Koti Artikkelit Yhteiskunta Saudi-Arabian ääri-islamistijohtaja ilmaisi tukensa Israelille

Saudi-Arabian ääri-islamistijohtaja ilmaisi tukensa Israelille

7

Kansallinen Vastarinta uutisoi tiistaina, että Saudi-Arabian ääri-islamistijohtaja Mohammed bin Salman (tunnetaan yleisesti lyhenteellä MbS) on Yhdysvaltojen-vierailullaan tavannut maan voimakkaimpiin lukeutuvia juutalaisia pankkiireja, toimittajia sekä poliittisia vaikuttajia.

Mohammed bin Salman ja Benjamin Netanjahu.

Ääri-islamistien ja juutalaiskapitalistien välinen yhteistyö on niin tulenarka aihe, ettei esimerkiksi Suomen valtamedia siitä juurikaan kirjoita. Israelin, juutalaispankkiirien, Saudi-Arabian sekä Isisin ja al-Qaidan kaltaisten terroristijärjestöjen välinen yhteistyö on kuitenkin jo kauan ollut julkinen salaisuus. MbS ja hänen yhteistyökumppaninsa ovat viimein päättäneet nostaa teeman julkisuuteen hakeakseen yhteistyölle yleistä hyväksyntää.

Ilmiön taustoista voi lukea esimerkiksi teksteistämme ”Kuka toi muslimit Eurooppaan?”, ”Israel myöntää: islamistiterroristit ’ovat leirissämme'”, ”Isis pyysi Israelilta anteeksi vahingonlaukauksia” ja ”The Wall Street Journal: Israel rahoittaa sunniterroristeja”.

The Atlantic -julkaisun juutalainen toimittaja Jeffrey Goldberg lisäsi tällä viikolla kierroksia julkaisemalla haastattelun, jonka hän oli tehnyt MbS:n kanssa. Haastattelun esipuheessa Goldberg kertoi, ettei ääri-islamistidiktaattorilla ollut ”yhtään pahaa sanaa sanottavana Israelista”. Erityisen paljon Goldbergin sydäntä kuitenkin lämmitti se, että saudi-islamisti on ”ensimmäinen arabijohtaja, joka on tunnustanut juutalaisten oikeuden [sic] Israeliin”.

MbS:n kädenojennus juutalaisvaltiolle oli merkittävä kansainvälinen uutinen ja se on herättänyt oikeutettua raivoa. Maahanmuuttokriittiseen liikkeeseen soluttautuneet sionistiset ”vastajihadistit” ovat kuitenkin ottaneet uutisen vastaan kiusaantuneesti, sillä he eivät voi enää väittää, että Israel olisi ”lännen liittolainen taistelussa ääri-islamia vastaan”.

Jo aiemmin sionistiset maahanmuuttokriitikot joutuivat vaivautuneina keksimään tekosyitä sille, miksi Israel on päättänyt lähettää tuhansia afrikkalaisia Eurooppaan, vaikka vain muutama kuukausi sitten Israel ilmoitti boikotoivansa Itävallan maahanmuuttokriittistä hallitusta itävaltalaisten ”rasismin” vuoksi.

The Atlanticin haastattelussa MbS teki parhaansa mielistelläkseen juutalaista Goldbergia. MbS esimerkiksi julisti, että Israelin merkittävimmän vihollisvaltion Iranin johtaja on jopa ”pahempi kuin Hitler”. Israel on jo vuosikymmenten ajan yrittänyt usuttaa länsimaita hyökkäämään Iraniin. Islamistidiktaattori jatkoi:

”Valtiollamme [Saudi-Arabialla] ei ole ongelmia juutalaisten kanssa. Profeettamme Muhammed meni naimisiin juutalaisen naisen kanssa. He eivät olleet vain ystäviä – he menivät naimisiin. Profeettamme naapurit olivat juutalaisia. Saudi-Arabiassa asuu paljon juutalaisia, jotka ovat tulleet luoksemme Amerikasta ja Euroopasta.”

