Väkivaltaa kannattava äärivasemmistoryhmä aikoo kokoontua Turun Yo-kylän tiloissa

Julkaistu: 12.1.2018

12.1.2018 by

Varisverkosto-niminen äärivasemmistoryhmittymä mainostaa Twitterissä, että se aikoo kokoontua ensi viikon torstaina Turun Yo-kylän kerhohuoneella. Tiedotteen mukaan tarkoituksena on järjestää dokumentti-ilta ja sen jälkeen keskustelutilaisuus yhdessä Turun yliopiston vihervasemmisto -nimisen ryhmittymän kanssa.

Luonnollisesti aiheena on kansallismielisten vastustaminen, jota pohjustetaan The driving force behind far-right populism -propagandaelokuvalla. Kyseinen ”dokumentti” on nähtävissä myös YouTubessa. Ohjelman jälkeen äärivasemmisto keskustelee erilaisista tavoista, joilla se haluaisi puuttua kansallismielisten poliittisiin toimintavapauksiin.

Varisverkosto on Suomen ainut poliittinen ryhmä, joka kannattaa avoimesti aloitteellista väkivaltaa toisinajattelijoita vastaan. Se on kerännyt myös tukea raiskauksesta ja murhanyrityksistä epäillyille ruotsalaiskommunisteille. Viimeisimmät äärivasemmiston tempaukset Suomessa ovat olleet nolo alpakkasekoilu itsenäisyyspäivänä Helsingissä, lapsiperhettä vastaan tehty tuhopolttoisku Vantaalla ja Suomen lippujen häpäisy polttamalla 30 taloyhtiöiltä varastettua lippua. Alla olevalla mielenosoitusvideolla näkyy, millaista porukkaa osallistuu äärivasemmiston toimintaan.

Väkivaltafantasioista huolimatta Varisverkoston resurssit ovat kuitenkin melko rajalliset ja se on keskittynyt lähinnä nolaamaan itseään sekä järjestämään erilaisia ”keskustelutilaisuuksia”, joissa se pyrkii yllyttämään muita äärivasemmistolaisia väkivaltaan.

Turussa ryhmä yritti masinoida kampanjan katupartiojärjestö Soldiers of Odinin hyväntekeväisyystapahtumaa vastaan, mutta kampanja epäonnistui ja tapahtuma sujui ongelmitta.

Kertomansa mukaan Varisverkosto aikoo kokoontua Turun Yo-kylän kerhohuoneella (Inspehtorinkatu 4 B) torstaina 18. tammikuuta kello 18.

Lue myös: ”Li Anderssonilla tiiviit siteet väkivaltavasemmistoon”

Aiheeseen liittyen

Asiasanat

8 Kommenttia

  1. Vastakohtia

    Jaa, vai ovat anttifantit päässeet Suomen ylioppilasliiton viralliseen suojelukseen. Hyvä tietää:

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2727

  2. Ha Ha Ha Antifa!

    Kommarit on noloja pellejä ja järjestelmän juoksupoikia!

  3. Itse aion ainakin lähteä mukaan!

    • Ug Li

      Tervemenoa.

    • 1488

      Kyllähän tonne olis ihan kiinnostavaa mennä katsomaan, keitä sen nettiuhoamisen taustalla on.

      • Zerstörer

        Eihän varikset ole rauhoitettuja, eihän? En kannata minkään aatteen väkivaltaista levittämistä, kaikkein viimeeksi kommunismin, mutta omaa Aatetta on voitava puolustaa ja siinä voi joutua joskus osoittamaan sormella… Ja onhan moni ansioitunut sotilasjohtajakin sitä mieltä, että ennaltaehkäisevä isku on usein paras puolustus…

        No, en yritä yllyttää ketään sinne paikanpäälle riekkumaan, mutta jos joku sinne eksyy, niin pitäkää pokka ja olkaa asiallisia. Turhalla provosoinnilla ei saavuteta mitään ja kommarin ampumisesta saa saman tuomion kuin ihmisen teilaamisesta.

        • Juutalainen

          Tuskinpa siellä oikeita kommunisteja edes on 😉

  4. Opa

    Meinaatteko mennä vetelemään käteen tonne leffailtaan vai?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä