Yhteenvetona keskitysleireistä

Julkaistu: 21.7.2014

21.7.2014 by

Kukaan ei kiellä keskitysleirien olemassaoloa. Ne olivat internointikeskuksia, joita oli huomattavasti väitettyä vähemmän. Ne eivät olleet tappamiskeskuksia.

Tosiasiassa, Time Lifen vangeista kertovan kirjasarjan mukaan Saksan keskitysleirien määrä oli alle yksi kuudesosa USA:n japanilaisille, saksalaisille, italialaisille sekä sotavangeille tarkoitettujen leirien määrästä, ja huomattavasti pienempi kuin liittoutuneiden raa’an liittolaisen, Stalinin, Gulagin leirien määrä.

Nämä leirit, kuten Auschwitz, pitivät sisällään juutalaisia, monien muiden kansallisuuksien joukossa. Ne pitivät sisällään myös rikollisia, mukaan lukien saksalaisia rikollisia. Niissä oli maanpettureita, vakoilijoita ja muita, jotka sabotoivat sotaa käyvää Saksaa.

Vielä kerran: Ne olivat internointikeskuksia. Ne EIVÄT olleet tappamiskeskuksia.

Kukaan ei jäänyt henkiin Stalinin tappajaryhmien jäljiltä Katynissä, ja hyvin harvat, jos ketkään, selvisivät hengissä Kolyman jäisestä haudasta ja monista muista Stalinin leiristä. Kannattaa toistaa, että pahamaineinen holokausti on ainoa kansanmurha, jota eloonjääneet todistavat päivittäin.

On surullisen totta, että kymmeniätuhansia eri kansallisuuksiin kuuluvia kuoli saksalaisten eri leireissä, suurelta osin aliravitsemuksen, ahtauden, puutteellisen hygienian ja lääkkeiden puutteen takia. Epäilemättä jotkut kuolivat huonon hoidon takia ja jopa raakojen vartijoiden julmaan käsittelyyn. Ihmisluonto on, ja oli, sellainen kuin on, joten julmuuksia on täytynyt esiintyä. Kukaan ei kiellä, ettei yksittäisiä julmuuksia olisi tapahtunut. Kuka voi kuvitella, miltä vartijasta on voinut tuntua ja miten hän on voinut toimia kuultuaan juuri, että hänen oma vauvansa oli palanut kuoliaaksi todellisessa holokaustissa nimeltä Dresden – puolustuskyvyttömässä, strategisesti merkityksettömässä pakolaisten täyttämässä kaupungissa? Mitä, jos hän juuri sai selville, että hänen oma äitinsä oli hautautuneena Hampurin tai Berliinin raunioihin? Hänellä ei ole ollut ystävällisiä tunteita niitä kohtaan, joita hän piti vihollisinaan. Niissä olosuhteissa juutalaiset ovat saattaneet olla korkealla hänen listallaan.

Nämä kokemukset eivät koskeneet vain natsileirejä. Niitä oli myös kymmenillä miljoonilla ihmisillä Stalinin poliittisten vankien ja sotavankien leirien saaristossa. Tämän kohtalon kokivat hollantilaiset japanilaisten käsissä, britit ja kanadalaiset Burmassa, Singaporessa ja Hong Kongissa. Sen kokivat amerikkalaiset Filippiineillä ja saksalaiset Puolassa, Tšekkoslovakiassa, Jugoslaviassa ja Ranskassa.

Älkäämme myöskään unohtako, että sen kokivat saksalaiset Saksassa sodan jälkeen Yhdysvaltain armeijan Rheinwiesenin kuolemanleireillä, joita kanadalainen kirjailija James Bacque kuvailee kirjassaan Other Losses (’Muut menetykset’) ja äskettäin julkaistun uuden kirjansa Of Crimes and Mercies (’Rikoksista ja armoista’) johdannossa. Bacque väittää, että liittoutuneiden harkitun politiikan suorana seurauksena kuoli yhdeksän miljoonaa saksalaista.

Kaikki nämä kuolemat olivat traagisia kuolemia. Ne olivat traagisia juutalaisille ja ne olivat traagisia saksalaisille. Ne olivat traagisia kaikille, jotka olivat mukana sodassa. Merkittävää revisionisti tri Robert Faurissonia lainataksemme: ”Puhutaan sotarikoksista. Sota itsessään on rikos.”

Väite, että oli julmuuksia ja niiden rinnastaminen sitten kansanmurhaan on virheellistä ja petosta. Tilastollinen ja logistinen humpuuki siitä, mistä ketkäkin juutalaiset joutuivat mihinkin leiriin ja miksi ja milloin, dokumentoitiin kauan sitten Walter Sanningin hyvin yksityiskohtaisessa kirjassa nimeltä The Dissolution of European Jewry (’Euroopan juutalaisten hajoaminen’).

