Koti Artikkelit Vastarintaliike Vastarintaliike juhli 20-vuotissyntymäpäiväänsä

Vastarintaliike juhli 20-vuotissyntymäpäiväänsä

17

Lauantaina 4. marraskuuta Vastarintaliike juhlisti Ruotsissa jo 20-vuotista taivaltaan. Perustamisen jälkeen Vastarintaliike on levinnyt useisiin Pohjoismaihin. Merkkivuoden johdosta Smålannin maakunnassa järjestettiin juhlat, joissa vanhat ja uudet jäsenet tapasivat toisiaan muun muassa ruokailun, puheiden ja livemusiikin lomassa.

Juhlapaikan erään käytävän seinät oli sisustettu järjestön historiasta kertovilla valokuvilla.

Väen jutusteltua hetken aikaa tapahtuman isäntä Pär Sjögren toivotti kaikki tervetulleiksi ja selosti päivän ohjelman ennen alkupalojen ja -juomien tarjoilua. Noin kello 15 tarjottiin alkuruokaa, ja pääruoan ja jälkiruoan välissä ihmisillä oli hyvin aikaa keskustella toistensa kanssa mukavassa ilmapiirissä. Ihmisiä kehotettiin kertomaan hauskoja tai inspiroivia tarinoita ajaltaan Vastarintaliikkeessä.

Järjestön johtaja Simon Lindberg kävi sitten läpi järjestön historiaa. Hän esitteli myös käynnissä olevan kirjaprojektin. Tuleva kirja kartoittaa Vastarintaliikkeen historiaa vuosina 1997–2017. Kirja julkaistaan ennen vuoden vaihtumista ja se on pituudeltaan 20 lukua. Jokainen luku kertoo jokaisesta vuodesta erikseen. Myös järjestön johtohenkilöt ja näkyvimmät aktivistit kertovat kirjassa elämästään ja ajastaan liikkeessä.

Tämä kirja poikkeaa loikkareiden kirjoittamista teoksista siten, että se antaa todella aivan ainutlaatuisen, totuudenmukaisen ja kokonaisen kuvauksen liikkeen historiasta ja kehityksestä sen perustamisesta tähän päivään asti.

Simon Lindberg ja Vastarintaliikkeen perustaja Klas Lund.

Myös Fredrik Vejdeland piti puheen, jossa hän valotti liikkeen tulevaisuudensuunnitelmia ja kertoi siitä, kuinka taistelun edellytykset saattavat monilla tavoin muuttua tulevina vuosina. Vejdeland jatkoi puhumalla siitä, kuinka liike toimisi eri kehityskulkujen toteutuessa. Paikalla oli myös Nordfront TV haastattelemassa ihmisiä. Lopuksi ihmisiä kutsuttiin nimeltä lavalle ja heitä kiitettiin pitkäaikaisesta uskollisuudestaan järjestöä kohtaan.

Illan ohjelma lopetettiin kyselytuntiin, livemusiikkiin, spontaaneihin puheisiin ja vapaaseen keskusteluun. Jotkut jatkoivat iltaa vapaan keskustelun parissa aamun pikkutunneille asti.

 

Nordfront.se

17 KOMMENTIT

  1. Eipä taida PVL:stä löytyä Adolf Hitlerin, Benito Mussolinin tai Vihtori Kosolan kaltaista Vahvaa Johtajaa, jota Pohjolan kansa varmasti haluaa ja tarvitsee? Ehkäpä hän on kasvamassa jossain…?

    • Järjestöhän on Simon Lindbergin johdon alla moninkertaistanut kokonsa ja aktiivisuutensa määrän. Lisäksi pelkkä liikkeen olemassaolo on saanut erityisesti ruotsin kulttuurimarxistit viimeisen parin vuoden ajan repimään pelihousujansa rikki jatkuvalla syötöllä.

  2. 20 vuotta vastarintaa! Liikkeen toiminta on lähtenyt etenkin Ruotsissa kasvamaan lumivyöryn lailla viimeisen parin vuoden aikana; vallankumous onkin siis päivä päivältä lähempänä.

    • Hyvä osoitus tästä lumivyörystä ovat viimeisen puolentoista vuoden aikana järjestetyt mielenosoitukset, joiden osallistujamäärä on laskenut tasaisesti.

      • Joku taitaa lukea liikaa punikkien sivuja; esimerkiksi keskellä Ruotsia pikkukaupungeissa järjestettyjen vappumielenosoitusten koko tuplaantui vuodessa. Lisäksi yleinen aktiivisuuden määrä ja liikkeen näkyvyys kasvaa tilastollisestikin huimia määriä koko ajan.

  3. Varmasti mielenkiintoinen kirja. 20 vuoden aikana on tapahtunut varmasti paljon.

  4. Onnittelut Vastarintaliikkeelle. Itse olen täällä härmässä harjoittanut aktivismia vuodesta -67 asti eikä ole aikomustakaan lopettaa.

  5. Eikö liikkeen suomoalaisia jäseniä ollut paikalla pitämässä puheita tai muuten osallistumassa?

Comments are closed.