Koti Artikkelit Suomen tuomioistuin suojelee holokaustivalehtelija Nena Kafkaa

Suomen tuomioistuin suojelee holokaustivalehtelija Nena Kafkaa

31

Tammikuun 27. päivä vietetään vuotuista “vainojen uhrien” tai “holokaustin” muistopäivää, jonka varjolla useat juutalaiset lobbausjärjestöt ovat perinteisesti vaatineet eurooppalaisten veronmaksajien rahaa, avoimia rajoja maahantunkeutujille sekä uusia sananvapautta rajoittavia lakeja. Koska teema on poliittisesti erittäin arka, joutuu “oikeusjärjestelmä” suojelemaan holokaustivalehtelijoita entistä epätoivoisemmilla tempuilla – myös Suomessa.

Kafka Helsingin Uutisten haastattelussa. Kuvakaappaus: Helsingin Uutiset.

Kansallinen Vastarinta uutisoi tasan kaksi vuotta sitten, että Suomen tunnetuin “holokaustiselviytyjä” Nena Kafka on valehtelija. Juutalainen Kafka väittää olleensa “kaasukammiossa” Flossenbürgin keskitysleirillä, jossa valtavirtahistorian mukaan ei kuitenkaan ollut lainkaan kaasukammioita. Syksyllä 2017 Pirkanmaan käräjäoikeus perusteli Vastarintaliikkeen kieltämistä sillä, että olimme paljastaneet Kafkan valheen. “Oikeusjärjestelmä” päätti, että juutalaisella on oikeus valehdella mutta suomalaisilla ei ole oikeutta oikaista valhetta.

Suomen “oikeusjärjestelmä” yrittää nyt siis tukkia niiden kansalaisten suut, jotka uskaltavat kertoa totuuden silloinkin, kun totuus ei ole poliittisesti korrekti. Kafka on kutsuttu “holokaustitaustansa” vuoksi muun muassa linnan juhliin, minkä lisäksi häntä on haastateltu niin Helsingin Sanomiin kuin Suomen Kuvalehteenkin. Eliitti ei tahdo Kafkan valheiden paljastuvan, sillä “holokaustia” käytetään lyömäaseena kansallismielistä liikettä vastaan. Eliitti nimittäin väittää, että rajojen sulkeminen johtaa kaasukammioihin. Kun holokaustivalhe paljastuu, eurooppalaiset ymmärtävät, ettei nationalismissa, maahanmuuttokriittisyydessä eikä kansallissosialismissa ole mitään moraalisesti tuomittavaa.

Pirkanmaan oikeudenkäynti oli vasta alkusoittoa, sillä viime syksynä Suomen juutalaisjohtaja Yaron Nadbornik ilmoitti, että maamme juutalaiset valmistautuvat historiallisen laajaan ajatusrikosoikeudenkäyntiin. Juutalaiset aikovat nostaa oikeusjuttuja jopa tuhansista heitä ärsyttävistä teksteistä. Kyseessä on potentiaalisesti historian suurin hyökkäys suomalaista sananvapautta vastaan.

Nyt jos koskaan on aika taistella sananvapauden puolesta sekä paljastaa valheet, joita valtamedia ja korruptoitunut tuomioistuin yrittävät varjella. Vastarintaliike jakaa tänäkin vuonna eri puolilla Suomea Nena Kafkan valheista tiedottavaa materiaalia. Julkaisemme alla myös aiheeseen liittyen holokaustirevisionisti Jürgen Grafin laajan klassikkoartikkelin siitä, miksi Kafkan kaltaiset “silminnäkijät” ovat epäluotettavia todistajia holokaustioikeudenkäynneissä. Mukavia lukuhetkiä!

* * *

Jürgen Graf: Silminnäkijätodistukset murhakaasutuksista saksalaisilla keskitysleireillä toisessa maailmansodassa

Kukaan ei kiistä, etteivätkö juutalaiset olisi olleet toisen maailmansodan aikana taustansa vuoksi silmätikkuja. Revisionistitutkijat haastavat kuitenkin yleisen käsityksen siitä, että kansallissosialisteilla olisi ollut olemassa juutalaisten järjestelmälliseen hävittämiseen tähtäävä ohjelma tai että tuolloin olisi ollut olemassa juutalaisille osoitettuja tuhoamisleirejä, joissa olisi ollut kaasukammioita. He ovat myös sitä mieltä, ettei juutalaisia kuollut kuutta miljoonaa tuona aikana. Toisin kuin valtavirtahistorioitsijat, revisionistit eivät kuitenkaan hyväksy “holokaustin” korotusta ainutlaatuiseksi ja muita tärkeämmäksi tapahtumaksi historiassa.

Yksi asia on varma; jos virallinen historiankirjoitus olisikin oikeassa, “holokaustin ainutkertaisuuden” tulisi perustua uhrien lukumäärän sijaan käytettyihin hävittämismetodeihin. Joukkomurhia on todistettu tapahtuneen historiamme aikana monta kertaa, mutta missään muualla ei väitetä käytetyn kemiallisia tappohuoneita. Tämän vuoksi kysymys siitä, oliko näitä tappavia kaasukammioita olemassa vai ei, on äärimmäisen tärkeä. Mitä yleensä kuvaillaan “holokaustissa tapahtuneen”, olisi ollut mahdotonta ilman näitä kaasukammioita, sillä ilman niitä saksalaisilla ei olisi ollut keinoja toteuttaa väitettyä joukkomurhaa vain muutamassa vuodessa.

Revisionistien teesit kuulostavat varmasti absurdeilta sellaisen korviin, joka ei koskaan kyseenalaistanut mitään “holokaustista”. Joka ikinen läntisellä pallonpuoliskolla kasvanut on jatkuvasti, varhaisesta lapsuudesta lähtien kuullut puhuttavan juutalaisten hävityksestä, kaasukammioista ja kuudesta miljoonasta. Heistä tämän kaiken kyseenalaistaminen olisi yhtä järjetöntä kuin väittää, ettei toista maailmansotaa ole ikinä käyty. Keskusteluissa niiden ihmisten kanssa, jotka ovat tutustuneet kirjoituksiimme, revisionistit haastetaan aina kolmella kaikkein yleisimmällä vastaväitteellä, jotka kuuluvat kutakuinkin näin:

Väite yksi: Mihin sitten miljoona juutalaista katosi? Esimerkiksi ennen toista maailmansotaa kolme miljoonaa juutalaista asui Puolassa. Tuon sodan jälkeen heitä oli Puolassa jäljellä muutamia kymmeniä tuhansia tai korkeintaan parisataatuhatta. Tämä todistaa saksalaisten murhanneen 2,5–3 miljoonaa juutalaista.

Väite kaksi: Keväällä 1945 amerikkalaisjoukkojen vapautettua lukuisia keskitysleirejä he löysivät kasoittain ruumiita ja käveleviä luurankoja. Kaikki näkivät nuo kuvat. Ovatko ne kaikki muka Hollywood-väärennöksiä?

Väite kolme: Lukuisat silminnäkijät ovat kuvailleet kaasukammioissa tapahtuneita joukkomurhia. Olivatko he kaikki tosiaan valehtelijoita? On mahdotonta, että niin moni ihminen olisi kertonut aina saman tarinan toisilleen. Lisäksi monet murhaajat, merkittävimpänä heistä Auschwitzin keskitysleirin ensimmäinen komendantti Rudolf Höss, tunnusti heidän tehneen joukkomurhan. Saatiinko nämä kaikki tunnustukset kiduttamalla?

Tänään paneudun näistä vastaväitteistä kolmanteen ja käsittelen silminnäkijöiden todistajanlausuntoja. Ensin kuitenkin muutamia lyhyitä huomioita kahdesta muusta vastaväitteestä revisionisteja vastaan. Aloitetaan kysymällä, mitä tapahtui Puolasta kadonneille juutalaisille, ellei heitä murhattu. Toinen puhuja käsittelee tätä aihetta yksityiskohtaisesti, joten vastaan vain helposti ymmärrettävällä vasta-argumentilla, ja tästä olen velkaa ranskalaistutkija Jean-Marie Boisdefeulle: Algerian siirtomaa-aikana maassa asui noin miljoona ranskalaista. Sosialistipuolue FLN:n tullessa valtaan Algeriassa ranskalaisten lukumäärä laski noin 100 000:een.

Liittoutuneiden kiduttama ja teloittama Rudolf Höss.

Tarkoittaako tämä, että FLN olisi tappanut 900 000 ranskalaista? Ei varmasti tarkoita; vastaus on, että useimmat ranskalaissiirtolaiset palasivat takaisin Ranskaan ennen Algerian itsenäisyysjulistusta. Puolanjuutalaisten sodanjälkeinen kato ei siis ole myöskään todiste siitä, että heidät kaikki olisi murhattu. Eikö voisikin olla mahdollista, että suuri määrä, ehkä jopa enemmistö silloisista puolanjuutalaisista, on yhä elossa asuen muissa maissa kuin Puolassa?

