Koti Artikkelit Vastarintaliike Vastarintaliikkeellä katupartio Jyväskylässä

Vastarintaliikkeellä katupartio Jyväskylässä

11

Perjantai-iltana Vastarintaliike järjesti jälleen julkista toimintaa Jyväskylässä. Tällä kertaa rallikansan pariin jalkauduttiin katupartioimaan.

ralli2016_1

Turvallisuuden parantamisen ohella haluamme katupartioinnilla näyttää, ettei viranomaisten ja median harjoittaman mustamaalaamisen tule antaa vaikuttaa suomalaisten järjestäytymiseen. Tahdomme rohkaista suomalaisia ottamaan enemmän vastuuta oman kansan ja kotikaupunkien tulevaisuudesta!

Vastarintaliikkeen katupartio jalkautui kaupungille kello 23:n jälkeen. Jyväskylän perjantai-ilta vaikutti pääosin rauhalliselta, vaikka juhlijoita oli liikkeellä erittäin paljon.

Illan aikana partio joutui kuitenkin puuttumaan joihinkin ahdistelutilanteisiin, jotka raukesivat sanallisesti. Myös yksi maahanmuuttajien suomalaiseen kohdistama pahoinpitely-yritys estettiin. Tilanteessa useampi maahanmuuttaja käyttäytyi aggressiivisesti yhtä suomalaista kohtaan, mutta aktivistit ehtivät väliin heti ensimmäisen potkun jälkeen.

ralli2016_2 ralli2016_7 ralli2016_6 ralli2016_5 ralli2016_4 ralli2016_3

Illan ja yön aikana katupartio liikkui keskustan alueella osan jakaessa samalla flyereitä ohikulkijoille. Partiointi lopetettiin kello kolmen aikaan, joten ryhmä oli liikkeellä yhteensä neljä tuntia.

Jyväskylän aktivistiryhmä kiittää kaikkia osallistujia!

 

Jyväskylän aktivistiryhmä

11 KOMMENTIT

  1. Täydet pisteet! On mahtanut matuilla hymy hyytyä, kun eivät päässeetkään rauhassa hakkaamaan yksinäistä valkoista 😀

    • No kyllähän se hyytyikin 🙂 Ei täällä voi ihan miten tahansa käyttäytyä. Varsinkaan jos olet sotaa paossa oleva lapsi. Silloin ei pitäisi muuta kuin kiitellä jokaista vastaantulijaa kaikesta. Tai parempi vaihtoehto olisi jos nämä todellisuudessa aikuiset miehet tarttuisivat aseisiin ja taistelisivat kansansa puolesta sen luonnollisessa kotimaassa. Silloin he eivät olisi meidän riesana.

  2. Kiitos taas! Noita matujen tekemiä pahoinpitelyitä ja ryöstöjä on tosiaankin jo liikaa!!

  3. Erinomaista toimintaa! Iso kiitos teille ketkä pystytty fyysisest aktivoitumaan.

  4. Vielä kun mukana olisi useita GoPro- tai muita videokameroita mustavalko-asetuksin niin tarvittaessa viranomaisilla olisi materiaalia riittävästi tapahtumien kulun selvittämiseksi. Nuo värit eivät välttämättä paranna kuvan laatua hämärässä. Mutta mv-videostakin näkee kuka liikkui ja missä nurkilla mihinkin aikaan.

    Tästäkin huolimatta, pisteet katupartioinnille. Lämpimät ja pimeät illat ovat saapuneet pohjolaan.

  5. Hyvää käytännön toimintaa, jota voi kannattaa jo pragmaattiseltakin pohjalta, vaikka en itse kansallissosialismin kovaa ydintä allekirjoitakaan. Erityisesti pahoinpitelyn ja riitojen ratkaisu on kunnioitettavaa toimintaa. Voisi tulla joskus juttelemaan teidän kanssa kun olette liikenteessä, jos satutaan tapaamaan. Olen kuitenkin hyvin monesta asiasta kanssanne samaa mieltä, vaikka en militanttia autoritääristä hallintoa oikein kykenekään näkemään kuin ehkä tulevaisuuden väliaikaisena välttämättömänä muotona, jos vaikka (ydin-?)sota yltää tänne pohjolaankin tulevien katastrofien myötä; en toki täysi pasifistikaan ole, itsepuolustus, lähimmäisen puolustus ja maanpuolustus ovat hienoja ja kannatettavia asioita!. Ihmisiä pitäisi opettaa ajattelemaan todella itsenäisesti kaikkien ideologisten raja-aitojen tuolla puolen, sen sijaan että edelleen seuraisimme eläinkunnan johtaja- ja seuraajat -impulssia, jonka yläpuolella meidän ihmisinä tulisi olla (vaikka toki kyynikko kuiskaa, että näin on aina ollut ja tulee olemaan, että on lampaat ja vuohet jne.).

    Luonnonsuojelussa, riistokapitalismin vastustamisessa, monikulttuurisuden varjopuolien avoimessa käsittelyssä, ja mm. maatalouden alas-ajon ja sen (pienviljelyn ja aidon luonnon kanssa harmoniassa elämisen) uudelleen arvoon nostamisen suhteen olen kanssanne hyvin samoilla linjoilla; myös sionistinen valtarakenne ja Euroopan kohtalo huolettaa kovasti.

    Oma suuri työni on kuitenkin muilla alueilla kuin poliittisessa taistelussa (jota en todellakaan halveksu vaikken kaikkea kykenekään allekirjoittamaan), ja lähinnä toivon kuten varmaan kovin moni muukin sydämessään, ettei sodat ja fyysinen ankara taistelu koskaan saavuta näitä pohjoisia lakeuksia suuressa mittakaavassa, ja selviämme Väinämöisen ja kumppanien Viisauden Sanan ja henkisten voimien avulla kohti valoisampaa tulevaisuutta.

    Tuli nyt vähän pitkähkö avautuminen, mutta se ehkä sallitaan tässä yhteydessä.

    Onwards to the Sun!

Comments are closed.