Yksi järjestö – Pohjoismainen Vastarintaliike

Julkaistu: 6.6.2016

6.6.2016 by

Yksi järjestö – Pohjoismainen Vastarintaliike

Liikkeemme virallisesta nimestä on ollut julkisuudessa sekavuutta. Siksi olemme katsoneet tarpeelliseksi oikaista asian, joka toivottavasti tästä lähin on kaikille selvä.

Front

Ruotsin Vastarintaliike perustettiin vuonna 1997, ja se oli olemassa nimensä mukaisesti vain Ruotsissa. Vuosien mittaan järjestö on kasvanut ja uusia kontakteja on solmittu. 2008 Vastarintaliike perustettiin Suomessa ja hieman myöhemmin Norjassa. Nämä liikkeen ruotsalaista osaa uudemmat järjestöt ovat aiheuttaneet sekavuutta käsitteissä.

Onko Ruotsin Vastarintaliike siis laajentunut naapurimaihin? Ovatko Suomen ja Norjan Vastarintaliikkeet sen sisarjärjestöjä, vai ovatko kummatkin osia Pohjoismaisesta Vastarintaliikkeestä?

Olemme päättäneet tehdä tämän nyt kerralla selväksi. Suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja ei vielä olemassa olevat tulevaisuuden osat liikkeestä kuuluvat kaikki Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen. Kaikki ovat osa samaa yhteispohjoismaista järjestöä, jolla on yksi tunnus, samat poliittiset tavoitteet, sama rakenne, sama johtajisto ja yhtäläiset työskentelytavat.

Kun aktivistimme täällä Suomessa järjestävät poliittista toimintaa, he eivät tee sitä Suomen Vastarintaliikkeenä vaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen suomalaisena osana. Kun ruotsalaistoveri liittyy mukaan järjestöön, hän ei mene mukaan Ruotsin Vastarintaliikkeeseen vaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalaiseen osaan. Kun norjalainen edustaa järjestöä mediassa, hän ei tee tätä Norjan Vastarintaliikkeen vaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen norjalaisen osan nimissä. On vain Pohjoismainen Vastarintaliike.

Yhtenäinen ja kiinteä järjestömuoto ei tarkoita sitä, etteivätkö Vastarintaliikkeen jäsenet esimerkiksi Suomessa vaalisi tulevaisuudessakin omaa ainutlaatuista kulttuuri- ja kieliperintöään. Artikkelissamme ”Pohjoismainen yhteistyö ja isänmaallisuus” on käsitelty yksityiskohtaisesti pohjoismaisen yhteistyön suhdetta käsityksiimme politiikasta, taloudesta, kulttuurista, maanpuolustuksesta ja etnisyydestä.

SVL tai PVL eivät niin ikään ole virallisia lyhenteitä järjestöstä. Vain koko nimi Pohjoismainen Vastarintaliike tai lyhenne Vastarintaliike ovat oikeita termejä järjestöstämme. Sama koskee riveissämme olevia ihmisiä. He eivät kuulu SVL:ään tai PVL:ään, vaan he ovat aktivisteja ja jäseniä Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä, kansallissosialisteja, joita voi kutsua myös vastarintamiehiksi ja -naisiksi.

Tämän lausunnon johdosta toivomme, että niin ystävät kuin viholliset kunnioittavat tätä periaatetta tulevaisuudessa.

Eläköön vapaustaistelu!

Pohjoismainen Vastarintaliike

14 Kommenttia

  1. PeeTee

    Järjestönne nimi sylkee päin kasvoja niitä rohkeita miehiä ja naisia, todellisia vastarintaliikkeen jäseniä, jotka toisen maailmansodan aikana taistelivat kansallissosialistisia miehittäjiä vastaan mm. Ranskassa, Puolassa ja Norjassa.

    • Suomalainen

      Jos taistelee rikollisten finanssikapitalistien miehittämän Euroopan puolesta, niin ansaitseekin saada sylkeä kasvoilleen. Suomessahan muuten toimi toisessa maailmansodassa Törnin kansallissosialistinen vastarintaliike 😉

    • Vastarintamies

      Toisen maailmansodan aikaiset ”vastarintaliikkeet” = liittoutuneiden rahoittamia porukoita, eli sionistien lakeijoita. Varmasti harhaanjohdettuja suurilta osin, mutta silti valkoisten kansanmurhan edesauttajia. Siis pieni tai isompikaan määrä sylkeä näiden kasvoilla ei ole paha asia.

