Koti Artikkelit Vastarintaliike Toiminnantäyteinen viikonloppu Porissa

Toiminnantäyteinen viikonloppu Porissa

9

Lauantaina 8.7. Vastarintaliikkeen väkeä saapui Poriin, sillä päivän ohjelmassa oli tempaus vilkkaasti liikennöidyn tien ylittävällä sillalla sekä Vastamedia-lehden jakoa kaupungin keskustassa Eetunaukiolla.

Kaupungissa oli juuri alkanut vuotuinen Pori Jazz -festivaali, joka vetää kaupunkiin joka kesä kymmeniätuhansia festivaalivieraita. Sää suosi aktivismia, ja Vastamediat vaihtoivat omistajia tasaiseen tahtiin. Onnistuneen tempauksen ja lehtien jaon jälkeen kokoonnuttiin vielä syömään ja keskustelemaan yhdessä hyvässä hengessä.

Noin puoli kolmen aikoihin iltapäivällä osallistujat kokoontuivat yhteen, minkä jälkeen matkaa jatkettiin jalkaisin läheiselle ylikulkusillalle. Sillalla osa ryhmästä järjestäytyi pitämään liikkeen Tyr-lippuja samalla kun muut ripustivat kiinni suurehkoa banderollia. Banderollin sanoma ei jättänyt ketään kylmäksi eikä epävarmaksi Vastarintaliikkeen päämäärästä. Noin tunnin kuluttua oli aika kerätä tavarat ja siirtyä kohti kaupungin keskustaa.

Vastamedia-lehtien jako aloitettiin Eetunaukiolla neljän aikaan iltapäivällä. Osan paikallaolijoista jakaessa Vastamediaa osa puolestaan piti kiinni lipuista ja toiset taas banderollista. Aktivismi herätti heti ensi hetkistä alkaen suurta kiinnostusta ohikulkijoissa ja terasseilla istuneissa ihmisissä. Myös virkavalta tuli paikalle aktivismin alkuvaiheessa kahden poliisiauton voimin tiedustelemaan osallistujilta, oliko “mielenosoitukseen” lupia.

Pitkän aikaa hankaliksi heittäytyneiden poliisien kanssa asiasta väännettyämme viranomaiset saatiin viimein vakuutettua siitä, että aktivismista oli tehty ilmoitus etukäteen, vaikka tämä ei edes ollut lain mukaan tarpeen, koska kyseessä ei ollut “mielenosoitus” vaan pienimuotoinen lehtienjakotilaisuus. Myös poliittisesti korruptoitunut paikallislehti Satakunnan Kansa uutisoi toiminnastamme Eetunaukiolla “mielenosoituksena”.

Hetken kuluttua poliisien kanssa selvittelystä paikalle osui selvästi päihtynyt ja hieman rähjäisiin vaatteisiin pukeutunut mies. Miehen olisi helposti mieltänyt vasemmistolaiseksi, mutta hänen keskusteltuaan hetken aikaa aktivistien kanssa ilmeni, että tämä kannattikin hieman yllättäen kokoomuslaista ajatus- ja arvomaailmaa. Mies puhui sekavia ja jankutti samaa asiaa monta kertaa.

Poliisi käski henkilön poistua paikalta, mutta kun tämä ei suostunut sitä itse tekemään, hänet vietiin poliisiautoon ja kuljetettiin pois paikalta. Mies itse tosin pyysi päästä “hoitoon”. Tässä vaiheessa paikalle saapui myös ambulanssi. Toisen poliisiauton lähtiessä viemään edellä mainittua henkilöä asemalle toinen poliisiautoista jäi tarkkailemaan aktivismiamme koko sen loppuajaksi.

Osallistujat saivat lehtienjaon aikana osakseen monia positiivisia kommentteja ja kiitosta toiminnastaan. Negatiiviset kommentit olivat selvästi vähemmistössä. Eräältä mediassa kuluneen vuoden aikana paljon esillä olleelta aktivistilta pyydettiin jopa nimikirjoituksia ja ihmiset halusivat innokkaasti kätellä häntä. Moni ohikulkija kertoi olevansa järjestön kanssa monessa asiassa samoilla linjoilla.

Valistettavaa vielä kuitenkin riittää, sillä monet kansallismielisetkään eivät aivan ymmärrä globalistisen, kulttuurimarxistisen, monikulttuurisen ja äärikapitalistisen rahan vallalle pohjautuvan arvotyhjiön takana olevan perimmiltään sionistinen eliitti. Eräs mies esimerkiksi totesi, ettei uskonut sionistien kontrolliin tiedotusvälineistä, kulttuurista, taloudesta ja valtapolitiikasta. Mies ei kuitenkaan osannut esittää vasta-argumentteja hänen kanssaan asiasta keskustelleelle aktivistille, ja toivommekin kyseisen miehen saaneen painavaa ajateltavaa jakamastamme Vastamediasta.

Paikallaolijoiden jaettua Vastamediaa aukiolla parisen tuntia oli aika jatkaa päivää siirtymällä Keski-Porin kirkon pihaan vierailemaan Emil Cedercreutzin suunnittelemalla vapaussodassa valkoisten joukkojen puolella sotineiden muistomerkillä. Kävimme myös viereisillä Karjalaan jääneiden vainajien, veljeskansojen puolesta sotineiden sekä sankarihautausmaan muistomerkeillä.

Tämän jälkeen kokoonnuttiin vielä aterioimaan ja keskustelemaan, ja ruoka maittoikin nälkäisille osallistujille kiitettävästi. Puoli yhdeksän aikoihin illalla osallistujat suuntasivat pikkuhiljaa kohti kotejaan ja päivä alkoi olla pulkassa.

Päivä oli kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut. Vaikka Pori on vuosikymmeniä niittänyt mainetta kulahtaneena ja DDR-henkisenä harmaan vasemmistolaisena kaupunkina, ovat Porissakin uudet raikkaat tuulet alkaneet viime vuosina puhaltaa tasaisesti voimistuen. Kulttuurimarxistit loistivat Eetunaukiolla vain poissaolollaan samalla kun kansallissosialistit levittivät sanomaansa selvästi kiinnostuneille kaupunkilaisille. Tulevaisuus kuuluu kansallissosialisteille! Porin ryhmä haluaa kiittää kaikkia osallistujia hienosta päivästä!

 

Porin aktivistiryhmä

9 KOMMENTIT

  1. Kyllähän se niin on, että Helsingin Kallion ulkopuolisessa maailmassa monikin symppaa kansallissosialistisia ajatuksia, vaikkei ehkä ymmärrä itse niitä kansallissosialistiksi!

    Hienoa työtä olette tehneet. Se on muuten mahtavaa, että käytte aina haudoillakin. Se on hyvä tapa muistaa menneiden polvien sankareita.

  2. Olen lähiaikoina miettinyt, että mikä on vastarintaliikkeen mielipide islamiin kääntyneistä suomalaisista?

    • Tuskin SLV suhtautuu heihin innolla. Eikä niin tarvitse, eikä TULE tehdä.

    • “Uudessa pohjoismaisessa valtiossamme esiintyy nykyistä enemmän sananvapautta. Laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan korvataan laeilla kansalle vihamielisestä ja kumouksellisesta propagandasta ja toiminnasta. Nämä rajoitukset koskevat pääosin vallan instituutioita, kuten tiedotusvälineitä ja muuta mielipiteisiin vaikuttavaa toimintaa, ei siis yksittäisiä henkilöitä. Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus sekä oikeus mielenilmauksiin säilyvät, kuten myös uskonnonvapaus.”
      http://www.vastarinta.com/politiikkamme-kohta-4/

    • Näkisin että ihminen saa uskoa mihin jumaliin haluaa, mutta heti kun se on ristiriidassa rodumme olemassaololle niin se ei ole ok.

      • Kiitos yksityiskohtaisesta ja kaikin puolin asiallisesta vastauksesta.

  3. Esimerkillistä toimintaa. Ilman Vastarintaliikkeen poliittista katutoimintaa olisi koko suomalaisen kansallismielisen toiminnan tila huono. Kiitos.

Comments are closed.