Koti Artikkelit Vastarintaliike Simon Lindbergin uudenvuodenpuhe

Simon Lindbergin uudenvuodenpuhe

5

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen valtuuston puheenjohtaja Simon Lindberg piti Radio Nordfrontissa uudenvuodenpuheensa, jossa hän analysoi mennyttä vuotta 2016. Lisäksi hän puhuu nyt alkaneesta vuodesta 2017. Alla on puhe tekstimuodossa suomeksi käännettynä. Lue myös “Vastarintaliikkeen vuosi 2016 Suomessa“.

Hyvää iltaa Pohjolan ystävät! Tänään on vuoden 2016 viimeinen päivä. Uudenvuoden aattoilta on päivä, jolloin on syytä sekä vilkaista taaksepäin että katsoa myös tulevaa. Päivä, jolloin on hyvä tiivistää tapahtumat vuoden ajalta. Näin voi sekä oppia virheistään että inspiroitua sekä omista että muiden paremmin onnistuneista hetkistä. Uudenvuoden aattoiltaan liittyy myös odotuksia tulevalle vuodelle, uusia päämääriä ja visioita.

Tarkastellessani mennyttä vuotta voin heti tiivistää sen yhteen asiaan: Meillä on ollut uskomaton vuosi, jonka olemme kokeneet ja yhdessä luoneet! On totisesti ollut kunnia johtaa Pohjoismaista Vastarintaliikettä vuonna 2016. Olemme tietenkin tehneet jälleen ennätyksen aktiviteettien lukumäärässä. Jo Pohjola-päivillä elokuun lopussa minulla oli ilo ilmoittaa, että olimme julkaisseet enemmän aktivismiraportteja kuin koko vuonna 2015. Joistakuista teistä tämä ei enää tunnu niin erityiseltä asialta, sillä tämä on jo viides vuosi peräkkäin, jolloin ylitämme itsemme. Minulle henkilökohtaisesti tämä tuo kuitenkin yhtä paljon tyydytystä kuin mitä se viisi vuotta sitten toi. Meistä tulee todistetusti yhä aktiivisempia kaiken aikaa, ja etenemme pysähtymättä.

Eräs kasvun tärkeimmistä syistä on tietysti se, että rekrytoimme runsaasti uusia ihmisiä, mutta syy löytyy myös vahvoista ihmisistä aktivistiytimessämme: Fanaatikoista, jotka uhraavat kaiken taistelun tähden; henkilöistä, joista tulevaisuuden voittomme on täydellisen riippuvainen; suoraselkäisistä ja uhrautuvaisista miehistä ja naisista, jotka ovat esikuvia kaikille vasta rekrytoiduille.

Mitä tulee vuoden aikana suoritettuun aktivismiin, saatte odottaa vielä pari päivää, minkä jälkeen kaikki vuoden 2016 tärkeimmät yksityiskohdat sisältävä vuosikertomuksemme julkaistaan sivuillamme. Haluan kuitenkin jo nyt lausua suuret kiitokset kaikkein toimeliaimmille ja omistautuneimmille aktivisteillemme.

Luettelen seuraavaksi kaikkein aktiivisimmat Ruotsissa sijaitsevat kunnat aakkosjärjestyksessä, en järjestyksessä kaikkein aktiivisimmasta hieman vähemmän aktiivisiin. Teen näin siksi, etten pilaisi odottavaa ja jännittynyttä tunnelmaa liittyen vuosikertomukseen. Siksi sanonkin: Borlänge, Emmaboda, Göteborg, Hudiksvall, Karlstad, Landskrona, Ludvika, Luulaja, Skövde, Tukholma, Sundsvall, Örebro ja Örnsköldsvik, olette kaikki tehneet erittäin hyvää työtä. Kaikissa edellä mainituissa kunnissa on suoritettu ainakin yksi aktiviteetti per viikko koko vuoden ajan! Kaikkein aktiivisimmat kaupungit ovat suorittaneet yhden aktiviteetin peräti joka ikisenä päivänä. Tällainen on fantastista, ja tästä sopii totisesti kaikkien muiden ottaa mallia!

