja nettiadressien aikakautena. Osa heistä on ollut tietoisia Vastarintaliikkeestä, osa ei.

Rekrytointi alkaa usein jo yhden perusteellisen keskustelun myötä; puhuttu sana on tällä hetkellä tehokkain aseemme. Emme voi kuitenkaan koskaan tavoittaa jokaista potentiaalista aktivistia kasvotusten, joten vastuuta on vieritettävä Kansallisen Vastarinnan kansallissosialistisille lukijoille, jotka vielä toistaiseksi ovat valinneet passiivisuuden tien – niille, jotka epäröivät yhä.

Ilman heidän aktivoitumistaan koko pohjoismaisen elämäntavan ja perinnön puolesta käytävä taistelu tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa.

 

Sosiaalisen leimautumisen pelko

Jokaisen sietää aluksi pohtia kuinka vakavasti ylipäätään suhtautuu valkoisten selviytymistaisteluun. Kuinka äärimmäisiä kuvauksia on eurooppalaisten valtioiden etnisistä koostumuksista ja elämäntavan yleisestä rappiosta tuotava passiivisen “tiedostajan” eteen, jotta tämä astuu täyttämään velvollisuutensa? Lähestytään kysymystä toisesta kulmasta: mikä estää jokaista maailman nykyistä suuntausta halveksuvaa eurooppalaista liittymästä vastarintaan heti? Miksi jotkut tyytyvät sivustaseuraajan rooliin? Miten he perustelevat toimettomuutensa?

Ehkä yleisin syy epäröinnille on sosiaalinen painostus, leimautumisen pelko. Liberaalin viihdeteollisuuden moniportainen, jokaiseen luokkaan niille ominaisella tavalla vetoava propaganda on luonut kaikille tutun stereotyyppisen kuvan kansallissosialistista. Toisen maailmansodan jälkeisessä informaatiosodassa fiktiiviseen kansallissosialistiin on jokainen voinut projisoida aatteensa ja historiansa ei-toivotut ja inhottavat puolet aina sotarikoksista lähtien.

Oikeiston ja vasemmiston yhteisestä vihollisesta sekä sodan häviäjästä, kansallissosialismista on yhteistuumin rakennettu typerryttävän yksioikoinen kuva. Se on jälkimodernin ja kaksinaismoralistisen lännen syntipukki.

Yhä epäröivät pelkäävät tietysti ystäviensä ja työnantajiensa kaikkoavan, jos he astuvat julkisesti osaksi vastarintaa. Mikäli heille tärkeät ihmiset ylipäätään välittävät orgaanisesta yhteiskuntamallista, lojaliteetista, kansallisista erityispiirteistä, taloudellisesta tasa-arvosta ja ekologiasta, eivät nämä osaa yhdistää niitä kansallissosialismiin.

Epäilykset voivat pitää paikkansa, mutta niiden ei pitäisi merkitä mitään suoraselkäiselle ihmiselle. Mitä sitten, vaikka menetämmekin liittyessämme ystävän, jolle yleisen mielipiteen ja normien lapsenomainen noudattaminen on vilpitöntä idealismia tärkeämpää?

Väärät mielikuvat eivät muutu ilman rehellisten ihmisten esimerkkiä ja jos emme astu itse sitä näyttämään, ei massoiltakaan voi odottaa mitään. Jos kansallissosialistit ovat nurkkakuntaisia, sisäänpäin lämpiäviä sosiaalisia tilanteita pelkääviä luimistelijoita, on Hollywood ollut alusta pitäen oikeassa. Jokainen epäröijä paitsi hidastaa vallankumousta, niin myös tahrii edustamamme idean.

 

Fyysinen kamppailu

Toinen syy jättäytyä toiminnasta lienee fyysisten yhteenottojen pelko. Niin itä- kuin länsinaapurimme kansallissosialisteja vainotaan, Keski-Euroopasta puhumattakaan, joten väkivallan uhka tulee olemaan todellisuutta myös Suomessa. Vastuullinen ihminen kantaa huolta ennen kaikkea lähipiirinsä turvallisuudesta ja varovaisuutta peräänkuulutetaankin Vastarintaliikkeen toiminnassa. Mutta niin paljon kuin välitämme nykyisistä lähimmäisistämme on meidän myös ajateltava tulevaisuuden sukupolvia, joiden hyvinvoinnille taistelumme ennen kaikkea perustuu.

