Strasserismi – sisäinen vihollinen

Yksi taistelumme pahimmista vihollisista on sisäinen vihollinen (ns. kansallismielisen liikkeen sisällä). Tällä vihollisella on monia kasvoja, ja se esiintyy erilaisissa ideologisissa ja poliittisissa asuissa. Olemme päättäneet kutsua kaikkia näitä vihamielisiä suuntauksia yhteisellä nimellä strasserismi.

Tämä artikkeli julkaistiin alun perin Vastarintaliikkeen sisäisessä koulutuselimessä. Katsomme nyt kuitenkin tarpeelliseksi julkaista nämä tärkeät faktat laajemmalle lukijakunnalle ja erityisesti kansallismielisille taistelijoille. Artikkelia on lyhennetty ja muokattu.

On syytä selventää, ettemme käsittele tässä ainoastaan tiukasti määriteltyä ideologiaa, niin sanottua strasserismia, vaan erilaisten suuntausten laajempaa sukulaisuutta, jonka olemme määritelleet nimen strasserismi alle. Olemme todenneet, että niillä kaikilla on samankaltaiset keinot ja vaikutukset, ja että niiden puolestapuhujat (joskus vaistomaisesti) löytävät toisensa ja tekevät yhteistyötä meitä vastaan.

Ensiksi haluan selventää, mikä on tunnusomaista geneeriselle strasserismille. Päällimmäinen tunnusmerkki on aatteemme pohjimmaisen periaatteen suhteellistaminen. Tämä periaate on biologinen peruskivi rotu. Kaikki poliittiset ajatuksemme pohjaavat tälle rodulliselle perusperiaatteelle. Tämä voidaan selittää seuraavalla mietelauseella:

“Hän, joka hyödyttää rotua luonnon palvelijana, ja hän, joka hyödyttää kansallissosialismia rodun palvelijana – hän palvelee hyvää. Hän, joka ei tätä tee, palvelee pahaa.” (Colin Jordan)

Tästä mietelauseesta voimmekin ammentaa kaikki ajatuksemme ja jopa kantamme moraaliin, uskontoon jne. Geneerinen strasserismi pyrkii, eri syistä, suhteellistamaan meille absoluuttisen rodun käsitteen. Se puolustaa kaikkia muita selitysmalleja, usein samankaltaisia ja näennäisesti sukua olevia. Syvempi analyysi paljastaa ne kuitenkin päinvastaisiksi.

Strasserismi pyrkii korostamaan muuta, kuten esim. sosialismia käsitteessä kansallissosialismi, sekä argumentoimaan sen puolesta, että taloudellisilla, sosiaalisilla ja oikeudellisilla kysymyksillä sekä luokkaseikoilla on jonkinlainen etusija (rotuperiaatteen sijasta). Tämän mallin mukaan muita asioita voidaan korostaa perusperiaatteen kustannuksella, esim. kulttuuria, etnisyyttä tai hallitusta. Lisäksi sille on ominaista puoltaa rodulle tuhoisia oppeja (kristinuskoa) ja korostaa “perinnettä” yms.

Toinen tärkeä piirre geneerisessä strasserismissa on niin sanotun johtajaperiaatteen hylkääminen sekä käsitteen “järjestö” vaihtaminen nimikkeisiin “riippumattomuus” ja “verkostoituminen”.

Tämä kaikki merkitsee, että kyseessä on häiritsevä ja kumouksellinen voima, joka vaikuttaa hämmentävästi ja negatiivisesti. Tällaiset harhaopit muodostavat uhan rodulle, sillä ne yrittävät aiheuttaa hämmennystä snobismilla, intellektuellilla hiustenhalkomisella ja perusteettomilla teoreettisilla ajatuksilla tai jopa naamioituneella anarkismilla.

Historiallinen tausta

Oikea strasserismi on saanut nimensä veljesten Gregor (1892–1934) ja Otto (1897–1974) Strasserin mukaan. Veljekset tunnetaan siitä, että he johtivat “kansallissosialistista” vastarintaa Hitleriä vastaan. Heissä henkilöityy, hyvästä syystä, “sisäinen” Hitlerin ja kansallissosialismin vastainen kamppailu.

