Koti Uutisia Uusi dokumentti: Europa – The Last Battle

Uusi dokumentti: Europa – The Last Battle

4

Keskiviikkona YouTubessa julkaistiin ensimmäinen osa dokumentista “Europa – The Last Battle”. Dokumentin on tuottanut ruotsalainen videoeditoija, ja sen ensimmäinen osa on hyvin korkealaatuinen siitä huolimatta, että dokumentti on yhden miehen projekti. Dokumentti muistuttaa tyyliltään paljon “The Greatest Story Never Told” -dokumenttia.

Ensimmäisen osan alkupuolella käsitellään sionismia ja juutalaista rahavaltaa. Ensimmäinen osa on tunnin pituinen, ja siinä käydään läpi myös marxismin syntyminen sekä bolshevikkien vallankumous ja terroritekoja.

Dokumentin toinen osa tullaan julkaisemaan ensi viikolla, ja kaiken kaikkiaan osia on kymmenen. Seuraava osa tulee käsittelemään muun muassa kulttuurimarxismia ja Weimarin tasavaltaa.

Osat kolmesta kahdeksaan käsittelevät toiseen maailmansotaan, Kolmanteen valtakuntaan sekä holokaustihuijaukseen liittyviä asioita.

Viimeisten kahden osan aiheena ovat sodan jälkeiset tapahtumat sekä se, kuinka eurooppalaiset kansat ovat nyt heräämässä ja alkavat taistella paremman tulevaisuuden eteen.

Dokumentti on sekä puhuttu että tekstitetty englanniksi.

Ensimmäinen osa:

Lähde: Nordfront.se

4 KOMMENTIT

  1. Olipas henkeä salpaava ensimmäinen osa. Todellakin kannattaa katsoa, jos vatsa kestää. Sionistijuutalaisen kutsuminen eläimeksi olisi loukkaus koko eläinkuntaa kohtaan. Paholainen on todellinen ja hänen palvelijoitaan kulkee meidän joukossamme ja ne luovat maanpäällistä helvettiä päivä toisensa jälkeen orjuuttamalla jokaisen kansan ja varsinkin valkoisen rodun. En voi käsittää, miten edes sairain ja hirvein ihmismieli voi kyetä tuollaiseen pahuuteen, mihin juutalaisbolsevikit ovat kyenneet. Yhtäkään elokuvaa en ole holodomorista nähnyt ja kyseisessä dokumentissa on hyvin selvästi selitetty, miksi niitä ei tehdä tai ainakaan saateta yleiseen tietouteen. Kaikilla maailman kansoilla on yksi yhteinen vihollinen, se (((yksi))) joka jää luvusta pois. Hyvin todennäköisen 3. Maailmansodan aiheuttajat ovat jo selvillä.

    Yle on joissain dokumenteissaan sivunnut Stalinin hirmuvaltaa Suomen sotien yhteydessä, mutta silti liian silkkihansikkain (tottakai myös todellisten (((tekijöiden))) taustat ovat jätetty mainitsematta). En usko että tuollaista helvetillistä valtaa voidaan ikinä kirjoittaa tai kuvailla tarpeeksi kattavasti. Tällaisia dokumentteja pitäisi näyttää kaikille, koska totuus on karmea.

  2. Ukrainalaisten kansanmurhasta on mm. dokumentti, jossa kaupungin saarrosta, viljan varastamisesta kommunisteille/Neuvostoliitolle ja siitä seuranneesta suuresta nälänhädästä selvinnyt vanha nainen kertoo, kuinka hänen nälkään nääntymässä oleva sisarensa eli yhä, kun kommunistit veivät sisaren joukkohautaan. Montun pohja liikkui yhä kun joukkohautaa suljettiin. Kaupunkien saarroista Ukrainassa löytyy dokumentoituja aikalaisten kertomuksia ja tapahtumien todenmukaisuus on voitu vahvistaa historiantutkimuksessa.

  3. Sionistien tekemät hirmuteot ovat kuin suoraan Vanhasta testamentista.

    Esimerkiksi Babylonian ja Egyptin kanssa juonitellut juutalaisten kuningas Zedekiah sai Babylonian kuninkaan, Nebukanesserin suuttumaan ja saartamaan Jerusalemin niin pitkäksi aikaa, että juudaan kansa joutui lopulta muurien sisällä sortumaan kannibalismiin.

    (Vertaa tätä sotatoimea Ukrainan kaupunkien täydelliseen saartoon, jonka bolsevikit eli juutalaiset määräsivät).

    Kuningas Saul sai käskyn jumalalta surmata vihollinen viimeiseen kotieläimeen asti saaden profeetan vihat ylleen kun ei surmannut vihollisen lisäksi kotieläimiäkin kuten käsky kävi. Kuninkaat saivat jumalalta käskyjä tappaa vääräuskoisia kansoja ja valloittaa elintilaa.

    Vertaa tätä Romanovin perheen surmaan, jossa kotieläimetkin tapettiin uskonnollisia “perinteitä” kunnioittaen.

    Juudean kansa oli vuosisatoja egyptiläisten orjina (syytä tähän ei uskonnollisissa oppikirjoissa jostain syystä kerrota).

    Juutalaiset orjuuttavat nyt itse vääräuskoisia ja rotuisia, koska heidän uskonnolliset satukirjansa (Talmud) opettavat heitä vihaamaan vääräuskoisia tehden heistä itsestään pitkän linjan marttyyreitä. Aina löytyy uusi marttyyritarina jonon jatkoksi, jolla oikeuttaa kostaminen.

    Juutalaiset kauhistelevat Koraanin oppeja, mutta heidän omat oppikirjansa opettavat vihollismaiden valloittamista, muiden orjuuttamista, juonittelemista ja muille kostamista minkäänlaista armoa antamatta.

    “valittu kansa” uskoo, että heillä on peräti jumalallinen oikeus tehdä alemmille kansoille mitä hyvänsä niin sodan kuin rauhan aikana, koska he ovat uskonnollisten opustensa mukaan itse vääryyttä kärsineet. Holokausti sopii osaksi tätä marttyyritarinoiden vuosituhatista perinnettä.

    Muslimit ja juutalaiset näkevät kumpikin muut rodut ja uskonnot jo lähtökohtaisesti itsensä vihollisina, ali-ihmisinä. Tähän ajattelutapaan heidät kasvatetaan jo lapsena. Syyllinen etsitään aina muualta kuin omasta sisäryhmästä.

Comments are closed.