      • Vastarinnan kiiski

        Toisaalta jos miettii niin Ranskan alueella toimineet vastarintaliikkeet toimivat Ranskan itsenäisyyden, ranskalaisen kulttuurin ja rodun säilyttämisen puolesta. Siinä mielessä saksalaiset tekivät väärin alistaessaan Ranskan. Sama asia myös idässä missä partisaanit taistelivat oman kotimaansa, äitiensä ja rakkaittensa puolesta. En usko että siellä on sionistilakeijat olleet asialla, aivan samalla tavalla saksalaiset taistelivat viimeiseen asti puolustaessaan isänmaataan. Että sinänsä en alkaisi sylkemään kenenkään kasvoille tässä asiassa, eikä vastarintaliike sitä kyllä teekään vaikka niin jotkut yrittävät väittää.

        Kunnia niille joille kunnia kuuluu.

        • Sinimusta

          Varmaan Ranskan vastarintaliikkeessä oli vilpittömiä nationalisteja, tosin kommunistien osuus oli sangen iso.

          Kysymykseen siitä, oliko Ranskan valtaaminen väärin: Ranska ja Iso-Britannia julistivat Saksalle sodan. Sitä ennen Ranska ja Iso-Britannia rohkaisivat Puolaa ottamaan tiukan linjan neuvotteluissa Danzigista ja Puolan käytävästä. Stalinille Puola taas oli keino saada Saksa ja kapitalistiset maat kuluttamaan toisensa ensimmäisen maailmansodan tyyliin, sitten olisi jäänyt tehtäväksi marssia Eurooppaan kun sen suurvallat olisivat tuhonneet toisensa. No ihan näin ei käynyt. Kun kerran Ranska oli lähtenyt sotaan Saksaa vastaan, on sen miehityksestä nähdäkseni turha moralisoida. Tilanne piti jotenkin ratkaista ja aivan varmasti taustalla painoi myös halu varmistaa länsiraja, sillä ei Hitler ollut sokea Neuvostoliiton ja Stalinin laajenemispyrkimyksille. Operaatio Barbarossa oli ennaltaehkäisevä hyökkäys, jos sitä ei olisi tehty, NL olisi luultavasti hyökännyt aivan viimeistään 1942.

        • Urkki

          Kommunistirikollisilla ei ole mitään kunniaa. Saksa ei alistanut Ranskaa, vaan joutui sen miehittämään. Se tarjosi koko ajan vetäytymistä. Ei minua liikuta rikkaitten puolesta taisteleva, jolla ei ole aivoja edes sodan jälkeen myöntää taistelleensa pankkimafian ja JWO:n puolesta tai moraalia. Sionismi on kommunismia ja nimenomaan kaikkialla muualla kuin Saksassa kaikki aivottomia sionistilakeijoita.

          Vastarintaliikkeestä en tiedä, mutta tämä on oma mielipiteeni. Syljen, jos ei sensuroida siis.

    • Sinimusta

      Eihän niin yleistä termiä kuin vastarintaliike voida rajata koskemaan vain yhtä sotaa tai tietyllä puolella olevia. Kullakin ajalla ja tilanteella on omat olonsa, joissa hallitsevaa valtaa vastustetaan. Mutta termien omiminen onkin kulttuurimarxistien perinteisiä temppuja.

      Joitain toisen maailmansodan aikaisia vastarintataistelijoita on alkanut kaduttaa, että tuliko valittua kuitenkaan oikea puoli siinä sodassa.

    • Urkki

      Liittoutuneiden rahoittamat ja aseistamat vastarintaliikkeet olivat rikollisjärjestöjä. Urheus rajoittui salakavaliin terrori-iskuihin ja sanoinkuvaamattomaan julmuuteen ja raukkamaisuuteen. He tekivät saatanallisia rikoksia liukuhihnalta. Etenkin kommunistiset olivat selvästi ihmiskunnan vihollisen edustajia. Ja tärkeimmät olivat niitä.

      • PenaFromPena

        Eikö kommunisteilla siis ole oikeutta puolustaa kulttuuriaan ja kansaansa, vaan pitäisi alistua ja antaa heidän näkökulmastaan vihamielisen valloittajan tehdä mitä haluaa, esim. siirtää kansa kokonaan pois historiallisilta kotialueiltaan tai jopa murhata henkiöt aatteensa takia?
        Mistähän johtuu että sekä lännessa että idässä vastarintaliikkeet onnistuivat häiritsemään valloittamaan ja päätyivät sodassa voittavalle puolelle, mutta Saksassa miehityksen jälkeen ei edes organisoitu kunnon vastarintaa joka olisi saanut mitään aikaiseksi.

