Koti Artikkelit Vastarintaliike Suomalaisapu keräsi ruokaa ympäri Suomea

Suomalaisapu keräsi ruokaa ympäri Suomea

7

Suomalaisavun vapaaehtoiset keräsivät viime torstaina ruokaa kolmessa eri kaupungissa.

sakuva11

Asetuimme kauppojen läheisyyteen jakamaan lentolehtisiä, joissa kerrotaan Suomalaisavun tavoitteista sekä mahdollisuudesta ostaa ruokaa, jonka vapaaehtoisemme lahjoittavat eteenpäin vähäosaisille suomalaisille. Vastaanotto oli erittäin kannustava – Suomessa on edelleen paljon kansallista solidaarisuutta!

Otimme yhteyttä Porissa mukana olleeseen vapaaehtoiseen Johannes Murtoon kysyäksemme muutaman kysymyksen.

Moi Johannes! Olit mukana Suomalaisavun järjestämässä tapahtumassa keräämässä ruokaa vähäosaisille suomalaisille. Minkälaisen vastaanoton saitte?

Vastaanotto oli hyvinkin positiivinen eikä yhtäkään varsinaisen negatiivista kommenttia toiminnasta saatu. Ihmiset tuntuivat olevan iloisesti yllättyneitä tekemästämme työstä nimenomaan suomalaisten hyväksi.

Oliko keräystapahtuma onnistunut?

Vapaaehtoisten ryhmä toimi hieman hiljaisemmalla kauppapaikalla noin kaksi tuntia. Siihen nähden lahjoitusten määrä oli huomattava, ja jotkut paikalliset kävivät varta vasten ruokakaupassa lahjoitusmahdollisuuden vuoksi.

Kävitte jo tekemässä lahjoituksen keräämällänne ruoalla. Miten avustuskohde valikoitui ja miten siellä reagoitiin apuunne?

Pohdimme kohdetta, jolla olisi akuutti tarve avulle ja jossa pääsiäislahjoitus voisi ilahduttaa mahdollisimman suuresti. Olimme ensin puhelimitse yhteydessä kohteeseen ja varmistimme lahjoituksen tarpeen. Lopulta kuljetimme ruokapaketin heille ja poistuimme makeiden kiitosten kera.

Aiotteko jatkaa Suomalaisapua myös tulevaisuudessa?

Ehdottomasti.

tre14131696

Kuvia Porin ruokalahjoituksesta.
Kuvia Porin ruokalahjoituksesta.

ruokapori2 ruokapori3 ruokapori4 ruokapori5

Suomalaisavulla käynnissä myös muita projekteja

Suomalaisavun tammikuussa aloittama vaateapu jatkuu edelleen. Mikäli sinun tai tuttavasi lapsiperheellä on tarvetta vaatteille, olkaa rohkeasti yhteydessä osoitteeseen vapaaehtoiset[at]suomalaisapu.fi! Varastostamme löytyy vaatteiden lisäksi myös leluja ja kirjoja.

Niin ikään helmikuussa aloittamamme farmaseutin apupuhelin on toiminnassa. Kyseessä on koulutettu ammattihenkilö, joka palvelee luottamuksellisesti. Jos sinua mietityttävät esimerkiksi läheisesi suuret lääkemäärät, soita siis numeroon 044 913 0301 ja jätä vastaajaan viesti. Muista jättää myös numero, johon soittaa takaisin, jotta voimme vastata!

Mikäli haluat tukea Suomalaisavun toimintaa, voit esimerkiksi asioida Kadulle.com-verkkokaupassamme, levittää tietoa toiminnastamme kaveripiirissäsi sekä sosiaalisessa mediassa. Voit myös aina olla yhteydessä osoitteeseen vapaaehtoiset[at]suomalaisapu.fi

 

Suomalaisapu.fi

7 KOMMENTIT

Comments are closed.