Boisdefeun mukaan Puolan tilastolliset muutokset olivat vielä paljon rajumpia. Koko Itä-Puola, missä suurin osa juutalaisista vuoteen 1939 asti asui, oli liitetty Neuvostoliittoon. Kompensoidakseen tämän Puola sai itselleen isoja alueita Saksan maaperältä, ja näillä alueilla asui tuskin lainkaan juutalaisia ennen sotaa. Algeriassa rajat ovat puolestaan pysyneet lähes koskemattomina. Lyhyt, marraskuussa 1978 State Timesissa (Baton Rouge, Louisiana) julkaistu artikkeli selittää puolanjuutalaisten kohtalon selvemmin kuin mikään muu tilastollinen julkaisu, ja siksi siteeraankin kyseistä tekstiä:

“Steinbergit menestyivät kerran eräässä pienessä juutalaiskylässä Puolassa. Tämä oli ennen Hitlerin kuolemanleirejä. Nyt yli 200 kauas Puolasta lähtenyttä selviytyjää ja jälkeläistä on kokoontunut tänne viettämään erityistä nelipäiväistä juhlaa, joka alkoi kiitospäivästä. Sukulaisia saapui torstaina Kanadasta, Ranskasta, Englannista, Argentiinasta, Kolumbiasta, Israelista ja ainakin 13 kaupungista ympäri Yhdysvaltoja. ‘Täällä on aivan mahtavaa. Meitä on koolla viisi sukupolvea – kolme kuukautta vanhasta 85-vuotiaaseen. Ihmiset itkevät ja viettävät aikaa toistensa kanssa. Tämä on melkein kuin toisen maailmansodan pakolaisten jälleennäkeminen’, sanoi Iris Krasnow Chicagosta.”

Siirrytään sitten toiseen revisionisteille esitettyyn vasta-argumenttiin, argumenttiin kuvista ruumiskasoja ja käveleviä luurankoja, jotka vapautetuilta leireiltä löydettiin. Nuo kuvat eivät ole Hollywoodissa tehtyjä väärennöksiä, vaan valitettavasti ne ovat totta. Kuitenkin kaikki historioitsijat valtavirtahistorioitsijoista revisionisteihin ovat yhtä mieltä siitä, että kuvissa näkemämme ruumiit eivät ole joutuneet murhien vaan epidemioiden ja aliravitsemuksen uhreiksi. Vuoden 1944 loppua kohden tilanne keskitysleireillä huononi tasaiseen tahtiin sitä mukaa, kun Saksa alkoi romahtaa. Liittoutuneiden suorittamat tavarankuljetusreittien pommitukset johtivat puutteeseen ruoasta.

Yhä ongelmitta toimivat lännemmässä olevat leirit ylikansoittuivat totaalisesti idästä sinne siirrettyjen vankien johdosta. Epidemiat levisivät, ja niitä ei lääkkeiden ja ruoan puutteen vuoksi kyetty saamaan hallintaan. Täten kuolleisuusluvut esimerkiksi Dachaussa nousivat aikavälillä tammikuu–huhtikuun loppu 1945 15 384 henkeen. Tämä oli enemmän kuin kaikkina viitenä edeltäneinä sotavuosina yhteensä! Kuolonuhrien yhteismäärä vuoden 1940 alusta vuoden 1944 loppuun saavutti 12 455 henkeä.

Edellä mainituilla valokuvilla ei siis ole mitään tekemistä niin kutsutun holokaustin kanssa, joka valtavirtahistorioitsijoiden mukaan toteutettiin kaasukammioissa ja pysäytettiin syksyllä 1944. Kuvia aliravitsemuksen, pilkkukuumeen ja punataudin näännyttämistä ihmisistä käytetään tästä huolimatta edelleen petollisesti “holokaustin” todistusaineistona ja todisteena joukoittain ihmisiä tappaneista kaasukammioista Auschwitzissa ja Treblinkassa. Tämä on eräs valtavirtaa edustavien historioitsijoiden tempuista.

Silminnäkijöiden todistajanlausuntojen painoarvo virallisessa “holokaustikirjallisuudessa”

Raul Hilbergin kirja The Destruction of European Jews esitetään kattavimpana “holokaustia” käsittelevänä teoksena koskaan. Tämän pohjalta voisi väittää, että Euroopan juutalaisten vainot eli saksalaisten ja heidän liittolaistensa harjoittama juutalaisvastainen politiikka on painettu sadoille sivuille tekstiä kirjan kaikkiin kolmeen kokonaisuuteen, joita on perusteltu lähdeviitteillä. Kirjan nimi ei kuitenkaan ole “Euroopan juutalaisten vainot” vaan “Euroopan juutalaisten tuho”. Teoksen nimi on täten harhaanjohtava, sillä vain vähäinen osuus koko valtavan suuresta teoksesta käsittelee holokaustin perustavimpia kulmakiviä ja juutalaisten hävittämistä keskitysleireillä.

Kirjan saksankielisessä painoksessa Hilberg käsittelee juutalaisten hävittämistä vain 19 sivulla kokonaisuudessaan 1 351 sivusta. Mikäli tähän lisätään 11 sivua aiheenaan “tuhoamisleirien evakuointi”, meillä on kaiken kaikkiaan 30 sivua eli hieman yli kaksi prosenttia kirjasta on omistettu juutalaisten “tuhoamiselle”. Näiden 30 sivun lukija huomaa pian, että Hilberg perustaa teesinsä yksinomaan silminnäkijöiden kertomuksiin eikä painettuihin asiakirjoihin. Miksi? Koska asiakirjoja kaasukammioiden rakennustöistä tai toiminnasta ihmisten tappamistarkoitukseen ei yksinkertaisesti ole olemassa. Koska tällaisia asiakirjoja ei ole, voi sanoa, että dokumentaatiota saksalaisten harjoittamasta juutalaisten fyysisestä hävittämisestä ei ole.

Jean-Claude Pressacin vuonna 1994 julkaisema teos Les crématoires d’Auschwitz sai länsimaailmassa lämpimän vastaanoton sen revisionististen argumenttien mukamas aukottoman kumoamisen vuoksi. Pressac lupaa esipuheessa, ettei hänen kirjansa nojaa “aina epäluotettaviin” silminnäkijöiden kertomuksiin vaan asiakirjoihin. Lukija huomaa kuitenkin ennen pitkää ällistyksekseen, että Pressac nojaa kuin nojaakin silminnäkijöiden todistajanlausuntoihin joka kerta, kun kirjassa kuvaillaan ihmisten kaasutuksia!

Vuonna 1996 ranskalainen Jacques Baynac myönsi ensimmäisenä holokaustiteoriaan uskovista historioitsijoista, ettei tieteellisiä todisteita ihmisten tappotarkoitukseen käytetyistä kaasukammioista kansallissosialistien keskitysleireillä ole olemassa. Baynac kirjoittaa:

“Ensi sijassa tieteeseen ja näin ollen pätevälle historioitsijalle silminnäkijöiden lausunnot eivät edusta todellista historiaa. Ne ovat vain väitteitä historian kulusta. Yksi silminnäkijälausunto ei paljoa paina, eikä edes joukko näitä lausuntoja ole kovinkaan arvokasta materiaalia, koska yksikään niistä ei perustu dokumentoituun näyttöön. Lähtökohtana historiankirjoitukselle tuleekin yhtään liioittelematta olla seuraava: ei dokumentaatiota, ei todisteita.”

 

Kolmen tyyppiset todisteet

Kerrotaan siis revisionismia vastustavan historioitsijan J. Baynacin tunnustus vuodelta 1996 hieman toisin sanoen: Yli puoli vuosisataa jatkuneet rajut syytökset joukkomurhista Saksan kansaa kohtaan perustuvat yksinomaan silminnäkijöiden kertomuksiin. Me revisionistit emme kuitenkaan näihin kertomuksiin tyydy. Metodimme on tutkia juutalaisten kohtalo toisen maailmansodan aikana samalla tavalla kuin muitakin historian tapahtumia on tutkittu, ja nämä toimintatavat hyväksytään myös kriminologiassa. Todisteilla on olemassa tärkeysjärjestys. Oikeuslääketieteellinen ja rikostekninen tutkimus tulevat ensin, asiakirjat toisena ja silminnäkijälausunnot vasta viimeisenä.

Sallikaa minun havainnollistaa tätä yksinkertaisella esimerkillä. Eräs mies puukotettiin kuoliaaksi, ja tappoase eli puukko löydettiin ruumiin läheltä. Silminnäkijä syyttää tästä herra X:ää. Tutkinnan alussa poliisi selvittää, onko uhrin veriryhmä sama kuin veitsessä olleen veren, ovatko uhrin vammat aiheutuneet kyseisestä puukosta ja ovatko sen kahvan sormenjäljet samat kuin syytetyllä. Mikäli silminnäkijöiden kertomukset olisivat päinvastaisia kuin tutkinnan tulokset, silloin vain tutkinnan lopputulemalla on merkitystä. Jos puukon kahvan sormenjäljet eivät olisi herra X:n, tutkija tulee siihen tulokseen, että vammat on tehnyt oikeakätinen henkilö, ja koska herra X on vasenkätinen, tutkijan loppupäätelmä on, että silminnäkijän todistus on väärä (ehkä koska herra X vaikuttaa oikealta tappajalta). Silminnäkijä valehteli kenties siksi, koska hän ja herra X ovat vihamiehiä ja silminnäkijä halusi aiheuttaa herra X:lle vahinkoa syyttämällä häntä murhasta.

Tutkijoilla on hyvät syyt arvioida silminnäkijöiden todistukset epäluotettaviksi. Ihmismieli saattaa nimittäin tehdä sen, että se sekoittaa oikeasti kokemansa siihen, mitä on myöhemmin lukenut tai kuullut. Toiseksi tunteet kuten sympatiat ja antipatiat ovat usein merkittävässä roolissa. On lisäksi eroteltava puolueelliset ja puolueettomat todistajat toisistaan. Esimerkiksi jos puolueeton todistaja kuvailisi auto-onnettomuuden, poliisi tulisi panemaan huomattavasti enemmän painoa tälle kuin autossa läsnä olleiden kertomuksille tilanteesta, koska he saattaisivat jättää kertomatta olennaisia asioita toistensa osuudesta onnettomuudessa. Kuten jo mainittua, asiakirjatodisteet sijoittuvat painoarvoltaan oikeuslääketieteellisen tutkimuksen ja silminnäkijälausuntojen väliin. Kaksi holokaustiin itseensä liittymätöntä esimerkkiä osoittavat, miksi näin on.

