Koti Uutisia Talous YouTube nostaa mediaeliitin videoiden näkyvyyttä – muutoksia tulossa

YouTube nostaa mediaeliitin videoiden näkyvyyttä – muutoksia tulossa

4

YouTube laittaa 25 miljoonaa dollaria eli noin 21 miljoonaa euroa “luotettavien uutislähteiden” esille nostamiseen palvelussaan. Videopalvelu on viime vuosina palkannut ilmiantajia sensuroimaan käyttäjien sisältöä, mutta edelleen “salaliittoteoriat” koetaan palvelussa ongelmiksi.

Teorioiden kumoamisen sijaan megayritys Google on päättänyt mieluummin vaikuttaa siihen, mitä videoita katsojat näkevät. Videopalvelu haluaa estää vaihtoehtoisten tai “virallisen totuuden” kanssa ristiriidassa olevien videoiden näkyvyyden. YouTube määrittelee “valeuutiset” osaksi “ääriryhmiä”, joiden takia jotkin mainostajat olivat vetäneet mainoksiaan pois palvelusta.

Financial Timesin mukaan YouTube alkaa tapahtumien yhteydessä preferoida käyttäjien tekemiä päivityksiä, koska suurimmatkaan uutisorganisaatiot eivät pysty tekemään uutisia muutamia minuutteja tapahtumien jälkeen. Tällä muutoksella saataisiin pienten uutissivustojen etu pois ja varsinaisia uutissivustojen videoita alkaisi näkyä esimerkiksi monikulttuurisiin terroritekoihin liittyen vasta sitten, kun isot uutissivustot ovat saaneet “virallisen totuuden” ulos. Tarkoitus on myös lisätä palveluun “tietopalkki”, joka lisää kustakin videon aiheesta “luotettuja lähteitä” käyttäjälle.

Muutokset tulevat voimaan parin seuraavan viikon aikana. Miljoonasatsaus ajoitetaan tapahtuvaksi ennen Yhdysvaltain marraskuun välivaaleja. Tällöin demokraatit pyrkivät kaatamaan republikaanien enemmistön kongressissa.

Donald Trumpin presidentinvaaleissa Cambridge Analytica -yritys oli kerännyt kymmenien miljoonien käyttäjien Facebook-tietoja, joita käytettiin vaalimainonnassa pyrkien vaikuttamaan ihmisten äänestyskäyttäytymiseen.

Google kertoi huhtikuussa sijoittavansa 300 miljoonaa dollaria valeuutisten leviämisen estämiseen. Suuryritysten on ollut vaikeaa automatisaatiolla löytää “valeuutisia”. Facebook päätyi sensuuritiimin lisäksi lopputulokseen, jossa “uutisten” sijaan alettiin suosia perheen ja ystävien omia päivityksiä.

Twitter on puolestaan poistanut kymmeniä miljoonia “valetilejä” palvelustaan viime kuukausien aikana. Tilien poisto on vaikuttanut negatiivisesti sijoittajiin talousjohtajan rauhoitteluista huolimatta. Maanantaiaamuna Twitterin osake halpeni yhdeksän prosenttia.

Lähde: Helsingin Sanomat

Aiheeseen liittyen:

Google jatkaa antifasistista ristiretkeään
YouTube palkkaa ilmiantajia sensuroimaan sisältöä
Facebook ja Twitter käyvät vaihtoehtomediaa vastaan

4 KOMMENTIT

  1. Kyllä huomaa kuinka tuubelo on muuttunut sisältönsä esityksissä, esille nostetaan ensisijaisesti kaikenlaista hörhöilypaskaa, lainrikomista ja ihmisiä alentavaa sisältöä, meno on kuin -20 luvun Berliinissä.
    On ihemtyttänyt, ettei rinnalle ole saatu yhtä vaikuttavaa vaihtoehtomediaa, rahoittajia varmasti löytyisi jos pystyttäisiin takaamaan heidän anonyymiutensa sionistisilta vakoilijoilta.

    • Videotarjonnan esille laittaminen ei ol eongelma. Rautaa saa kaupasta ja jo muutamalla kymmenellä tuhannella saa riittävän tehokkaan ympäristön. Mutta sitten tulee se tietoliikenneverkko…

      Se jolta tilataan yhteydet on globalistien puristuksessa. Jos vaikka tilaat gigasen ethernet-liittymän niin se maksaa jonkin verran kuussa. Ja jos globalistit sanovat että tuon IP-numeron takaa tulee vihapuhetta, niin operaattori on velvollinen sulkemaan liikenteen. Jolloin tiedon välitys pysähtyy siihen.

      Vaihtoehtona tälle olisi esim. FreiFunk joka Espanjassan ja Ranskassa tunnetaan GuifiNettinä. Tämä langattomilla tukiasemilla toteutettu “rinnakkainen internet” tarjoaa jokaisella vapaan pääsyn sisälle ja ihan oman sisällön. Verkko on myös yhteydessä internettiin jokaisesta tukiasemasta jos tukiaseman käyttäjä niin haluaa. Jolloin globaali yhteys internettiin on melkoinen.

      Suomeen ei tätä FreiFunkkia ole saatu. Muutamia kertoa olen koittanut saada ihmisiä kiinnostumaan siitä mutta ilmeisesti Wippies koettiin aikoinaan huonona vaihtoehtona. No, olihan siirto silloin kokonaan toista luokkaa.

      Lähes koko eurooppa on peitetty FreiFunkilla ja sen tulo pohjolaan pysähtyy Tanskaan/Saksaan. Pohjolan maat eivät ole siitä olleet kiinnostuneita, ei edes Piraattipuolue tai muut alan järjestöt/toimijat. Joten, yhden yksittäisen tukiaseman pitäminen MESH-verkon sijaan ei oikein tarjoa laajempaa levitysmahdollisuutta.

      FreiFunkissa on tänä päivänä videotarjontaa, puhelinvälitykset myös kännyköihin, omat sähköpostiserverit jne. Ja kaikki globalisteilta irrotettuna. Omassa toimivassa verkossaan jossa kukaan ei vakoile.

      Nykyisessä internetissä pitäisi ottaa käyttöön myös Demonsaw. Yksinkertainen tiedostojen jakaminen joka toimii. SIP-serverin periaatteella, salattuna. Kahden koneen välinen tiedon välitys jossa välittäjäkone pudottaa itsensä pois kun yhteys on muodostunut.

  2. Eiköhän videoiden esittämistä tarjoavia sivustoja löydy muitakin. YouTubeen voi laitta lyhyen videon jossa kerrotaan mistä varsinainen video löytyy tms.

Comments are closed.