Koti Artikkelit Vastarintaliike Vastarintaliike jatkaa – tuomio ei lainvoimainen

Vastarintaliike jatkaa – tuomio ei lainvoimainen

39

Kuten lukijamme tietävät, Pirkanmaan käräjäoikeus päätti eilen, että Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen suomalainen osasto on lakkautettava. Tuomio ei kuitenkaan ole lainvoimainen, minkä vuoksi toimintamme jatkuu normaalisti. Riimulippu tulee olemaan tuttu näky Suomen kaduilla!

Julkisuudessa käytiin pian kovaa keskustelua siitä, liittyikö tuomioon väliaikainen toimintakielto siihen asti, että tuomiosta tulee lainvoimainen. Yhdistyslain asiantuntija Lauri Tarasti kuitenkin painotti, että väliaikainen toimintakielto olisi täytynyt antaa erikseen, mutta sitä ei annettu. Tulemme luonnollisesti valittamaan tuomiosta, ja juuri nyt mikään ei estä meitä tekemästä aktivismia.

Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös on saanut erittäin ankaraa kritiikkiä myös Vastarintaliikkeeseen kuulumattomilta kansallismielisiltä. Kuinka on mahdollista, että valkoisten raiskaamisella uhkaileva maahantunkeutujajengi Satudarah ei ylitä kieltokynnystä? Miksi keskustan kaltaiset valtapuolueet saavat harjoittaa järjestäytynyttä vaaliraharikollisuutta? Miksi laittomat siirtolaiset saavat täyden ylläpidon veronmaksajilta? Miksi vain äärivasemmistolaisilla ryhmillä on poliisin mukaan oikeus vaatia vallankumousta? Miksi poliisi ja tuomioistuin ovat antaneet näille etuoikeutetun aseman suhteessa kansallismielisiin? Miksi esivalta vihaa kansaa?

Käräjäoikeuden päätös noudattaa muun muassa Magneettimedian oikeudenkäynneistä tuttua linjaa: Syyttäjä ja tuomari eivät edes väittäneet, että Kansallisen Vastarinnan julkaisuissa olisi kiihotettu tiettyä kansanryhmää vastaan saati valehdeltu näistä. Tästä huolimatta tietyt maahanmuuttajarikollisuutta, kulttuurimarxismia, äärijuutalaisuutta ja jopa “rasisminvastustajien” huumeidenkäyttöä koskevat totuudet ovat esivallan mukaan “vihatotuuksia”, joiden esiintuonti on “hyvin tapojen vastaista” eli kiellettyä.

Pirkanmaan käräjäoikeus toisin sanoen päätti, että laillinen ja totuudenmukainen tiedotus- ja järjestötoiminta muuttuu “laittomaksi” siinä vaiheessa, kun se alkaa uhata liiaksi nykyisiä vallanpitäjiä ja näiden suomalaisvastaista arvomaailmaa. Eliitille ei riitä se, että he omistavat valtamedian – he tahtovat kontrolloida myös sitä, millaisista asioista itsenäiset vaihtoehtomediat kirjoittavat, jotta kansa ei pääsisi “kielletyn tiedon” äärelle.

Voit ladata käräjäoikeuden tuomiotiedoston kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ. Kansallinen Vastarinta tulee kirjoittamaan piakkoin aiheesta lisää. Kannustamme lukijoitamme levittämään tietoa tuomiosta mahdollisimman laajalle osoittaakseen kaikille, kuinka syvälle oikeusjärjestelmään korruptio jo yltää.

Kadulle.com-kauppamme on ainakin toistaiseksi kiinni lakiteknisistä syistä. Vastarintaliikkeen toimintaan voi hakea mukaan normaalisti paikallisryhmien kautta TÄÄLTÄ. Kannustamme jokaista kansallismielistä saapumaan itsenäisyyspäivänä Helsinkiin protestoimaan Suomen hallituksen, poliisin ja “oikeusjärjestelmän” kulttuurimarxistista rappiota vastaan!

Käräjäoikeuden päätös oli vasta alkua – vallanpitäjät tahtovat alistaa Suomen kansan ja kieltää kaiken kansallismielisen poliittisen toiminnan. Itsenäisyyspäivänä on aika taistella vastaan ja marssia Kohti vapautta.

