Koti Uutisia Kotimaa 188-kulkueen häirintäyritykset estettiin tänä vuonna

188-kulkueen häirintäyritykset estettiin tänä vuonna

2

Turussa järjestettiin sunnuntaina toinen vuotuinen 188-kulkue vuoden 2017 monikulttuurisen terrori-iskun uhrien muistolle. Tapahtuma oli näyttävä, ja järjestelyt olivat ottaneet harppauksen eteenpäin viime vuoteen verrattuna.

Tilaisuuteen osallistuivat muun muassa Kohti Vapautta! -kansanliike sekä Soldiers of Odin, jotka huolehtivat siitä, etteivät vuonna 2018 tapahtuneet häirintäyritykset toistuneet tällä kertaa. Näin tapahtuman yleisilme oli entistäkin arvokkaampi. Viime vuonna kulttuurimarxistit yrittivät häpäistä uhrien muiston meluamalla hiljaisen hetken aikana kulkueväen läheisyydessä.

Tällä kertaa Kohti Vapautta! ja Soldiers of Odin muodostivat kunniavartion rannalle, jossa häirintä toteutettiin 2018. Ennaltaehkäisevä ele toimi tehokkaasti, sillä yksikään kulttuurimarxisti ei uskaltautunut alueelle kokeilemaan onneaan. Muutamaa huutavaa naista tai transua lukuun ottamatta vastamielenosoittajat pitivät koko päivän ajan pitkää turvaväliä kulkueväkeen.

Tapahtuman päätyttyä osa kulkueväestä olisi tahtonut käydä kysymässä vastamielenosoittajilta näiden motiiveista. Poliittinen poliisi kuitenkin esti mielivaltaisesti kansallismielisten kulun äärivasemmiston tilaisuutta kohti.

Kansallisen Vastarinnan saamien tietojen mukaan suomalaiset kansallismieliset sivut tulevat lähiaikoina julkaisemaan lisää materiaalia päivän tapahtumista. Haastattelemiemme osallistujien yhteinen näkemys oli, että tilaisuus oli onnistunut ja taitavasti järjestetty.

2 KOMMENTIT

  1. Kiitos kaikille osallistujille, talkooväelle, kannattajille ja tukijoille.
    Islamistisen terrorismin rantautumista Suomeen ei sovi unohtaa koskaan. Se on epäkansallismielisten poliitikkojemme välinpitämättömyyden aiheuttama turvallisuusuhka, joka olisi poliittisin päätöksin voitu estää.

    Terveisin, 188-kulkuetta järjestämässä ollut henkilö.

  2. kohteen suojaus onnistui täydellisesti varis-verkosto ei onnistunut suunnitelmassaan siitä oli jopa kartta .samalla lailla seuraavat marssit ja awakening tapahtuma hyvällä suunnitelulla turvallisuus toimii.

Comments are closed.