Holokaustin puolestapuhujien viimeisimmissä kiemuroissa ja käännöksissä tanssissaan suuren holokaustimyytin ympärillä – he haluavat sinun uskovan, että kuolemanleirit olivat enimmäkseen idässä (jossa suurimman osan juutalaisista sanottiin asuneen) ja että harvat kuolivat vanhan Saksan valtakunnan alueella – koska salaisuuden pitäminen olisi ollut helpompaa idässä. Vau mikä väläys!

Tosiasia on, että kymmeniätuhansia ihmisiä kuljetettiin sodan lopussa junilla Puolan Auschwitzista muihin leireihin Saksan vanhojen rajojen sisällä – Elie Wiesel, Sabina Citron ja Anne Frank heidän joukossaan. Tämä tehtiin saksalaisten kustannuksella ja vaivannäöllä. Sitä tuskin tehtiin, jotta heidät olisi saatu tapetuiksi. Olisi ollut helppoa jättää heidät kuolemaan nälkään hylättyihin keskitysleireihin, kun ihmiset ryömivät kommunismia karkuun. Ei ollut mitään saksalaisia kuolemanleirejä, piste. Ihmisiä kuoli jokaisessa sota-ajan keskitysleirissä lukemattomista ikävistä syistä, korkea ikä mukaan lukien.

On kiinnitettävä huomiota vielä yhteen kohtaan, ja sillä on tekemistä maailmankuulun Auschwitzin muistolaatan kanssa. Vuosikymmenien ajan tässä laatassa väitettiin, että neljä miljoonaa ihmistä tapettiin kansanmurhassa Auschwitzissa. Kuten tri Faurisson esitti, huhtikuun 3. päivään 1990 asti tässä muistolaatassa, jonka luo paavi ja monien maiden presidentit vietiin, jotta he voisivat polvistua olemattomien uhrien edessä, oli seuraava kaiverrus 19 kielellä: ”Neljä miljoonaa ihmistä kärsi ja kuoli täällä natsimurhaajien käsissä vuosien 1940 ja 1945 välisenä aikana.”

Lähes puoli vuosisataa intellektuellit huijarit ja moraalittomat kieroilijat ovat harkitusti huiputtaneet noin 500 000 herkkäuskoista turistia, jotka ovat vierailleet antisaksalaisten valheiden ja kauhujen teemapuistossa Auschwitzissa ja Birkenaussa – jossa matkaoppaat, kirjat ja filmit vuosikymmeniä väittivät kivenkovaan, että kaikki, mitä kävijä näki, oli alkuperäisessä tilassaan.

Uusi teksti on tällainen: ”Olkoon tämä paikka, jossa natsit murhasivat noin yksi ja puoli miljoonaa miestä, naista ja lasta, pääasiassa juutalaisia eri Euroopan maista, ikuisesti epätoivon huuto ja varoituksena ihmiskunnalle ” (Luc Rozenzweig: Auschwitz, la Pologne et le génocide, [Auschwitz, Puola ja kansanmurha], Le Monde, 27 tammikuuta 1995.)

Miksi lukumääriä oli pienennetty? Nyt holokaustin puolestapuhujat sanovat: ”No, ei se ollut meistä kiinni. Neuvostoliittolaiset sepittivät ne.” Tämän väitteen mukaan pahat neuvostoliittolaiset ”[…] tarkoituksellisesti yliarvioivat Auschwitz-Birkenaussa kuolleiden ei-juutalaisten määrän moninkertaisesti. Kommunismin päättyessä Puolassa ja entisessä Neuvostoliitossa virkailijat Auschwitzin museossa ovat tarkasti laskeneet kuolleiden lukumäärää täsmäämään arvioita historioitsijoilta,  jotka vuosia ovat väittäneet, että Auschwitz-Birkenaussa kuoli yhdestä puoleentoista miljoonaan ihmistä, 80–90 prosenttia heistä juutalaisia.” (Simon Wiesenthal Centerin julkaisema The Breitbard Document.) Selvä, syytetään venäläisiä ja puolalaisia. Ei anneta revisionisteille kunniaa siitä, että luvut kutistuvat ja kutistuvat tieteellisen tarkastelun suurennuslasin alla.

Miksi emme vielä kerran katsoisi tri. Faurissonin paljastavaa kaaviota? Tri. Faurisson, tyylilleen uskollisena, tarkkana tiedemiehenä ja huolellisena tutkijana – miehenä, joka on omantunnontarkasti rehellinen niin ystäville kuin vihollisille – kertoo sen, mitä toistaiseksi tiedetään. Yllä oleva kaavio tehtiin joulukuussa 1995 vastauksena ilmoitukseen, jonka juutalainen Anti-Defamation League pani New York Timesiin. Ilmoituksessa kysyttiin: ”Mitä tapahtui kateissa oleville juutalaisille?” Tämä on juuri se kysymys, jota revisionistit kysyvät – kysymys, jonka takia heitä on jahdattu ja jonka vuoksi heidän päälleen on syljetty, jonka tähden heitä on hakattu, mustamaalattu, syytetty, tuomittu, pantu vankilaan ja jopa tapettu. Miksi on rikollista haluta tietää, miksi luvut pienenevät ja pienenevät – kuten puhkaistu ilmapallo?

