Koti Artikkelit Vastarintaliike Video lisätty: Vastarintaliike marssi Helsingissä!

Video lisätty: Vastarintaliike marssi Helsingissä!

15

Pohjoismainen Vastarintaliike järjesti itsenäisyyspäivänä Helsingissä Suomen lähihistorian ensimmäisen kansallissosialistisen marssin. Noin 200 toveria otti osaa tapahtumaan.

Viime vuosina kansallismieliset ovat alkaneet ottaa itsenäisyyspäivää takaisin itselleen, sillä pääkaupungissa on ollut jo kolmena vuonna peräkkäin kansallismielisiä marsseja ja mielenosoituksia. Tämä ei ole itsestään selvää, sillä aiempina vuosina itsenäisyyspäivä on eliitin juhlimisen ohella profiloitunut lähinnä erilaisten äärivasemmistoryhmien mellakointipäiväksi.

Nyt asiaan on kuitenkin tullut muutos, joka suututtaa sekä suomalaisvastaista eliittiä että kaduilla riehuvia marxisteja. Jo syksyn aikana monet seurasivat huvittuneina, kuinka kansallismielisyyden ja erityisesti Vastarintaliikkeen vastustaminen yhdistää ihmisiä aina hallituksesta oppositioon ja poliisijohdosta anarkisteihin – kaikki samassa veneessä todellista muutosta vastaan.

Tämän vuoden itsenäisyyspäivä oli monelta osin erilainen kuin mihin Suomessa on viime vuosina totuttu, sillä eri järjestöt järjestivät Helsingissä ennätysmäärän kansallismielisiä ja maahanmuuttovastaisia tapahtumia. Päivä huipentui illalla 612.fi-yhdistyksen järjestämään isänmaalliseen soihtukulkueeseen, joka järjestäjien arvioiden mukaan keräsi yhteen noin 3 000 osallistujaa.

Poliisin mielivaltaa lukuun ottamatta päivä sujui rauhallisesti, eikä media päässyt näin ollen todistamaan etukäteen hehkuttamiaan “itsenäisyyspäivän kahakoita”.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen osalta itsenäisyyspäivän vietto alkoi kello 15.30 Hakaniemen torilta, jonne olimme ilmoittaneet kokoontuvamme marssia varten. Myös liikkeen ystäviä ja tukijoita saapui Hakaniemeen. Olimme etukäteen asettaneet tapahtumalle maltilliseksi tavoitteeksi sadan henkilön osallistujamäärän, sillä media ja poliisi kampanjoivat hyvin voimakkaasti tapahtumaamme vastaan eikä Suomessa ole järjestetty vastaavia tapahtumia miesmuistiin. Iloksemme kuitenkin huomasimme arvioineemme osallistujamäärän puolella alakanttiin.

Ennen marssin alkua kokoontumispaikalla myytiin kannatustuotteita, mutta edellä mainitun virhearvion vuoksi esimerkiksi kaulahuiveja ei valitettavasti riittänyt kaikille halukkaille. Näkisimme kuitenkin, että kyseessä on positiivinen ongelma.

Sivuhuomiona mainittakoon, että marssin osallistujamäärä oli suunnilleen sama kuin ensimmäisen 612-kulkueen osallistujamäärä pari vuotta sitten. Tästä voisi päätellä, että kansallismielinen liike on kasvanut, aktivoitunut ja radikalisoitunut merkittävästi kahden viime vuoden aikana.

Alun perin marssi oli tarkoitus suunnata J. V. Snellmanin patsaalle, mutta suostuimme poliisin vaatimukseen siirtää päätepiste Kaisaniemen puistoon. Tavoite oli, että ensimmäinen julkinen kansallissosialistimarssi Suomessa järjestettäisiin Vastarintaliikkeen mahdollisen kieltokanteen vuoksi ilman turhia välikohtauksia viranomaisten kanssa. Koko tapahtumaan liittyvien järjestelyjen ajan poliisi esitti mitä mielivaltaisimpia sääntöjä ja ehdotuksia. Paikan päällä Hakaniemessä poliisi yllätti vielä antamalla Eppu Torniaiselle poistumiskäskyn alueelta, vaikka juuri hänen kanssaan poliisi oli keskustellut tapahtuman järjestelyistä useamman viikon ajan.