Äärimmäisen tuskan hetkellä ainoaksi motivaatioksi voi kunnian rinnalle jäädä velvollisuudentunne. Naiskansallissosialisti ja luonnonsuojeluliikkeen edelläkävijä Savitri Devi kuvaa kirjassaan Defiance sodanjälkeistä Saksaa ja maanalaista aatteellista työtä liittoutuneiden väkivallan uhan välittömässä läheisyydessä. Aktivismistaan kiinnijäänyt pohti vankisellissä tulevaa kuulustelua, jossa kansainväliset humanitääriset sopimukset eivät tulisi merkitsemään mitään.

Mikäli menneiden vuosisatojen kristityt marttyyrit kestivät oman vainonsa aikana epäinhimillisen julmuuden menettämättä uskoaan, niin kuinka suuri häpeä olisi hänelle taipua samassa tilanteessa?

Sama vertaus pätee Martin Luther Kingin kaltaisiin internationalisteihin, marxisteihin ja muihin vastustajiimme, jotka ovat kulkeneet tiensä järkkymättä loppuun asti, olivatpa heidän aatteensa kuinka kyseenalaisia tahansa. Tänäkin päivänä anarkistit osoittavat mieltään fyysisestä uhasta välittämättä esimerkiksi kansainvälistä rahataloutta vastaan, jota myös kansallissosialismi pyrkii tuhoamaan. Emme ehkä noudata samoja toimintatapoja vastustajiemme kanssa, mutta meidän on haastettava itsemme toimimaan aina tuhat kertaa pelottomammin ja tehokkaammin.

Epäröimme, koska olemme mukavuudenhaluisia ja koska välitämme liikaa muiden mielipiteistä. Elämä kansallissosialistina tulee olemaan huomenna vielä haasteellisempaa kuin tänään, koska maailma taantuu kiihtyvällä tahdilla. Ainut keino muuttaa suuntaa on lopettaa epäröinti ja toimia kunniallisesti jo tänään pelkäämättä oman hyvinvoinnin tai “imagon” puolesta yhdentekevässä kulutusyhteiskunnassa.

Näin voimme turvata ainakin lastemme tulevaisuuden hyväksyttyinä ja terveinä eurooppalaisina.

 

Juuso Tahvanainen

1 KOMMENTTI

  1. Esitän joitakin perusteluja Kansallisen Vastrinnan olemassaololle ja tarpeellisuudelle.
    On selkeä tosiasia, että EU on hajoamassa, käsitykseni mukaan hajoaminen tapahtuu kolmen vuoden kuluessa. Hajoamisprosessin syynä on kansallisvaltioiden tuhoamisyritys EU:n keskusjohdon toimesta, todennäköisesti EU:n sisällissota ei saa alkuaan Suomesta. Sisällissota tulee leviämään koko EU:n alueelle, myös pohjoiseen osaan. Tällöin on ensisijaisen tärkeää, että Suomesta löytyy valmis ja organisoitu vastarintaliike. Vastarintaliikkeen tehtävänä tulisi olla Suomen hallinnan ja järjestyksenpidon järjestäminen kyseisessä poikkeustilassa, tähän tehtävään ei Eurooppalaisen demokratian rapauttama virkamies- ja viranhaltijakoneisto pysty.
    Joten meidän tulee valmistautua taisteluun isänmaan puolesta.

    Seurasin Helsingissä tapahtunutta Puhdistus mielenosoitusta ja Suomi maidanin leiriä, tuon porukanko pitäisi hoitaa Suomen asiat kuntoon, toivotonta. Toinen toisestaan irtisanoutuen nämä tyhjänpuhujat selittävät videotallenteissa miten asiat heidän näkemyksensä mukaan ovat.

    Vain järjestö, jota vastustaja pitää varteenotettavana vastustajana ja pelkää, on saavuttanut asemansa toisena osapuolena taistelussa. Vai voisitteko kuvitella, että maamme valtaeliitti kuuntelee mielenosoittajia jotka välillä kiistelevät keskenään ja välillä selittävät sekavia fantasioitaan Youtube-videoissaan.

    Juuri näiden seikkojen vuoksi isänmaa ja suomalaiset tarvitsevat Kansallista Vastarintaa, kun muutoksen ja vapauden hetki on käsillä, on järjestön oltava valmiina.

Comments are closed.