”Israel on maantieteelliseen kokoonsa nähden suuri ja kasvava talousalue. Jaamme paljon yhteisiä intressejä Israelin kanssa. Jos rauha saadaan aikaan, tulisi Israelilla, Persianlahden yhteistyöneuvoston valtioilla, Egyptillä ja Jordanialla olemaan paljon yhteisiä tavoitteita.”

Myös The New Yorker -julkaisu on kirjoittanut laajasti Saudi-Arabian entistä avoimemmasta ystävyydestä sionistien ja Yhdysvaltojen kanssa. Lehden mukaan suhteista tuli erityisen lämpimiä sen jälkeen kun Donald Trump voitti presidentinvaalit. Trumpin mukana Valkoiseen taloon asteli hänen juutalainen vävynsä Jared Kushner, josta tuli välittömästi Amerikan ja islamistidiktatuurien tärkein yhteyshenkilö sekä Amerikan ja Saudi-Arabian yhteistyön ”moottori”.

The New Yorker kirjoittaa, että vaikka juutalaisella Kushnerilla ei ole lainkaan ulkopoliittista kokemusta tai käsitystä Lähi-idän tilanteesta, nimitti Trump vävynsä Amerikan Lähi-idän-politiikan strategiseksi johtajaksi. Tämän jälkeen Kushner alkoi välittömästi ”muokata Lähi-itää uuteen uskoon”.

Ääri-islamisti MbS, juutalainen Kushner, Trumpin juutalaiseksi kääntynyt tytär Ivanka ja Valkoisen talon edellinen talousjohtaja, juutalaispankkiiri Gary Cohn.

The New Yorker haastatteli turvallisuusviranomaista, joka kertoi, että Kushner ”teki kaikkensa voimistaakseen Amerikan siteitä Saudi-Arabiaan”. Kushnerista tuli nopeasti MbS:n henkilökohtainen ystävä, ja miehet vierailivat ahkerasti toistensa luona. ”Molemmat heistä pitävät itseään osana teknologisesti edistyksellistä rahamaailmaa”, The New Yorker kuvaili juutalais- ja islamistivaikuttajia.

Lehden mukaan Kushner ja MbS myös todennäköisesti sopivat yhdessä Saudi-Arabian uudesta linjauksesta liittyen Israelin ja Palestiinan konfliktiin. Saudi-Arabian uusi virallinen linja onkin miellyttänyt israelilaisia, sillä sen mukaan Jerusalem kuuluu juutalaisille. Lisäksi Saudi-Arabia on ilmoittanut kannattavansa laittomia juutalaissiirtokuntia, joita jopa YK ja Amerikan presidentit ovat perinteisesti vastustaneet.

Mikä tärkeintä, saudit julistivat hiljattain, etteivät miehitetyn Palestiinan alueella asuvat ei-juutalaiset ansaitse täysiä poliittisia oikeuksia. Toisin sanoen Saudi-Arabia kannattaa virallisesti juutalaista poliittista ylivaltaa.
 

Toimitus

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

7 KOMMENTIT

  1. Hienoa, että saudipomo on alkanut noin suorapuheiseksi. Luulisi paatuneimpienkin sionistien silmien aukeavan.

  2. Saudien kuninkaalliset on krypto-juutalaisia myös. Siitä johtuu, että tulevat niin hyvin juttuun Israelin ja muiden läntisten heimoveljiensä kanssa.

  3. Taiteilian tulisi olla kansansa kynttilä. Nyt hän on vain irtonakki ilkeiden jutikkasämpylöiden höysteenä.

    • Kaksi vaihtoehtoa. Joka nämä ’jotkut juntit’ ovat :

      -vain yksinkertaisia hölmöjä
      -tietoisesti valehtelevaa sionistista valeoppositiota.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here