Koti Kansallissosialismi.com Reinhard Heydrich

Reinhard Heydrich

0

Esimerkki tuleville sukupolville

Reinhard Tristan Eugen Heydrich syntyi 7. maaliskuuta 1904 Halle an der Saalessa. Hänen vanhempansa olivat säveltäjä Richard Bruno Heydrich ja Elisabeth Anna Amalia Krantz. Hänen isänsä toimi musiikkikoulun johtajana. Reinhard kävi Reform-Realgymnasiumia Hedwigstraßella Halle an der Saalessa. Hän oli jo koululaisena erittäin sivistynyt; hän oli esimerkiksi perehtynyt ranskalaisen Charles Seignobosin teokseen Histoire de la civilisation ja oli keskustellut siitä ystävänsä Erich Schultzin kanssa.

Päätettyään lukion Heydrich liittyi laivastoon merikadetiksi Kiel-Holtennussa. Heydrichin valintaan vaikutti varmasti perhetuttu, kuuluisa “meripaholainen” Graf Luckner. Heydrich aloitti palveluksensa Ryhmä 22:ssa. Neljän ja puolen vuoden harjoitteluvaiheen jälkeen hänet ylennettiin laivaston luutnantiksi 1. lokakuuta 1926, minkä jälkeen hän kouluttautui yhdysupseeriksi. Vuonna 1928 hänestä tuli laivaston yliluutnantti. Myöhemmin vara-amiraaliksi kohonneen Kleikampin mukaan Heydrich oli mies, jonka lahjakkuus, tiedot ja taidot olivat huomattavasti keskitason yläpuolella. Mikään ei näyttänyt estävän menestyksellistä uraa laivastossa. Kohtalo oli kuitenkin päättänyt toisin.

Joulukuun 6. päivänä 1930 yliluutnantti Heydrich tapasi 18-vuotiaan Lina von Ostenin. Tyttö oli kotoisin Itämeren Fehrmarnin saarelta, jossa hänen isänsä toimi koulumestarina. Tapaninpäivänä 1930 pari kihlautui. Heydrich lähetti kihlajaiskortin myös entiselle tyttöystävälleen, joka oli vaikutusvaltaisen teollisuusmiehen tytär. Tämän isä vaati Heydrichia avioitumaan tyttärensä kanssa, joka toivoi Heydrichia sulhasekseen. Kun Heydrich kieltäytyi, valitti isä asiasta amiraali Raederille. Tästä seurasi, että Heydrich joutui laivaston kunniaoikeuden eteen. Oikeuden suosituksesta amiraali Raeder päätti, että yliluutnantti Heydrich oli erotettava laivastosta. Huomioitavaa on, ettei koskaan ole löydetty mitään kirjallista todistetta kunniaoikeuden päätöksestä. Heydrich oli varma, että hänet erotettiin laivastosta poliittisista syistä.

AK_Heydrich_Lina

SS-Obergruppenführer Karl von Ebersteinin kautta Heydrich tutustui Heinrich Himmleriin, josta oli tullut Reichsführer-SS tammikuussa 1929. Himmler oli etsimässä miestä, joka kykenisi rakentamaan SS:lle tiedustelupalvelun. Hän antoi Heydrichille 20 minuuttia aikaa kirjoittaa, kuinka tämä tekisi sen. Heydrich kirjoitti ylös ideoitaan ja sopivan organisaatiorakenteen. Reichsführer oli erittäin tyytyväinen ja päätti heti ottaa palvelukseen entisen laivaston upseerin. Heydrichista oli tullut NSDAP:n jäsen jo 1. kesäkuuta 1931 ja SS:n jäsen Hampurissa 13. heinäkuuta 1931. Hän oli SS-Sturmmann SS-numerolla 10120. Joulukuun 26. päivänä 1931 Heydrich ja Lina von Osten avioituivat Grossentroden kyläkirkossa.