 

Vastarintaliike

39 KOMMENTIT

  1. Käräjäoikeuden “päätös” tulee muuttumaan Hovioikeudessa. Pitäkää lippu korkealla!!

    • Nyt jo kannattaa aloittaa vastalobbauskampanja! Hovioikeuden tuomareille vaan viestiä kaikilla kanavilla, kerrotaan niille sekä mitä laki sanoo että mikä on kansan oikea tahto ja näkemys tästä asiasta – ja mitä rikollisille pettureille tulee käymään jos shekeleitä löytyy taskusta väärän tuomion antamisen jälkeen!

  2. Periksi ei anneta koskaan! Kansallissosialismia millään tuomioilla ei saada kitketyksi pois. Tämä tuomio osoitti, että Vastarintaa oikeasti pelätään: poliittinen eliitti on huolestunut sille esitetystä haasteesta. Jos toiminta olisi merkityksetöntä, eikä uhkaisi globalistien agendaa, niin ei silloin olisi edes mokomaa näytösoikeudenkäyntiä viitsitty järjestää.

  3. Harmi kun on vain 16v niin ei voi oikein tulla paikalle 🙁

      • Mielenosoitukseen ei ole ikärajaa joten voit tulla. Itsekin olin alaikäisenä jo ensimmäisissä 612 kulkueissa, mielenosoituksissa ja kansallismielissä konserteissa. Muista että meissä nuorissa on se voima!

  4. Olet syyllistynyt noituuteen, jonka olet kätkenyt niin hyvin, että
    todisteita ei ole jäänyt jäljelle. Täten tuomitsemme teidät elävänä
    poltettavaksi.

  5. Naurettava syyte ja tuomio kääntyy poliittista poliisia ja eliittiä vastaan. Olkaa ihmiset rohkeita ja nouskaa vastarintaan. Nykyisen sortovallan ei saa antaa tiukentaa otettaan.

  6. Tämä päätös ja tuomio vain todistaa sen ettei olla tehty turhaan töitä, Suomalaisten herättämiseksi ruususen unesta. Isänmaa ja kantaväestö on täydellisen kontrollin alaisena, sanan ja mielipiteen vapautta ei ole!

  7. Täysin selvää joka tapauksessa on, että kansallissosialismi elää kauemmin kuin punaisen Valpon jalanjäljissä tepasteleva poliisihallitus, sionistimieliset valtakunnansyyttäjät, ns. oikeuslaitos ja Arkadianmäen kettutarhaan kerääntyneet suomalaisten viholliset tukijajoukkoineen.
    Eläköön voitto!

  8. Vastarintaliike on selkeästi oikealla tiellä, kun sitä oikein lain voimalla yritetään hiljentää.

    • Voiko tuota ajatuksenkulkua laajentaa koskemaan muitakin lain voimalla hiljennettyjä tahoja?

      • Ketään muuta ei hiljennetä, kansanviholliset, nistit, sodomiitit yms. (musulmaaneista puhumattakaan) saavat riehua vapaasti. Tämä yksiselitteisesti osoittaa, että vain PVL on uhka epäsuomalaisille tuholaisille (ja näiden kotimaisille kätyreille), jotka ovat nyt vallassa Suomessa. Kansanviholliset ovat paniikissa.

  9. Nyt kaikilla kansallismielisillä on hyvä tilaisuus protestoida orwellilaista tuomiota vastaan osallistumalla marssiin Kohti vapautta, johon myös PVL osallistuu.

  10. Poliittinen poliisi (PolPo) tässä pitäisi viedä oikeuteen ja kieltää. Eläköön voitto!

  11. Esimerkikisi Suomen nykyisellä nukke-hallituksella ovat ns. “hyvät tavat” täysin pitkin mäkeä kun verrataan sitä Pohjoismaiseen Vastarintalikkeeseen. Puhumattakaan nyt näistä Antifan edesottamuksista ja kirkkainpana puolikuuna ISIS, johon Suomeen tulleista ns. “pakolaisista” hyvin suuri osa kuuluu elimellisesti ja muiden vähintäinkin “fanittaessa” sitä koko ruumillaan ja sielullaan (jos, sitä heillä edes on). Muta demari-suojatyöpaikka SUPO onkin kiirehtinyt heti Turun 19.8. Islamistisen terrori-iskun jälkeen julistamaan, ettei ISIS:ksen kannattaminen ole rikos, MUTTA sen sijaan ns. “vihapuheen”, “rasistisen” tai “muutoin haittamaahanmuuttoa arvostelevan kirjoituksen” jakaminen tai jopa sen kannattaminen netissä on rikokseksi katsottava teko, joka katsotaan falskisti lakia tulkiten tarkoitushakuisesti olevan rangaistava teko. Turussa männä viikolla maanpetturi -presidentti Sauli Niinistö vaati käyttöönotettavaksi samanlainen kymmenien miljoonien uhkasakko kuin Saksassa Angela Merkelin “raukkis-laki”, jossa hallituksenkin arvosteleminenkin (haittamaahanmuuttopolitiikka) (George Soros) aivan kuten wanhassa Neuvostoliitossa ennen muinoin katsotaan olevan laissa annettujen rangaistuspykälien mukaisesti langetettava koht’silleen kait keskitysleiriä tai vielä “demokraattisempaa” – pakkosaattaminen pakkohoitoon mielisairaalaan “väärinajattelusta”. Siis, mielenterveyssairauksia käsitteleviin oppikirjoihin lisättäneen uusi “tauti” eli itsevaltaisen demoktatuurihallituksen arvosteleminen mitä pienimmistä syistä, puhumattakaan sen tuottaman politiikan seurauksena korkeuksiin ulottuvien haisevien ruumiskasojen takia.

