Koti Uutisia Ranskan uusivuosi: vähintään 945 autoa poltettu

Ranskan uusivuosi: vähintään 945 autoa poltettu

3

Samaan tapaan kuin Ruotsissa, Ranskassa isot kaupungit ovat saaneet kärsiä massiivisista tuhopolttoaalloista aina juhlapäivien yhteydessä kiitos ei-valkoisen invaasion. Tänä vuonna siirtolaisjengit polttivat ainakin 945 autoa, mikä merkitsee 17 prosentin nousua viime vuodesta.

Ilmiöstä on tullut poliittinen kuuma peruna Ranskassa, missä rodut kieltävä hallitus yrittää peitellä alati lisääntyvää siirtolaisongelmaa. Esimerkiksi Ranskan sisäministeri myönsi lähes tuhannen auton polton ja tuhopolttojen määrän nousun, mutta totesi, että “ilta sujui ilman suurempia ongelmia”. Sisäministeriön lausunnon mukaan oli tapahtunut ainoastaan “muutamia järjestysongelmia”.

Tosiasiassa poliisi oli pidättänyt yli 454 ihmistä valtaosin ei-valkoisten asuttamilta alueilta Pariisissa ja muissa kaupungeissa. Aiemmin sisäministeriö väitti, että “vain” 650 ajoneuvoa oli poltettu. He puolustelivat vakuuttavasti, että aiempi luku koostui ainoastaan palamaan sytytetyistä autoista eikä sisältänyt kokonaan liekeissä tuhoutuneita autoja. Virheellistä lukua käyttäen Ranskan hallitus totesi, että ongelma on “hallinnassa”, vaikka jopa monta sataa tuhottua autoa alakanttiin merkitsee kahdeksan prosentin nousua viime vuodesta.

Ei-valkoiset eivät tyytyneet ainoastaan tuhopolttamaan, vaan hyökkäsivät viranomaisten ja palokunnan kimppuun. Ainakin yksi palomies ja kaksi poliisia loukkantui näissä hyökkäyksissä työtä tehdessään.

 

Lähde: The New Observer

3 KOMMENTIT

  1. Edes valehtelemalla ei saa enää tilastoja siedettäviksi.
    Seuraavaksi on pakotettava uskomaan.

  2. Siis jopa autotkin ovat “monikulttuurisuuden” uhreja. Entäpä sitten, kun kulkupelit olisivat vielä hevosvetoisia.
    Euroopan “hallitusten” politiikkana on, ettei myönnetä, vaikka löysät ovat housussa ja jo haju kertoo sen. Ja jos pidät nenästäsi kiinni,, vedät siitä huomattavaa sakkoa. Ihan menee “spedeksi”, eikä se ole nyt iloinen asia.
    Vielä hänenkin (Spede) elämäntyönsä on pilattu. Että tämäkin piti vielä nähdä!
    Sitten kun Suomessakin näitä 100-varmasti tulee tapahtumaan. On sairaalla tavalla mielenkiintoista kuulla kuinka nekin kieli syrjällään selitellään. Luulenpa, että usko “sanunatonttuihin” virallistetaan “tutkintalinjaksi”.

  3. Miksi näitä tulipaloja ja muita vastaavia keppisteluja sattuu paljon enemmän niissä maissa,joiden maahanmuuttopolitiikla on ollut paljon suvaitsevampaa kuin vaikkapa Itä-Euroopan maiden tai edes Suomen? Kysynpä vaan, täysin ilman sarkasmia.

Comments are closed.