Koti Uutisia Kotimaa 17-vuotiaalle syyrialaiselle syytteet erittäin raa´oista seksuaalirikoksista Porissa

17-vuotiaalle syyrialaiselle syytteet erittäin raa´oista seksuaalirikoksista Porissa

3

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi viime vuoden marraskuussa Syyrian kansalaisen todennäköisin syin epäiltynä törkeistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Vuonna 2001 syntynyttä syyrialaista epäiltiin tuolloin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Pakkokeino-oikeudenkäynti käytiin salaisena.

Henkilölle luetaan perjantaina syytteet kahdesta törkeästä raiskauksesta. Teot ovat tapahtuneet saman päivän aikana. Vangitsemisoikeudenkäynnin lisäksi myös pääkäsittely on määrätty salaiseksi, eikä poliisi ole tiedottanut erittäin rankoiksi kuvailtujen seksuaalirikosten tutkinnasta. Paikallislehti Satakunnan Kansa kirjoittaa, että rikosten vuoksi tuomion salaaminen on hyvin todennäköistä.

Epäillyt rikokset ovat tehty 8. marraskuuta 2018 Porissa diaaritietojen mukaan. Vaikka Satakunnan Kansa kirjoitti vielä marraskuussa selkeästi henkilön olevan Syyrian kansalainen, on kulttuurimarxistinen ja muunrotuisten invaasioon pakkomielteisesti suhtautuva lehti kirjoittanut torstaina julkaistuun juttuun aiheesta, ettei rikoksesta epäillyn kansalaisuus ”ole käräjäoikeuden tiedossa”. Ihmiset ihmettelevätkin jutun kommenttipalstalla, että kuinka henkilön ikä sitten voi olla tiedossa, jollei kansalaisuuttakaan tiedetä.

Lähde: Satakunnan Kansa (1,2)

3 KOMMENTIT

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here