  12. Mikäänlainen kepulikonstein väsätty tuomio ei enään pysty pysäyttämään nousevaa kansallismielistä liikehdintää, joka johtaa ennen pitkää globalistieliitin syrjäyttämiseen ja kansan todelliseen vapauteen. Sionistien kätyrit yrittävät paniikissa kaikkensa, mutta he tulevat epäonnistumaan kerta toisensa jälkeen, koska he tekevät tihutöitään kansanpettureina ja rikollisina, eikä mikään voima lopulta suojele tuollaista roskasakkia.

    • Toivottavasti ihmiset eivät nyt luule, ettei marssia pidetä tai että he eivät uskalla sinne osallistua.

      Joukossa on voimaa!

  13. Täysin poliittinen tuomio demlan mädättämältä oikeuslaitokselta. Pienenä vinkkinä, jos menestystä ei hovissa tule niin mikään ei estä perustamasta vastarinta ry:ta, joka käyttää samoja tunnuksia. Näin toiminta onkin taas laillista. Samaa voidaan tarvittaessa jatkaa loputtomiin ja perustaa uusi yhdistys aina eri nimellä.

  14. Poliittinen poliisi ja sairaaseen tilaan päästetty “oikeus”laitos paljastivat korttinsa -tiedän useita ihmisiä jotka ovat suhtautuneet vastarintaliikkeesen hyvin nihkeästi mutta tämä oikeusmurha muutti heidän mielipiteensä -jokainen omaan ajatteluun kykenevä ymmärtää miten irvokkaasta näytelmästä on kysymys ja millaiseen mielivaltaan tämä kaikki tulee johtamaan jos päätöksestä tulee lainvoimaiseksi. Tälläkertaa kansan tuki on vastarintaliikkeen puolella -poislukien tietysti “viralliseen totuuden” täysin kyseenalaistamatta uskovat retardit.

    -Voimaa taistelun jatkamiseen! Kävipä tässä miten tahansa niin aate elää! Se ei ole sidoksissa ulkoisiin symboleihin tai järjestön nimeen.

    • On ollut hienoa holjaisena seurata miten yleinen mielipide on muuttunut esim. työpaikoilla, harrastuskerhoista puhumattakaan. Vielä 2015 yleinen mielipide oli “turvapaikan hakijat pitäisi jättää rauhaan” kun niitä oli pahoinpidelty, niiden koittaessa varastaa huumeita diilereiltä. Mutta nyt, samat henkilöt sanovatkin jo että Suomi on tuhon tiellä. Ja että jos pikaisesti ei tule muutosta niin Suomi tuhoutuu.

      Tätä nykyistä Suomen tilannetta entinen pääministerille Caj-Göran Stubb tarkoitti kun sanoi että Suomen 100 vuotisjuhla ei ole perinteistä pönötystä vaan “kaikkea kivaa”. Hän vain tarkoituksella jätti kertomatta kenelle se on kivaa. Ja kuka kärsii ja/tai maksaa kaikki laskut.

      Isä Stubbia pidin fiksunakin miehenä, kunnes hän puolusti poikans ja möläytti “Siinä heitettiin hyvä mies hukkaan”. Isä Stubbikin putosi arvoasteikollani monta pykälää. On sääli miten ihmiset rahan kiimassa myyvät sielunsa ja perheideensä-, lastensa- ja sukujensakkin sielut. Sipilä on tästä erinomainen esimerkki.