Kuten todettua, poliisijohto on julkisesti kertonut etsivänsä tekosyitä Vastarintaliikkeen kieltämiseksi, joten oli selvää, että poliisin mielivaltaisella toiminnalla pyrittiin provosoimaan aktivisteja. Moni epäilikin etukäteen, että poliisi saattaisi pyrkiä järjestämään jonkinlaisen provokaation, jonka verukkeella se voisi hyökätä tapahtumaan ja syyttä aktivisteja “mellakoinnista”.

Kello 16 järjestäydyimme torin laidalla olevalle kadulle, mistä marssi alkoi hetkeä myöhemmin iskulauseiden saattelemana. Kansallissosialismi todellakin elää, kuten yhdessä iskulauseessa painotettiin! Marssi sujui kaikin puolin rauhallisesti, kunnes Kaisaniemen puiston reunalla sattui pieni välikohtaus: poliisi päästi jo edellisen itsenäisyyspäivän Internet-ilmiöksi nousseen Jari “Silmä-Jari” Laineen hyökkäämään yhden osallistujan kimppuun.

Tilanne noudatti perinteistä mallia, jossa äärivasemmistolainen aloittaa hässäkän, minkä jälkeen poliisi käy itseään puolustavien kansallismielisten kimppuun. Tällä kertaa poliisin härski toiminta kuitenkin ylitti odotukset, sillä jälkeenpäin saimme tietää, että he olivat laskeneet marssin kimppuun hyökänneen anarkistin poliisiauton sisälle pahoinpitelemään käsirautoihin laitettua ruotsalaista Emil Hagbergiä. Kyseessä on poliisin kannalta täysi skandaali, ja mikäli valtamedia ei olisi niin puolueellinen, kyseessä olisi viikon tärkein puheenaihe: poliisin järkyttävä mielivalta poliittista oppositiota kohtaan.

Viime vuonna yksi itsenäisyyspäivän jälkeisen uutisoinnin tärkeimpiä aiheita oli, että yhtä riehuvaa anarkistia oli ammuttu paineilma-aseella sen jälkeen kun poliisia itseään oli heitetty kivillä. Tänä vuonna voimankäyttöön keskittyvät otsikot ovat olleet paljon maltillisempia, vaikka tapaus on huomattavasti vakavampi:

  1. Huumetaustainen äärivasemmistolainen Jari Laine kertoi etukäteen netissä hyökkäyssuunnitelmistaan. Hänelle ei kuitenkaan annettu etukäteen poistumiskäskyä toisin kuin yhdelle Vastarintaliikkeen aktivistille.
  2. Jari Laine toteutti uhkauksensa ja todella hyökkäsi tapahtuman kimppuun. Emil Hagbergin nopean toiminnan vuoksi Laine ei kuitenkaan saanut tapahtumassa vahinkoja aikaiseksi.
  3. Sen sijaan, että poliisi olisi poistanut Laineen, se raudoittikin Hagbergin ja vei tämän poliisiautoon. Myöhemmin poliisi laski Laineen saman poliisiauton sisälle pahoinpitelemään Hagbergiä, jonka kimppuun sama anarkisti oli hetkeä aiemmin jo yrittänyt hyökätä.
  4. Käsiraudoissa pahoinpidelty Hagberg joutuu sairaalaan ja poliisi julkaisee useita keskenään ristiriitaisia tiedotteita. Poliisi jäi myös heti verekseltään kiinni valehtelusta, sillä alkuun se väitti miesten joutuneen kiinniotetuiksi “eri tilanteista”.

Toisin sanoen poliisi käytti äärivasemmistoa likaisen työnsä välikappaleena kansallismielisiä vastaan. Tiedot poliisin ja äärivasemmiston yhteistoiminnasta tulivat julki vasta myöhemmin illalla, kun Hagberg pääsi pois sairaalasta, joten tapahtuman aikana osallistujilla ei ollut tietoa kaikista yksityiskohdista.