Heydrich ryhtyi heti rakentamaan tiedusteluosastoa. Se tunnettiin aluksi nimellä Abteilung Ic. Vuoden 1931 lopussa “SS-Ic:llä” oli vuokrattuna kaksi huonetta Türkenstraße 25:n neljännessä kerroksessa Münchenissä. Se oli puoluejäsen Viktoria Edrichin asunto. Tämä piilotteli “Verilippua” vaatekaapissaan silloin, kun SA ja SS olivat kiellettyjä. Näihin aikoihin Heydrichista tuli SS-Hauptsturmführer. Hänestä tuli SS-Sturmbannführer 25. joulukuuta 1931 ja SS-Standartenführer ja Reichsführer-SS:n turvallisuuspalvelun päällikkö 29. heinäkuuta 1932. Palvelun nimi oli nyt Sicherheitsdienst (SD). Syyskuussa 1932 SD toimi pienessä huvilassa Zuccalistraße 4:ssä Münchenissä. Heydrich vaimoineen asui samassa osoitteessa. Turvallisuuspalvelun johtajana Heydrichia kutsuttiin “C:ksi” ja hänen toimistonsa oli “Zentrale Dienststelle des SD”.

AK_Heydrich_KlausKesäkuussa 1933 syntyi Heydrichin ensimmäinen poika Klaus. Valtaannousun vuotena 1933 hänestä tuli SS-Brigadeführer. SD toimi nyt Wittelsbacherpalacessa Briennerstraßella Münchenissä. SD:stä tuli itsenäinen SS-toimisto 9. lokakuuta 1933. Vuoden 1934 lopussa SD muutti Wilhemstraße 102:een Berliiniin. Reinhard Heydrichistä tuli SD:n ja Turvallisuuspoliisin päällikkö 16. kesäkuuta 1936. Heydrichin johtama Valtakunnan ylin turvallisuuselin Reichsicherheitshauptamt muodostettiin 27. syyskuuta 1939. Vuonna 1940 hänet valittiin Kansainvälisen rikospoliisien komission johtoon.

Saksan läntisten sotatoimien alussa Heydrich suoritti taistelulentäjän tutkinnon. Norjan-kampanjan aikana hän lensi Stavangerista useita tiedustelulentoja Englantiin ja Skotlantiin ME 110:lla. Näistä sankarillisista teoista hänet palkittiin pronssisella Rintamalentäjien kunniamerkillä ja 2. luokan Rautaristillä. Toukokuussa 1940 hän palasi Berliiniin. Hänestä tuli Valtakunnallisen kansallissosialistisen urheiluliiton miekkailuosaston johtaja. Venäjän-kampanjan aikana Heydrich palveli jälleen taistelulentäjänä Etelä-Venäjällä, ja hänet palkittiin hopeisella Rintamalentäjien kunniamerkillä ja 1. luokan Rautaristillä. Hitler vapautti 23. syyskuuta 1941 Constantin von Neurathin Böömin ja Määrin valtakunnanprotektoraatin virasta ja nimitti tilalle 27. syyskuuta 1941 Heydrichin. Samalla hänet ylennettiin SS-Obergruppenführeriksi. Führer luotti Heydrichin kykyyn saada protektoraatin hallitus toimimaan harmoniassa Valtakunnan kanssa. Sudeettisaksalainen valtiosihteeri Karl Hermann Frank toimi hänen apurinaan.

Prahassa Heydrich otti komennon vastaan virallisessa seremoniassa Hradcanyn linnassa. Vaimonsa ja lastensa kanssa hän muutti Jungfern-Breschanin linnaan 20 kilometrin päähän Prahasta. Nykypäivän valheellisten “tietojen” vastaisesti Heydrichin toimet otettiin hyvin vastaan protektoraatissa. 200 000 kenkäparia jaettiin ilmaiseksi ja työläisten savukeannoksia lisättiin tuntuvasti. Heydrich myös suunnitteli rakentavansa Prahan uudestaan saksalaiseksi kaupungiksi ja liittävänsä sen Berliiniin Saksan Autobahn-verkoston osana.

AK_Heydrich_1942Huolimatta valtakunnanprotektoraatin virasta Heydrich pysyi myös Reichssicherheitshauptamtin johtajana. Tässä tehtävässä hän toimi 20. tammikuuta 1942 puheenjohtajana konferensissa, joka pidettiin huvilassa Am Großen Wannsee 56/58:ssa Berliinissä.Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring oli nimittänyt Heydrichin tekemään valmisteluja juutalaiskysymyksen suhteen. Sodan jälkeisten väitteiden vastaisesti kansallissosialistisen Saksan tarkoituksena ei ollut juutalaisten fyysinen tuhoaminen vaan lopettaa juutalaisten vaikutusvalta, josta oli tullut rasite kansankokonaisuuden kaikille osille. Jo 1930-luvulla Saksan hallitus oli kannustanut – yhteistyössä juutalaisjärjestöjen kanssa – juutalaisten maastamuuttoa Palestiinaan. Esimerkkeinä tästä politiikasta voidaan mainita Haavara-sopimus ja Rublee-Wohlthat-sopimus. Näitä seikkoja selventää yksityiskohtaisesti suositeltava Ingrid Weckertin teos Auswanderung der Juden aus dem Dritten Reich. Erityisesti SS uskoi juutalaisten emigraatioon tähtäävään politiikkaan. Vain sodan vuoksi – jota Saksa ei aiheuttanut – emigraatio alkoi tyrehtyä. Sodan kuluessa tehtiin päätös juutalaisten siirtämisestä itään työvoimaksi. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että jo marraskuussa 1933 maailman juutalaiset olivat julistaneet sodan Saksalle. Wannsee-konferenssin aiheena olivat toimenpiteet, jotka tähtäsivät juutalaisten poissiirtämiseen Euroopasta.

Samaan aikaan Eduard Benesch, joka piti itseään maanpaossa toimivana presidenttinä, suunnitteli valtakunnanprotektoraatti Heydrichin salamurhaamista. Kaksi Tšekkoslovakian entisen armeijan aliupseeria, Jan Kubis ja Josef Gabcic, valittiin tehtävään. Muutamien muiden kanssa he laskeutuivat laskuvarjolla protektoraattiin 28. joulukuuta 1941. Seuraavien kuukausien aikana he piileskelivät ja selvittivät Heydrichin elämäntapoja ja liikkeitä. Lontoosta ohjattujen ja rahoitettujen terroristiryhmien aktiviteettien lisääntymisen johdosta – erityisesti Belgiassa ja Ranskassa – Heydrich nimitettiin Belgian, Pohjois-Ranskan ja Vichy-Ranskan protektoraatin siviilihallinnon päälliköksi – olihan Heydrich palauttanut toimillaan järjestyksen omaan protektoraattiinsa. 27. toukokuuta 1942 hän aikoi lentää Berliiniin tapaamaan Führeriä. Salamurhaajat olivat silloin valinneet sopivimmaksi iskupaikaksi Prahan esikaupungissa Hobschowitzissa sijaitsevan hiuspinnimutkan, jossa Heydrichin auton olisi hidastettava vauhtiaan.

27. toukokuuta 1942 Heydrich lähti kello 10 Jungfern-Breschanista. Kello 10.30 hän saapui kohtaan, jossa salamurhaajat odottivat. Tummanvihreässä avo-Mersussa häntä kuljetti SS-Oberscharführer Klein. Toinen murhaajista, Gabcic, tähtäsi ja painoi aseen liipaisinta, mutta mitään ei tapahtunut. Ase ei toiminut. Heydrich otti pistoolinsa ja ampui Gabcicia. Sillä välin toinen murhaaja, Kubis, heitti pommin, joka räjähti auton oikean etupyörän tuntumassa. Heydrich haavoittui sirpaleista vakavasti, mutta ampui kuitenkin useita laukauksia Kubisiin. Sitten hän pyörtyi. Eräs tšekkinainen kiirehti Heydrichin avuksi ja hänet vietiin Bulovka-sairaalaan, jossa tšekkiläiset ja saksalaiset lääkärit yrittivät yli viikon ajan pelastaa hänen henkeään. Valitettavasti se ei auttanut; Reinhard Heydrich menehtyi aamulla 4. kesäkuuta 1942.