      Mitähän muuten Suomen viimeinen Presidentti Kekkonen sanoisi nykytilanteestamme? Hän kansallissosialistisena ajoi Suomen ja suomalaisten asiaa. Kirjoitti Ylioppilaslehteen nimimerkillä “Pekka Peitsi”. Ja vaikka hänen kirjotuksensa revittiin virallisten arkistojen lehdistä, on keräilijöillä vielä autenttisia lehtiä. Myöhemmin Kekkosen kansallissosialistisisa näkemyksiä koitettiin hämätä toisen kirjoittajan käyttäessä samaa nimimerkkiä.

      Kekkonen oli Suomen suurmies. Hänen kansallissosialistisen agendansa vuoksi meidän taloudellinen tilanteemme on niin hyvä kuin se nyt on. Muistelkaamme itsenäisyyspäivänä myös Kekkosen merkitystä nykysuomelle. Ja tuokaamme hänen ansionsa esille. Hän oli viimeinen presidentti joka aidosti rakasti maataan, ja teki päätökset pitkälle tulevaisuuteen. Mauno Koivisto Kekkosen jälken aloitti Suomen talouden tuhoamisen, siinä osaltaan onnistuen.

  15. Matujen rikollisjengeille polpo ei hae kieltoa vaan vähättelee niiden vaarallisuutta puhuen “löyhistä kaveriporukoista”.

    • Lue ne poliisihallituksen perustelut ja selitä sitten, miten voisi soveltaa muihin organisaatioihin?

      • moneen voidaan soveltaa, mutta ei PVL:ään!

        Sinä kulttuurimarxistina et edes ymmärrä mikä ero on “poliisihallituksen perusteluilla” ja Lailla. Oikeusvaltio perustuu kirjattuihin Lakeihin. Ei ole Suomessa lakia “hyvästä tavasta” tai “hyvän tavan vastaisuudesta”. Sen sijaan on PERUSTUSLAKI, jossa sanottu tarkasti:

        Leo (se vanha Leo)
        3.12.2017
        Your comment is awaiting moderation.

        ”Suomen Perustuslaissa, jolla tuomarit pyyhkivät pehvansa, on sanott seuraavasti:
        2 §
        Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

        Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

        Ei ole määritelmää keksityistä uusista leimaamisista: “vihapuhe”, “vihatotuus”, “hyvä tapa” taikka “hyvän tavan vastainen”. Ei ole edes määritelmä mikä on kansallissosialismi, tai rotu, “ihannointi”, ja miksi ei saa tutkia holoko$tia ja osoittaa naurettaviin ristiriitoihin näissä saduissa. Neuvostoliitossa tämä kyllä oli hoidettu mallikkaasti, kaikki paha oli yhdistetty Rikolain artiklaan 58 “neuvostovastainen propaganda”, josta rikollinen sai kuoleman tuomion kuudessa sekunnissa. Sukulaisille toki ilmoitettiin että tuomio on “10 vuotta keskitysleiriä ilman kirjeenvaihto-oikeutta”. Joten Suomen “oikeus”laitoksella on mihin suuntaan kehittyä, NL:n osoittamalle tielle.

      • Alppilan matujengi lietsoi rotuvihaa suomalaisia kohtaan, teki kymmeniä ryöstöjä ja pahoinpitelyjä joista osassa uhrit kuolemanvaarassa. Polpo peitteli ja vähätteli.

        H:gin muslimiseurakunnissa käy jatkuvasti ulkomaalaisia vihasaarnaajia, jotka julistavat koko ns. läntisen kulttuurin tuhoa terroriin yllyttäen. Miksei näitä seurakuntia lakkauteta?

        Taina on kulttuurimarxisti ja Suomen kansan tuhoa edistävä kansallis- ja etnomasokisti. Häpeäisi. Tai eihän heikäläiset osaa.

  16. Näille perkeleille ei pidä antaa periksi, ei tuumaakaan. Tämä toisinajattelun kriminalisoiva prosessi on menossa kaikissa sionistien valtaamissa maissa.

    Kielteinen tuomio on parempi kuin vapauttava, koska nyt kenenkään ei tarvitse elätellä toiveita siitä, että “demokratia” ja “oikeudenmukaisuus” toteutuvat sionistihelvetissä.

    Tämä kääntyy voitoksi, se on aivan varma. Järjestelmän hyökkäys on vuorenvarma merkki. Järjestelmä pelkää.

    Puolassa oli 11.11. liikkeellä n. 125 000 ihmistä. Ensi vuonna 500 000 ?

