Koti Artikkelit Vastarintaliike Turvapartio löysi Oulun ahdistelijan

Turvapartio löysi Oulun ahdistelijan

30

Sunnuntaina uutisoimme naispuolisia ohikulkijoita ahdistelleista Oulun maahanmuuttajista. Samana iltana Vastarintaliikkeen turvapartio alkoi selvittää asiaa. Maanantaina Toppilan ahdistelija löytyi.

oulukatupartio3

Alkuperäisessä artikkelissa kirjoitimme ahdistelutapauksista eri kaupunginosissa. Maanantaina selvisi, että esimerkiksi Iskon alikulkukäytävässä raiskausta yrittänyt maahanmuuttaja oli eri henkilö kuin etsimämme Toppilassa toiminut vainoaja. Toppilassa afrikkalaistaustainen noin 180 senttiä pitkä maahanmuuttaja oli seurannut naispuolista lenkkeilijää kilometrien ajan ja lopettanut vasta, kun nainen oli alkanut huutaa kovaan ääneen.

Sanomalehti Kaleva uutisoi Iskon tapauksesta maanantaina. Raiskausyritys oli keskeytynyt sivullisten tultua väliin, mikä muistuttaa meitä siitä, että kansalaisaktiivisuus on usein paljon virkavaltaa tehokkaampi tapa suojella suomalaisten koskemattomuutta. Kalevan uutisessa raiskausta yrittäneen tuntomerkkejä ei tietenkään julkaistu poliittisen korrektiuden vuoksi. Sosiaalisessa mediassa häntä on luonnehdittu “vaaleaksi maahanmuuttajaksi” – todennäköisesti arabiksi.

Poliisi ei ole vielä saanut Iskon rikoksesta epäiltyä kiinni, mutta katupartiomme Toppilassa jäljitti lenkkeilijää vainonneen afrikkalaisen alle vuorokaudessa. Maanantaina löysimme kadulta tuntomerkkeihin sopivan henkilön. Kysyimme häneltä, oliko hän vainonnut naislenkkeilijää edeltävänä iltana. Hän myönsi tekonsa. Kerroimme hänelle, ettei hänen toimintansa ole hyväksyttävää ja että tulemme jatkamaan turvapartiointia alueella.

Afrikkalaistaustaisella oli yllään sama takki kuin sunnuntaina.
Afrikkalaistaustaisella oli yllään sama takki kuin sunnuntaina.

Kuvasimme samalla henkilön kasvot. Koska hän ei kuitenkaan ole täysi-ikäinen, emme julkaise nyt tunnistettavaa kasvokuvaa. Tapaus on saanut Toppilan alueella paljon huomiota ja vainoajan tarkat tuntomerkit ovat levinneet sosiaalisessa mediassa tehokkaasti. Emme siksi pidä tunnistettavan kuvan julkaisua välttämättömänä paikallisten turvallisuuden kannalta.

Tapaus toimii samalla viestinä sekä Oulussa asuvalle kantaväestölle että maahanmuuttajille. Tulemme seuraamaan tilannetta tehostetusti kesän ajan ja tarvittaessa jäljittämään suomalaisia vainoavat henkilöt.

Yleisradio noteerasi katupartioinnin tänään. Ylen haastattelema poliisi totesi, ettei virkavallalla ole syytä puuttua toimintaamme. Tästä huolimatta Ylen oululainen toimittaja Salla Hekkala kauhisteli järjestön toimintaa ja yhdisti sen tietysti Olli Immoseen liittyvään kohuun.

Suora kansalaisaktivismi on erityisen tärkeää nyt, kun poliittinen eliitti ja valtamedia ovat kansanedustaja Immosen lausunnon jälkeen pyrkineet tukahduttamaan kaiken keskustelun monikulttuurisuuden haitoista ja rotujen käyttäytymiseroista.

Eilen keskusrikospoliisi jopa ilmoitti alkavansa selvittää Immosen Facebook-viestiä, koska tämä haluaa lakkauttaa monikulttuurisuuden. Aiemmin KRP on kiinnittänyt huomiota esimerkiksi rotujen älykkyyseroista kirjoittaneen emeritusprofessori Tatu Vanhasen julkaisuihin. Poliisi on osoittanut olevansa poliittisesti korruptoitunut, joten maahanmuuttajarikollisuuteen kyllästyneiden kansalaisten ei tule luottaa vain virkavallan apuun.

 

Lue myös: Tapanilan joukkoraiskauksesta epäiltyjen nimet

 

Oulun aktivistiryhmä

30 KOMMENTIT

    • KIITOS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Te löydätte rikollisen alle vuorokaudessa?????????????????????????? Ja poliisi ei välttämättä ollenkaan????

      TE TARVITSETTE RAHALLISTA TUKEA MEILTÄ KANSALAISILTA!

