Koti Uutisia Talous Video: Yhdysvaltain asevienti 67 viime vuoden aikana

Video: Yhdysvaltain asevienti 67 viime vuoden aikana

0

Stockholm International Peace Research Institute (SIPRI) on julkaissut animaation, joka kuvaa 67 viime vuoden aikana Yhdysvalloista maailmalle vietyjen aseiden määrää. Maa on ykkössijalla kansainvälisissä aseiden vientimittauksissa. Animaatio kuvaa myös Yhdysvaltain geopoliittisia intressejä. Siinä missä valtaosa aseista 1950-luvulla virtasi Eurooppaan, ovat ne 1970-luvulta lähtien pääsääntöisesti virranneet Lähi-itään.

Vuosina 2013–2017 Yhdysvaltain osuus kansainvälisistä asemarkkinoista oli noin 34 prosenttia. Yksi maan suurimmista aseiden vastaanottajista on 1970-luvun jälkeen ollut terroristivaltio Israel.

Lähde: RT