Eikö ole hyvä uutinen pikemminkin kuin huono uutinen, että miljoonat eivät kuolleetkaan Auschwitzissa? Eikö siitä ole syytä iloita?

Tiedämmekö todella koskaan, mitä tapahtui ja miten paljon uhreja oli? Emme, ellemme voi esittää kysymyksiä!

Zündelin ryhmän käynnistämän, herra Gorbatšoville muutama vuosi sitten suunnatun intensiivisen kirjoituskampanjan jälkeen neuvostoliittolaiset lopulta julkistivat jäljellä olevat Auschwitzin kuolleiden kirjat, jotka he olivat ottaneet haltuunsa vuonna 1945. Yllätys! Arvatkaa mitä? Niin sanottu neljä miljoonaa, joka oli tarkistettu 1,5 miljoonaan, on kutistunut 74 000 todistettuun kuolleeseen! Kaikki tarkasti kirjattuna – nimi, päivämäärä, kansallisuus, uskonto, aika ja kuolinsyy!

Saksalainen tutkija Tjudar Rudolf, joka hallitsee sujuvasti saksaa, englantia, ranskaa, jiddišiä ja puolaa ja ymmärtää useimpia slaavilaisia nimiä ja kieliä, on tunnollisesti käynyt läpi kaikki nämä neuvostoliittolaisten Auschwitz-luettelot ja laskenut kuolleiden juutalaisten määrän nimen ja uskonnon perusteella – hyväksyen joukkoon myös slaavilaistetut nimet. Lopputulos? Vähän yli 30 000 Auschwitzissa kuollutta juutalaista. Tämän on holokaustirevisionismi saanut aikaan!

Tämän miehen tietoihin perustuvan analyysin mukaan kaiken sen perusteella, mitä tiedämme tänä päivänä, noin 30 000 juutalaista menetti henkensä Auschwitzissa ja ympärillä olevilla Auschwitzin kompleksiin kuuluvilla työleireillä, pääasiassa sairauksien ja ahtauden takia. Tämä on riittävän traaginen ihmismäärä. Miksi meidän tarvitsee liioitella? Oikeuttaaksemme jotakin? Inhottavan vihakampanjan puolen vuosisadan ajan entistä vihollista vastaan? Hallitusta vastaan, joka joutui historian lehdille noin 50 vuotta sitten? Siitä kaikestako tässä on kysymys?

Vai eikö tarkoituksena ole pikemmin pitää saksalaiset jatkuvassa henkisessä, poliittisessa ja taloudellisessa orjuudessa ja tehdä heidät alttiiksi kaikille uusille, huonosti naamioiduille kiristysohjelmille, jotka ovat pusertaneet heiltä yli sata miljardia D-markkaa holokaustin puolestapuhujille ja heidän heimonsa jäsenille, laitoksille ja organisaatioille – unohtamatta Israelin valtiota? Jota ei edes ollut olemassa väitettyjen, natsien tekemiksi oletettujen rikosten aikaan?

Saksalaisten ja Saksan etnisen väärinkäytön on loputtava. Holokaustissa ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan, kysymys ylistetystä juutalaisesta uhriudesta. Siinä on kysymys kiristyksestä. Valtapolitiikasta. Ja rahasta ja kostosta ja vihasta! Saksan kansa, josta suurin osa ei ollut syntynytkään, kun toisen maailmansodan tragedia kohtasi sen maata, on maksanut valtavia, valtavia korvaussummia juutalaisvaltiolle ja juutalaisille ihmisille – monet heistä perillisiä, jotka samalla tavalla eivät itsekään olleet vielä syntyneet silloin, kun se, mitä maailman on opetettu sanomaan holokaustiksi, tapahtui.

Näillä saksalaisilla on oikeus kaikkiin faktoihin. Holokaustin puolestapuhujat esittävät röyhkeästi faktansa väärin niin, että ne sopivat heidän suvaitsemattomaan toimintatapaansa, joka kohdistuu kaikkiin, jotka haluaisivat kysellä heidän kohtuuttomista, salamyhkäisistä menetelmistään ja tavoitteistaan, joissa käytetään salaisia agentteja, lahjuskassoja, boikotteja, uhkailuja ja holokaustiterrorismia.

Ernst Zündel on pöytäkirjan mukaan sanonut, että eilisen vainotuista on tullut tämän päivän vainoojia.

Kirjoittanut Fred Leuchter

Aiheeseen liittyen

Asiasanat

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä