Koti Uutisia Kotimaa Suomen poliisivaltiokehitys jatkuu – nyt vaarassa jalkajouset

Suomen poliisivaltiokehitys jatkuu – nyt vaarassa jalkajouset

10

Suomen poliisi on viime vuosina pyrkinyt rajoittamaan suomalaisten perustavia vapauksia, liittyivätpä ne sitten poliittiseen toimintaan, julkiseen keskusteluun tai ampuma-aseiden omistukseen. Nyt poliisi on ottanut silmätikukseen jalkajousia omistavat suomalaiset.

Poliisi on vihainen siitä, että täysi-ikäiset suomalaiset voivat ostaa niin sanottuja jalkajousia eli varsijousia kaupasta ilman lupabyrokratiaa. Poliisin mukaan suomalaisten oikeuksia ostaa jalkajousia tulisi rajoittaa muun muassa siksi, että vuosina 1994 ja 2007 jalkajousilla suoritettiin henkirikokset. Yleisradion haastattelema viranomainen joutui kuitenkin myöntämään, että vaaralliset henkilöt löytävät kyllä korvaavia aseita, mikäli jalkajousista tehtäisiin luvanvaraisia.

– Poliisia uhkaillaan jalkajousten lisäksi muun muassa luvallisilla ja luvattomilla aseilla, astaloilla, kirveellä, vesurilla, teräaseella ja keittiöveitsellä. Ihmiset ovat tässä asiassa valitettavasti loputtoman kekseliäitä, totesi Poliisihallituksen poliisitarkastaja Marko Savolainen.

Kieltämällä suomalaisilta aseiden omistamisen sekä metsästyksen ja itsepuolustuksen kaltaiset harrastukset viranomaiset edistävät monikulttuurisen poliisivaltion kehitystä. Suomalaiset tahdotaan riisua aseista, jotta olisimme mahdollisimman vaarattomia vihamielisen hallituksen kannalta.

Lähde: Yle

10 KOMMENTIT

  1. Nyt kaikki kannattaa hommata jalkajouset, joilla sitä vielä ei ole.🙂

    • Ikävä kyllä näin on, poliisin resurssit on valjastettu valtaeliitin agendan puolustamiseen, kansaa ei enää puolusta kuin eräät järjestöt ja valveutuneet yksilöt.

  2. Noiden jousten luparajoitusta on käytännössä täysin mahdoton seurata. Kukaan ei tiedä kuinka paljon niitä tästä maasta löytyy ja minkä tehoisia. Ja heti perään tulevat sitten kaarijouset, joita niitäkin on täälä pilvin pimein. Tehokkaita jousia on tullut maahan jo -70 luvun lopulta ja niiden määrää on vaikea arvioida.

    Pahimmassa tapauksessa Suomelle voi käydä niinkuin Englannille jossa kiellettiin yksityishenkilöiden ampuma-aseet. Rikosten tai murhien määrä ei muuttunut, vain tekoväline muuttui. Jo nyt tilanne on Suomessa huolestuttava kun kaupasta ostettaessa puukko pitää pistää muovipussiin vaikka se olisi taskussa. Jos matkalla esim. liikkeestä autoon poliisi pysäyttää ja näytät kuitin tehdystä ostoksesta ja se ei ole muovipussissa, voit saada sakon. Outoa. Miten muovipussi tekee puukon, joka on nimenomaan suomalainen yleistyöväline, yhtään turvallisemmaksi?

    Joskus aikoinaan meillä oli kokous Unkarissa ja sielä jotkut englantilaiset ja ruotsalaiset rupesivat kyselemään että kuinka agressiivisia me suomalaiset oikein olemme. Meillä kun kuulemma on aina puukko mukana. Sanoin että “se on huhupuhetta”. Pistin käden housuntaskuun ja nostin sisällön pöydälle sanoen “meillä on kaksi”. Ja porukkä alkoi nauramaan kun pöydällä oli kaksi puukkoa. Sitten ne kyseli että oletko koko ajan kulkenut nuo taskussa. Ja sanoin että juu. Ja kyselivät että oliko ne lentokoneessakin mukana. Ja sanoin että aina sielä missä minäkin. Ja naurua piisasi.

    Lopuksi voisi lausua vanhan totuuden: yksinään välineet eivät ole vaarallisia (paitsi räjähteet vanhemmiten). Yksilöt tekevät niistä vaarallisia.

    • Itselläni on 4 erilaista “DIY” varsijousta…. Siksi koen ajatuksen kiellosta hiukan huvittavana, mutta sitähän poliisi nykyään on…huvitusta 😀
      Mikäli rälläkkää ja autoromuttamoiden semi-tuosteisia lehtijousia ei tehdä luvanvaraisiksi, niin uusi “kuolettava” jousi syntyy hetkessä…parissa päivässä, jos tahtoo nättiä 😀

    • Juuri se mukana kantaminen tekee puukosta vaarallisen, eli käyttäjä.
      Ajatus on siinä, että jos sinulla on nyrkkiä vahvempaa mukana ja hieman lyhyvämpi pinna erilaisille ärsykkeille, niin helpommin silloin käyttää “pikaistuksissaan” sitä nyrkkiä järeämpää.
      Isolla osalla suomalaisista kun on jokin rakenteellinen vika asenteessa, suututaan silmitttömästi asioista johon joku kommentoi negatiivisesti esim. jalkapallo, poltiikka, oma äiti tms. jonnenjoutava aihe, tällaisista otetaan hurjia lämpöjä nopeammin kuin formula kiihtyy.
      Herkkyyttä lisää tietty alkoholi, joka myös sumentaa rationaalisen ja loogisen ajattelukyvyn, joka on myös monessa ikävässä tilanteessa mukana.
      Puukkoon tai astaloon tarttuminen tietty osoittaa myös kantajan verbaalisen ja loogisen ajattelun vajavuuden, kuten voidaan nähdä näistä mokkapalleroista joita suomen kaduillakin pyörii, euroopassa on heilunut jo pitkät puukot useaan otteeseen.
      Yleensäkään puukon mukana kantamiselle ei löydy perustetta, poikkeukset ovat eränkävijä ja rakennusmies jotka tarvitsevat harrastuksessaan ja työssään puukkoa.
      Palloilu miljoonakaupungin keskustassa ei ole eränkäyntiä.

  3. Niih, montakohan murhaa/tappoa puukoilla on tehty Suomessa…. Eli kumpihan on sikäli vaarallisempi: puukko vai jalkajousi. 😀

  4. Ihmisen nyrkitkin täytyy saada luvanvaraisiksi, niillähän lahdataan jengiä vaikka kuinka paljon.

    • Tämä prosessi onkin jo hyvällä alulla, sillä viimeisen 20v aikana syntyneistä lapsista liki 90% on monellakin tapaa kädettömiä

      • Jalat täytyy myös saada luvanvaraisiksi. Mustan vyön taekwondon harrastajat kantavat kengissään tappavaa asetta…

Comments are closed.