Koti Artikkelit Yhteiskunta Sotaveteraaniliitto kaapattiin monikulttuurisuuspropagandaan

Sotaveteraaniliitto kaapattiin monikulttuurisuuspropagandaan

28

Sotaveteraaniliiton toiminta sosiaalisessa mediassa on kummastuttanut useita suomalaisia viime aikoina. Kansallinen Vastarinta selvitti, että veteraanien perintöä törkeästi politikointiin hyväksikäyttävä liiton tiedottaja on Israelissa asunut monikulttuurisuusaktivisti.

Sotaveteraaniliiton uusi tiedottaja Ariela Säkkinen on pitkän linjan monikulttuurisuusaktivisti.

Kuten olemme useina vuosina itsenäisyyspäivien tienoilla kirjoittaneet, olivat itsenäisen Suomen tärkeimmät rakentajat ja turvaajat lähes aina radikaaleja kansallismielisiä, joiden tavoitteena oli kulttuuriltaan ja vereltään yhdenmukainen kansakunta. Saavuttaakseen tavoitteensa itsenäisyyssoturit olivat valmiita iskemään tarvittaessa jopa kansanpettureiksi todettua esivaltaa vastaan.

Sotaveteraaniliitto on päättänyt kuitenkin liata veteraanien maineen lobbaamalla maahanmuuton, kulttuurimarxismin ja globalismin puolesta. Kun liitto tekee anonyymejä julkilausumia, yhdistetään kannanotot väistämättä veteraaneihin. Näin liittoon soluttautuvat kulttuurimarxistit voivat säälimättä laittaa sanoja henkensä uhalla Suomen puolesta taistelleiden sankareiden suuhun.

Veteraaniyhdistyksiä on jo kauan syytetty rahan kuppaamisesta yhdistysten johdolle sotasankareiden sijaan. Veteraanien valjastaminen politiikkaan vie hyväksikäytön kuitenkin täysin uudelle tasolle. Eilen Sotaveteraaniliitto esimerkiksi propagoi sosiaalisessa mediassa “anti-fasismin” puolesta. Suomessa ainoat “antifasistisiksi” itseään kutsuvat ryhmät ovat aloitteellisen poliittisen väkivallan puolesta puhuvia äärivasemmistojärjestöjä. Tietävätkö liiton pr-tapahtumiin osallistuvat veteraanit, millaiseen politiikkaan heidät on salaa yhdistetty?

Kuka politikoinnin takana sitten on? Sotaveteraaniliiton kotisivuilta selviää, että yhdistyksen tiedottajana työskentelee filosofian maisteri Ariela Säkkinen. Säkkinen palkattiin liiton tiedottajaksi vain muutamia viikkoja sitten, minkä jälkeen liiton sosiaaliset mediakanavat täyttyivätkin nopeasti poliittisesta propagandasta. WSOY kutsuu Säkkistä “häpeilemättömäksi hedonistiksi”, joka on asunut muun muassa Israelissa.

LinkedIn-sivuillaan Säkkinen puolestaan kertoo, että hänen vahvuuksiaan ovat “ihmisoikeudet” ja “maahanmuuttokysymykset”. Hän on työskennellyt muun muassa Suomen somalialaisten liitto ry:ssä, kirkon ulkomaanavussa, Punaisen Ristin “pakolaistiimissä” ja Pakolaisneuvonta ry:ssä. Ei ihme, että hän otti veteraanien, juutalaisten ja muslimien nimissä hiljattain kantaa esimerkiksi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltämisen puolesta.

Yllä on muutamia näytteitä siitä, kuinka Säkkinen on alistanut veteraanit poliittisten intohimojensa keppihevosiksi. Lisäksi Säkkinen käyttää työpaikkansa resursseja jopa laitavasemmistolaisen Into-kirjakustannuksen mainostamiseeen.

Mikäli et pidä Ariela Säkkisen työtä asiallisena, hänelle voi lähettää palautetta puhelimitse 040 518 5688 ja sähköpostilla [email protected]

 

Toimitus

28 KOMMENTIT

    • Kuinka paljon tuo jutikka pystyykään valehtelemaan noinkin pienessä tilassa. KAIKKI valhetta. No, onhan sekin saavutus. Ja jos joku joskus on ollut Kirkon™, SPR:n JA “pakolaisneuvonnan” kaltaisissa syöpäpommeissa töissä, niin voimme olla hyvin varmoja siitä, että tuo henkilö ottaa jokaisen “pakolaisen” eli maahantunkeutujan hyvänä ja hyödyllisenä asiana jo lähtökohtaisesti; vailla mitään kritiikkiä!