      KIITOS!!!!!!!!!!

      -Tuukka H
      Pk seutu.

  1. Olisin todella kiinnostunut ottamaan osaa tällaisiin toimintoihin, olisi kotialue paljon turvallisempi.

    • Sama juttu. Espoon alueella tapahtuu päivittäin ahdistelu- ja uhkaustilanteita, mihin ei ole “resursseja” puuttua. Katupartiointi toimisi varmasti tehokkaammin

  2. Hienoa toimintaa. Poliisia ei kulttuurinrikastajien “keppostelut” tunnetusti kiinnosta. On käsittämätöntä että poliiseille maksetaan palkkaa, ja kansalaiset joutuvat tekemään heidän työnsä?

  3. Hienoa työtä Oulussa! Poliisiin ei todellakaan voi luottaa enää oikein missään, ja erityisen korruptoitunut näkyy olevan juuri KRP ja Supo. Kun nyt sattuu olemaan niin, että poliisin ylin johto on valittu poliittisin perustein, on selvää että rakenteellisen korruption ansiosta paikkansa saanut sopivin, ei paras, poliisi upseeri on velkaa sen paikkansa sille kuka hänet nimitti. Ja kun on tämä poliisi on vielä sopivasti kulttuurimarxisti, niin kanta-suomalaiset jäävät ilman muuta kaikkea niitä palveluja vaille mitä varten poliisi on alun perin perustettu.

    • Näin. Yhä enemmän poliisi keskittyy jahtaamaan suomalaisia, milloin nettikirjoittelusta tai muusta asiasta, mikä ei edes pitäisi olla rikos vapaassa Suomessa.

      Kun tulee ongelmia, kansalaisten kannattaa selvittää ne itse. Poliisi keskittyy nykyään muukalaisten ja marxistien suojelemiseen.

  4. Tähän nyt joku viime syksynä sosiaalisessa mediassa katupartioita morkannut henkilö kertomaan, ettei katupartiotoiminnalla estetä yhtäkään rikosta tai vaikuteta muutenkaan yhtään mihinkään.

    Hienoa toimintaa Oulun ryhmältä!

  5. Afrikkalaiset ja muut raiskaajat tietävät, että tässä maassa tuomiot ovat naurettavia kun puhutaan raiskauksista ja väkivaltarikoksista. Käyttävät tätä porsaanreikää hyväkseen. Kun joukkoraiskauksesta saa ehdollista ja 5000€ sakot mutta nuuskan myynnistä 2v.3kk vankeutta ja 891000€ sakkoa, niin tämä on maa jossa en halua asua. Yhdysvalloissa tuosta samasta joukkoraiskausesta olisi tullut 25-60 vuotta vankeutta ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen, tai Kiinassa raiskaajat olisivat saaneet kuolemantuomion. Täällä hyysätään ja kukkahattutädit hyssyttelee. Suomi menee niin kovaa alaspäin että säälittää sankarihaudoissa makaavien puolesta. Tämänkö takie he antoivat henkensä isänmaan puolesta?

    • Hienoa! On kallis asia, että olet vihdoinkin ymmärtänyt, ettet halua asua täällä. Muuta vain huoleti Yhdysvaltoihin (minne suomalaiset elintasopakolaiset -pääasiassa nuoret miehet- joitakin kymmeniä vuosia sitten täältä muuttivat), tai vaikkapa Ruotsiin. Sielläkin on ja oli suomalaisia jeeveleitä runsaasti, tosin ei armeijapalvelusta paossa, kuten Yhdysvaltoihin taphtuneen muuton aikaan, vaan pelkästään leipää leventämässä. Kiinaan, tuonne rangaistusten onnelaan, tuskin pystyt muuttamaan, mutta yritä vain rohkeasti.

  6. Aivan mahtavaa toimintaa SVL:tä!!! 🙂 😀 Kiitos paljon teille!!! 🙂 Olette Suomen pelastajat!!! 🙂

  7. Katupartiointi ei ole onnistunut vähentämään raiskausrikollisuutta tai sellaisten yritystä, nimittäin poliisien suorittama “katupartiointi”.
    Mitäköhän tästä voi päätellä…?

  8. Eliitti puolustaa juuri nyt monikulttuurisuutta ylintä valtiojohtoa myöten, mutta ei ota vastuuta monikulttuurisuuden aiheuttamista ongelmista.

    Eliitti on tilanteen saanut aikaan ja on niihin viimekädessä syypää. Siksi se jauhaakin mielellään ”rasismista” yms. syyttääkseen monikulttuurisuuden haitat kokevia ja niistä kärsiviä suomalaisia kääntääkseen huomion toisaalle.

    Media ja moni poliitikko vaatii nyt perussuomalaisten johdon ottavan vastuun Olli Immosen facebook-kirjoituksesta, vaikka se oli laillinen, puolueen linjan mukainen sekä täysin perusteltu.