Välikohtauksen jälkeen marssi jatkui kohti kukkulalla sijainnutta päätepistettä, jossa Juhani Keränen ja Janne Moilanen pitivät puheet. Keräsen ja Moilasen puheet voi lukea kokonaisuudessaan tästä artikkelista: http://www.vastarinta.com/marssimme-helsingissa-uuden-itsenaisyyden-puolesta/

Kun puheet oli pidetty, oli aika päättää tapahtuma. Moilanen tiedotti osallistujia megafonilla siitä, että aiomme jatkaa iltaa osallistumalla aiempien vuosien tapaan 612-soihtukulkueeseen. Niinpä matka jatkui Kaisaniemestä kohti Töölöä.

Vastarintaliike kiittää kaikkia, jotka saapuivat paikalle 6.12.2016 tekemään suomalaisen kansallissosialismin historiaa, ja toivotamme teidät jatkossakin tervetulleiksi tapahtumiimme! Itsenäisyyspäivän marssi paitsi voimaannutti myös radikalisoi siihen osallistuneita – juuri tähän pyrimmekin! Eläköön Voitto!

Kansallinen Vastarinta julkaisee lähiaikoina lisää materiaalia itsenäisyyspäivän tapahtumiin liittyen.

 

Vastarintaliike

15 KOMMENTIT

  1. Valtamedian lyhyt video Laineen ja Hagbergin kiinniotosta (kuvattuna aivan vierestä): https://www.youtube.com/watch?v=8HP3QqLjOAA

    Mitenköhän poliisi on keksinyt väittää, että nuo on otettu kiinni eri tilanteista? Poliisilta tuli muutama oikein kunnon hätävalhe tuohon liittyen ja lopuksi tiedottaja vielä sössötti, ettei mitään tutkintaa muka aloiteta. Veikkaan, että tutkinta poliisin hämärähommista alkaa heti kun joku tekee ilmoituksen.

    • Ja eikö poliisi väittänyt, että Vastarinnan aktivisti oli tilanteessa alunperinkin aggressiivisempi?

      • Väitti. Ja taisi väittää monta muutakin juttua, mikä osoittautui jälleen paskapuheeksi.

        Hyvä puoli tässä on se, että poliisi lisää omalla toiminnallaan sekä avoimella valehtelullaan kansan ja esivallan välistä vastakkainasettelua.

  2. Huikea tapahtuma, puhe ja video!

    Hurjaa ajatella, kuinka paljon toiminta on kehittynyt liikkeen suomalaisaktivistien ensimmäisestä katuaktivismista Tornio–Haaparannassa kesällä 2010, jossa oli paikalla vain kourallinen nuoria kansallissosialisteja.

    Vastarintaliike on kasvanut määrätietoisesti siitäkin huolimatta, että valtamedia, suuret puolueet, Shomrim-siat ja lukemattomat muut vaikutusvaltaiset maanpetturit ovat jatkuvalla syötöllä ahdistelleet, uhkailleet ja painostaneet aktivistejamme.

    Määrätietoinen kasvu vihamielisessä yhteiskunnassa ei onnistuisi, ellei liikkeen taustalla olevat aktivistit uskoisi lujasti asiaansa ja olisi valmiita uhraamaan kansan vapauden puolesta! Eläköön voitto!

  3. Marssista tuli näyttävä Shomrim-poliisin petollisesta toiminnasta huolimatta.
    Jokainen marssija osoitti rohkeutta median painostusta ja eliitin kätyreitä vastaan, kiitos kaikille!

    Ruotsalaisaktivistien uhrautuminen ja lojaalius suomalaisia tovereita kohtaan oli myös vaikuttava kokemus, joka ei unohdu ja teki selväksi mitä tarkoittaa POHJOISMAINEN VASTARINTALIIKE.

    Eläköön Voitto!

  4. Samaan aikaan tämän kanssa järjestettiin myös kolme muuta kansallismielistä tapahtumaa, mutta Vastarintaliikkeen tapahtuma oli kaikista suurin! Tämä tapahtuma sai muutenkin eniten huomiota niin valtamediassa kuin internetin keskustelupalstoilla – homma siis todellakin on nousussa! Onkin positiivista huomata että rehellinen sanoma ilman kiertelyä ja kaartelua valtaa alaa. Eläköön voitto!