Sekä Gregor että Otto olivat NSDAP:n (Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen) jäseniä, mutta heidän ja Hitlerin välillä esiintyi valtataistelua jo alusta asti. Hitler oli itsestään selvä johtaja, mutta intellektuelleilla Strasserin veljeksillä oli suurta vaikutusta moniin ihmisiin, niin NSDAP:ssä kuin sen ulkopuolellakin. Heidän vallassaan oli esimerkiksi puolueen suurin kustantaja, Kampf-Verlag, joka julkaisi useita päivälehtiä sekä monia kirjoja ja kirjoituksia.

Goebbels, joka oli aluksi Strassereiden lähin työtoveri, oli yksi heistä, joka ymmärsi myöhemmin, että Strassereiden ajatuksista puuttui sisältöä – he olivat “onttoja”. Hän kirjoitti myös päiväkirjassaan – joskin huolestuneena – että Strasser-siipi voitti heidät intellektuellin materiaalin (kirjojen, kirjoitusten) tuottamisessa, ja että heidät saatettiin päihittää vain kansanpuhujina.

Jo tuolloin, 1920-luvulla, huomattiin rotukysymyksen suhteellistaminen ja taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten korostaminen. Strasser-siipi yhdisti myös monia ajatussuuntauksia, jotka olivat toistensa vastakohtia. Niitä yhdisti vain kätketty ja pahantahtoinen Hitler-vastaisuus.

Yritys muuttaa 25:ttä kohtaa

Kun Hitler istui vankilassa johdettuaan vallankaappausta Münchenissä 1923, ottivat Strasserin veljekset muiden muassa puolueen johdon käytännössä omiin käsiinsä. Julius Streicher erotettiin puolueesta “vulgaarin antisemitismin” vuoksi. Vapauduttuaan Hitlerin ei ollut helppoa saada puolueen johtoa takaisin käsiinsä. Veljeksillä oli vahva ote Pohjois-Saksasta, minkä lisäksi Hitlerille oli langetettu matkustus- ja puhekielto pohjoisessa. Tätä käytettiin häntä vastaan; Strasserit liittolaisineen järjestivät kokouksen Pohjois-Saksassa, jonne Hitlerillä ei ollut asiaa. Hitler lähetti sinne edustajakseen Gottfried Federin (puolueen 25 kohdan laatijan) – tietoisena siitä, että veljesten aikomuksena oli tehdä muutoksia NSDAP:n puolueohjelmaan.

Vastauksena tähän Hitler järjesti suuren johtajainkokouksen Bambergissä, missä hän onnistui estämään Strasser-siiven yritykset ja palauttamaan asemansa johtajana.

Pakotettu kompromissiin

Epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen Hitler oli päättänyt päästä valtaan vaalien kautta. Tästä tiestä tuli epäilemättä pitkä ja vaikea. Tämän ja strasseristien vahvan aseman vuoksi hänen oli pakko tehdä kompromissi. Oli nimittäin olemassa riski, että strasseristit saattoivat aiheuttaa vakavan kahtiajakautumisen puolueessa. Tämä olisi tehnyt Hitlerin suunnitelmista lopun. Siksi hänen tuli nyt edetä varovaisesti ja vahvistaa otettaan puolueesta hiljalleen mutta varmasti.

Yritys hajottaa puolue

Otto Strasser jätti NSDAP:n lopulta vuonna 1930. Hänen yrityksenään oli hajottaa puolue, minkä hän teki selväksi julkaistessaan muiden loikkareiden kanssa manifestin “Sosialistit jättävät NSDAP:n”. Tässä manifestissa Otto Strasser vaati mm. kaikkien tuotantovälineiden kansallistamista. Lisäksi hän syytti Hitleriä siitä, että tämä olisi Berliinin aluejohtaja Goebbelsille lähettämässään kirjeessä kehottanut Goebbelsiä “häikäilemättömään puhdistukseen” kaikista “salonkibolsevikeista”. Manifesti on sinällään todiste strasseristien ottamasta etäisyydestä kansallissosialismin perusperiaatteisiin.

Tämän jälkeen Strasser perusti Mustan rintaman (Die Schwarze Front), joka oli osittain salainen sosialistinen ja kumouksellinen järjestö. Sen johtoajatuksena oli syvä vihamielisyys Hitleriä kohtaan.

Stennesin kapina

Kun hallitus uhkasi kieltää NSDAP:n, antoi Hitler SA-joukoille käskyn, etteivät ne saisi kantaa tuliaseita. Tätä käytettiin syynä kapinaan SA:n sisällä. Kapinaa johti itäisen SA:n johtaja, kapteeni Walther Stennes (josta tuli ainakin myöhemmässä elämässään Neuvostoliiton vakooja). Sittemmin on käynyt ilmi muun muassa Otto Strasserin omien tietojen myötä, että kapinan rahoittivat juutalaiset osapuolet (Silverberg ja Wolff). Kapinan aikana Strasser ja Stennes väittivät, että Hitler oli pettänyt “sosialismin” ja että aseellinen vallankumous oli ainoa oikea tie. Stennes johti myöhemmin toistakin NSDAP:stä irtautunutta ryhmää, joka kutsui itseään Riippumattomaksi kansallissosialistiseksi taisteluliikkeeksi (Unabhängige nationalsozialistische Kampfbewegung). Ryhmä omistautui lähinnä vastustamaan NSDAP:tä.

Tukea suurpääomapiireiltä

Eräs Mustan rintaman NSDAP:hen kohdistuneista syytöksistä oli, että se olisi ottanut vastaan lahjuksia saksalaisilta teollisuusmiehiltä (Krupp, Thyssen jne.). Tiedämme tosin nyt, ettei NSDAP koskaan saanut pikkurahaa enempää – lähinnä kansallismieliseltä teräsporho Emil Kirdorfilta. NSDAP rahoitti toimintansa etupäässä jäsenmaksuilla sekä tapaamisten pääsymaksuilla, lehtien myynnillä, kirjoituksilla ja kirjoilla jne.

Musta rintama sen sijaan sai tukea paljon pahemmalta lahjoittajalta: juutalaisilta Silverbergiltä, Wolffilta ym. Tämä johtui siitä, että heidän intressinsä olivat samansuuntaiset, toisin sanoen pyrkimys tuhota NSDAP.

Hajoamisen uhka

Samaan aikaan, kun Otto Strasser kampanjoi NSDAP:tä ja Hitleriä vastaan (karkeasti mustamaalaamalla), hyväksyivät Goebbels ja Göring hänen veljensä Gregorin johtavaksi jäseneksi puolueessa. NSDAP saavutti valtaa, mutta hajoamisen uhka leijui jatkuvasti ilmassa Gregor Strasserin puutteellisen lojaaliuden vuoksi.

Tästä muodostui Hitlerille hyvin vakava pulma, sillä Strasserin hallussa olevat lehdet kritisoivat Hitleriä varovaisesti ja ovelasti, esimerkiksi letkauttamalla, että “kansallissosialismi on Hitleriä suurempaa”. Silti ne sallivat avoimet hyökkäykset Göringiä ja Goebbelsiä kohtaan. Toimet Strasseria vastaan tällaisena herkkänä aikana olisivat saattaneet johtaa hajoamiseen ja voittounelmien kaatumiseen. Hitlerin oli siksi pakko tehdä kompromissi; hänen oli pakko hyväksyä Gregor Strasser, vaikkakin tietoisena tämän puuhista. Mainittakoon myös, että Gregorin veli vaikutti samaan aikaan piilosta käsin, aiheuttaen kaikenlaisia ongelmia.

Goebbels toteaa silloisessa päiväkirjassaan, että vihamielinen lehdistö suhtautui hyvin Gregor Strasseriin, toisin kuin muihin johtajiin. Tämä, jos mikä, oli painava todiste siitä, että Strasserissa oli jotakin outoa. Voidaankin olettaa, että Strasser nähtiin mahdollisuutena hajottaa NSDAP. Hänen suhteellisuutensa rotu- ja juutalaiskysymyksessä tekivät hänestä “kompromissien miehen”, toisin sanoen henkilön, jonka kanssa saattoi tehdä “kauppoja”.

Suuri petos

Kun NSDAP seisoi jo voiton kynnyksellä, antoi Gregor Strasser yhtäkkiä periksi. Hän väitti, ettei NSDAP koskaan pääsisi valtaan ja että Hitler teki väärin ajaessaan kovaa linjaa. Vallankumouksellinen sosialisti Strasser ehdotti kompromissia ja hallituskoalitiota hyvin taantumuksellisten osapuolien kanssa. Hitler kieltäytyi, sillä hänen tavoitteenaan oli valtakunnankanslerin virka ja NSDAP:n hallitusvalta – tämä tai ei mitään. Strasser-siipi lietsoi tappiomielialaa puolueessa (vain joitain kuukausia ennen Hitlerin valtaantuloa). Lopulta paljastui totuus: Gregor Strasserille oli tarjottu valtakunnankanslerin paikkaa sitä vastaan, että NSDAP hajoaisi.

NSDAP:n johtajat kutsuttiin kokoukseen, sillä puolueen hajoaminen oli jo käsillä. Strasserismi oli vaikuttanut moniin johtajiin ja laskenut heidän mielialaansa. Hitler oli valmis tekemään itsemurhan, mikäli hän ei onnistuisi vakuuttamaan aluejohtajiaan siitä, että nämä pysyisivät puolueessa eivätkä seuraisi Strasseria. Hitler onnistuikin vakuuttamaan heidät, mistä tuli Strasserin loppu. Hänet pakotettiin jättämään puolue, ja vain joitain kuukausia tämän jälkeen, 30. tammikuuta, Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi. Hitler, kompromissiton periaatteen mies, oli voittanut. Kansallissosialismi tuli valtaan Saksassa Strasserin veljesten juonittelusta huolimatta.

Soluttautumista ja vakoilua

Mitä Gregorin veli Otto sitten puuhasi tuona aikana? Aivan, hän koetti täydestä sydämestään tuhota niin paljoa kuin mahdollista. Hän oli mestari levittämään valheita johtavista kansallissosialisteista, erityisesti Hitleristä. Hän oli myös lietsonut Stennesiä ja monia muita kapinaan.

Otto Strasserin Musta rintama värväsi myös tyytymättömiä NSDAP:n jäseniä kritisoimalla Hitleriä siitä, että tämä yritti päästä valtaan vaalien kautta. Hän oli “pettänyt sosialismin” ja – he väittivät – hän oli antanut myydä itsensä teollisuusmiehille. He väittivät, että ainoa tie valtaan kävi väkivaltaisen sosialistisen vallankumouksen kautta. Otto Strasser kehotti värvättyjä NSDAP-jäseniä pysymään puolueessa ja muodostamaan siellä salaisen vallankumouksellisen rintaman, ts. sabotaasi- ja vakoiluryhmän. Monet näistä henkilöistä eivät ymmärtäneet, että strasseristit – ja pidemmän päälle Siion – käyttivät heidän antamiaan tietoja vastustaakseen Hitleriä ja NSDAP:tä. Siksi Mustan rintaman jäsenet olivat itse asiassa vihollisen vakoojia.

Musta rintama – musta propaganda

Juutalainen toht. Kurt Hiller, joka tutustui Otto Strasseriin tämän pitkän Tšekkoslovakian-vierailun aikana, kirjoitti: “Aina vuodesta 1930 alkaen, ensin Saksassa ja sitten maanpaossa, hän [Strasser] kävi pettämätöntä ja urhoollista taistelua tuota ihmissutta [Hitleriä] vastaan Saksassa.”

Musta propaganda on erittäin valheellista propagandaa, jonka tarkoituksena on panetella, turmella ja hämmentää ovelasti muodostetuilla valheilla. Tällainen propagandan muoto sopii siksi hyvin Otto Strasserin järjestöön, Mustaan rintamaan.

Sefton Delmer oli brittien johtava asiantuntija mustassa propagandassa toisen maailmansodan aikana. Hän oli myös vastuussa mustasta radioasemasta nimeltä Gustav Siegfried Eins (jonka tärkein työntekijä oli strasseristipakolainen, joka oli naimisissa juutalaisnaisen kanssa). Delmer kirjoittaa omaelämänkerrassaan Trail Sinisterissä, että yksi hänen esikuvistaan oli salainen musta propagandaradio Tšekkoslovakiassa. Tuota radiota ohjasi Otto Strasser, ja sitä hoiti toinen strasseristi, radioinsinööri Rudolf Formis, joka pakotettiin lähtemään Saksasta hänen paljastuttuaan sabotoijaksi. Tämä salainen radioasema levitti mitä kummallisimpia tarinoita mm. Hitleristä. Mainittakoon, että huhut johtavien kansallissosialistien seksuaalisista perversioista juontuvat juuri Otto Strasserin toiminnasta.

Strasserin mustaa radiokanavaa rahoittivat juutalaiset, ja se toimi Tšekkoslovakian hallituksen suojaamana.