Ensimmäinen esimerkki havainnollistaa objektiivisten todisteiden ylivoimaisuuden asiakirjojen edessä. Oletetaan, että arkeologit löytävät dokumentin, jonka mukaan eräällä paikalla on joskus ollut kaupunki mutta jolla ei nykyään ole muuta kuin joutomaata. Kaivaminen aloitetaan, mutta mitään ei löydy. Tuhansienkin vuosien jälkeen paikalle olisi täytynyt jäädä edes jotain jälkiä kaupungista, joten asiakirjan tiedot eivät voi pitää paikkansa. Objektiiviset todisteet siitä, ettei jäänteitä kaupungista ole, menevät tärkeysjärjestyksessä asiakirjan ohi. Asiakirja ei tällöin kuvaa historiallista todellisuutta vaan on pelkkää tarinaa, väärennöstä. Asiakirja itsessään saattaa olla aito, mutta sen sisältö on virheellistä.

Toinen esimerkki kuvaa asiakirjatodisteiden tärkeyttä yli silminnäkijälausuntojen. Kuvitellaan, että erästä miestä syytettäisiin tiettynä ajankohtana tehdystä rikoksesta. Hän kiistää olleensa edes koko kaupungissa tuolloin ja hänellä on tukenaan silminnäkijä, joka väittää heidän molempien olleen tuolloin patikoimassa vuorilla eivätkä he olisi tavanneet siellä ketään. Poliisi löytää kuitenkin kyseisessä kaupungissa käydessään hotellin laskun, jossa on epäillyn allekirjoitus ja lasku on päivätty rikoksen tapahtumapäivämäärälle. Näin ollen asiakirjatodisteiden valossa voi todeta silminnäkijän valehdelleen. Hän teki näin oletettavasti suojellakseen ystäväänsä tai siksi, että hänelle maksettiin poliisille valehtelemisesta.

Nämä yksinkertaiset esimerkit havainnollistavat hyvin silminnäkijälausuntojen epäluotettavuutta. Niin kauan kuin syytökset miljoonien joukkomurhista nojaavat yksinomaan silminnäkijöiden kertomuksiin, on niihin suhtauduttava epäluuloisesti erityisesti, koska silminnäkijät eivät ole asiassa puolueettomia vaan lähes poikkeuksetta juutalaisia entisiä keskitysleirien vankeja, jotka kärsivät leireillä ollessaan. Heiltä voi siis tuskin odottaa objektiivisuutta heitä leireillä pitäneitä ihmisiä kohtaan.


Silminnäkijälausunnot vs. tekniset ja dokumentaariset todisteet

Olen juuri havainnollistanut, mitä metodeja poliisi käyttää normaalin ei-poliittisen rikoksen ratkaisussa. Kun tarkastellaan puolestaan suurta, mahtavaa ja hirviömäistä rikosta kuten “holokausti”, on muistettava että toisen maailmansodan voittaneet tahot ovat valmiita tekemään kaikkensa varjellakseen todisteita tästä rikoksesta heti siitä alkaen, kun he vapauttivat leirit. Olisi ollut kohtalokasta antaa asiantuntijoiden tehdä lausuntoja siitä, kuinka murha-asetta käytettiin, minkä tyyppinen ase oli käytössä ja mitä ominaisuuksia sillä oli.

Neuvostoliittolaisten vapauttamat Auschwitz ja Maidanek olivat lähestulkoon vahingoittumattomia. Ne rakennukset, joita väitetään käytetyn kaasukammioina, olivat osin raunioina ja osin täysin ehjinä. Silminnäkijöiden kertomusten mukaan molemmilla leireillä joukkomurhien teossa käytettiin preussinsinistä sisältävää Zyklon-B:tä (Majdanekissä väitetään käytettäneen myös pieniä määriä hiilimonoksidia säiliöistä). Kemistien, insinöörien ja arkkitehtien olisi välittömästi pitänyt tutkia nämä leirit seuraten tiukkoja tieteellisiä ohjenuoria selvittääkseen, oliko joukkomurha mahdollinen silminnäkijöiden väittämällä tavalla ja väitetyssä ajassa. Kaasukammioina väitetysti käytetyt tilat olisi pitänyt tutkia sen varmistamiseksi, oliko niitä todella käytetty kaasuttamistarkoituksessa. Sitten olisi pitänyt tutkia myös krematoriot sen selvittämiseksi, oliko niissä todella pystytty käsittelemään esitettyjä määriä ruumiita. Seuraavaksi tarkastuksen olisi vaatinut se, oliko joukkohaudoissa jälkiä polttamisista ja niin edelleen.

Mitään edellä mainituista ei tutkittu. Pitää kyllä paikkansa, että neuvostoliittolainen komissio tarkasti Majdanekistä muutamia asioita heti leirin vapautuksen jälkeen ja kirjoitti tästä raportin. Tätä raporttia ei kuitenkaan käytetä lähteenä missään “virallisessa holokaustikirjallisuudessakaan”, sillä neuvostotutkijat toimivat ilmeisen virheellisellä ja vilpillisellä tavalla tutkinnassaan. Neuvostokomissio näki esimerkiksi Zyklon-B-säilytysastiat todisteina siitä, että ihmisiä olisi kaasutettu niillä. Oli kuitenkin laajalti tiedossa, että tätä hyönteismyrkkyä käytettiin niin lähes kaikilla keskitysleireillä kuin myös rintamalla hävittämään pilkkukuumetta levittäviä vaatetäitä. Sitä myös myytiin ulkomailla. Vuonna 1943 12 tonnia Zyklon-B:tä myytiin Suomen armeijalle, eikä kukaan Suomen armeijassa väitä, että sitä olisi käytetty juutalaisten tappamiseen. Zyklon-B-astioiden suuri määrä ei siis todista ihmisiä kaasutetun sillä, aivan kuten kirves kotitaloudessa ei todista, että sillä olisi murhattu ketään.

Paitsi tämä, sodan voittajavaltiot eivät koskaan vaivautuneet esittämään teknisiä todisteita väitetyille joukkomurhille kaasukammioissa. Nürnbergissä tai missään Saksan tasavallassa käydyistä monista natsioikeudenkäynneistä ei nähty paikalla asiantuntijaa, joka olisi vahvistanut väitetyn joukkomurhan välineenä käytetyn kaasukammioita. Revisionistit tekivät sen, mitä koko Saksan kansan syyttelijät kieltäytyivät tekemästä. Ensin he tutkivat Auschwitzin ja Majdanekin väitetysti kaasukammioina käytetyt tilat ja huomasivat, että tilat, joissa ihmisiä väitteiden mukaan kaasutettiin hengiltä, olivat todellisuudessa ruumishuoneita ja varastoja ruumiille. Majdanekissa tällaisia kaasukammioita oli kyllä rakennettu, mutta niitä ei käytetty ihmisten tappamiseen vaan täiden karkottamiseen vaatteista.

Sitten revisionistit yrittivät selvittää, oliko teknisesti mahdollista korjailla ja muutella noita tiloja siten, että niitä voitiin käyttää Zyklon-B:llä tehtyihin joukkomurhiin. He tulivat siihen lopputulokseen, ettei tämä ollut osin teknisistä ja osin kemiallisista syistä mahdollista. Mikäli nämä päätelmät ovat virheellisiä, vastapuolella olisi kyllä ollut monta tilaisuutta korjata nämä väittämämme esittämällä heidän omat analyysinsä. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole tähän päiväänkään mennessä tapahtunut. Miksi ei?

Kerrataanpa: Saksalaisten pohjapiirrosten tutkiminen osoittaa, ettei silminnäkijöiden mukaan joukkomurhiin käytettyjä kaasukammioita todellisuudessa ollut suunniteltu käytettäväksi siihen tarkoitukseen. Tekniset ja kemialliset todisteet viittaavat edelleen siihen, että noissa olosuhteissa joukkomurhan tekeminen Zyklon-B:tä käyttäen on mahdotonta. Asiakirjatodisteet ja tekniset todisteet siis ovat ristiriidassa silminnäkijöiden kertomusten kanssa. Sallikaa minun lainata kahta esimerkkiä liittyen holokaustikysymykseen. Ensimmäisessä silminnäkijöiden kertomukset ovat kumottu teknisten todisteiden valossa ja toisessa silminnäkijälausunnot on kumonnut asiakirjatodisteet.

Virallisen historiankirjoituksen mukaan touko–heinäkuussa 1944 arviolta noin 180 000 tai jopa 400 000 unkarinjuutalaista (lukumäärä vaihtelee riippuen siitä, mistä lähteestä tiedot ottaa) tapettiin Auschwitz-Birkenaun kaasukammioissa. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, etteivät krematoriot olisi ikinä pysyneet toimintakuntoisina sellaisilla määrillä ruumiita. Silminnäkijöiden mukaan suuria määriä ruumiita poltettiin avoimissa kuopissa. Koko tänä aikana liittoutuneiden tiedustelukoneet kuvasivat säännöllisesti Auschwitz-Birkenauta. Ehkä tärkein kuva on toukokuun 31. päivältä 1944. Tuona päivänä arviolta 15 000 unkarinjuutalaista saapui Birkenauhun. 180 000 oli saapunut edeltävänä kahtena viikkona ja keskimäärin 13 000 päivässä. Toukokuun 31. päivänä otetussa valokuvassa ei näy merkkejä väitetyistä joukkomurhista ja ruumiiden massapoltoista. Ei merkkejä kuopista tai jätekasoista. Ei merkkejä siitä, että krematorioiden edessä tai väitettyjen kaasukammioiden edustalla olisi ollut minkäänlaista jonoa tai savun peittämää taivasta, kuten silminnäkijät ovat kuvailleet.

