Koti Uutisia Simon Wiesenthal -keskus kovisteli Niinistöä – Suomi tutkii SS-vapaaehtoisten teot sodan aikana

Simon Wiesenthal -keskus kovisteli Niinistöä – Suomi tutkii SS-vapaaehtoisten teot sodan aikana

8

Suomi aikoo selvittää, syyllistyivätkö suomalaiset SS-vapaaehtoiset juutalaisten teloituksiin toisen maailmansodan aikana. Aikaisemmin useat tutkimukset ja voittajaosapuolten kirjoittama historia ovat todenneet, ettei rikoksia suomalaisten puolelta tapahtunut. Tähän tulee mahdollisesti muutos.

Tutkimusten uudelleenavaaminen sai alkunsa, kun kirkkohistorian dosentti André Swanström julkaisi omia tutkimuksiaan, joiden mukaan suomalaisvapaaehtoiset olisivat teloittaneet juutalaisia. Lokakuussa julkaistussa tutkimuksessa ei tosin esitetä mitään vedenpitäviä todisteita teloituksista vaan ainoastaan yhdessä kirjeessä ollut sivulause, jossa todetaan kenen tahansa osaavan teloittaa juutalaisia. Kirjeessä ei siis esimerkiksi todeta, että kirjoittaja olisi itse osallistunut teloituksiin. Sodan aikana myös teloitettiin paljon partisaaneja, joihin kuului myös runsaasti juutalaisia.

Tutkimuksen saatua näkyvyyttä Simon Wiesenthal -keskuksessa otti keskuksen johtaja Efraim Zuroff yhteyttä Sauli Niinistöön kirjeellä. Niinistö laittoikin byrokratian rattaat pyörimään tehokkaammin kuin SS Wiking -divisioona itärintamalla ja ilmoitti Suomen aloittavan viralliset tutkimukset mahdollisista sotarikoksista.

 

Lähde: Iltalehti

8 KOMMENTIT

  1. Tällaiset kirjeet voi pistää suoraan silppuriin. Jos kivääritulta tulee silmille ei siinä ehdi huutelemaan vastapuolelle että “laskisitko housusi nilkkoihin ja näyttäisitkö onko sinulla esinahka”. Kansainvälisissä kovapanosammunnoissa pidetään pää matalana ja ammuskellaan suuliekkejä kohti.

    Toisaalta, jos kerran suomalaiset sotilaat saavat ammuskella juutalaisia niin miksi jääkärit pitäisi eritellä erikseen?

    Mutta on näillä ollut aikaisemminkin aivopieruja. Ja paljon isompia. Mekin voimme ruveta väittämään että “Kolme miljoonaa suomalaista kuoli sotien aikana”.

  2. Miten akateeminen tutkija voi väittää mitään ilman vedenpitäviä todisteita?

  3. Kyselisivät vaikka tuolta vähän idempää, että mahtoikohan siellâ Berijan tarhoissa olla yhtään jumalan valitun kansan edustajaa ja jos oli, niin kohdeltiinko niitä kiltisti…

  4. Onko kaiken perustana siis Ensio Pihkalan epämääräinen tokaisu juutalaisten ampumisesta, joka ilmeisesti kuuluisi ehkä tulevaisuudessa toimintaan. Hänhän saattoi vain ilmaista uskomuksensa, joka häneen oli syötetty Suomessa Ilta-Sanomien ja Hesarin toimesta. Hän oli kritisoinut tätä ennen partisaaniteloitusta. Pihkala kuoli pian itse partisaanihyökkäyksessä.

    Mitä ne puhuvat jostain huoltokolonnan miehestä? Onko hän sanonut jotain? Ei viitsisi ostaa dosentin kirjaa. Mihin kaikki perustuu?

  5. Kyseessä on arkistoselvitys, jonka tilaa valtioneuvoston kanslia. Se tehdään yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa.

    Ylenanto https://yle.fi/uutiset/3-10039452

    Kunhan vain luvatun kansan edustaja paukuttelee henskeleitä. Eipä Kansallisarkiston uumenista löydy mitään raskauttavaa tämän asian osalta. Muiden arkistojen tietoihin ei siis perehdytä… 🙂

    Jäljellä olevat suomalaiset SS-miehet voivat siis unohtaa tämän henskeleiden paukuttelun. Jos ei säännöllisesti pidä itsestään ääntä, niin voi pian unohtua… Näin siis luvatun kansan edustaja.

  6. Minä kyllä uskon, että tutkijat arvelevat suomalisten osallistuneen holokaustiin, asiasta tehdään iso uutinen ja Suonen eliitti voivottelee, anteeksipyytelee, määrää ison holokaustikorvauksen Israelille ja ehkä säätelee lakejakin. Ainakin SS-sotilaiden arvsotusta hillitään yms.

    Tuohon kaikkeen riittää jo tuo Ensio Pihkalan aineisto

  7. Ehkäpä asetettu komissio hoksaa että täällähän ne loput kuudesta miljoonasta menettivät henkensä. Näin saadaan taas luvut täsmäämään kun Saksan työleirien muistolaatoissa uhriluvut laskevat kuin lehmän häntä.

Comments are closed.