Maanpetos

Juutalainen Fritz Max Cahen kirjoittaa kirjassaan Men Against Hitler, että hänellä oli Hitlerin vastaisen “saksalaisen” vastarinnan johtajana säännöllisiä tapaamisia Otto Strasserin kanssa. (Mainitsemisen arvoista on myös Otto Strasserin yhteydet Ranskan juutalaisiin sisäministereihin sodan alussa.)

Toukokuussa 1939 Strasser antoi käskyn Mustan rintaman jäsenille. Käsky sisälsi muun muassa nämä sanat: “Mustan rintaman [salaisten] joukkojen Saksassa täytyy tehdä yhteistyötä muiden hallituksen vihollisten kanssa sen tuhoamiseksi.”

Saksan miehitettyä Ranskan Otto Strasserille tuli kiire Englantiin, jonne hän ei kuitenkaan päässyt. Sitten hän suuntasikin Portugaliin, mistä englantilaiset auttoivat hänet turvaan Kanadaan. Tämän jälkeen Strasser auttoi liittoutuneita näiden propagandasodassa Saksaa vastaan.

On siis päivänselvää, että Otto Strasser taisteli omaa kansaansa, rotuansa ja maatansa vastaan. Näin hän teki jopa sodan aikana, mikä kaiken järjen mukaan voidaan rinnastaa maanpetokseen.

Strasserismi tänään

Käyttääkö vihollinen strasserismia tänään estääkseen todellisen Siionin vastaisen vastarinnan? Vastaus on kyllä. John Tyndall on edesmennyt BNP:n johtaja, jonka syrjäytti Nick Griffin, vanha strasseristi. Hänellä ei ollut todisteita, mutta hän olettaa artikkelissaan “Enemy finger in the pie?”, että vihollinen kouluttaa soluttautujia ja opettaa heitä strasserismiin, jotta he voisivat hyökätä kansallismieliseen liikkeeseen sisältä käsin. Hän kirjoittaa niin ikään: “En tuolloin ottanut huomioon – tosin tein sen myöhemmin – että heidän ilmeisen typerissä toimissaan saattoi olla jotain suunnitelmallista; ‘strasseristinen’ politiikka saattoikin olla taitavasti suunniteltu kiila entisen NF:n (National Frontin) jäänteisiin. Se olisi taannut NF:n hajoamisen jatkossakin.”

Valitettavasti strasserismi puhuttelee monia nykypäivän ihmisiä – ilman, että heitä tarvitsisi kouluttaa tai värvätä vihollisen agenteiksi. Taisteluumme vaikuttaa myös modernin maailman ja liberaalin demokratian hajottava vaikutus. Vaikka nykyihminen olisikin “kansallismielinen”, hänen ajatteluaan ja toimintaansa ohjaa kuitenkin nykymaailman (juutalaistunut) kulttuuri ja arvot. Nykyajan demokraattinen ihminen reagoi kielteisesti nähdessään järjestön, jossa vallitsee hierarkkinen järjestys, ja joka vaatii jäseniltään lojaaliutta tuossa järjestössä. Nykyihminen saattaa pitää tuollaista järjestöä lahkona, etenkin, kun hän vertaa sitä siihen demokraattiseen yhteiskuntaan, jossa hän elää ja jossa hän on osana. Mitä rappeutuneempi yhteiskunta on, ja mitä syvemmin demokratia on vaikuttanut ihmisiin, sitä todennäköisemmin strasserismi puhuttelee “kansallismielisiä”.

Kansallissosialistin tulisi myös muistaa, että kaikessa on loppujen lopuksi kyse biologisesta perustasta, rodusta. Strasserismia voi siksi pitää suuntauksena, joka puhuttelee niitä “kansallismielisiä”, jotka ovat rodullisesti epäilyttäviä.

Vastarintaliikkeen tehtävä on tietysti vaikuttaa tällaisiin ihmisiin niin paljon kuin mahdollista, koska useimmat heistä ovat todennäköisesti omaksuneet jonkin strasserismin muodon puutteellisen tiedon vuoksi. Yhtä kaikki, tämän aatesuuntauksen uhka on yhä olemassa, ja meidän täytyy olla ainavaruillamme niiden kanssa, jotka eivät koskaan tule muuttumaan. Niin ikään meidän tulee pitää silmällä niitä, jotka käyttävät näitä harhaoppeja aseena meitä vastaan. Ole siis tarkkana ja muista, etteivät kaikki “kansallismieliset” ole kansallismielisiä.

Klas Lund

Nordfront.se