Koti Artikkelit Vastarintaliike Video: “Poliisin selvitettävä, keitä Vastarintaliikkeessä on”

Video: “Poliisin selvitettävä, keitä Vastarintaliikkeessä on”

15

Aktivistiryhmät eri paikkakunnilla muistivat 12.5. vietettävää suomalaisuuden päivää. Muistutimme, että ainut tapa turvata suomalaisuus jälkipolville on liittyä mukaan kansallismieliseen poliittiseen toimintaan.

Jyväskylässä oltiin suomalaisuuden päivän iltana vilkasliikenteisen tien ylittävän sillan päällä banderollin ja lipun kanssa. Tuttuun tyyliin autoilijat antoivat jälleen palautetta tööttäilyn, peukuttamisen, keskisormien ja roomalaisten tervehdysten välityksellä. Pari kävelevää ohikulkijaakin pysähtyi juttelemaan, ja paikallislehti Keskisuomalaisen leimoilla ollut auto kävi kuvaamassa.

Myös tällä kertaa ajatuspoliisi vieraili paikalla, mutta edellisestä kerrasta viisastuneena poliisi ei enää yrittänyt väittää, että mielipiteenilmaisu vaatisi “luvan” tai että se olisi jollain tapaa laitonta. Sen sijaan poliisi oli yllättävän rehellinen myöntäessään, että jo perinteeksi muodostunut henkilöllisyyden tarkistus liittyy Vastarintaliikkeessä mukana olevien henkilöiden poliittiseen profilointiin parhaassa Neuvostoliitto-hengessä.

Poliisilla on usein tapana häiritä Vastarintaliikkeen tempauksia ja tapahtumia kovistelemalla osallistujia, kirjaamalla perättömiä rikosilmoituksia, uhkailemalla putkareissulla tai vähintään kirjaamalla ylös osallistujien henkilöllisyys.

Tällä pyritään luomaan mielikuvaa siitä, että monikulttuurisuuden vastustaminen on poliisiasia, jolloin pelotellaan heikompihermoisia olemaan osallistumatta kansallismieliseen toimintaan. Näin ei tietenkään kuuluisi olla, mutta poliittinen poliisi on ottanut uudeksi tehtäväkseen kansallismielisen toiminnan tukahduttamisen. Käytännössä kaikki kansallismieliset ryhmät ja julkaisut ovat nykyään poliisin tulilinjalla, mutta Vastarintaliike koetaan selvästi suurimmaksi ongelmaksi.

Ahdistellessaan Vastarintaliikkeen aktivisteja poliisi usein vetoaa perusteettomiin rikosepäilyihin, mutta Jyväskylässä poliisi myönsi, että he profiloivat poliittisia toimijoita ilman sen kummempia tekosyitä. Poliisi on alistunut pakkomonikulttuurisuutta ajavan vihamielisen eliitin poliittiseksi työkaluksi.

Paikalle tulleen poliisin mukaan heidän uusi julkilausuttu tehtävänsä on Vastarintaliikkeen jäsenistön kartoittaminen: “Poliisin tehtävä on selvittää, keitä tähän liikkeeseen kuuluu.” Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, että Vastarintaliike on ainut varteenotettava vaihtoehto nykyiselle poliittiselle järjestelmälle.

 

Toimitus

15 KOMMENTIT

  1. Jokainen veronmaksaja on varmaan iloinen kun pääsee maksamaan aseistetun poliittisen ryhmän ylläpitoa. Poliisi – juutalaisten juoksukoira.

  2. Tärkeämpää kuin tietää se ketkä järjestöön kuuluvat, olisi tietää onko poliisilla oikeus ylläpitää rekisteriä henkilöistä joita ei epäillä rikoksesta ja joita ei ole rikoksesta tuomittu?

    Osaisikohan eduskunan oikeusasiamies vastata tähän?

    • Henkilörekisterit ovat suomessa laittomia, mutta niitä löytyy poliisilta vaikka kuinka paljon eri porukoista ja niihin päätyy väkeä melko avoimella kädellä. Jokunen vuosi sitten paljastui Putinin olleen jonkun jengin rekisterissä, koska oli ollut samassa paikassa ryhmän jäsenten kanssa.

  3. Nuo eliitin koirat kyllä hyppivät miten heitä ikinä käskytetäänkään. Eikö heillä herää epäilyksiä, kun toisinajattelijoiden nimiä pitää kerätä?

  4. Tulee ihan mieleen kaikki ne kerrat kun poliisi on käynyt tarkastamassa papereita Helsingin keskustassa sijaitsevasta laittomien leiristä! Eiku…

    • Tai se kun poliisi peitteli Alppilan ns. matujengin tekoja, vaarantaen lukuisten suomalaisten terveyden ja jopa hengen.

  5. Tervetuloa Vastarinta tänne Jyväskylään! Aina! Teitä tarvitaan täällä! Kiitos kun olette olemassa ja aktiivisia! Respect! Eläköön voitto!

  6. Poliisien läheisetkin ansaitsevat tulla rangaistuksi näiden petturien teoista. Vähintäänkin maastakarkoitus odottaa tätä koko roskasakkia.

  7. ”Poliisin tehtävä on selvittää, keitä tähän liikkeeseen kuuluu.” Me kaikki kuulumme Vastarintaliikkeeseen jos ja kun on tarve.

Comments are closed.