Alati lisääntyneen perusaktivismin ja rekrytoitujen määrän ohella tulen muistamaan vuoden 2016 vuotena, jolloin loimme perustan kansallissosialistiselle mielenosoituskulttuurille. Viime vuonna astuimme aivan uudelle maaperälle niin sanotun Good Will -aktivismin kautta. Korostimme myös olevamme viimeinen puolustuslinja homojen etujärjestöjä vastaan. Vuonna 2016 järjestelmä myös toden teolla osoitti, ettei se tule vain katselemaan sormiensa läpi menestyskulkuamme. 2016 muistetaan myös vuotena, jolloin Norjassa todella alkoi tapahtua. Lisäksi otimme ensi askeleet Islannissa.

Olemme nyt luoneet siis pohjan kansallissosialistiselle mielenosoituskulttuurille. Vapunpäivänä, kansainvälisesti työväenliikkeen päivänä, kokosimme 350 ihmistä joukkoomme Borlängessä teemalla “Taistelu finanssieliittiä ja kansanpettureita vastaan”. Mielenosoituksesta tuli suurin kansallismielinen mielenosoitus vuosiin ja suurin avoimen kansallissosialistinen mielenilmaus sitten 30-luvun. Vapunpäivänä meistä tuli maailmankuulu liike yhdessä yössä, ja meistä puhuttiin valtavirran mediassa monella eri kielellä.

Näyttäydyimme vahvana ja kasvavana voimana, ja osoitimme kansallismielisen liikkeen olevan jälleen nousukiidossa. Toimme esille, että on olemassa todellinen työväenluokan liike, joka oikeasti palvelee pohjoismaisen työläisen intressejä erottuen näin punaisista kapitalismin lakeijoista. Borlängeä hallitsi 1. toukokuuta Pohjoismainen Vastarintaliike!

Borlängen jälkeen aloimme välittömästi suunnitella jo seuraavaa mielenosoitusta. Tämän mielenosoituksen suunnittelu oli ehkä vielä avoimempaa, ja 12. päivä marraskuuta Tukholmassa marssittiinkin “Pysäyttäkää muukalaisinvaasio” -sanoman alla. Siellä onnistuimme jopa tuplaamaan osallistujamäärämme yli 700 henkeen. Jopa satoja ihmisiä tuli myöhässä, eikä poliisi enää päästänyt tätä ihmisjoukkoa liittymään kulkueeseemme. Englanninkielinen järjestön nimi Nordic Resistance Movement levisi medioissa ympäri maailman kuin kulovalkea, ja pohjoismaiset ihmiset saivat jälleen todistaa liikkeemme olevan todellakin voimissaan.

Alle kuukausi edellä mainitun onnistuneen mielenosoituksen jälkeen oli aika suunnata itään Helsinkiin Suomen itsenäisyyspäivänä. Sielläkin rikottiin osallistujaennätys. Suomessakin Vastarintaliike nimittäin järjesti suurimman kansallissosialistisen mielenosoituksen sitten toisen maailmansodan!

Aloitimme kuluneena vuonna Good Will -aktivismin. Luen seuraavassa aktivistin käsikirjasta, mitä tällä käsitteellä tarkoitamme:

“Tällaisella aktivismin muodolla autamme vähäosaisia, alkuperältään pohjoismaisia ihmisiä, joita valtio tai järjestelmälle uskolliset avustusjärjestöt eivät voi tai halua auttaa. Näiden aktiviteettien tarkoituksena ei ole luoda kuvaa hurskaasta ‘hyväveli-järjestöstä’. Aktiviteettien tarkoituksena on puolestaan tuoda esiin järjestelmän haluttomuutta tai kyvyttömyyttä auttaa; tarkoitus on näin paljastaa maamme korruptoitunut ja vastuuton hallinto.”

Olemme partioineet kaduilla useaan otteeseen monessa eri kaupungissa suojellaksemme kansaamme väkivallalta. Tässä poliisi on epäonnistunut. Olemme toimineet järjestyksenvalvojina seksuaalisen ahdistelun kanssa kärvistelevissä uimahalleissa, joissa valtio ei ole kyennyt takaamaan ihmisten turvallisuutta. Olemme keränneet roskia ympäri poliitikkojen unohtamia metsiä ja vieneet ne sopivammille paikoille. Olemme jakaneet ruokaa köyhille kansalaisille, jotka hallitseva järjestelmä on pettänyt (tämä järjestelmä käyttää veronmaksajien rahat mieluummin maahanmuuttajiin).

Eräinä Good Will -aktivismin muotoina olemme myös osallistuneet uusien vastaanottokeskusten avaamista protestoiviin mielenilmauksiin ja tapahtumiin. Lisäksi olemme yrittäneet varoittaa skellefteålaisia Trästockfestivaalien mukanaan tuomasta muukalaisten harjoittamasta seksuaalisesta joukkoahdistelusta. Olemme niin ikään kohdanneet kehitysvammaisen naisen brutaalisti raiskanneen, lähes heti vapaaksi päästetyn “yksin Ruotsiin saapuneen pakolaislapsen” Gotlannissa.

Taistelustamme homojen etujärjestöjä vastaan on tullut entistä intensiivisempää vuoden 2016 aikana. Aiempina vuosina on suoritettu vain yksittäisiä aktivismeja tätä sionismin yhtä ilmentymää vastaan, mutta erityisesti kesällä 2016 kyseiset kansanviholliset saivat kokea ehkä laajinta vastarintaa meidän puoleltamme. On tietenkin aivan luonnollista, että vastarinta lisääntyy niillä rintamilla, joilla vihollinen siirtää asemiaan eteenpäin. Kaikki aktivistit, jotka pakottivat Pride-spektaakkelit perääntymään vuonna 2016: hyvin tehty. On ollut silmänilo nähdä vihollisen lippujen palavan poroksi. Kansalle vihamielistä lippua ei nimittäin tulla nostamaan salkoon missään tulevan kansallissosialistisen Pohjolan alueella, oli taho sitten EU, homojärjestöt tai punaiset vandaalit.

Järjestelmä yrittää saada osuman meihin. Aiemmin vuoden aikana näimme jo, ettei poliisilta puuttunut resursseja esimerkiksi Skellefteåssa vainotessaan ryhmänjohtaja Robert Eklundia, Gotlannissa suojellessaan raa’asta joukkoraiskauksesta epäiltyjä muukalaisia tai pahoinpidellessään ja hyökätessään mielenosoittajiemme kimppuun Tukholmassa niin kutsutun holokaustin muistopäivän yhteydessä. Olemme valitettavasti saaneet jo kauan tottua edellä mainitunlaisiin tapauksiin sekä esimerkiksi siihen, että autoja pysäytetään matkalla isompiin aktiviteetteihin. Ihmisiä on myös estetty tulla kuuntelemaan puheitamme mielenosoitusten aikana.

Tukholmassa 12. päivän marraskuuta mielenosoituksessa järjestelmä paljasti mitään peittelemättä todelliset kasvonsa. Kaistapäiset poliisit yhtä raivopäisinä kuin berserkit aikoinaan riehuivat kyynelkaasun ja teleskooppipamppujen kanssa lyöden yhden aktivisteistamme tajuttomaksi aivan provosoimatta. Tällaista toimintaa toistivat heidän Helsingin-kollegansa Suomen itsenäisyyspäivänä, jolloin Emil Hagberg pidätettiin ja vietiin samaan poliisiautoon tunnetun täkäläisen äärivasemmistolaisen kanssa. Kaikkein pahinta tässä oli se, että Hagbergin kädet oli sidottu selän taakse samaan aikaan kun ylikansallisen suurpääoman juoksupoika oli poliisiautossa täysin vapaana. Jollakin ihmeellä Hagberg onnistui lopulta – tultuaan ensin rajusti pahoinpidellyksi – irtautumaan siteistä ja lyömään antifasistia takaisin. Vasta antifasistin jouduttua altavastaajaksi poliisi puuttui asiaan.

Järjestelmä toimii meitä vastaan muillakin tahoilla kuin sinipukuisten kautta. Lokakuussa järjestelmän media yritti luoda kuvaa Vastarintaliikkeestä syyllisenä sosiaalidemokraattien skånelaiseen kuntapoliitikko Pierre Esbjörnssonin kotiin kohdistuneeseen syyskuiseen murhapolttoon. Hänen autonsa oli sytytetty tuleen, ja hänen talonsa seinään oli spraymaalattu tökerönnäköinen Vastarintaliikkeen symboli. Vapaalla kädellä tehty symboli erosi huomattavasti siitä, millaisia Vastarintaliikkeen aktivistiryhmät käyttävät.

Samoihin aikoihin tämän false-flag-iskun kanssa sittemmin menehtynyt punainen helsinkiläisnarkomaani sylki aktivistejamme päin, ja sen jälkeen alkoikin jo liikkeen kiellosta toitottaminen. Heti Ison-Britannian hallituksen päätettyä kieltää National Action -järjestö ilmaisi Suomen poliisijohtokin maan pääministerin tuella nostavansa kanteen Vastarintaliikkeen kieltämiseksi Suomessa. Prosessin lopputulos ratkeaa tuomioistuimessa vuoden 2017 aikana.

Myös Norjassa järjestelmä pullistelee lihaksiaan, ja turvallisuuspoliisi PST vaikuttaakin lisänneen reilusti kansallissosialistisen opposition vainoamiseen suunnattavan budjetin määrää. Norjalaiset aktivistimme ovat todella päässeet vauhtiin menneenä vuonna; he ovat moninkertaistaneet jäsenmääränsä, tehneet ennätyksen aktiviteettien lukumäärässä ja alkaneet näkyä yhä enemmän julkisesti kaduilla. Tästä PST ei tietenkään pidä, ja aktivistien työpaikoille ja koteihin putkahtamisen lisäksi he ovat ajaneet norjalais-venäläisen kansallismielisen Yan Petrovskiyn (tunnettu myös Veliki Slavianina) ulos maasta. Saman he ovat uhanneet tekevänsä ruotsalaissyntyiselle ryhmänjohtajalle Tommy Nybergille.

Lisää uutterien “väärinajattelijoiden” maastakarkotuksia saattaa tapahtua seuraavan 365 päivän aikana. Myös järjestön kieltämisestä Suomessa tulee mahdollisesti todellisuutta tulevana vuonna. Ensimmäinen järjestelmän sinisiin pukeutuneiden viranomaishuligaanien murhaama patriootti sitten Mikael Krusselin vuonna 1991 voi olla täyttä faktaa vuonna 2017. Antaa tulla! Järjestelmä ja vihollisemme voivat tehdä aivan mitä lystäävät yrittäessään hiljentää meidät, mutta he eivät kuitenkaan tule KOSKAAN onnistumaan meidän pysäyttämisessä. Murhat, kiellot ja karkotukset eivät pysty tappamaan kansallissosialismia ja sen pyhään nimeen taistelevaa, alati kasvavaa kansanjoukkoa!

Sitä mukaa kun kasvamme, tulee myös paine meitä kohtaan lisääntymään. Voimme toisaalta myös nähdä lisääntyneen painostuksen todisteena nousustamme. Meidät nähdään nyt totisesti uhkana vallitsevalle järjestelmälle. Olemme sionistien silmissä heidän pahimpia vihollisiaan, olemme globalistien painajaisuni. Poliitikot ja muut kansanpetturit halaavat tavallistakin kovemmin pehmolelujaan kasteltuaan ensin sänkynsä. Ja tämä on heille aivan oikein!

Olemme toden teolla saaneet tuulta purjeisiimme, ja meillä menee nyt hyvin. Liikkeemme edistyy ja politiikkamme alkaa saada tunnustusta. Valkoiset kansat ympäri maailman taistelevat itsensä vapaiksi sionismin kahleista; tätä olemme todistaneet niin Britanniassa Brexitin yhteydessä kuin USA:ssa Trumpin tultua valituksi presidentiksi. Selvennykseksi sanon vielä, että Brexit ei tarkoita brittien siirtymistä kansallissosialismiin ja että Trump on vielä kaukana Hitlerin veroisesta johtajasta. Tarkoitan, ettei maailma ensin juurikaan uskonut Brexitin ajamiseen tai Trumpin nousuun Yhdysvaltain presidentiksi. Nämä kuitenkin tapahtuivat, ja se on historiallisesti katsottuna melkoisen ainutlaatuista.

Edellä on kaksi todistetta niistä monista, jotka viittaavat siihen, ettei valtaeliitin asema ole enää täysin vankkumaton. Pohjola ei ole tästä poikkeus. Jopa meidän kansamme näkee nyt yhä selvemmin poliitikkojen ja valtavirtaisen median syytämien valheiden läpi, ja kansa on ihan oikeasti alkanut kyllästyä niihin. Tätä ei voi kukaan kiistää, ainakaan kukaan korkeakouluympäristön ulkopuolisten piirien tai hasiksenhajuisen kahvilan ulkopuolella liikkuva, joka on tekemisissä tavallisen, kunniallisen kansan kanssa. Kansamme näkee meidän elävän uutta aikaa, ja tänä aikana tarvitaan uutta politiikkaa. Kansallissosialismille on siis selvästi tulevaisuudennäkymiä Pohjolassa!

Jotkut vastustajistamme saattavat ajatella juuri nyt, että “haha, tuon olemme kuulleet ennenkin”. Naurakaa vain, jos teistä siltä tuntuu, se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että liikkeemme voi nyt vuoden 2016 viimeisenä päivänä paremmin kuin viimeiseen lähes 80 vuoteen. Ehkä luulette ajatuksiemme kuuluvan menneisyyteen ja meidät haudatun vuonna 1945? Ette voisi olla enempää väärässä, kansallissosialismia tarvitaan nyt enemmän kuin vielä koskaan aikaisemmin. Ette voi tehdä yhtään mitään pysäyttämiseksemme!

Rakkaat kansantoverit, elämme jännittäviä aikoja. 17 vuoden ajan olemme rakentaneet järjestöllemme vakaata pohjaa. Vuotena 2015 tämä työ alkoi kantaa hedelmää ja alkoi tapahtua. Vuosi 2016 oli vuosi, jolloin suorastaan rynnimme ylitse aidan. Vuonna 2017 voimme saavuttaa vieläkin enemmän. Jos vuosien 2016 ja 2017 välinen ero on niin suuri kuin vuosien 2015 ja 2016, voi sanoa, että silloin asiat etenevät toden teolla.

Haluan päättää tämän puheeni muutamiin tervehdyksiin. Haluan lähettää terveiseni Juridikfrontenille (organisaation tehtävä on valvoa nationalististen ja oikeistopopulististen puolueiden ja järjestöjen vastaisten oikeusprosessien toimeenpanoa), Expolle, äärivasemmistolle, tietyille tahoille poliisivoimissa ja kaikille niille, joiden viha todellista sananvapautta ja omaa kansaa kohtaan kohtaan tuntuu vain lisääntyvän: Ei ole tervettä elää vihan ja raivon vallassa. Teidän vasemmistoretorisesti “fasistiset” metodinne eivät kuulu moderniin demokratiaan. Olkoon vuosi 2017 vuosi, jolloin päänne räjähtävät vihasta, kun yrityksenne hiljentää meidät epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Samaan aikaan me jatkamme nousuamme ja toiminnan lisäämistä uusille osa-alueille.

Haluan lähettää terveiseni kaikille uusille tukijoillemme, jotka eivät vielä ainakaan tähän mennessä ole sitoutuneita enempään. Olkoon vuosi 2017 vuosi, jolloin te todella teette kaikkenne näyttääksenne tukenne meille. Levittäkää sanomaamme netissä, lahjoittakaa rahaa ja asioikaa kaupassamme. Miettikää vakavasti puolueemme jäsenyyttä tai ainakin tukijäsenyyttä. Tulkaa mielenosoituksiimme ja auttakaa sitä kautta näyttämään kansallismielisen liikkeen voima.

Haluan tervehtiä kaikkia niitä, jotka ovat sympatisoineet meitä jo jonkin aikaa, mutta jotka edelleen jahkailevat ja miettivät, hakisivatko jäsenyyttä vai eivät. Lopettakaa asian pyörittely ja tehkää sille jotain. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt liialle analysoimiselle tai porvarillisuudelle. Jos kasvumme tulee jatkumaan tätä tahtia ja ette tee asialle mitään, teitä ei kohta tulla voitonpäivänä laskemaan niihin, jotka olivat mukana alusta asti!

Haluan tervehtiä kaikkia nykyisiä puoluejäseniämme. Taistelkaa itsenne ylittämiseksi vuonna 2017. Teitte vuonna 2016 sitten vähän tai paljon taistelun eteen, kehotan teitä yrittämään vielä aktiivisemmiksi vuonna 2017.

Haluan lopuksi lähettää terveiseni vielä aktivisteille lyhyesti, mutta suoraan sydämestä ja hyvin ansaitusti: Kiitos! Pysykää sellaisina fantastisina ihmisinä ja esikuvina kuin olette.

Uudet ja vanhemmat tukijat, jäsenet ja aktivistit: yhdessä meillä on mahdollisuus tehdä vuodesta 2017 jotain todella suurta. Voimme tehdä siitä vuoden, jolloin saavutamme valtavan läpimurron. Meillä on edellytykset, usko asiaamme ja työkalut. Meillä on utelias kansa, joka on alkanut irrottautua valtaeliitin otteesta. Meillä on kansallissosialismi ja totuus puolellamme, ja meillä on vahva organisaatiorakenne. On kiinni teistä – meistä kaikista – mitä voimme saavuttaa tulevana vuonna.

Minun uudenvuodenlupaukseni teille kaikille on puolestaan, että teen kaiken voitavani, jotta kirjoitamme historiaa vuonna 2017! Hyvää uutta vuotta kaikille teille. Eläköön voitto!

Nordfront.se

5 KOMMENTIT

  1. “Ensimmäinen järjestelmän sinisiin pukeutuneiden viranomaishuligaanien murhaama patriootti sitten Mikael Krusselin vuonna 1991 voi olla täyttä faktaa vuonna 2017.”

    Shomrim-sikojen toimintatapojen “kehitystä” muutamia vuosia seuranneena en ollenkaan ihmettelisi tätä. Vaan ei sillä väliä – kuten Schauman totesi, isänmaan puolesta on oltava valmis vaikka kuolemaan! Kohti vapautta 2017!

  2. ” Vuosi 2016 oli vuosi, jolloin suorastaan rynnimme ylitse aidan. Vuonna 2017 voimme saavuttaa vieläkin enemmän. Jos vuosien 2016 ja 2017 välinen ero on niin suuri kuin vuosien 2015 ja 2016, voi sanoa, että silloin asiat etenevät toden teolla.”

    Mielenkiinnolla jäädään odottamaan. Eläköön voitto! Hell seger!

  3. Simon, syntyjään kansallissosialisti, aina kansallissosialisti.

Comments are closed.