      Suomalaiset kärsivät hätää ja puutetta, mutta ruskeille ja mustille loisille tehdäänkin toimeentuloPÄÄTÖS – HUOM.! EI siis -hakemus – välittömästi ja annetaan muodinmukaiset talvivaatteet sekä pelit ynnä vehkeet. Pankkiautomaattikortin toiminta ja kaupassakäynti myös opetetaan heti.

      Täytyy välillä hengittää syvään.

  1. Eiks boi liitot pitäis jo lakkautaa, omaisuus realisoida ja jakaa veteraanien kesken

  2. Surullista. Ei sitten voida näiden harvojen veteraanien ja lottien, jotka ovat vielä keskuudessamme antaa olla rauhassa omalta poliittiselta ideologialta. Taistolaisuus on ottanut samat vanhat keinot käyttöönsä kuin ennenkin. Onneksi oma elossa oleva isoisä, veteraani 97v. JR 25 mies, ei seuraa enää mediaa.

  3. Ei kannata Säkkiselle itselleen valittaa Säkkisen käytöksestä. Suoraan toiminnanjohtajalle, on parempi osoite. Toiminnanjohtaja:

    Markku Seppä
    p. (09) 6126 2012
    GSM 0400 921 332
    [email protected]

  4. Nythän voidaan alkaa kerätä noita varoja jihadistiveteraaneille, kun omat sotasankarit alkavat loppumaan…

    • Miksemme me saa vihata juutalaisia ja muslimeita – ikiaikaisia vihollisiamme, jotka edustavat 180° erilaista arvomaailmaa kuin me – vaikka Talmud ja Koraani käskevät heitä murhaamaan meidät?

      Suvakkien ja mädättäjien “logiikka” ja kaksinaismoralismi ei toimi. Eikä esim. se naisen eurokaan mitään 80 senttiä ole, vaan tasan euron. Kyllä työehtosopimukset ja vahvat ammattiliitot siitä huolen pitävät. Valheita kun vain toistelee tarpeeksi taajaan, alkavat idiootit niitä uskoa.

      Ne ristiriitaisuudet ja järjenvastaisuudet, joita vasurimätäpäät esittävät “muunsukupuolisten” ja kaikenmaailman sateenkaarisyövän nimissä, jätän nyt tässä omaan painoonsa. Pää noita hullutuksia miettiessä sekaisin menee… Että pitäisi saada julkisiin käymälöihin ♂- ja ♀-toalettien lisäksi vielä jokin kolmas… Ehkä neljäs ja viideskin? Mihin tämä saatanan hulluus loppuu? Itse aion tehdä kaikkeni taistellakseni tätä sairautta vastaan.

  5. Tämä on todella väärin sotaveteraaneja kohtaan. Villi veikkaukseni on että tuo viinilasia heilutteleva nainen ei omaa yhtään lasta. Näille despooteille jotka ovat nimittäneet itsensä meidän johtajikseen on yllättävän usein sama nimitäjä: ei lapsia. Silloin kun ei ole ketään jonka puolesta taistella tai tehdä päätöksiä, voi keskisttyä omaan napaan ja kuten tässä tapauksessa, alkoholiin. Mutta kukaan ei ole arkkuunkaan laittamassa. Vanhuun on yksinäistä aikaa. Ja ehkä siksi nämä viher-vasemmistolaiset ajavat eutanasian laillistamista. Kun enää ei ole kivaa, voi kuolla silloin kun itse haluaa.

    Oletteko muuten pistäneet merkille että henkilöt jotka laittavat sosialiseen mediaan juomakuviaan ovat usein rankkojakin akoholisteja? Itse tunnen kolme “superihmistä” jota muut aina ihmettelevät että miten ne ehtii kodin hoidn ja työpaikan lisäksi matkustella ja opiskella niinkin paljon. No, totuus on karumpi. Juomisen ja matkustelun lisäksi ei muuta sitten tehdäkkää. Vaan käytetään muita hyväksi. On syytä muistaa että alkoholisti ei siinä mielessä kaipaa sääliä koska se on omahyväinen ja itsekeskeinen. Ja kerää sääliä muilta sillä että on “sairas”. Miten lie tässä tapauksessa?

