Koti Uutisia Ulkomaat Saksan murhaoikeudenkäynnissä tuomio ”uusnatsille”, joka ei ollut rikospaikalla

Saksan murhaoikeudenkäynnissä tuomio ”uusnatsille”, joka ei ollut rikospaikalla

6
Beate Zschäpe.

Saksassa on käyty viisi vuotta oikeutta niin sanottua NSU-ryhmää vastaan. NSU:n väitetään olleen ”uusnatsien” maanalainen terroristijärjestö, joka murhasi joukon maahanmuuttajia. Oikeudenkäynnissä vastaajana on toiminut järjestön oletetun ydinryhmän ainut hengissä oleva jäsen, Beate Zschäpe.

Murhatapausten esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä on Saksassa pidetty poliittisena farssina, jonka tavoite on painostaa maan kansallismielistä oppositiota. Alunperin murhia tutkittiin maahanmuuttajajengien välisinä reviiritaisteluina. Lopulta Zschäpe sai kuitenkin elinkautisen tuomion murhista ja joukosta muita rikoksia, vaikka hänen ei voitu todistaa olleen yhdelläkään rikospaikalla.

Tuomari Manfred Goetzl perusteli tuomiota väittämällä, että Zschäpen ”oli täytynyt osallistua” vähintäänkin murhien suunnitteluun, koska murhat oli toteutettu niin järjestelmällisesti. Kun syytetyn penkillä istuu kansallismielinen, voidaan elinkautisia tuomioita jakaa ilman todisteita ja kokonaan tuomarin vaistoon perustuen.

Syyttäjä ei kyennyt todistamaan oikeudenkäynnin aikana myöskään sitä, että Saksaan olisi rakennettu ”uusnatsien terroristiverkostoja”, joiden avulla murhat olisi toteutettu.

– Zschäpe ei osallistunut murhien suunnitteluun, ei omistanut aseita eikä osallistunut [terrori-] tekoihin. Hän ei ollut koskaan edes lähellä yhtään rikospaikkaa, Zschäpen asianajaja Wolfgang Heer muistutti.

Lähde: Carolyn Yeager

Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.

6 KOMMENTIT

  1. Syytön kunnes toisin todistetaan. Ihan niinkuin Suomessakin. Vai mitä sanotte esim. Vastarinnan näytösoikeudenkäynnistä? Elämä EU:ssa on elämää kovanyrkkisen diktatuurin alla. Demokratiasta tai laikien noudattamisesta ei ole tietoakaan. Despootit hallitsevat mannertamme diktaattorien ottein. Ja lehdistö vain ylistää niiden toimia ja kääntelee asioita parhain päin.

  2. No jos kyseessä on ”uusnatsi” niin sehän riittää ”todistusaineistoksi”. Ei tarvitse tutkia, kunhan hutkitaan.

  3. Näköjään saksassa pidetään Nürnbergin oikeuskäytännön perinteitä kunnioittaen yllä, koska näin sielläkin tuomittiin ihmisiä saioista joihin he eivät olleet osallisisa tai edes todistettavasti paikalla tai saati tietoisia, pääasia että joku saadaan kiikkumaan lausekkeella: hänen on ollut pakko olla tietoinen.
    Esim. zyklon b:n valmistana tehtaan omistajista toinen tuomittiin hirtettäväksi juuri tällä lausekkeella, mutta sivuutettiin se fakta että samaa ainetta ol myyty ympäri maailmaa jo vuosia ja eniten yhdysvaltoihin (jossa zyklon b:llä desinfioitiin niin laivoja kuin ihmisiä ellis islandilla).
    Tänäkäänn päivänä ei ole todistettu kaasukammioiden olemassaoloa millään tasolla, no holes, no holocaust.

  4. Kahelit käyvät ”oikeutta” ja lautamieninä istuvat Hölmöläiset.
    Kommunistinen utopia on jälleen askeleen eteenpäin ”Sinne missä kukaan ihminen ei ole vielä käynyt”. -Star trek.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here