Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsi ei hyväksy valkoista eteläafrikkalaista perhettä turvapaikanhakijoina

Ruotsi ei hyväksy valkoista eteläafrikkalaista perhettä turvapaikanhakijoina

11

Valkoinen eteläafrikkalainen perhe, joka on paennut maasta, koska he pelkäävät henkensä puolesta, pakotetaan palaamaan maahan Ruotsista. Perhe odottaa nyt hermostuneena mahdollista karkotuspäätöstä.

Perheen mukaan he ovat eläneet kauhun alla Etelä-Afrikassa. Perheen kertomuksen mukaan mustat miehet ovat jo useampaan otteeseen yrittäneet ottaa heidän viisivuotiaan tyttärensä vanhemmiltaan. Tarkoituksena olisi käyttää häntä “perinteisenä lääkkeenä”. Kun tyttö oli noin kaksivuotias, yrittivät kaksi mustaa miestä ostaa lapsen. Lapset kertoivat vanhemmilleen perinteisestä “lääkeuskomuksesta”.

– He uskovat, että jos he harrastavat seksiä pienen lapsen kanssa, joka on neitsyt, niin he parantuvat aidsista. Lapsen muita ruumiinosia voi sitten käyttää muina lääkkeinä, kertoo perheen isä haastattelussa.

Se, ettei Ruotsin maahanmuuttovirasto luokittele perheen kuuluvan uhattuun vähemmistöön, johtuu luultavasti siitä, että he ovat valkoisia.

Ruotsalaisen vaihtoehtoisen median journalistin haastattelu perheen jäsenten kanssa on kuultavissa alla olevassa videossa.

Lähde: Nordfront

11 KOMMENTIT

  1. Ei sitten muuta kuin Suomeen. Jos kerran terroristitkin saavat täältä loppuiän ilmaisen ylläpidon niin kai sitten sentää valkoiset jotka alistetaan rasismille ja terrorille omassa kotimaassaan.

    Neekerit ei vaan ymmärrä että ajamalla valkoiset maasta pois, ne sahaa poikki sen oksan jolla istuu. Ne nyt vaan on vähän lyhytnäköisiä. Niin on käynyt muissakin afrikan maissa joissa valkoiset on ajettu pois plantaaseilta.

  2. > hyväksy valkoista eteläafrikkalaista perhettä
    > turvapaikanhakijoina

    Tämä kysymys olisikin hyvä esittää suomalaisille poliitikoille. Vaikka haastattelun muodossa.

    — Sitten tietenkin käydä kertomassa tiedustelun tulos tuolla pakolaisperheelle.
    — Ja tietenkin videoida tapahtuma ja
    — julkaista se vastarinnan sivuilla.

    Kansainvälisen koordinoidun yhteistyön harjoitus.

    • Ruotsi on paratiisi verrattuna etelä-afrikkaan. Vaikks ruotsissa on ongelmia,pahoja sellaisia, ei se vedä vertoja siihen helvettiin mikä Johannesburgissa on valkoisten kestettävä. Olen lukenut niin hirvittävistä tapauksista että se koetteli sietokykyäni..pieniä lapsia joukkoraiskattu ja kidutettu keskiaikaisilla tavoilla useita tunteja. Siellä kytee sisällissota joka puhkeaa nimenomaan rotujen välillä.

      • Niimpä, mutta Unkari aikoo pelastaa Etelä-Afrikkalaisia valkoisia, niin ei silloin mielestäni ole mitään järkeä Ruotsiin pyrkiä, jossa tuota kuvailemaasi helvettiä juuri on: no go zoneja, lasten ja naisten joukkoraiskauksia, murhia ja jengisotia ynnämuuta. Enkä vähättele ollenkaan, koska tiedän mitä Etelä-Afrikassa tapahtuu, mutta Ruotsissa on myös se helvetti irti.

  3. Jaa, mitäs ne Afrikassa lapsen synnyttää? Luulis hoksottomien aiemmin toimivan.

    • Se on niiden koti! Vittu mikä kommentti…kyllä se vika on jossain muualla kuin heidän päätöksessään perustaa perhe.

  4. Alankomaihin kannattaa hakea, koska varmasti on siellä sukujuuret joten helpompi päästä.
    Ruotsiin meno on tosiaan ojasta allikkoon kulkemista.

    • Alankomaat ei halua olla missään tekemisissä buurien kanssa, koska apartheid.
      Mä en tiä onko nää buureja vai brittitaustaisia.

  5. Pakolaisstatuksen antaminen valkoiselle perheelle olisi mulitikulturalisti-kalergisteille valtava ideologinen tappio. Tuossa narraatiossa valkoiset eivät voi koskaan olla värillisten uhreja, vaan aina pahantekijöitä. Siksi kansavihollistet eivät halua synnyttää ennakkotapausta, joka romuttaisi vallitsevan ideologian valkoisten ainutlaatuisesta ikuisesta syyllisyydestä.

    • Kysymys on nimenomaan tästä. Kuplan puhkeaminen veisi lammaslaumalta uskon viralliseen totuuteen ja määkijöiden silmien aukeaminen olisi kulttuurimarxisteille ja muille sairaille mustamiesperspano-onanisteille suunnilleen sama kuin kuunatsien valtaannousu. Eli katastrofi. Jonka he kyllä ansaitsevat ja tulevat saamaan. Prkl.

Comments are closed.