    Sen sijaan kukaan eliitin lakeijoista ei vaadi poliittisesta eliittiä ottamaan vastuuta lukemattomista ulkomaalaisten rikoksista meitä suomalaisia vastaan!

  9. Aika kärjistettyä kutsua ihmisiä jotka kävelee kadulla estäen rikoksia natseiksi. Kutsuisin heitä mielummin sankareiksi. On tietenkin helppo suvaitsevaisuus päissään laittaa kaikki saman leiman alle kun kukaan ei ajattele nenäänsä pidemmälle. #mulla on unelma näitä joka kaupunkiin

  10. Ette sitten vieneet jannua poliisille, jos se ahdisteltu ois vaikka halunnu nostaa jonku syytteen?

    • Kävikö mielessä sellainen, että ehkä se ahdisteltu on alunperin itse tehnyt ilmoituksen mielummin Vastarintaliikkeelle kuin poliisille?

      Ja toisaalta mitä se neekeri olisi edes saanut tuomioksi ahdistelusta, jos Helsingin joukkoraiskaajat saivat ehdollista?

    • Kaksipiippuinen juttu. Seuraaminen oli lenkkeilijän mielestä ahdistavaa sekä epäilyttävää ja hän reagoikin tähän varoittamalla muita somessa. Toisaalta rikosta ei vielä tapahtunut. Mamu kuitenkin myönsi seuranneensa naista. Mitä lainkoura olisi voinut tehdä, jos olisi ensinnäkään löytänyt vainoajaa? Mielestäni katupartiolta erinomainen veto etsiä tämä “kaveri” ja selvittää hänen tarkoitusperänsä.

    • Vieneet poliisille? Tekijä on löydetty ja tunnistettu, joten oikeustoimien nostaminen tätä vastaan on nyt mahdollista mikäli uhrit niin haluavat. Näin se menee. Mikäli turvapartio sattuu paikalle rikastuksen ollessa käynnissä niin silloin tulee kyseeseen fyysinen puuttuminen ja jannu viedään poliisille.

  11. Jos turvapartio löysi ahdistelijan, todistaa se vain poliisin saamattomuuden ja antaa yhden syyn lisää kansalaisille oman käden oikeuden käyttöön. Kaikki roistot eivät vaan tunnusta tekojaan ja silloin oman käden oikeuden käyttö voi olla haastavaa.

  12. Erittäin hienoa toimintaa! Olen ylpeä teistä, kiitos kun luotte turvallisempaa Suomea meille suomalaisille.

  13. Terve,

    Yle Oulun toimituksesta joku ilmeisesti yritti jo kerran, mutta kysynpä varoiksi uudelleen:
    Miten kommentoitte Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuhan lausuntoa, jonka mukaan ette olekaan partioineet kaduilla. Oletteko jatkaneet katupartiointeja ja onko niistä ollut hyötyä?
    Lisäksi kysyn, voiko mahdollisessa Yle Oulun nettiuutisessa käyttää vapaasti kuvituskuvana sivuillanne olevia valokuvia: aktivisti selin ja “afrikkalaistaustainen” seinää vasten?
    Kiitos!
    -arto-

    http://yle.fi/uutiset/oulun_poliisi_uusnatsien_katupartiot_todennakoisesti_pelkkaa_propagandaa/8244167

  14. Voinko osallistua partiontiin Oulun seudulla ilman että liityn mihinkään järjestöön?
    T Huolestunut kansalainen.

  15. Aika kova lausunto ja vaite:

    ‘Poliisi on osoittanut olevansa poliittisesti korruptoitunut, joten maahanmuuttajarikollisuuteen kyllästyneiden kansalaisten ei tule luottaa vain virkavallan apuun.’

    On teilla pokkaa, eikohan asia ole niin etta Poliisi noudattaa Suomen Lakia ja te juurikaan ette siita piittaa.

    Suomen Laki.

  16. Hei,

    Todella iso kiitos teille, jotka partioitte Oulussa ja jäljitätte ahdistelijoita! Teette korvaamatonta työtä, arvostan ihan valtavasti. Teistä on paljon enemmän apua kuin poliisista koskaan.

    Ystävällisin terveisin

    pelkäävä suomalainen nainen Tampereelta

  17. Rovaniemellä maahanmuuttajat jakavat koraaneja kaupungilla. Nuorille alle 12 vuotiaille tytöille huudellaan ja naispuolisten ei anneta kulkea kadulla rauhassa. Vastaavanlaista partiointia tarvittaisiin ehdottomasti myös rovaniemen kaupungin alueella

  18. Perheellisenä miehenä pitää kommentoida sen verran etä hyvää työtä teettä. Itse kannattaisin tätä enemmän armeijan partijointia ympäri maata kovat piipussa…

Comments are closed.