Hakaristilipulla peitetty arkku, jossa valtakunnanprotektori lepäsi, oli esillä Hradcany-linnan sisäpihalla. Wehrmachtin ja SS-upseerien kunniavartiosto piti vahtia. Iltapäivällä 7. kesäkuuta 1942 arkku kuljetettiin Prahasta Berliiniin, jossa se asetettiin esille Turvallisuuspalvelun tiloihin Prinz Albrech Straße 8:ssa, ja myöhemmin 9. kesäkuuta 1942 Mosaiikkihalliin uuteen Valtakunnankansliaan. Hautajaisissa Reichsführer-SS Heinrich Himmler piti puheen, jossa hän toi esille Reinhard Heydrichin suuruuden. Viimeinen puhuja oli Adolf Hitler, joka sanoi Heydrichin olleen yksi parhaimmista kansallissosialisteista, yksi vahvimmista Saksan valtakunnan puolustajista ja yksi suurimmista Valtakunnan vihollisten vastustajista. Führer palkitsi kaatuneen sankarin kultaisella Verwundetenabzeichenilla ja Oberste Stufe des Deutschen Ordensilla. Heydrichin arkku kuljetettiin kuuden mustan hevosen vetämällä tykinlavetilla Wilhemstraßelle Invaliden-hautausmaalle. Siellä suuri sotilas Reinhard Heydrich laskettiin haudan lepoon.

AK_Heydrich_hautajaiset

Kuinka me, 21. vuosisadan kansallissosialistit, voimme seurata esimerkkiä, jonka Reinhard Heydrich antoi meille elämäntyöllään? Ensinnäkin meidän täytyy vankkumattomasti uskoa kansallissosialistiseen ideologiaan ja olla valmiita tekemään kaikki tarpeellinen arjalaisen rodun tulevaisuuden turvaamiseksi. Pyhä velvollisuutemme on taistella vihollisiamme vastaan kaikella ankaruudella. Jos tarpeellista, me käytämme niin salaliiton keinoja kuin aseellista toimintaa. Me emme tunnusta demokraattisten järjestelmien laillisuutta – järjestelmien, jotka ovat hallinneet Eurooppaa vuodesta 1945 lähtien. Meidän tarkoituksenamme onkin kukistaa demokratiat ja eliminoida näistä kauheista ajoista vastuulliset poliitikot.

Meillä kansallissosialisteilla on vielä pitkä matka kuljettavana ennen kuin poliittinen ja sotilaallinen valta on käsissämme. Erittäin harvinaisia ovat nykyään poliitikot, jotka kansallissosialisteina olisivat verrattavissa heidän loistaviin edeltäjiinsä viime vuosisadalta 1920–40-luvuilta. Juutalaisten kontrolloimien tiedotusvälineiden kohdistama huomio poliitikkoihin, jotka teeskentelevät olevansa nationalisteja ja patriootteja, on loukkaus vakaumuksellisia kansallissosialisteja kohtaan. Vertaapa eräitä belgialaisia ja itävaltalaisia poliitikkoja todellisiin kansallissosialisteihin. Näillä poliitikoilla ei ole mitään tekemistä johtajamme Adolf Hitlerin ideologian kanssa; hehän jatkuvasti etäännyttävät itseään niin kutsutuista “Kolmannen valtakunnan rikoksista” ja joskus he jopa osoittavat kunnioitustaan sivistyneiden arjalaisten pahimmille vihollisille – juutalaisille. Tuollaisiin ihmisiin pitäisi luottaa jopa vähemmän kuin kristittyihin, liberaaleihin ja sosialistisiin poliitikkoihin. He eivät ole muuta kuin selkärangattomia ja luonteettomia pelkureita. SS-Obergruppenführer Reinhard Heydrichin elämä näyttää meille päämäärän, jota kohti kuljetaan. Emme saa koskaan hylätä tätä tietä. Vain siten Voitto on meidän.

H. H. Norden