Koti Uutisia Työministeriön tutkimusjohtaja: Suomen hallitus tahtoo ylläpitää työttömyyttä

Työministeriön tutkimusjohtaja: Suomen hallitus tahtoo ylläpitää työttömyyttä

6

Monet ovat arvuutelleet, miksi Suomen hallitukset ovat tehneet jo vuosikymmenten ajan työttömyyttä pahentavaa politiikkaa. Tutkimusjohtaja Heikki Räisänen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoi tänään sanomalehti Kalevalle, ettei hallitus edes tahdo hävittää työttömyyttä, sillä tämä johtaisi yleisen palkkatason nousuun. Palkkojen kasvu taas merkitsisi rahan siirtymistä finanssieliitiltä rehellisille työntekijöille, mikä ei ole Juha Sipilän hallituksen mieleen.

“Työttömyyden väheneminen yli 30 000 ihmisellä olisi laskelmien mukaan Suomen taloudelle isku”, Räisästä haastatellut Kaleva kirjoittaa ja jatkaa: “Joulukuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli yhteensä lähes 300 000 työtöntä työnhakijaa.” Puhumalla “taloudellisesta iskusta” Räisänen viittaa palkkojen nousuun.

Toisin sanoen hallitus tulee pitämään valtaosaa Suomen työttömistä jatkossakin löysässä hirressä, vaikka edellytykset kansalaisten työllistämiseen olisivat olemassa. Räisäsen mukaan työllisyyttä voitaisiin lisätä tuntuvasti vain, jos suomalaisten palkkoja leikattaisiin ja työehtoja kurjistettaisiin huomattavasti nykyisestä. Työttömyysongelma on siis eliitin tietoisten ja laskelmoitujen päätösten tulos.

Kansallinen Vastarinta kirjoitti aktiivimallikeskustelun ollessa kuumimmillaan, että globaalia finanssieliittiä palveleva hallitus pyrkii tietoisesti siirtämään Suomen taloutta palkkavetoisesta mallista kohti velkavetoista mallia. Leikkaamalla kansalaisten palkkoja hallitus pakottaa suomalaiset rahoittamaan kulutustaan velalla, mikä hyödyttää Suomen todellisia vallanpitäjiä eli monikansallisia pankkiireita ja koronkiskureita.

Poliittinen eliitti on jo vähintään parikymmentä vuotta perustellut pakkomonikulttuurisuuspolitiikkaansa Suomen “huutavalla työvoimapulalla”. Räisäsen ulostulo kuitenkin todistaa, ettei Suomella suinkaan ole työvoimapulaa, vaan työttömyyttä ylläpidetään keinotekoisesti. Valkoisten kansanmurhaa väestönvaihtopolitiikallaan edistävä hallitus siis valehtelee kansalle väittäessään, että maahanmuutolla yritetään saada Suomen talous nousuun.
 

Lähde: Kaleva

6 KOMMENTIT

  1. Eliitti ylläpitää keinotekoista kurjuutta ympäri maailmaa muutenkin ihan vain orjuuttaakseen ihmisiä. Palkat alas ja jatkuva potkujen uhka sekä stressi lainojen maksuista vaivaa käytännössä koko valkoista maailmaa.

  2. Globalistien päätavoite ja poliittinen agenda on nimenomaisesti pitää yllä suurtyöttömyyttä omien tarkoitusperiensä vuoksi, jotka perustuvat täysin taloudelliseen ylivaltaan ja “kähmintään” välittämättä kansallisvaltioden asukkaiden hyvinvoinnista ja terveydestä, koska he ovat vain rahan tekemisen välineitä ja “esineitä”, joilla ei katsota olevan inhimillisiä tarpeita eikä oikeuksia elämään, jossa toteutuisivat alkeellisimmassakaan määrin ihmisen perustarpeet vieläpä jopa oikeuteen elää onnellinen ja palkitseva elämä.

    • Eipä ollut moista ongelmaa Kolmannessa Valtakunnassa. Ei tosin neukuissakaan ollut työttömyyttä, mutta siellä se toteutettiin “hiukan” eri tavalla ja kansan hyvinvointi oli hieman suhteellinen käsite.

      Täässä olisi Aatteella näytön paikka, jos vaan olisi mahdollista päästä laillisesti mukaan politiikkaan, mutta sitähän ei voi sallia; joutuisivat nykyiset viisaat päättäjät pääomayhteyksineen ja -kiinnityksineen huonoon valoon.

  3. Suomen sijainti on toivoton minkäänlaisen utopistisen unelman kannalta. Rajoitteet: x määrä poliittisia syitä. Järkevimmät muuttivat Suomesta pois jo 1900-luvun alussa lähinnä Yhdysvaltoihin. Harmillisesti tämä väylä on tavallisen työntekijän kannalta blokattu vesitiiviisti, joten missä me saamme rauhan yrittää elää kunniallisesti ihmisarvoista elämää 2010-luvulla. Se ei onnistu näissä oloissa kuin ainostaan hyvillä suhteilla.

Comments are closed.