        Ja asiaa sivuten, miten on mahdollista että Saksa hävisi, vaikka sen piti olla kaikilla tavoin parempi kuin naapurinsa, niin aatteellisest, rodullisesti kuin kulttuurillisestikkin?

        • Leo (se vanha Leo)

          Kommunistien kulttuuri on nk. Kulttuurimarxsismi, joka käytännössä tarkoittaa kommunistien miehittämien maiden kansallisen kulttuurin hävittämistä, internationaalismin nimessä. Näillä murhaajilla ei ole oikeutta mihinkään muuhun kuin kenttäoikeuteen jos saadaan kiinni.

          Siitä se (kommunistien menestys) johtuu, että he käyttivät rajatonta terroria eikä mikään siviilien uhrit merkitse heille yhtään mitään. Toinen merkittävä tekijä on se, että esim. neuvostokommunistit saivat 2.MS aikana USA:lta (l. sionisteilta):
          lentokoneita 22 150 kpl
          panssarivaunuja 12700
          ruokatarvikkeita, aseita, laivamoottoreita, bensiinia yms. – 17 miljoonaa tonnia. Sionistit pystyivät mobilisoimaan 2 miljardia goyimia – jotta tuhota Saksaa ja kansallissosialismin.

          Saksa, vaikka oli parempi valtio joka suhteessa, oli silloin vain 75 miljoonan kansakunta eikä kestänyt verenvuodatusta, jota sille järjestivät NL ja sionistiset angloamerikkalaiset.

          USA vassaaleineen, NL ja Saksa muodostivat tavallaan ”voimakolmion”: kun mikä tahansa kaksi liittoutuvat kolmatta vastaan – tämä kolmas häviää ehdottomasti.
          USA + NL = Saksan häviö. Viisi gangsteria voittavat yhden lukion priimuksen pimeällä kujalla; ko. priimuksen aatteellisen, rodullisen tai kulttuurisen paremmuudesta huolimatta.

        • Urkki

          No jopa on öyhkeätä valehtelemista. Kommunistithan ne niitä väestöjä siirteli, kuuluisimpana saksalaisten siirtäminen miljoonia murhaten. Saksa mitään siirtänyt paitsi puolalaisia oikeutetusti, koska nämä olivat tunkeutuneet Saksan alueille ja tehneet hirvittäviä rikoksia jo ennen sotaa.

          Totta kai sotia saa eli ”puolustaa”, vaikka siis Saksa joutui juuri käymään ehkäisysotaan eli oli puolustautuja koko ajan. Mutta sotia tulee sääntöjen mukaan, kuten Saksa. Bolsut eivät juuri tehneet muuta kuin rikoksia eikä partisaanitoiminta ollut lain mukaista muutenkaan tuolloin.

          Saksa ei ollut vihamielinen valloittaja, vaan sivistynyt täysin. Ei vain näihin rikollisvaltion elukkatoimijoihin nähden. He tekivät mitä hyvänsä.

          Kyllä Saksassa oli organisoitua vastarintaa sodan jälkeenkin ja sitähän kovasti pel’ttiin ja siitä saatiin yksi lisäsyy kaikkeen rikolliseen saksalaisia kohtaan. Homma vain uupui, koska oli niin vähän tukijoita. Vastarintaliikkeet muualta saivat aseet ja rahat ja usein miehetkin Britannian ja Näliiton kautta. ”Vastarinta” menestyi, koska Saksalla oli vastassa koko juutalaiseliitin alistama maailma

        • KUOLEMA

          Nyt on »Penalla» faktatietous pahasti puolitiessään.

  2. Juhani204

    Tästä jatketaan, eläköön voitto!

  3. Suomalainen

    ”Pohjoismainen yhteistyö ja isänmaallisuus” on tosiaan osoittautunut hyväksi tavaksi selventää Vastarintaliikkeen lähtökohtia sellaisille kansallismielisille, jotka eivät ole ehtineet vielä pohtia paljoa reaalipolitiikkaa. Kun Pohjola on yhtenäinen, se on vahva!

    http://www.vastarinta.com/pohjoismainen-yhteistyo-ja-isanmaallisuus/

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä