Koti Uutisia Serbian radikaalipuolueen johtaja vapaa – lämmin vastaanotto Belgradissa

Serbian radikaalipuolueen johtaja vapaa – lämmin vastaanotto Belgradissa

2

seseljbelgradissa

Jugoslavian hajoamissodissa Serbian puolesta taistellut Vojislav Šešelj on viimein vapautettu. Nationalistijohtajaa pidettiin poliittisista syistä vangittuna lähes 12 vuotta, vaikka häntä ei ole tuomittu yhdestäkään sotarikoksesta.

Länsimaat teki Šešeljistä syntipukin jo sodan aikana. Tuolloin hän johti Serbian radikaalipuolueen aseellista siipeä Valkoiset kotkat. Yhdysvallat ja Eurooppa asettuivat sodassa ideologisista syistä serbejä vastaan, ja lännen järjestämät Haagin “sotarikosoikeudenkäynnit” ovatkin olleet näytösmäisiä farsseja. Šešeljiä ei koskaan onnistuttu tuomitsemaan mistään, vaan häntä pidettiin väkisin Haagissa epäiltynä tekaistuista rikoksista.

Lännen inho Šešeljin persoonaa kohtaan lisääntyi 1990-luvulla, kun hän antoi sodan aikana uhkauksen serbivastaisia valheita levittäneille länsimedioille. Koska sotaa Serbiaa vastaan ei käyty ainoastaan pommein ja asein vaan myös muovaamalla kansainvälistä mielipidettä television ja lehdistön avulla, varoitti Šešelj, että Naton lisäksi serbien tähtäimiin voivat joutua esimerkiksi Helsinki-komiteat, Voice of America, Deutsche Welle, Radio Free Europe, Radio France International ja BBC radio.

Hurjasta maineestaan huolimatta Valkoisten kotkien tarkoitus oli ohjata isänmaallisia serbinuoria kohti poliittista aktiivisuutta ja pitää heidät kaukana järjestäytyneestä rikollisuudesta. Kotkien periaatteisiin kuului myös kunnioittavan ja ritarillisen käytöksen ylläpitäminen sotatilanteessakin.

Tänään Belgradiin palannutta miestä oli tervehtimässä satoja serbinationalisteja. Šešelj piti radikaalipuolueen päämajassa puheen, jossa hän lupasi, että Serbian nykyinen presidentti ja pääministeri tullaan syrjäyttämään, sillä nämä ovat kansanpettureita. Lisää kuvia serbisankarin vastaanotosta voi katsoa täältä.

seseljpuhuu

 

Lähde: Deutsche Welle, Radio Free Europe

Aiheesta lisää:

Serbien vapaustaistelu osat 1 ja 2
Tue Serbiaa Kosovo-hyväntekeväisyyspaidalla!

2 KOMMENTIT

  1. Albaanihinttarit tulevat saamaan mitä ansaitsevat kunhan amerikka ja North American Terrorist Organisation eivät enään ole puolustamassa. Kosovo je Srbija, Srbija do Tokija !

  2. Šešelj on hieno mies. Serbian ja Euroopan sankari. Taistelu monikulttuurisuutta vastaan saa uuden aseen

Comments are closed.