Koti Uutisia 10-vuotiaan lapsen raiskannut turvapaikanhakija sai syytteen

10-vuotiaan lapsen raiskannut turvapaikanhakija sai syytteen

2

Vuonna 1994 syntynyttä turvapaikanhakijaa syytetään Pirkanmaalla törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäiltyjen tekojen uhri oli 10-vuotias tyttö.

Teon epäillään tapahtuneen autioituneen kerrostalon pihalla lokakuun alussa Pirkanmaalla sijaitsevalla pienellä paikkakunnalla. Viranomaiset eivät ole toistaiseksi paljastaneet, mikä paikkakunta on kyseessä.

Aiemmin Rikoskomisario Hannu Kallioniemi Sisä-Suomen poliisista paljasti, että 10-vuotias tyttö tutustui 23-vuotiaaseen turvapaikanhakijaan netissä. Hän ei kuitenkaan kertonut, olivatko opettajat kannustaneet tyttöä tutustumaan turvapaikanhakijoihin osana koulujen “monikulttuurisuus- ja suvaitsevaisuuskasvatusta”.

Poliisin mukaan epäilty on itse kiistänyt teon, mutta epäilyä tukee tytön kertomuksen lisäksi tekninen näyttö ja lääkärin tutkimuksista saatu näyttö.

Lähde: MTV

2 KOMMENTIT

  1. Tästäkin tapauksesta kunnia kuuluu SSS-hallitukselle ja kaikille suvakkijärjestöille. Vokkibisnesmiesten voitot ovat saastaisia verirahoja.
    Lieventäviä asianhaaroja ei ole, kun isojen käräjien aika koittaa.

  2. Tästä on vastuussa sionisti kokkari Sanni Grahn-Laaksonen

Comments are closed.