Sama pätee, kun tarkastellaan loppuja alueelta tuohon aikaan otettuja valokuvia. Näin ollen silminnäkijöiden todistukset paljastuvat valheellisiksi. Unkarinjuutalaisten joukkomurhaa Auschwitz-Birkenaun leirillä ei siis ole tapahtunut (revisionistien kanta on, että Auschwitz oli unkarinjuutalaisten siirtoleiri, ja tämä teesi voidaan todistaa oikeaksi osittain asiakirjatodistein).

Toisessa tässä kontekstissa esitetyssä esimerkissä asiakirjat mitätöivät silminnäkijöiden todistukset. Silminnäkijät kertovat pikkulapsia murhatun Auschwitzissa, sillä leirillä tehtävät työt eivät soveltuneet lapsille. Kuitenkin huhtikuun alussa 2000 Carlo Mattogno ja minä löysimme Moskovan arkistoista erään listan, johon neljä juutalaista lääkäriä ovat neuvostoliittolaisten vaatimuksesta keränneet joukon nimiä vain lyhyen aikaa Auschwitzin vapauttamisen jälkeen. Tämä on lista yli tuhannesta juutalaisvangista, joiden saksalaiset katsoivat olleen fyysisesti epäsopivia siirrettäviksi pois sairaalahoidosta. Nämä nimet koostuvat 97 juutalaisesta pojasta ja 83 juutalaistytöstä iältään muutaman kuukauden vanhasta 15-vuotiaaseen. Mikäli silminnäkijöiden lausuntoihin on uskominen, nuo lapset olisi tapettu hyödyttöminä ruoan kuluttajina eikä heitä olisi sen sijaan viety sairaalahoitoon.
 

Onko holokaustille oikeasti “tuhansia todistajia”?

Ihminen, jolla on keskivertotasoinen älykkyysosamäärä, ei revisionistien argumentit kohdatessaan kyseenalaista asiakirjatodisteiden ja teknisten todisteiden ylivoimaisuutta silminnäkijöiden lausuntojen edessä, mutta hän inttää silti olevan mahdottomuus, että kaikki “tuhannet silminnäkijät” valehtelisivat kertomuksissaan. Heidän mukaansa kaasukammiotarinoiden on siis ehdottomasti oltava tosia, vaikka kuolonuhrien lukumäärä olisi luultua vähäisempi. Tässä argumentissa on klassinen virhe. Ei ole olemassa “tuhansia todistajia”, vaan vain jokin yksi henkilö, joka on omien sanojensa mukaan nähnyt tapahtuneen, pystyy halutessaan antamaan uskottavan kuvauksen tapahtumista, ja hänet katsotaan siten todistajaksi.

Tämän vuoden [artikkeli julkaistu vuonna 2000. Suom. huom.] huhtikuussa käytiin oikeutta sveitsiläisrevisionisti Gaston-Armand Amaudruzia vastaan Lausannessa. Kaksi juutalaista entistä keskitysleirivankia, Toman ja Klein, oli oikeudenkäynnissä paikalla. Ensin mainittu oli asianomistaja ja viimeksi mainittu syyttäjän todistaja. Mediassa näiden kahden henkilön kirjoitettiin olevan todistajia kaasukammioiden olemassaololle. Todellisuudessa kumpikaan heistä ei ollut todistajia ihmisten kaasutuksille. He kyllä kertoivat huomanneensa monien ihmisten astuneen kaasukammioihin eivätkä nämä ihmiset tulleet sieltä enää ulos. (Toman ja Klein jatkoivat kertomustaan siten, että heidän mukaansa liekit leimahtelivat tämän tästä krematorion savupiipuista, mikä on kenen tahansa asiantuntijan korviin mahdotonta.)

Amaudruzin oikeusjutun kaksi juutalaista todistajaa ovat tyypillinen esimerkki niiden monien joukosta, jotka kutsuvat itseään kaasukammioiden olemassaolon todistajiksi. He välittävät eteenpäin vain sen, mitä he ovat kuulleet muilta tai lukeneet jostain. Niiden todistajien lukumäärä, jotka ovat kuvailleet itse kaasutuksia, on enintään pari tusinaa henkilöä. Lukiessa holokaustikirjallisuutta teksteissä vilahtivat vuosikymmeniä samat nimet: Höss, Broad, Vrba, Müller, Tauber, Dragon, Nyiszli, Bendel, Gerstein, Wiernic ja muutama muu nimi. Jos joku haluaa kartoittaa näiden edellä mainittujen todistajien luotettavuutta kuten itse olen tehnyt kirjassani Auschwitz: Perpetrator Confessions and Witnesses of the Holocaust, hänen ei tarvitse käydä läpi paljoa materiaalia. Hänen tarvitsee lukea vain muutama kertomus. Koko “holokausti” nojaa näihin muutamaan epäluotettavaan silminnäkijän kertomukseen.

Myötäilevätkö silminnäkijöiden kertomukset todella toisiaan?

Revisionismin vastustajat syyttävät revisionisteja siitä, että käyttäisimme todistajanlausuntojen pieniä epäjohdonmukaisuuksia vetämään maton koko ihmiskunnan kaikkien aikojen hirvittävimmän rikoksen alta. He väittävät silminnäkijöiden kertomusten täsmäävän toistensa kanssa ratkaisevimpien asioiden kohdalla ja pienten epäjohdonmukaisuuksien olevan toissijaisia. Sallikaa minun tässä kohtaa siteerata italialaista revisionismin vastustajaa Valentina Pisantya:

“Se, ettei usko tämän hirmuteon tapahtuneen, on sama asia kuin ei uskoisi murhan koskaan tapahtuneen, vaikka syyllisen on kuultu huutavan ‘Tapan Rossin nyt!’. Rossi katoaa ja tuhannet silminnäkijät ovat olleet paikalla todistamassa rikosta. Mikäli kaksi todistajaa ovat oikeudessa toistensa kanssa eri mieltä murhaajan solmion väristä tai siitä, tapahtuiko rikos kello 17.35 vai 17.40, tarkoittaako tämä muka, ettei mitään rikosta ole tapahtunut ja että herra Rossi paistattelee päivää todellisuudessa Malediivien aurinkorannoilla?”

Todellisuudessa silminnäkijöiden kertomukset holokaustista ovat paljon ristiriitaisempia kuin mitä rouva Pisanty antaa ymmärtää. Esimerkiksi Bełżecissä 600 000 juutalaisen väitetään tapetun, ja silminnäkijät ovat kuvailleet kokonaiset kahdeksan eri tapaa, miten nämä juutalaiset olisivat siellä kuolleet. Kuvauksia on hukuttamisesta metallilevyyn sidottuna maanalaisessa vesivarastossa, jossa juutalaiset lopulta tapettiin sähköllä. Kertomuksia on myös junista, joihin juutalaiset väitteiden mukaan lukittiin ja joissa heidät upotettiin sitten kuumaan liisteriin, joka olisi hitaasti kuorinut ihon pois jättäen vain luut jäljelle. Kuvauksia on myös pakokaasuun tukehduttamisesta hökkeleissä. Italialaisrevisionisti Carlo Mattogno kommentoi sarkastisesti rouva Pisantyn näkökantoja:

“Revisionismin vastaisissa oikeusjutuissa selviää usein tuomareiden rikkovan määrättyjä toimintamalleja ja todistajien kertovan joka lausuntokerralla toisistaan eroavia versioita tapahtumista. Yksi todistaja kertoo herra Rossin tapetun kaasukammiossa. Toinen puolestaan vannoo Rossin tukehdutetun klooriin ja kolmas mainitsee ‘tunnistamattoman mustan aineen’ tappaneen Rossin. Seuraava kertoo hänen saaneen tappavan määrän sähköä seistessään sidottuna metallilevyyn ja sitä seuraava silminnäkijä sepittää omin silmin nähneensä, kuinka Rossi upotettiin vettä puoliksi täynnä olleeseen kuiluun.

Tämän jälkeen yksi henkilö kertoo olleensa läsnä, kun Rossi tapettiin tukehduttamalla häkään. Vielä yksi selittää Rossin kuolleen, sillä happi pumpattiin ulos hänen huoneestaan. Tuomari tulee siihen johtopäätökseen, että silminnäkijät ovat samaa mieltä vain yhdestä asiasta: herra Rossi tapettiin. Tämän lisäksi tulee muistaa, ettei Rossin ruumista koskaan löydetty, kuten ei ole miljoonien väitettyjen leireillä kuolleiden ruumiitakaan. Ei jälkiä, ei tuhkia, ei luiden palasia tai hampaita – –.”

Ensimmäisinä sotavuosina kerrottiin ristiriitaisia tarinoita siitä, kuinka Auschwitzin juutalaisia olisi tapettu. Näissä puolalaisen vastarinnan kirjoittamissa propagandalehtisissä Zyklon-B:tä ei koskaan mainittu. Sen sijaan todistajat kuvailivat murhan tekovälineiksi myrkkykaasua, sähköistettyjä kylpyhuoneita ja paineilmavasaroita. Kuusi päivää leirin vapautuksen jälkeen 2. helmikuuta 1945 juutalainen toimittaja Boris Polevoi kirjoitti Pravdaan satoja vankeja sähkötetyn hengiltä yhtä aikaa liukuhihnalla. Pravda kirjoitti myös löytäneensä kaasukammioita Auschwitzista, tosin eri paikasta kuin mitä yleisesti väitetään.

Lehti ei kirjoittanut löytäneensä näitä Birkenaun leirin länsipuolelta vaan idästä. Sähköistetty liukuhihna ja kaasukammiot Birkenaun itäpuolella katosivat kuitenkin pian historiankertomusten roskalaatikkoon, ja seuraavissa raporteissa oli edellisestä radikaalisti eroavaa tekstiä: Birkenaussa väitettiin joukkomurhia suoritetun hyönteismyrkky Zyklon-B:llä krematorioissa sekä kahdessa maatilarakennuksessa.