    Tällaisilla ihmismäärillä tehdään vallankumouksia, on tehty ennenkin. Jos 1 % ihmisistä haluaa tehdä vallankumouksen, se toteutuu. Nykyiset “päättäjämme” ovat vain sionistien huoria, heistä ei ole syytä välittää.

    Jos katsotaan vaikkapa viisi vuotta taaksepäin niin nähdään mannerlaattojen liikkuneen: valkoinen identiteetti, tietoisuus vihamielisestä (((eliitistä))), puhumattakaan Pohjoismaisesta Vastarintaliikkeestä.

    Eliitin huorat ovat tunnustaneet meidät, virallisesti, juridisesti, käytännöllisesti. Tätä he eivät saa takaisin.

    Nyt ei pidä hosua, rauhallisesti, mutta kuitenkin ripeästi uusi organisaatio pystyyn ja taas tulee julkisuutta. Tämä lumipallo vain kasvaa ja kasvaa ja suuri yleisö näkee järjestelmän onttouden. Ei ole mitään hävittävää. Kielto on selkeä voitto, se karsii turhat hempeilijät ja toisaalta se houkuttelee joukkoon radikaaleja.

    Kansa haluaa nähdä järjestelmää nöyryytettävän.

    Eläköön voitto!

  17. Syytös on perusteeton ja uskomattoman aiheeton. Tätä tuomiota ei kannata edes paljoakaan mietiskellä. Se vain todistaa vasustajiemme pelon ja sen että meidän vastavintamme kasvaa ja tulee myös kasvamaan tulevaisuudessa.

    Olen ainoastaan 17, ja en millään tavalla pääsisi perheeni luolta pois itsenäityyspäivänä yhdistyäkseni marssiimme. Minä en pääse vaikka haluaisinkin, koska jään perheen kanssa kotiin itsenäisyyspäivän viettoon ja meille suomenruotsalaisille kaikki merkkipäivät ovat tärkeitä ja silloin pitää olla perheen ja suvun kanssa perinteitten mukaan. Uskoni ja mieleni on kuitenkin tovereissani ja toivon että marssi tulee menemään odotusten mukaan ja että kaikki kansallismieliset olevat positiivisesti suuntautuneita yhtenäiseen marssiimme. Siis kaikkea hyvää ja onnea tovereille jotka marssivat itsenäisyyspäivänä.

    Eläköön voitto!

  18. Enpä ole teidän plankton-tason öyhöttämistä ikinä fanittanut, mutta nyt tuli kyllä “oikeudelta” sellainen päätös, että sotii kaikkea mahdollista oikeustajun hiventäkään vastaan. Niinpä pidän peukkuja pystyssä teille.

  19. Päätös osoittaa sen, että Vastarintaliike on todellakin se pelätyin poliittinen oppositio tässä maassa verrattuna esim. antifantteihin, jotka kykenevät vain viskomaan pyörätelineitä kuset housussa ja pää pöllyissä. Korruptoitunut kyttä tai eliitti ei kansallissosialismia pysäytä. 6.12. Helsingissä. Ajatuksia ei voi vangita, maanpetturit voidaan.

  20. Henkilökohtaisesti voin todeta, että “oikeuden” päätös vain lisää vihaani globalistiesivaltaa kohtaan sekä lisää motivaatiotani taistella ja uhrata rotuni puolesta.

    Myös lähipiirissä monet aiemmin “konservatiivina” itseään pitäneet maahanmuuttokriitikot ovat alkaneet radikalisoitua “oikeudenkäynnin” ja etenkin “oikeuden” päätöksen myötä.

    Taistelu siis jatkuu – entistä raivokkaampana.

  21. “Suomen Perustuslaissa, jolla tuomarit pyyhkivät pehvansa, on sanott seuraavasti:
    2 §
    Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

    Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

    Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

    Mitään lakia “hyvästä tavasta”, josta kaiken lisäksi päättäisi poliittinen poliisi, ei ole olemassa! Jos Hovioikeudessa tuomio ei muutu se on vain viimeinen todistus siitä, että Suomi ei ole oikeusvaltio. Vaan sellainen Sisilia, jossa “oikeutta” ja “lakia” valtaa kaapannut demokraattinen mafia käyttää nyrkkiraudan tapaan. (“Tarkoituksenmukaisesti”, kuten Neuvostoliitossa oli tapana ilmaista asia hienovaraisesti).

  22. HYVÄ SUOMALAINEN VASTARINTALIIKE !!!!!!!!!! HENGESSÄ MUKANA MARSSEILLA JA TOIMINNASSA!

Comments are closed.