Koti Uutisia Ulkomaat 15 rotumuukalaista raiskasi nuoren saksalaistytön Freiburgissa

15 rotumuukalaista raiskasi nuoren saksalaistytön Freiburgissa

5

Vietettyään iltaa eräässä discossa eteläsaksalaisessa Freiburgin kaupungissa 18-vuotias nuori nainen joutui brutaalin joukkoraiskauksen uhriksi. 15 suurimmaksi osaksi syyrialaisista 19–29-vuotiaista miehistä koostunut joukkio raiskasi naista tuntikausien ajan. Painajainen kesti kokonaiset neljä tuntia. Tapauksen johdosta on pidätetty tähän mennessä kahdeksan henkilöä, mutta muita tekijöitä etsitään kaiken aikaa.

Tutkinnan aikana on selvinnyt, että naisen drinkkiä oli terästetty huumausaineilla ennen tekoa. Nainen pystyi jälkeenpäin kertomaan poliisille, ettei hän pystynyt pakenemaan tai huutamaan apua. On edelleen epäselvää, millä huumeella naisen juoma oli terästetty. Pääepäillyn kerrotaan oleskelleen Saksassa vuodesta 2014 lähtien, ja hän on syyllistynyt maassaoloaikanaan useisiin rikoksiin. Tämä on pystytty varmistamaan DNA-jälkien avulla. Pääepäillyn isä on kommentoinut tapausta Bild-lehdelle puolestaan seuraavasti:

– [M.] on käyttäytynyt aggressiivisesti siitä asti, kun tulimme tänne, ja hänellä on ollut hankaluuksia poliisin kanssa – – ja jos minun poikani on raiskannut tämän tytön, varmistan, että hän lähtee Saksasta.

Freiburgin pormestari Martin Horn (puoluepoliittisesti sitoutumaton) tuomitsi perjantaina tapahtuneen, mutta varoitti kuitenkin tekemästä hätiköityjä johtopäätöksiä tapahtuman seurauksista. Hornin mukaan tämänkaltaisia rikoksia ei saa käyttää kaikkien pakolaisten läsnäolon tuomitsemiseksi. Hänen mukaansa “enemmistö Saksassa asuvista maahanmuuttajista noudattaa lakeja”.

– Tällaiset vastenmieliset tapahtumat ovat tietysti täysin tuomittavia, sanoi Horn.

Suunnitelmista lopettaa monikulttuurin laivaaminen Freiburgiin tai koko Saksaan ei ole raportoitu. Freiburgilaiset ovat kuitenkin käyneet maahanmuutto-ongelmasta kiivasta keskustelua aina Maria Ladenburgerin murhasta lähtien kaksi vuotta sitten. Ladenburger oli opiskelija ja vapaaehtoistyöntekijä paikallisessa vastaanottokeskuksessa. Murhasta tuomittiin eräs afgaanipakolainen. Murha laukaisi kansallisen debatin maahanmuuttopolitiikasta.

Pormestari Martin Hornin aikomus on nyt yhdessä poliisin kanssa tehdä Freiburgista turvallinen kaupunki. Lisääntyneellä poliisien määrällä kaduilla ja paremmalla katuvalaistuksella ainakin kerrotaan olevan jo nyt hyvä vaikutus asiaan. Hornin mukaan tätä työtä tullaan jatkamaan.

Lähteet: Nordfront, Focus online

5 KOMMENTIT

  1. Olipa “ihana” uutinen. Onko nämä niitä monikulttuurisuuden suuria “rikkauksia”?

  2. Lisää näitä ihmispaskoja irakista/syyriasta lisää tänne.Einsaztgruppenia tarvitaan taas!!!!

  3. Lihamyllyn läpi ja eläintarhaan leijonanruoaksi koko topparoikka. Ja näitä vihervassarit antifantteineen vaatii lisää.

  4. Ja kaikki ovat kiitollisia raiskauspolitikan puhdistaville vaikutuksille. Päästäkää kettu kanatarhaan kotoutumaan. Tulee hiljaista ja rauhallista. Vähän höyheniä ja paljon verta. Ihanaa odottaa milloin cp neekeri raiskaa lapseni vaimon ja mummonkin. Opetellaan nauttimaan seksuaalirikollisuudesta sen brutaaleimmissa ja etnisimmissä muodoissaan. Kun ruumiin idea on tuhottu,voimmekin siirtyä Jahven viereen taivaaseen.

    • Katsos kun se on ilmeisesti sitä SETAn prideimbesillien ja viherantifanarkkien ajamaa seksuaalista vapautta, niin se on meille vaan hyväksi. Lasten pitää tutustua kaikkiin mahdollisiin seksuaalisuuden muotoihin mahdollisimman varhain, jotta osaavat valita sopivan paristakymmenestä vaihtoehdosta.

Comments are closed.