Kuinka silminnäkijöiden lausuntoja yhtenäistettiin?

Helmikuun 1945 jälkeen todistajat ovat olleet yksimielisiä siitä, että murha-aseena käytettiin nimenomaan Zyklon-B:tä, vaikka he ovat olleet toistensa kanssa eri mieltä monesta muusta asiasta. Kun tarkastellaan näitä todistajien kertomuksia lähemmin, voi helposti huomata, että ne sisältävät monia teknisiä ja tieteellisiä mahdottomuuksia, mikä syö lausunnoilta kaiken luotettavuuden. Mainitsen tässä kohtaa yhden esimerkin: heidän kuvailemansa ruumiiden polttaminen tapahtuu epärealistisen nopealla aikavälillä. Tänä päivänä modernissa krematoriossa yhden ruumiin polttohautaamiseen menee aikaa noin tunnin verran. Tämä tunnin kesto pätee myös Auschwitz-Birkenaussa olleisiin polttouuneihin.

Auschwitzissä vankeina olleet todistajat kuvailevat paljon lyhyempiä aikoja polttamiselle. Esimerkiksi Dov Paisikovin mukaan yhden ruumiin polttamiseen meni aikaa vain neljä minuuttia! Rudolf Höss, Auschwitzin komendantti, kirjoitti puolestaan muistiinpanoihinsa ollessaan puolalaiskommunistien vankina, että kolme ruumista olisi poltettu yhdessä uunissa vain 20 minuutissa. Koska kestää kolme kertaa kauemmin polttaa kolme ruumista, aivan kuten kestää kolme kertaa kauemmin polttaa kolme kiloa puuta verrattuna yhteen kiloon puuta, Hössin kuvailema aika on yhdeksän kertaa pienempi kuin mitä tähän todellisuudessa tarvitaan aikaa. Se ei kuitenkaan estänyt todistajia toistamasta tätä samaa tarinaa vuosia.

Philip Müllerin vuonna 1979 kirjoittamassa kirjassa väitetään kolmen ruumiin poltetun vain 20 minuutissa! Virallisen holokaustitarinan kannattajat ovat oikeassa siinä, että niin monen toisilleen täysin tuntemattoman todistajan on mahdotonta kertoa täysin samaa tarinaa. Todistajien tarinat eivät kuitenkaan ole kokonaan heidän itsensä omin päin keksimiä. Pian Auschwitzin vapauttamisen jälkeen neuvostoliittolaiset nauhoittivat entisten leirin vankien lausunnot tapahtumista, ja tämä on helposti vahvistettavissa.

Helmikuun 14. päivästä maaliskuun 8. päivään 1945 neuvostokomissio nauhoitti kaikkien leirillä olleiden kertomukset julmuuksista. Tässä raportissa komissio väittää neljän miljoonan tapetun Auschwitzissä. Auschwitz-museo piti esillä tätä täysin järjettömiin kertomuksiin perustuvaa neljän miljoonan kuolonuhrin muistolaattaa 1990-luvun alkupuolelle asti. Tänään Auschwitz-museo puhuu vain 1,5 miljoonasta kuolleesta, mikä on edelleen kymmenen kertaa enemmän kuin todellisuutta vastaava luku. Lukiessa todistajien neuvostokomissiolle antamia lausuntoja vuodelta 1945 luku neljä miljoonaa tulee tämän tästä vastaan. Tämä johtaa päätelmään, että komissio ohjeisti ensimmäisiä todistajia kertomaan tämän tietyn luvun nauhalle ja loput heistä yksinkertaisesti toistivat saman luvun.

Tämä selittää monet todistajien kertomuksissa vastaan tulleet mahdottomuudet kuten esimerkiksi epärealistisen lyhyet polttohautaus- ja kaasutusajat. Jos neljä miljoonaa olisi tapettu Auschwitzissä ja jos ruumiit olisivat palaneet minkäänlaisia jälkiä jättämättä, kaasukammioiden ja krematorioiden olisi täytynyt olla käytössä 24 tuntia vuorokaudessa lainkaan taukoja pitämättä, mikä on sulaa mahdottomuutta!

Juutalaiset todistajat romahtavat ristikuulusteluissa

Ranskalaistutkija ja professori Robert Faurisson oli ensimmäinen, joka huomasi tuoda esille erään tärkeän asian liittyen todistajanlausuntoihin. Tavallisissa oikeustapauksissa asianajaja ristikuulustelee todistajaa. Mikäli hän valehtelee, ristiriidat tutkitaan. Kaikkien näiden vuosikymmenien aikana tätä menetelmää ei ole kuitenkaan kertaakaan käytetty haastatellessa juutalaisia “kaasukammiotodistajia”. Nämä valehtelijat ovat pystyneet siirtymään oikeustapauksesta ja konferenssista toiseen kertoen samat valheet uudelleen, sillä kukaan ei ole uskaltanut kysyä kriittisiä kysymyksiä. Vuodesta 1945 lähtien juutalaistodistajien luotettavuuden kyseenalaistaminen on ollut kiellettyä. Jos näet joku tekisi tämän, hän kyseenalaistaisi väistämättä kertomukset seuraavilta todistajilta, jotka jollain ihmeen kaupalla väittävät paenneensa kaasukammioista!

Vuonna 1946 puolustusasianajaja, tohtori Otto Zippel brittiläisessä tohtori Bruno Teschiä sekä Karl Weinbacheria vastaan käydyssä oikeustapauksessa oli kenties ensimmäinen asianajaja, joka uskalsi kysyä juutalaisilta todistajilta kriittisiä kysymyksiä. Tesch ja Weinbacher olivat edustajia Saksan tuholaistorjunnasta, joka tuotti myös Zyklon-B:tä – siis samaa hyönteismyrkkyä, joka pelasti tuhansien Auschwitzin vankien hengen tappamalla pilkkukuumetta levittäneitä täitä. Tässä oikeusjutussa romanianjuutalainen syyttäjän todistaja Charles Sigismund Bendel todisti neljän miljoonan ihmisen tapetun Auschwitzissä Zyklon-B:llä. Tuhannen ihmisen väitetään ahdetun krematorio numero neljään, joka oli mitoiltaan kymmenen metriä pitkä, neljä metriä leveä ja 1,6 metriä korkea. Tämän jälkeen heidät olisi kaasutettu hengiltä.

Tohtori Zippelin kysyessä, kuinka on mahdollista ahtaa tuhat ihmistä 64 kuutiometrin kokoiseen huoneeseen, Bendel vastasi: “Tämä olikin mahdollista vain saksalaismetodein.” Zippel jatkoi: “Uskot siis vakavissasi kymmenen ihmisen mahtuvan puolen kuutiometrin kokoiseen tilaan?” Bendel vastasi: “Neljä miljoonaa hengiltä kaasutettua Auschwitzissä ovat todiste siitä.” Niin sanottu ristikuulustelu oli siis ohi. Tohtori Tesch ja Weinbacher todettiin lopulta syyllisiksi neljän miljoonan kuolonuhrin kiistämiseen, ja he saivat Bendelin todistukseen perustuvan hirttotuomion.

Vuonna 1985, lähes neljä vuosikymmentä tätä oikeustapausta myöhemmin Torontossa Kanadassa käytiin oikeutta revisionisti Ernst Zündeliä vastaan. Juutalaisia “kaasukammiotodistajia” oli vastassa lakimies, joka ristikuulusteli heitä armotta. Puolustuksen todistajana oli kuuluisa tohtori Rudolf Vrba. Vrba oli slovakianjuutalainen, joka kertoi paenneensa Auschwitzistä 1944 yhdessä juutalaistoverinsa Wetzlerin kanssa. He kirjoittivat kertomuksen koskien Auschwitzin leiriä, ja tämä julkaistiin New Yorkissa marraskuussa 1944 osana War Refugee Boardin raporttia.

Vrba kirjoittaa vuonna 1964 julkaistussa kirjassaan I Cannot Forgive, että ensimmäinen krematorio olisi vihitty käyttöön kunnianosoitukseksi SS-Reichsführer Heinrich Himmlerin vierailulle leirillä tammikuussa 1943 ja että siinä olisi pystytty kaasuttamaan 3 000 juutalaista (Vrba nähtävästi “unohtaa” ne tosiasiat, että Auschwitzin ensimmäinen krematorio aloitti toimintansa maaliskuussa eikä tammikuussa 1943 ja että Himmlerin viimeinen vierailu leirillä tapahtui heinäkuussa 1942). Zündelin asianajaja Douglas Christie ja Rudolf Vrba kävivät seuraavan keskustelun:

Christie: Haluaisin kysyä sinulta, näitkö hänen tosiaan vierailevan siellä 1943, vai onko tämä vain –.
Vrba: Syyskuussa vai tammikuussa 1943?
Christie: Kirjaasi olet kirjoittanut, että tammikuussa 1943.
Vrba: Ei, näin hänet heinäkuussa 1943 ja sitten myöhemmin vuoden 1943 –.
Christie: Mutta tässä sanotaan tammikuussa 1943.
Vrba: Sen täytyy olla virhe.
Christie: Virhe?
Vrba: Aivan.
Christie: Vai niin. Mutta tuolloin siis näit hänen käyvän leirillä?
Vrba: Kun ensimmäisen kerran näin hänet, hän oli yhtä lähellä minua kuin sinä olet nyt. Hän tuli kohteliaisuudesta askeleen lähemmäksi – –.
Christie: Vai niin.
Vrba: Toisella kerralla näin hänet autossa, samassa kuin ensimmäisellä kerralla – –. Ehkä se oli hän tai sitten vain hänen edustajansa, en usko, että sillä on väliä – –.
Christie: Tuletko kertomaan oikeudessa, että näit Heinrich Himmlerin katsovan ovisilmän kautta kaasukammioon?
Vrba: Ei, en ole koskaan väittänyt olleeni läsnä, kun hän katsoi kaasukammioon, toistin vain tarinaa, jota olen kuullut useita kertoja monilta ihmisiltä, jotka olivat läsnä ja kertoivat minulle kaiken – –.
Christie: Mutta kirjaasi olet kirjoittanut, että SINÄ näit kaiken etkä mainitse siinä toistavasi kuulopuheita.
Vrba: Tässä tapauksessa kirjoitin kyllä kuulopuheita.

Vrba myönsi viimein käyttäneensä “taiteilijan vapauksia” kirjoittaessaan kirjaansa.

Väitettyjen syyllisten “tunnustukset”

On tunnettu tosiasia, että puolustuskyvytön vanki voidaan pakottaa sanomaan mitä vain. Keskiajan noitavainojen aikaan lukuisat naiset olivat valmiita väittämään todeksi tarinoita luudalla lentämisestä ilman halki ja seksuaalisesta kanssakäymisestä paholaisen kanssa. Sodan jälkeen oli yleistä, että saksalaisilta puristettiin tunnustuksia väkisin kiduttamalla. Yksi esimerkki tästä on brittiläiseen vankilaan joutuneen Auschwitz-komendantti Rudolf Hössin tapaus.

Höss “tunnusti”, että vuoteen 1943 mennessä, jolloin hän oli vastuussa Auschwitzistä, 2,5 miljoonaa ihmistä tapettiin ja edelleen 500 000 kuoli aliravitsemuksiin ja sairauksiin. Tämä on tuplasti yli sen määrän, mitä ihmisiä ylipäätään tuotiin Auschwitziin vuosina 1940–1945! Höss jatkoi edelleen vierailleensa Treblinkan leirillä kesäkuussa 1941, mutta todellisuudessa Treblinkan leiri perustettiin vasta 13 kuukautta myöhemmin heinäkuussa 1942! Kirjailija Rupert Buttler kirjoittaa vuonna 1983 teoksessaan Legions of Death siitä, kuinka britit pakottivat Hössiä tunnustamaan asioita, nimittäin kiduttamalla häntä kolme päivää! Muissa tapauksissa on puolestaan käytetty hieman ovelampaa taktiikkaa; syytetty tunnusti lopulta väitetyt rikokset, koska palkkioksi siitä hänet joko vapautettiin kokonaan tai hänen tuomiotaan lievennettiin.

Klassinen esimerkkitapaus on SS-mies Perry Board, joka palveli Auschwitzissä ja jonka britit lopulta vangitsivat. Koska Board puhui englantia, hän työskenteli tulkkina. Hän kirjoitti myöhemmin raportin, jossa hän toteaa Auschwitzissä suoritetun joukkomurhan olleen laajuudessaan suurin koko historian aikana. Britit olisivat voineet ampua, hirttää tai vangita hänet eliniäkseen, sillä jokainen saksalainen ja erityisesti entinen SS-henkilökunta olivat lain suojan ulkopuolella. Mitään tällaista ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Board vapautettiin!

Hyvin samankaltaiset tapahtumat toistuivat kansallissosialisteja vastaan käydyissä oikeudenkäynneissä Saksassa. Kukaan ei vaivautunut tarkistamaan, oliko väitetty joukkomurha todellisuudessa edes tapahtunut. Sen sijaan syytettyjen “syyllisyys” oli jo ennalta päätetty. Joukkomurhan kiistäminen asetti syytetyt toivottomaan tilanteeseen, sillä heidät luokiteltiin siten “patologisiksi valehtelijoiksi”. Sen vuoksi suurin osa syytetyistä ei missään vaiheessa kiistänyt juutalaisten joukkomurhaa kaasukammioissa vaan vain heidän henkilökohtaisen syyllisyytensä asiaan – he sanoivat oikeudessa vain totelleensa käskyjä.

Näin rakentuivat siis “silminnäkijöiden todistukset” ja “syyllisten tunnustukset”, ja niitä käytettiin todisteina miljoonien ihmisten murhalle kaasukammioissa. Jos nämä joukkomurhat olisivat todella tapahtuneet, todisteet eivät nojaisi vain silminnäkijöissä ja tunnustuksissa. Toisaalta emme tarvitse tunnustuksia tai todistajien lausuntoja osoittamaan todeksi sitä, että amerikkalaiset pudottivat Japaniin atomipommeja 1945.

Sallikaa minun mainita esimerkkejä eräistä groteskeimmista ristiriidoista virallisissa “holokaustikuvissa”. Valtavirtahistorioitsijat vastaavat kysyttäessä, miksi asiakirjoja juutalaisten järjestelmällisestä murhaamisesta tai joukkohautoja tuhoamisleireiltä ei ole löytynyt, että saksalaiset yrittivät peittää todisteet. Se olisi syy siihen, miksi he eivät koskaan olisi kirjoittaneet mitään ylös ja syy sille, miksi he tuhosivat kaikki olemassa olleet asiakirjat. He väitetysti polttivat kaasutettujen ruumiit ja piilottivat tuhkat ja luiden jäännökset. Se olisi syy sille, miksi kuulemme näitä tarinoita vain “lukemattomilta silminnäkijöiltä”. Jokainen keskitysleiriltä elävänä takaisin tullut juutalainen on elävä todiste siitä, ettei saksalaisten päämääränä koskaan ollut tappaa kaikkia juutalaisia.

Vuoden 2000 helmikuussa löysin puolanjuutalaisen Samuel Zylbersztainin kirjoittaman raportin. Zylbersztain väittää selvinneensä yhteensä kymmeneltä leiriltä hengissä: “tuhoamisleiri” Treblinkasta, “tuhoamisleiri” Majdanekista ja kahdeksasta muusta “tavallisesta” leiristä. Juutalaiset haluavat meidän uskovan näiden silminnäkijöiden raporttien olevan “todiste” holokaustista, vaikka heidän itsensä olemassaolo on omiaan todistamaan täysin päinvastaista!

Juutalaisen yliopistoprofessorin kommentteja silminnäkijöiden todistusten painoarvosta

Myöhemmin holokaustipropaganda saavutti länsimaissa kooltaan jättimäiset mittasuhteet. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä uskoo viralliseen versioon “holokaustista”, sillä tätä he ovat lukeneet lehdistä, kuulleet sitä radiosta ja nähneet sitä televisiosta. He ovat kuitenkin jo kyllästyneitä tähän aiheeseen. Todellisuudessa sionistit käyttävät kansansa todellisia ja vähemmän todellisia kärsimyksiä tekosyinä palestiinalaisten vainolle ja arabialueiden laittomalle miehitykselle sekä myös perusteena rahan vastaanottamiselle lukuisista maista. Tämä ärsyttää monia ihmisiä. Brittiläinen historioitsija David Irving kuvailee seuraavassa selkeästi, miksi antisemitismi on nousussa länsimaailmassa:

“Mikä heissä [juutalaisissa] on sellaista, joka saa aikaan niin paljon vihaa heitä kohtaan? He voisivat itsekin ajatella sitä. Ei ole epäilystäkään, että heitä vihataan tänä päivänä osittain siksi, että he levittävät niin tajuttomia määriä holokaustipropagandaa. Nykyään on mahdotonta avata sanomalehteä tai katsella televisiota törmäämättä holokaustiin. Holokausti, holokausti, holokausti – kaikkialla toistetaan holokaustia.

Holokausti on hivuttautunut median kautta länsimaiseen kulttuuriin. Maailma on kyllästynyt siihen. Ihmisiltä alkaa loppua kärsivällisyys, ja näin he ovat valmiita väkivallantekoihin juutalaisia vastaan.”

Monet juutalaiset ymmärtävät sionistijohtajien vastenmielisten agendojen olevan vastuussa antisemitismin noususta. Päämääränsä he oikeuttavat tarinoilla kaasukammioista ja kuudesta miljoonasta. Tämä voi mahdollisesti johtaa suurimpiin pogromeihin, joita maailma on koskaan nähnyt. Juutalaisen yliopistoprofessorin Norman Finkelsteinin vanhemmat internoitiin saksalaisille keskitysleirille sodan aikana. Finkelstein puolestaan on hyökännyt väkevästi holokaustiteollisuutta vastaan. Hän kirjoittaa:

“En muista ainoankaan ystävän (tai ystävän vanhemman) kysyneen ainoatakaan kysymystä siitä, mitä äitini ja isäni saivat kestää. Tämä ei ollut kunnioittavaa hiljaisuutta vaan välinpitämättömyyttä. Tässä valossa ei voi suhtautua kuin skeptisesti tuskan ryöppyihin sen jälkeen kun holokaustiteollisuutta alettiin vielä päättäväisesti eteenpäin – –.

Eräs isäni elinikäisistä ystävistä oli hänen kanssaan vankina Auschwitzissä. Tämä isäni ystävä oli päällepäin katsottuna korruptoimaton vasemmistolaisidealisti, joka periaatteidensa vuoksi kieltäytyi saksalaisista hyvitysrahoista sodan jälkeen. Hänestä tuli myöhemmin israelilaisen holokaustimuseo Yad Vashemin johtaja. Vastentahtoisesti ja äärimmäisen pettyneenä isäni lopulta myönsi, että tämänkin miehen oli lopulta holokaustiteollisuus lahjonut vedoten miehen vallanhaluun ja taloudellisen voiton haluun. Sitä mukaa, kun holokaustikuvaukset saivat yhä absurdimpia piirteitä, äitini siteerasi (tahallisen ironisesti) Henry Fordia. – –

Tarinat ‘holokaustiselviytyjistä’ ja heidän kaikista keskitysleirivankitovereistaan sekä kaikki saksalaisten vastaisen vastarinnan ‘sankaritarinat’ olivat kotonani erityinen kuivan huumorin lähde. Vanhempani pohtivat usein, miksi kasvoin suhtautumiseltani niin tuohtuneeksi ‘natsien tekemän kansanmurhan’ vääristelylle ja hyväksikäytölle. Ilmeisin vastaus on, että koska sitä on käytetty oikeuttamaan Israelin valtion rikollinen politiikka ja USA:n tuki tälle politiikalle.

Tälle on olemassa myös henkilökohtainen motiivi. Välitän kyllä perheeni sortamiseen liittyvistä muistoista. Holokaustiteollisuuden nykykampanjana on nyhtää rahaa Euroopasta ‘sitä tarvitsevien holokaustin uhrien’ nimissä, ja tämä on laskenut heidän marttyyriytensä moraalin tasoa Monte Carlon kasinon tasolle.”

Ehkä professori Finkelstein ei tajunnut nuo tuomitsevat sanat kirjoittaessaan horjuttavansa virallisen holokaustitarinan perusteita. Niin kutsuttujen selviytyjien tarinat Finkelsteinin sanoja lainatakseni kantautuivat hänen vanhemmilleen, jotka kokivat itse keskitysleirien olosuhteet. Nämä tarinat olivat heille siis “kuivan huumorin erityinen lähde” ja holokaustikertomusten toistuminen saavutti heistä siis “yhä absurdimpia piirteitä”.

Voi siis todeta, että niin kauan kuin teknisiä tai asiakirjapohjaisia todisteita juutalaisten tuhoamisesta kaasukammioissa ei ole ja on olemassa vain silminnäkijöiden tarinoita, todistajanlausunnoista huumoria repivä Finkelstein purkaa omalta osaltaan loppujakin sen temppelin pilareista, joilla koko “holokausti” lepää. Ilman teknisten todisteiden pilareita holokaustimyytin temppeli leijuu mystisesti ilmassa. Millainen ihme! Onhan kuitenkin uskottava ihmeisiin, mikäli hyväksyy monien juutalaisten “silminnäkijöiden” suusta kuullun virallisen version tapahtumista toisen maailmansodan aikana. Mikäli tarina on totta, kemialliset ja fyysiset lainalaisuudet olivat pois käytöstä tuona aikana.

Jürgen Graf

31 KOMMENTIT

  1. Mietitäämpä hetki… Miten on mahdollista että Saksassa asui sotien jälkeen enemmän juutalaisia kuin sitä ennen? Ja kuka muistaa Punaisen ristin dokumentin Arolsonista jossa oli virallisesti laskettu kaikkien Saksan leirien kuolleet. Eihän niitä ollut edes viittä prosenttia kuudesta miljoonasta.

    No, onneksi Saksa nousi jaloilleen tästäkin valtausyrityksestä ja osti muun europan perässään taloudelliseen kasvuun. Vaikka nyt taas Eu-globalistit koittavat meitä alistaa.

  2. Vanha nainen ei välttämättä valehtele. Hän muistaa vain asioita virheellisesti. Vanhuus ei tule yksin kenellekään…!

    • Nyt vasta tajusin Erkki että olet sionisteja trollaava kansallissosialisti, heh.

      Kiitos toimitukselle tärkeästä artikkelista!

      • Erkki mietipä nyt vähän. Järjen käyttö on minun tietääkseni vielä laillista…

        Hyvä artikkeli.

  3. Kolme vuotta sitten Venäjän puolustusministeriö lopetti luokitukset ja julkaisi Puna-Armeijan joitakin asiakirjat (Huom. Työlerin varsinainen arkisto on edelleen salainen). Tallentakaa ihmeessä, ennen kuin se on salattu uudelleen:
    http://mil.ru/winner_may/parad/his_docs/more.htm?id=20184@cmsPhotoGallery
    Mahdollisimman sanatarkka suomennos:

    Moskovaan toveri MALENKOVILLE
    Oswiecimin [Auschwitzin puolalainen nimitys Oświęcim] keskitysleirien alue on vapautettu. Kauhea kuoleman leiri. Oswiencimissa on viisi leiriä. Neljässä pidettiin väestö Euroopan kaikista maista, viides leiri oli toiminut vankina, johon ihmisiä laitettiin kaikenlaisista rikkomuksista leirin hallintoa vastaan.
    Jokainen leiri on valtava alue, joka on ympäröity muutama piikkilankariviä käsittävällä aidalla, jonka yli kulkevat korkean jännitteen sähköjohdot. Näiden aitojen takan on lukematon määrä puisia parakkeja. Puna-Armeijan vapauttamien ihmisten loputtomat väkijoukot kulkevat tästä kuolemanleiristä. Heidän seassa on unkarilaiset, italialaiset, ranskalaiset, tsekkoslovakkit, kreikkalaiset, jugoslaavit, romanialaiset, tanskalaiset, belgialaiset. Kaikki he näyttävät hyvin kärsineiltä, valkeapäiset vanhukset ja nuoret nuorukaiset, äidit rinta-vauvoine ja nuorine lapsineen, melkein kaikki puolipukeissa.
    Hyvin paljon meidän neuvostokansalaisia, Leningradin, Kalininin, Vitebskin, Tulskin, Moskovan alueilta, Neuvosto-Ukrainan kaikista alueista. Niiden keskuudessa on paljon vammautettuja, kidutuksen jälkiä säilyneitä, fasististen julmuuksien jälkiä.
    Oswiecimissa, vankien alustavien todistuksien mukaan, on kidutettu kuoliaaksi, poltettu, ammuttu useat sadat tuhannet ihmiset.
    Pyydän määräämään fasististen julmuuksien Valtiollisen Poikkeus Tutkimuskomission edustajien lähettämistä.
    29.1.1945
    1. UKRAINALAISEN RINTAMAN SOTANEUVOSTON JÄSEN KENRAALI-LUUTNANTTI KRINJUKOV
    Läh. nro 2666 Vastaanotettu 5 30 301 1945
    30.1.45. 700

    jatkuu…

    • Heti voi huomata seuraavat kummalliset seikat:

      1. Juutalaiset ei mainittu lainkaan. Aivan kuten ihka ensimmäisessä GPU:n (l. Poliittisen Päähallinnon) raportissa 27.1.1945.
      2. Miljooneista ei puhuta, vain epämääräisesti sadoista tuhansista.
      3. Kaasutuksista tai kaasukammioista ei mitään mainintaa.
      4. Jostakin kummasta syystä “kuolemanleiristä” löytyivät äidit rinta-vauvoineen ja nuorine lapseneen, valkeapäiset vanhukset ja nuorukaiset – ovat elossa (vaikka on “kuolemanleiri”!), ja niiden määrä on arvioitu “loppumattomiksi ihmisjoukoiksi” – siis heitä on niin paljon että kenraali-luutnantti ei keksinyt parempaa ilmaisua.

      Nämä ristiriitaiset ja toisiaan poissulkevat väitteet kyllä on mahdotonta sovittaa, miksi selvästi tarpeettomat vangit ovat selviytyneet hengissä “kuolemanleirissä”. Taas “internointileiri” tai “työleiri” olisi täydellinen selitys, mutta se ei käy koska koko Holoco$t satu romahtaisi.

      Auschwitzin varsinainen arkisto on niin kuuma tavara 73 vuoden jälkeen, että sitä pidetään salaisena Moskovassa vielä tänä päivänä.

      Edellisessä kirjoituksessa sukunimi on KRAINJUKOV, eikä KRINJUKOV, anteeksi.

  4. Mielenkiintoinen yksityiskohta artikkelissa, että myös Suomen armeija käytti Zyklon-B:tä. Hyvä argumentti niitä vastaan, joiden mukaan Zyklon-varastot “todistaa” holokaustin.

  5. Holomordor kuuluu ehdottomasti historian suurimpien valheiden kärki kolmikkoon. Toinen valhe on islam, juutalaisuus ja kristinusko jotka ovat lähes suoria kopioita paljon vanhemmasta kultista, sama porukka häärii kaikkien johdossa saaden typerän karjalauman toistensa kimppuun. Historian suurimman valheen, joka muokkaa ratkaisevasti ihmisten suhtautumista itseensä ja ympäröivään maailmaan, jätän kunkin henkilökohtaisesti tajuttavaksi.

  6. Puolan uusi laki siis kieltää vankeusrangaistuksen uhalla puhumasta puolalaisista keskitysleireistä. Siis tämä laki lienee säädetty nimenomaan kieltämään paljastukset saksalaissiviilien kohtelusta sodan loppuaikoina ja sen jälkeen? Olenko ymmärtänyt oikein? Siis saksalaisten tuholeireistä 1944 eteenpäin Puolassa ei saa enää puhua? Ja EU:ssa yksi valtio voi vaatia myös ulkomaalaisia luovutetuksi, jos rikkoo netissä lakia muualla…

  7. Holokausti on tätä päivää.Samat rikolliset rikkaiden piirit vetelevät lankojaan jotka jo ensimmäisen-ja toisen maailmansodan aikoihin teurastuttivat satoja miljoonia.Murhaajat eivät muutu miksikään muuksi.AINA syyt löytyy.Aina löydetään houkkalaumoja toteuttamaan likaiset teot.Samat suvut jotka rahoittivat sekä neuvostovallan että Hitlerin valtaannousun jatkavat riehumistaan valheineen maailmassa näinä aikoina.Joka ikinen poliitikko on myynyt itsensä ja on alisteinen vain ja ainoastaan sille rikolliselle paskasakille joka aina uusille sukupolville valkopesee historiaa ja lavastaa syyttömät syyllisiksi.Sauli Niinistön hilattua tänne Naton sen jälkeen kun kävi sopimuksia viilaamassa Obaman luona 2016…Valheet käyvät sitä iljettävimmiksi mitä syvemmälle laittomuuksiin ns.virallinen yhteiskunta ajautuu.Luulisi että kaksi petovaltaa sadan vuoden sisällä olisi avannut ihmisten silmiä varomaan tiettyjen piirien toimia…Ne metodit ovat aina enemmän tai vähemmän samankaltaisia sairaissa yhteiskunnissa.Toisia tahoja nostetaan jalustalle samanaikaisesti toisia poljetaan lokaan ja vainotaan.Tämän hetken läntisessä maailmassa on käynnissä kristittyjen alasajo,joiden toimeenpanijoina on samat tahot, samat suvut kuin jo neuvostoliiton aikoina.Vainon henki on sama.Nykyisessä euroopassa ja suomessa on kristittyä saanut polkea varsinkin pilkalla lokaan jo pitkän aikaa.Viranomaistahot valvovat pilkuntarkasti että islamia suojellaan,eikä sille milloinkaa suotaisi samaa kohtelua kuin mitä moni kristitty on joutunut kokemaan näinä aikoina.Nato on jo tässä maassa.Sen teknologia jota käytetään siviiliporukan neutralointiin:soft kill,silent kill,ja ostettu houkkasakki on täysillä mukana.Niinistö on alisteinen NWO voimille joiden missiona on ollut tässäkin maassa riipiä kristityt sukupuuttoon.No tokihan murha ei näytä murhalta jos se suoritetaan hitaasti vuosien projektissa jossa ihminen pala palalta murenee…

  8. Varsinkin kun maailmanlaajuinen vapaamuuraristo masonit ovat SUURI PETO,ovat viljelleet V merkkiään rikoksissaan ihmiskuntaa vastaan mm. viime vuosisadalla,natsirikokset mukaan lukien.Mutta tämän hetken maailmassa NWO maailmanlaajoinen PETOVALTA joka käyttää teknologiaa joka TÄYSIN poikkeaa mistään muista petovalloista.Samalla sen Uuden maailmanjärjestyksen sisäpiiriin on otettu ISLAM,joka aikoinaan sai kuolinhaavan…Ja tämän NWO petovallan henkeen kuuluu nimenomaan PILKKA heidän vainotessaan kristittyjä maailmanlaajuisesti.Siis kukaan ei pääse sisälle NWO masonien viimeiseen antikristilliseen maailmanlaajuiseen piiriin kuin ne jotka vainoavat tavalla tai toisella kristittyjä.Sauli Niinistö on heidän yksi pyöveli,hyvä NWO työläinen.

  9. Valheista puheen ollen, tiedättekö te, että juutalaisvihamielisenä kansallissosialismi rakentuu valheen päälle? Ensinnäkin holokausti tapahtui. Toisekseen juutalaiset eivät ole vastuussa maahanmuuttovyörystä, eivätkä muslimien ja kristittyjen kinoista. Juutalaiset eivät ole pahoja. Uskotteko te näihin valheisiinne vai tiedättekö valehtelevanne itsellenne ja pidätte näitä vain hyvinä tekosyinä ulospäin vainota ja vihata juutalaisia? Ideologia, joka rakentuu valheen varaan ei ole kestävä. Miksi siis haluatte vihata Israelia ja sen kansaa? Keksitte vain lisää valheita valheiden päälle oikeuttaaksenne vihanne.
    Esimerkiksi Siionin viisaiden pöytäkirjat oli venäläisten tarkoituksella keksimä huijaus. Samoin kasaariteoria on aivan absurdi, monet ovat tutkineet sitä ja todenneet vääräksi. Sitten viljellään irrallisia Talmudin otteita, kuinka Jeesusta muka pilkataan, vaikka kyseessä on aivan eri henkilö. Mutta yksi kansallissosialisti esittää enemmän keksittyjä juttuja kuin 10 sionistia ehtii vastata.

    • Kansallissosialismi perustuu totuuteen, periaatteen, että “Yhteinen etu omaa etua edellä!”. Holoco$tia ei tapahtunut vaan se on juutalaisten sepittämä satu, joka ei kestä minkäänlaista tarkastusta. Se on syy miksi juutalaiset kaikin keinoin tukahduttavat avoimet sadun tutkimukset.
      Juutalaiset ovat vastuussa maahanmuuttovyörystä, koska he järjestivät sen. Lue juutalaisten alkuperäiset asiakirjat, jossa erittäin loogisesti todetaan, miksi muslimien tuonti valkoisiin maihin on juutalaisten turvallisuuden tae.
      Israelia ja Maailmanlajuista Judeaa tulekin vihata, koska se toimii kuin verta imevä vampyyri. Valheita ei tarvitse keksiä – riittää kun tutustutaan juutalaisten alkuperäisiin asiakirjoihin, Talmudista tai Shulchan Aruch tai Vanhaan testamentiin tms., tai tutkitaan miten toimii finanssijärjestelmä ja ketkä ovat sen takana.
      Juu, venäläiset olivat sepittäneet huijauksen, jossa itse ennustivat oman tuhon. Ja siksi juutalaisen vallankumouksen 1917 jälkeen tämän kirjan hallusapidosta juutalaiset komissaarit säätivät kuolemanrangaistuksen. Kasaariteoria on todettu DNA tutkimuksilla. Jeesusta ei pelkästään pilkattiin, vaan jopa surmattiin juutalaisten juonittelun ja vaatimusten johdosta.

    • Zion, Mikset pyri kaatamaan tässä artikkelissa esitettyjä argumentteja yksi kerrallaan todistaaksesi olevasi oikeassa?

      Väitit myös, ettei juutalaiset ole tuoneet muslimeja Eurooppaan. Kaataisitko sitten vaikka tässä artikkelissa esitetyt argumentit yksi kerrallaan: http://www.vastarinta.com/kuka-toi-muslimit-eurooppaan/

      Lisäksi kun väität kansallissosialistien valehtelevan juutalasista, niin haluaisitko ryhtyä yksilöimään näitä valheita, niin voimme todistaa, etteivät ne ole valheita? Kun yksilöit, niin muista kertoa, missä kukaan kansallissosialisti on sanonut näin.

    • – “from then on [Edomites] constituted a part of the jewish people, Herod being one of their descendants”, The Standard Jewish Encyclopedia, 1966 Doubleday & Company, Inc , Garden City, New York, Pg. 592.

      – why does the jewish encyclopedia mention that “edom is in modern jewry”? that is their own writings not the klan! why the kkk reference and where is your proof? “EDOM IS IN MODERN JEWRY.” The Jewish Ency. 1925 Ed., Vol. 5, Pg. 41.

      – the [non-Israelite] Edomites became a section of the Jewish people. “EDOM,” Encyclopaedia Judaica (Jerusalem, Israel: Encyclopaedia Judaica Company, 1971) Vol. 6, p. 378

      – They [the non-Israelite Edomites] were then incorporated with the Jewish nation…. “EDOM, IDUMEA,” The Jewish Encyclopedia (New York & London: Funk and Wagnalls Company, 1904) Vol. V, p. 41

      – …from then on they [the non-Israelite Edomites] constituted a part of the Jewish people, Herod [King of Judea] being one of their descendants. “EDOM (Idumea),” The New Standard Jewish Encyclopedia (Garden City, NY: Doubleday & Company, Inc., 1977) p. 589

      – …they [the Edomites] were hereafter no other than [non-Israelite] Jews. Flavius Josephus, The Antiquities of the Jews (Grand Rapids, MI: Dregel Publications, 1960) Book XIII, Chapter IX, Verse 1, p. 279

    • Zion, olipa tunnepohjainen ja asenteellinen vuodatus, olisi mielenkiintoista saada faktoja ja niihin todisteet tai edes lähdetiedot.
      Epäilenpä vain, että todisteet ovat samankaltaista tunteisiin vetoavaa paasaamista, sitenhän fiktion saa “todistetuksi”.

  10. Suurin osa sitä Israelia joka on olemassa ei ole syyllistynyt niihin rikkomuksiin ja petoksiin joista olen kirjoittanut.Tietty supervarakkaiden piiri harjoittaa tätä toimintaa.En suinkaa koskaan vihaisi tavallista juutalaista,mutta tunnen surua siitä että heillä olisi Kuninkaanaan paljon parempaa tarjolla kuin tämän maailman kuninkaat:Juutalaisten Kuningas Jeesus Nasaretilainen.INRI.

  11. En ymmärrä miksi tämä holokausti pitäisi kieltää??
    Natsina pitäisi olla hyvin ylpeä tästä lopullisesta ratkaisusta!

    • No vaikka jotain olisi tapahtunutkin, on sitä joka tapauksessa liioiteltu potenssin X ja tällä tavalla saatu huomio pois liittoutuneiden sotarikoksista, joita on enemmän kuin kusiaispesässä eläimiä, sekä neuvostoliiton orjatyöleireillä murhatuista kymmenistä miljoonista, joiden joukossa oli taatusti enemmän juutalaisia kuin yhdessäkään holodreamissa on uskallettu edes uneksia.

  12. Nena Kafkan olisi pitänyt tietää, että valehtelu on vaikea laji, ainoa jolle voi valehdella menestyksellisesti ja jatkuvasti on valehtelija itse. Ulkopuolisista aina joku huomaa todenvastaisuuden.

    • Juutalaiset tietävät liiankin hyvin, että valtaosa goyimeista ei huomaa mitään riistiriitoja satutarinoissa, siksi valehtelu goyimille on helppo laji. Ilmiö on kuvattu erinomaisen hyvin George Orwellin Eläinten vallankumouksessa. Sionokristityt ovat toinen oiva esimerkki; puupään uskoa ei horju edes osoitus että pyhäkirja on editoitu ja sensuroitu. «Only puny secrets need protection. Big secrets are protected by public incredulity.» Marshall McLuhan

Comments are closed.