  6. Kaikki tiedotusalan ihmiset ovat tämmöisiä, koska muunlaiset eivät koskaan pääisisi mihinkään tiedotusvälineeseen töihin. Heidät koulutetaan töihin välineisiin, joiden tehtävänä on presidentinkin mukaan kontrolloida yleistä mielipidettä.

  7. Koko Suomessa on ollut noin 700 tai vähemmän muslimia vuonna 1939 (tataarit). Moniko näistä lie kaatunut talvisodassa? Kaksi? Kolme?

    Ja on melkoisen törkeää Arielilta teeskennellä että antifasismi olisi pelkästään “natsien vastustamista”. Hävytön paskakasa, mutta onneksi tuommoista sontaa ei usko sokea erkkikään eikä edes vasemmistolaiset itsekään. Joku vihreiden äänestäjä korkeintaan.

  8. Kaikk’ mädätetty on. Vae victis.

    Kommentoin Facebookissa suomalaista, suomalaisten tekemää Coca-Cola-mainosta: ihmettelin että miksi mainoksissa Suomessa pitää olla aivan joka kerta yksi neekeri vähintäänkin. Sama pätee lehtikuviin: ota kuva ihan mistä tahansa lehdestä – pienestä paikallislehdestä tai isosta juutalaisroskalehdestä – niin AINA näet neekerin kuvassa. Tuskin neekerimaissakaan mainostetaan tuotteita neekereille mainoksilla, joissa on JOKA KERTA valkoihoisen kuva.

    Täytyy käyttää vastaisuudessa sanaa “negridi” puhuessani noista otuksista. Raamatullinen “murjaani” ei varmaankaan ole PC-kieltä eli hyväksyttyä sievistelyä?

    Hyvin mahdollista että viestistäni olisi tullut pannaa, vaikka olisin sanaa “negridi”, “tummaihoinen”, “muukalainen” tai “ei-suomalainen” käyttänyt “neekerin” asemesta: ehkä juutalaisessa Facebookissa ei saa ihmetellä tuota asiaa lainkaan, vaan se on hyväksyttävä mukisematta tämän kulttuurimarxismin ja Kalergi-suunnitelman muikaisen väestönvaihdon ynnä muun sionistisen, tuhollisen mielisairauden keskellä.

    “Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa.”

    Kaksinaismoralismi se jyllää. Mutta senhän tietää jokainen jo. Puulta alkaa maistua tämä touhu.

    • Voi Jeesus sinä olet sekaisin. Mene hyvä mies (tai nainen) psykologin puheille niin saat ehkä apua noihin pelkotiloihisi. Koulutuskaan ei varmasti olisi pahitteeksi, sen verran on sinulla maailma hukassa. Mitä se sinulle kuuluu vaikka vessoja olisi tuhat erilaista, vai onko se jotenkin sinulta pois?

  9. Ilmeisesti Sotaveteraaniliitto on ottamassa huomaansa myös allahin soturit. Sillä rintamalla kasvu näyttääkin vahvalta.

  10. Iltalehti ehtikin jo tästä harhaanjohtavasti uutisoida.
    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712122200598205_u0.shtml

    Jutussa näytettiin vain sopivasti valikoituja Sotaveteraaniliiton twiittejä. Eipä ollut lehdellä rohkeutta antaa likkiä tähän juttuun, koska se paljastaa aukottomasti millaisesta jälkimarxilaisesta politikoinnista ja solutuksesta Ariela Säkkisen toiminnassa on kyse.

    Kertoo myös paljon, että äärivasemmiston räyhäfoorumeilla on heitetty yläfemmoja poliittisesti korrektin sotaveteraaniasian vuoksi. Muutenhan heitä ei ole asia kiinnostanut, paitsi 1960-luvulta lähtien solvaamistarkoituksessa. Asenne on sama kuin kirkon kohdalla: kun kirkko on saatu mädätätettyä ihmistä palvovaksi pervokirkoksi, se alkaakin kelvata kummasti uuskommunisteille!

    “Kommunistien taktiikka jakautuu aina kolmeen osaan: pilkkaa, omi ja häpäisi ja sitten tuhoa”
    -Arthur Kemp

  11. Olennainen kysymys: kuka palkkasi Säkkisen? Todennäköisesti yhdistys on solutettu monikultturisilla sosialisteilla jo kauan sitten. Säkkisen palkkaaminen tiedottajaksi on vain tuon mädätyksen näkyvin seuraus. Vasemmiston kansanvihollisilla huolestuttavan määrätietoista tuhotoimintaa. Nyt tulilinjalla ovat jo isänmaalliset yhdistykset ja instituutiot.

  12. “Ariela Säkkinen” — Huh-huh… Jo on jutikalla meriittilista! Hyi olkoon, ihan pahaa tekee lukea. Ja jos minulta kysytään, niin IHMISoikeuksillahan ei ole mitään tekemistä somalien, Romanian kerjäläisten tai muiden vastaavien maatamme kuppaavien loisten kanssa. Tämä ei ole mikään nami-nami kosher-mielipide, jonka juutalainen Facebook hyväksyisi, ei. Siellä ja muuallakin internetissä “väärät” mielipiteet siivotaan pois, jolloin loppulauselmaksi jää kaikenlaisen multikultin, sateenkaarisyövän ja punaviheroksennuksen yksimielinen hyväksyntä vailla soraääniä. Kätevää, eikö? Juutalaisten omistamat valemediat ja maksetut maanpetturipoliitikkomme monasti sanovatkin suoraan, ettei mitään vastarintaa ole olemassakaan. Eikä Vastarintaakaan, enää sen puoleen. Yritetään vain pakottaa raivolla sitä, mitä kukaan väheisenkin aivotoiminnan vielä omaava ei hyväksy: kaikki on hyvin, Suomi! Kaikki rakastavat lähi-itäläistä ja afrikkalaista rikastustamme. Ihanaa värinää ja kansainvälisyyttä! Saamme etnisiä ravintoloita ja kuulemme kutkuttavan eksoottisia kieliä puhuttavan kaikkialla! Emme saa käpertyä kuoreemme, vaan rajat tulee avata!

    Ei mutta… nuo sotaveteraanit.fi-nimissä tehdyt sähköiset kannanotot, joita on kavalkadi ylhäällä, ovat täyden paska-aivon aikaansaannoksia. Valitettavasti joudun asian näin suoraan – ilman kivapuhetta – tuomaan julki. Onhan minulla yhä siihen mahdollisuus. Oikeutta ei taida olla, mutta mahdollisuus on. Vielä. Suomi nimenomaan oli sodassa juutalaista ksenokratiaa vastaan. 1905 ei vielä onnistuttu itänaapurissamme, mutta 1917 bolševikit eli marxilaiset eli kommunistit eli JUUTALAISET onnistuivat tappamaan viimeisen tsaariperheen palatsinsa kellariin. Tärkeinä hääräjinä paikalla mm. Lev Davidovich Bronstein eli “Leon Trotsky”. Lenin oli myös juutalainen, kuten “Josef Stalinkin” eli Josif Vissarionovitš Džugašvili. “Džugašvili” on gruusiaa ja tarkoittaa JUUTALAISEN POIKAA. “Vallonkumouksen” – oik. VALLANKAAPPAUS – yhteydessä omaksuttiin uudet nimetkin.

    • Mielisairaus, heikkous, itsetuho, pervertismi, ahneus, typeryys – näistä sinut palkitaan tänään. Kaikki rappeutuu eksponentiaalista tahtia, kun idiootit, mielenmyrkyttäjät ja ammattivalehtelijat jakelevat toisilleen virkoja, palkintoja ja meidän verovaroja. Teemme keinotekoisen budjettivajeen avulla omaehtoista itsemurhaa. Juutalaisesta EU:sta ja sionistisesta eurosta on päästävä HETI eroon. Yhteistyötä venäläisten slaaviveljiemme kanssa on tehtävä ja muistettava, ettemme koskaan sodassa heitä vastaan olleet, vaan juutalaisia vastaan, jotka maan kaappasivat. Suurin osa N-liiton juutalaisista senaattoreista laivattiin suoraan USA:sta; maailman juutalaisimmasta maasta. Maailmankommunismi ei onnistunut eli Kiinaa ja N-liittoa ei saatu yhdistettyä. Nyt Putin pitää huolen siitä ettei tuota suurta ja mahtavaa maata enää koskaan koukkunokkien armoille päästetä. Sen takia pikkuruinen Suomikin räksyttää mukamas kovaa kaikkea tervejärkistä ja kansalliseen itsesuojeluun liittyvää vastaan – tapahtui se sitten täällä tai Venäjällä. Tervejärkisiä ihmisiä, jotka näkevät Putinin, Venäjän ja venäläiset ystävinä, liittolaisina ja KAUPPAKUMPPANEINA, ovat trolleja. Pakkohan tämä on uskoa kun Jessika “Piri” Aron ja Saara “Keinovalikoima” Jantusen kaltaiset järjenjättiläiset näin sanovat. Jälleen kerran: mitään vastarintaa ei siis ole olemassa. Trollit ne vain tanssivat hiljaa mesoten varjoissa.

      Harrastanpa vihapuhetta ja rienaamista vielä vähän: mielestäni Mannerheim ei ole
      “suurin suomalainen”, vaikka YLEn – tuon valtavan itsetuholaitteen – mukaan tämä juutalainen poikkeustilapresidentti s.o. marsalkka sitä olikin. Minulle tämä Sveitsissä AIDS:iin kuollut, Suomea osaamaton homoseksuelli edustaa vain ja ainoastaan kaikkien Suomen itsenäisenä ja sodassa poissa pitäneiden sopimusten poisheittämistä. Toivottavasti tämän kirjoittaessani en pilannut kenenkään iltaa, järkyttänyt maailmankuvaa tai poksauttanut unelmakuplaa. Minun mielestäni Suomi ei ole enää itsenäinen.

  13. Oksettava ämmä tuo Säkkinen! Ei tuota idioottia taida edes hävettää yhtään kun on niin hiton tyhmä. Kaikenlainen roskaväki sitä happee kuluttaakin.

  14. Ariela on sionistien myyrä joka on kaapannut sotaveteraanien twitterin edistääkseen valkoisten suomalaisten kansanmurhaa.

  15. Suomen puolesta taistelivat mm. myös Suomen juutalaiset ja tataarit.

    On kyllä väärin kaikkien kaatuneiden muiston ja veteraanien kunnian tähden, kun heidän asiaansa käytetään nykypolitikointiin. Veteraanin poikana tunnen hieman myötähäpeääkin tällaisesta pelin politiikasta…!

  16. Ihan uutena lukijana pohdin, onko mitään perusteltua syytä monikulttuurisuuden vihaan? On näin, ettei haluta sekoittaa kulttuureja keskenään ja ymmärrän sen, sillä onhan vaarana alkuperäisen kulttuurin katoaminen, kuten eläinten risteytyksenkin kanssa. Mutta onko tälle mitään muuta syytä? Eihän aina uuden luominen ole paha asia kuitenkaan. Haluaisin kuulla tähän vastauksen

  17. Tälle Säkkiselle kävi vähän nolosti, kun hän epähuomiossa paljasti itsensä Husu Husseinin Facebook-julkaisujen tekijäksi. Oli valittanut Hakkaraisesta Husun tilillä ja unohtanut vaihtaa julkaisijan profiilin pois omasta tilistään, niin nimi jäi näkymään julkaisuun, joka sittemmin on poistettu. Kuvankaappaus kuitenkin jäi: https://imgur.com/4Wub0v4

    Sinänsä hassua, kun Husun seinällä on myös julkaistu ylistävä ja selittelevä kirjoitus sotaveteraanien tiedottajan touhuista. On tainnut siellä siis Säkkinen kehua itseään Husun nimissä.

    • Katsokaapa 28.9.2015 Iltasanomissa julkaistu juttu, jossa iäkkäät sotaveteraanit on otettu julistamaan avoimien rajojen politiikan autuutta. Juttu löytyy nimellä “Sotaveteraanit ja lotat vetoavat, pidetään Suomi rauhallisena.”

      Siinä sotaveteraaniliitto ottaa voimakkaasti kantaa pakkomonikultturisuuden puolesta. Porukka, jolle lasten ja alpakoiden käyttäminen ihmiskilpinä omalle aatteelle on ihan jees, onnistuu toki myös vanhusten käyttäminen propagandaan silmää räpäyttämättä.

Comments are closed.