  5. Videon jälkeen, en ihmettelekkään miksi valtamedia kauhisteli marssia, me todistetaan vallankumouksen ensiaskelia! Eläköön voitto!!

  6. Vain suvakki ja mädättäjä voivat olla typeriä, etteivät näe sionistien agendan taakse: väestönvaihto ja valkoisten kansanmurha Euroopassa! Tuodaan kehitysmaista meidän standardeilla korkeintaan jälkeenjääneen kehitysvammaisen tasolla olevia raakalaisia, jotka eivät osaa edes kirjoittaa omaa kieltään! Näitä idioottiakin alempana älyllisesti olevia yritetään sitten brändätä Euroopan pelastuksena. Pellepartiolaiset ehkä eivät tajua, että tässä ollaan tuhoamassa Euroopan sivistystä, kulttuuria ja perinteitä – puhummatakkaan itsemääräämisoikeudesta sekä vapaudesta.

    Suomeen siis importoidaan saastaa. Meillä on jo omasta takaa klovneja, mielisairaita, älykääpiöitä ynnä muita punavihersokeudesta kärsiviä sosiaalipummeja riittämiin! Euroopan Maahanmuuttoverkoston tutkimuskin sen myöntää: nämä ruskeanaamaiset, möykkäävät ja haisevat loiset ovat turhia; mihinkään kelpaamattomia. Seuraavassa faktaa – jokaisen ammattimädättäjän ja sionistin pahinta vihollista! – Suomea kohtaavasta rikkauden aallosta.

    “Kansainvälistä suojelua tarvitsevat” eli maahantunkeutujat eli loiset verrattuna muualta EU:n ulkopuolelta tulleisiin ihmisiin:

    • neljän ensimmäisen vuoden aikana tunkeutujien työllisyys nousee 27:ään prosenttiin
    • yhdeksän vuoden aikana 40:ään prosenttiin
    • neljässätoista vuodessa 60:een prosenttiin ja
    • 20–30 vuoden aikana 66:een prosenttiin – eli yhä 34% työttöminä!

    • Nuo ovat pelkkää käytöstavatonta saastaa, kuten sanoin. Voisi verrata kouluttamattomaan koiraan. Tänne tuovat haisevan, kaikin puolin saastaisen olemuksensa meidän riesaksi, kun oma kansa tekee kuolemaa keinotekoisesti avustetun budjetti-itsemurhan avulla. Eivät osaa lukea, kirjoittaa saatika ymmärrä muita kieliä tai kulttuureita – siis oikeita kulttuureita. Noiden sotiminen, sotkeminen, möykkääminen ja tuhoaminen eivät ole kulttuuria, vaan pelkkää jätettä meidän näkökulmasta, kuten nuo “kulttuurinsa” tuotokset itsekin. Heidän aikaansaamisiaan kotimaissaan tai täällä ei voi missään valossa siis esittää tai arvottaa kulttuurina tai minkäänlaisena sitä korvaavana vastikkeena – ikinä! Jokainen hiemankin tervettä järkeä omaava yksilö ymmärtää välittömästi, ettei niiltä yksinkertaisesti voi odottaa mitään positiivista. Rajalla jokaisen pääsy tänne tulisi ehdottomasti estää. Tänne jo päässeet on kaikki palautettava välittömästi. Ei penniäkään enää noihin kamaliin taakkoihin tai pian Suomikin voidaan lukea nk. “kolmansiin maihin”.

      Vihollisten ideana on kommunistinen EU-liittovaltio, josta meidät tuhotaan pois ja orjiksi otetaan lähi-itäläisiä ja afrikkalaisia eli typerimpiä eliöitä, joita tämä planeetta päällään kantaa. Nuo em. olennot eivät pysty mihinkään organisoituun vastarintaan sionisteja ja heidän kätyreitään vastaan, kuten on nähty heidän kotiseutujensa “kukoistuksen” tilasta. Valkoisia somaleita eli “anarkisteja” eliitti käyttää juoksupoikinaan, kuten hyvin tiedetään. Mutta joutuessaan vähemmistöksi suvakit huomaavat vihamielisten lemmikkiotustensa kääntyvän heitäkin vastaan. Silloin sateenkaariviittaiset pellenenät lentelevät katoilta alas.

Comments are closed.