Ruotsin puolustusvoimat: Nordfront ”vihasivustoista” suurin

Julkaistu: 14.11.2017

14.11.2017 by

Vastarintaliikkeen ruotsalaisen osan Nordfront-verkkosivujen lukijamäärä lisääntyy, ja sivusta tulee yhä tärkeämpi toimija ruotsalaisessa mediakentässä. Nyt myös Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitos FOI on noteerannut Nordfrontin kasvun, ja FOI julkaisikin maanantaina aiheesta raportin.

Raportissa todetaan muun muassa, että vaihtoehtomediat ovat kasvaneet, kiitos informaatioteknologisen kehityksen. Informaatioteknologisella kehityksellä tarkoitetaan tässä sitä, että nykyään pienemmilläkin toimijoilla on mahdollisuus saavuttaa laajemmat massat Internetin ansiosta. Tähän yhdistyy yleistyvä epäluuloisuus niin kutsuttuja perinteisiä tiedotusvälineitä kohtaan ja FOI:n ”kuvitelmaksi” kutsuma fakta siitä, etteivät suuret sanomalehdet kerro totuutta maahanmuuton seurauksista.

Yllä oleva kaavio osoittaa julkaistun materiaalin määrän FOI:n kartoittamilla sivustoilla.

Raportissa keskityttiin ennen kaikkea Nordfrontiin sekä suomalaista Hommafoorumia vastaavaan Avpixlat-sivustoon (nykyinen Samhällsnytt). FOI toteaa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen pyörittävän Nordfrontia, ja liike on sen mukaan ”väkivaltainen, juutalaisvastainen ja avoimen epädemokraattinen”. FOI:n mukaan Vastarintaliike täyttää ”väkivaltaisen radikaalinationalismin kriteerit”. Avpixlatia/Samhällsnytt-sivustoa ei voi FOI:n mukaan määritellä yhtä selkeästi, ja sivun kartoittamista perustellaankin sillä, että sen kommenttipalstalla on ”vihamielisiä ja väkivaltaa lietsovia lausuntoja, joissa ihmisryhmiä ja yksilöitä uhataan, heitä sorretaan ja heistä puhutaan ”epäinhimilliseen” sävyyn.

Kaavio osoittaa aktiivisten käyttäjien määrän eri uutissivustoilla.

Raporttiin kerättiin tilastoja julkaistujen tekstien, kommenttien ja aktiivisten käyttäjien määristä Avpixlatilta, Motgiftiltä, Nordfrontilta, Nordisk Ungdomilta, Fria Tideriltä, Nyheter Idagilta ja Samhällsnyttiltä. Mitä tulee toimituksellisen, julkaistun materiaalin määrään, Avpixlat tuotti eniten julkaistuja tekstejä vuosina 2014, 2015 ja 2016. Nordfrontin ja Nya Tiderin voidaan todeta puolestaan olevan sivuja, joilla julkaistun materiaalin kasvu on vakaata ja tasaista. Muiden sivustojen kohdalla nämä luvut puolestaan sahaavat ylös ja alas.

Epäselvää on myös, kuinka FOI on laskenut nämä luvut, mutta on selvää, että FOI on laittanut raporttiinsa sekä julkaistun materiaalin että kommenttien määrän rajusti alakanttiin:

”Syyskuussa 2017 Nordfront oli julkaissut siihenastisen historiansa aikana yhteensä 4 262 artikkelia ja saanut 117 259 kommenttia. Tuolloin sivustolla oli 12 918 rekisteröitynyttä käyttäjää (Nordfrontiin tarvitsee rekisteröityä kommenttien kirjoittamiseksi mutta ei pelkästään materiaalin lukemiseksi).”

Norfrontin IT-vastaavan Robert Eklundin mukaan nämä luvut on laskettu suuresti alakanttiin. Syyskuussa Nordfrontin artikkeleita ei sitä paitsi ollut vielä mahdollista kommentoida VK.comissa, eikä tuolloin kommentoimista varten tarvinnut rekisteröityä.

”Omien laskujemme mukaan olemme julkaisseet tähän mennessä nyt 28 000 artikkelia. Ennen kommenttipalstan siivousta meillä oli kokonaisuudessaan 500 000 kommenttia”, kertoo Eklund.

 

Lähteet: Nordfront.se, Östersunds-Posten, FOI

Aiheeseen liittyen

Asiasanat

7 Kommenttia

  1. Öyh Öyh Muslimit, Öyh Öyh Suvakit!

    Melkoisen erikoista että Ruotsin puolustusvoimat ajavat Israelin asiaa?
    Mutta hei, suomalaiset ”kansallismieliset” syyttää tästäkin suvakkeja ja muslimeja!

    • juha.

      Ei aivan kuitenkaan aivan ”kaikki” kansallismieliset” jätä huomioitta juutalaisten sionistien osuutta Suomen valtion ja EU:n globalistien ajamaa Federaatiota ja eurooppalaisten kansallisvaltioiden lahtaamista ”monikultturismilla” ja pakotetulla haittamaahanmuutto-ohjelmalla, jonka Suomea koskeva osa kertoo, että tänne pitäisi sijoittaa yht. 62 miljoonaa Afrikan neekeriä ja muslimia, jonka tuloksena muodostuisi tyhmä sekarotuinen pölkkypää populaatio, jota olisi maalman raharikkaiden pankkiirien helppo johtaa ja käyttää orjatyövoimana.
      Suuri osa kansallismielisistä on tietoinen ”unkarilaisen” George Soroksen eli juutalaisen säätiön suhmurointi tukemalla rahallisesti miljardeittain Yhdysvaltain ja Euroopan väestönvaihtoa, joka tarkoittaa yksiselitteistä valkoisen väestön kansanmurhaa ja sen kulttuurin murskaamista argeologi -asteelle.
      Juutalaisten jo yli 70 v. harjoittama propankanda WWII jälkeen Länsimaissa on tehnyt tehtävänsä lähes yhtä murhaavalla tavalla kuin Pohjjois-Korean vastaava kommunismin ja kulloisenkin ”Suuren johtajan” palvonta uskonnollisissa mittasuhteissa. Pelottelu antiseminismillä, josta on tehty pahin rikos lännessä pyhinpänä arvona ja oikeudelliset rangaistukselliset sanktiot ovat pitäneet ”pimennossa” kansakunnat, mutta nykyisen ahtaaksi käyvän tilanteen valkoiselle rodulle on aiheuttanut sen, että suomut ovat alkaneet tippumaan ”hymypoikientkin ja -tyttöjenkin” silmiltä ja he ovat nähneet yhä härskimmän ja juutataisten ylimielisen voiton varmuuden tihkuessa edustuskunnossa olevan julkisivun ja maailman arvokkaimman hyödykkeen eli uhriutumispääoman itkuvirsien takaa sen todellisen pelin, jota ei edes harjoiteta selkiemme takana vaan suoraan edessämme kuvitellen , että tavallisetkin kansalaiset ovat vaipuneet siihen samaan hypnoottiseen ”mantraan”, jota kipa -päiset ”johtajamme” hymisevät tajuamatta sen olevan heidän omansakin kuolonvirsi kunniattomalle kuolemalle, jolle kukaan ei anna arvoa sen enempää kuin sangolliselle tuhkaa.

  2. Erkki Hänninen

    Mitenkähän Sverigen puppelipuolustusvoimat luulee pärjäävänsä Nordfrontille?

    • truth

      Helposto. Heillä on aseita. Nordfrontilla ei. Sanojasi mukaillen taisto tulee kulkemaan seuraavasti: Soramontulle pum pum

  3. Sionisti Foorumi hommaforum

    Hommafoorumilla iloitaan tästä.

    • juha.

      Loppujen lopuksi sananmukaisesti nauravat itsensä kuoliaiksi. Eli kyllä hekin huomaavat, että olipa huono vitsi, jolle ei olisi pitänyt nauraa. Mutta se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä